Muutos on vaikea laji

Muutos on vaikea laji. Haluamme kyllä uudistuksia, mutta vastustamme muutoksia. Tai tietysti osa kannattaa ja osa vastustaa. Vastustajat, ennallaan pitäjät ovat usein aktiivisempia. Eikä kaikkia uudistusehdotuksia pidäkään toteuttaa.

Muutos palaa yhä uudelleen alkuun, kuten kirkon pari vuotta vireillä ollut seurakuntarakenneuudistus. Yhä käydään vääntöä siitä, pitäisikö seurakuntien saada olla myös yhtymien ulkopuolella. Ja jos suuresta linjasta sovitaan, esteeksi muodostuvat yksityiskohdat.

Puoluejohtajien sote-sopu lisäsi vastatuulta seurakuntauudistukselle, kun oletetaan, että kuntia ei nyt yhdistetäkään. Minusta seurakuntarakenteen uudistamisen alkuperäinen juuri ja tarkoitus ei ole miksikään muuttunut. Jos kuntaliitoksia ei tapahdu, paraneeko seurakuntien taloudellinen asema? Kääntyykö jäsenkehitys nousuun? Onko hallinto sen ansiosta keveämpää ja sujuvatko tukitoiminnot joustavammin?

Alkuperäinen tavoite on ollut varmistaa riittävät resurssit seurakuntien laadukkaalle toiminnalle koko kirkossa. On haluttu myös osoittaa yhteisvastuuta huonommassa asemassa olevia seurakuntia kohtaan. Tuskin voidaan laskea sen varaan, että kirkon keskusrahasto jaksaa tukea köyhtyviä seurakuntia tai vastata tehottoman hallinnon kustannuksista.

Epäilen, että tapahtuu kuntakentällä mitä tahansa, seurakuntia on siitä riippumatta uudistettava. Sen rinnalla on uudistettava keskushallintoa.

Kirkko on oikeassa olemisen yhteisö. Niinpä me uskomme olevamme yksin oikeassa. Sovittelu ja kompromissien tekeminen on vaikeata.

Tällainen yksi eteen, kaksi taakse – eteneminen hidastaa ympäristön muutoksiin reagoimista sopeutumisen ennakoinnista puhumattakaan. Ja kuinka paljon turhaa työtä tehdään! Kuukausien tai vuosien työ pyyhkäistään kerralla pois: tämä ei ollutkaan kivaa, tehdään jotain muuta.

Ei tämä tietenkään ole vain kirkon tapa vaan yleisempi yhteiskunnallinen ilmiö. Sotesta on taitettu peistä monta vuotta. Jokaisella puolueella ja eri tahojen viranomaisilla on ollut oma käsityksensä, miten uudistus on toteutettava, ja siitä on pidetty kiinni. Arviointiperusteena on yleensä oma valta. Näin mitään ei ole tapahtunut.

Ihme kuitenkin tapahtui; hallituksen ja opposition johtajat istuivat alas ja sopivat kompromissista, joka saattaa olla parempi kuin kenenkään oma ehdotus. Keskustan johtaja kertoi tänään television Ykkösaamussa, että sai omiltaan moitteet, kun ei pitänyt kiinni puolueen mallista.

Onneksi hän ja muut puoluejohtajat eivät niin tehneet. Heidän pisteensä nousivat. Tällä tavalla politiikan arvostus nousisi. Varoiksi kirjoitan 'nousisi', eihän sitä tiedä, toistuuko tällainen toimintatapa.

2 kommenttia

  • ANNIKKI SALO sanoo:

    Jokainen julkisessakin päätöksen teossa oleva ihminen on vastuussa valinnoistaan Jumalalle ja ihmisille. Siksi jokaisen ihmisen tärkein tehtävä on varjella sydämensä ja näin omatuntonsa puhtaana Jumalan ja ihmisten edessä.Vain Jumalan Sanan mukaiset päätökset ovat siunaukseksi kansalle, “Älkää mukautuko tämän maailman mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto,mikä on hyvää ja, Hänen mielensä mukaista ja täydellistä.” (Rm.12:2)

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuula Hölttä sanoo:

    Markku Jalava :”Yhä käydään vääntöä siitä, pitäisikö seurakuntien saada olla myös yhtymien ulkopuolella. Ja jos suuresta linjasta sovitaan, esteeksi muodostuvat yksityiskohdat.”

    Kävipä “syvin tai matalin”, niin henk.koht. olen menneiden kokemusteni jälkeen ehdottomasti sitä mieltä, että päätösvallan seurakunnissa tai yhtymissä on pysyttävä hengellisen prinsiipin käsissä. Piispat oman työnsä parhaina asiantuntijoina kyllä pystyvät sopimaan asiaan kuuluvista yksityiskohdista puoluetoimistojen tai kuppikuntien ääntä käyttäviä paremmin.

    On todella surullista, jos kirkoista tulee hallituksen tavoin esim. ay-liikkeen äänitorvia, joiden tärkein Jumala on “palkansaajien ostovoima” välittämättä muista kuin palkansaajista. Kirkko ei voi olla dialektinen materialisti, joka näkee ihmisen pelkkään luontoon kuuluvana “eläimenä” eikä humanisti, jolle tärkeintä on vain ihmiskeskeisyys, ja se mitä ihmiset kulloinkin tuntevat.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Markku Jalava
    Markku Jalava

    Olen kirkosta, historiasta, kulttuurista ja yhteiskunnasta (muun muassa) kiinnostunut toimittaja-viestintäpäällikkö. Virasta irti, mutta luottamustehtävissä jatkan innolla, ja kirjoittamista. Olen kirkkovaltuutettu Nurmijärven seurakunnassa ja kirkolliskokouksen jäsen, sekä kunnan luottamushenkilö. Kokemusta on suntionkin tehtävästä.