Muutosten sietämätön vaikeus?

Elämme jatkuvien muutosten keskellä. Hyviä esimerkkejä ovat rakennemuutokset kuntakentällä ja kirkossa. Joskus tuntuu, että tehdään muutoksia, kun niin on tapana tehdä ja silloin voi mennä ns. lapsi pesuveden mukana. Kannattaa myös aina muutoksia pohdittaessa kysyä, mikä ei ainakaan saa muuttua.

Muutosten päätä ei näy ja siksi niiden kanssa on opittava elämään. Perusoppina voi pitää sitä, että ihmiset eivät saisi olla muutosten kohteita, vaan muutosten tekijöitä.

Hyvän muutoksen edellytyksenä on, että kaikki tietävät vastaukset kysymyksiin miksi, mitä, miten, milloin?  Näistä tulisi jo muutoksen alkumetreillä tehdä huoneentaulu, joka täydentyy muutoksen edetessä.

Miksi- kysymys on oleellisin. Vastaus siihen antaa muutokselle mielekkyyden ja tarkoituksen. Muutoksella haetaan yleensä jotain hyötyä tai nykyistä parempaa olotilaa. Hyödyn konkretisointi on monesti vaikeaa, mutta ilman sitä muutoksen perusteet jäävät tyhjän päälle. On pystyttävä selkeästi sanomaan, mitä toiminnallista ja taloudellista hyötyä uudesta olotilasta on ja kenelle.

Mitä- kysymys onkin jo helpompi. Työvaiheet, vastuut, aikataulu ja kustannusarvio ovat perinteisiä elementtejä muutoshankkeissa. Harhaan voidaan silti mennä, jos ei käsitellä tarpeeksi työyhteisökysymyksiä ja henkilöstön kehittymiseen, motivoitumiseen ja tuleviin tehtäviin liittyviä asioita. Joskus hankkeen vaiheet voivat olla väärässä järjestyksessä. Lyödään vaikkapa organisaatiomalli ja palvelut lukkoon ennen kuin on selvitetty kunnolla palvelutarpeita ja niiden muuttumista.

Vaikea ja tosi tärkeä on miten- kysymys. Varsinkin jos pitää luoda uutta ja olla innovatiivinen, on oleellista kuinka muutos ja kehittäminen tapahtuu. Samoin osallistamisen aikaansaaminen vaatii omat keinonsa eikä todellakaan pelkkä lausuntomenettely sitä takaa. Usein myös luullaan, että muutamalla seminaarilla ryhmätöineen on osallistaminen ja sitoutuminen hoidettu. Tämä on harha, sillä monesti käy niin, että suulaimmat puhuvat omiaan, hiljaiset kuuntelevat ja hitaimmat eivät pääse kunnolla mukaan, kun puheenjohtaja jo päättää seminaarin.

Helpointa on aikatauluttaa muutos ja vastata kysymykseen milloin. Usein kuitenkin esiintyy ylioptimismia hankkeen vaatimasta ajasta. Projekteilla onkin huono taipumus ylittää aikataulut ja aiheuttaa näin lisäkuluja.

Valitettavan usein muutoksia tehdään ylhäältä pakottaen ja liian nopeasti.

Tuntuu, ettei viestintä ja vuorovaikutus ole koskaan riittävää. Hyvä muutosjohtamisen ohje aikoinaan 1980- luvulla OP- ryhmässä esimiehille oli ”tiedottakaa säännöllisesti, vaikka mitään tiedotettavaa ei olisikaan”. Vain riittävä tieto ja aito vuorovaikutus varmistaa, että muutos koetaan omaksi ja siihen sitoudutaan.

Muutosten johtaminen ei ole helppo laji ja onkin järkevää tarvittaessa käyttää apuna siihen erikoistuneiden asiantuntijoiden palveluksia. Muutoin saattaa käydä kuten eräälle muutoksen kanssa tuskailevalle johtajalle, joka totesi ” kyllä näitä muutoksia helposti tekisi, mutta nuo ihmiset niitä harmillisesti häiritsevät”.

 

2 kommenttia

  • Tuula Hölttä sanoo:

    Upi Heinonen :”Elämme jatkuvien muutosten keskellä.”

    Niinhän me elämme. Muutokset elävät ja tapahtuvat meidän aikuisten tietoisuudessa, mutta lapset syntyvät maailmaan samanlaisina ja samanlaisilla kasvamisen tarpeilla varustettuina kuin ovat syntyneet aina.

    Tässä yhteiskunnassa on onnistuttu romuttamaan mm. omaan kulttuuriperimääni kuulunut isä-myytti, äiti-myytti ja perhe- ja sukumyytti. Kun yritin 70-luvulla noudattaa tuon kulttuuriperimän “myyttiä”, sain tietää olevani “irtolainen tai muu loinen”. Jotenkin olen vakuuttunut siitä, että pienten lasten kasvamisen ja kasvamisen rauhan tarpeiden kohdalla ei voi käyttää “lamaannuttavien asiantuntijoiden palveluksia”. Niinkuin lapsista runossa sanotaan “Hänelle ei voi sanoa “huomenna ” hänen nimensä on “Tänään “. (Gabriela Mistral)

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Upi Heinonen sanoo:

    Erittäin hyvin Tuula Hölttä kiteytit tuon runon muodossa, mistä on kyse lasten kohdalla. Lasten ja lasten mielisten ihmisten kanssa on hyvä elää. Kunpa emme koskaan kadottaisi sisimmässämme piilevää lapsen mieltä. Vielä noista asiantuntijoista: varmaan on noitakin, joita kuvaat, mutta myös hyviä, elämänkokemusta ja sydämensivistystä omaavia löytyy. Itse olen läheltä useita vuosikymmeniä seurannut erään tällaisen työtä ja nostan korkealle hattua. Tämä työntekijä sattuu olemaan vaimoni, joka teki työuran lastensuojelussa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Upi Heinonen
    Upi Heinonen

    Olen toiminut konsulttiyrittäjänä yli 30 vuotta johtamisen, liikkeenjohdon ja markkinoinnin saroilla. Naimisissa Eeva-vaimoni kanssa olen ollut 42 vuotta, meillä on kaksi täysi-ikäistä tytärtä. Tätä nykyä yritystoimintani on pikemminkin harrastus sekä mentorointia nuoremmille, sillä siirryin viitisen vuotta eläkkeen saajien sankkaan joukkoon. Aika kuluu mukavasti ukin roolissa sekä luottamushenkilönä Kuopion Alavan seurakunnan seurakuntaneuvostossa ja sekä yhteisessä kirkkoneuvostossa ja - valtuustossa sekä henkilöstöasiain johtokunnassa. Ihminen ja rakentamansa organisaatiot ja yhteisöt kiinnostavat niin yhteiskunnallisesta, sosiaalisesta, henkisestä kuin myös hengellisestä näkökulmasta. Johtaminen eri muodoissaan vilahtelee myös melko usein teksteissäni.