Myönteisen palautteen voima

Luin lapseni opettajan antaman palautteen wilmasta hymyssä suin: "Käytit hienosti haarukkaa ja veistä ruokalassa!"

Lasta itseään palaute ei hymyilyttänyt vaan suorastaan nauratti hykerryttävästi.

Tehdessäni pari vuotta opettajan sijaisuuksia alakoulussa tajusin, että kasvatuksessa on siirrytty uuteen aikaan. Omilta kouluajoiltani tutut häiriköivien oppilaiden moittimiset, saarnat ja epätoivottavaan käytökseen tarmokkaasti tarttumiset olivat kerta kaikkiaan mennyttä aikaa. Opettajat ojensivat häirikköä nyt epäsuorasti: kehumalla jotakin toista luokkatoveria hyvästä käytöksestä ja sivuuttamalla ikävän käytöksen kokonaan. En olisi uskonut tuon toimintatavan tehoavan, jollen olisi sitä pari vuotta omin silmin ja korvin todistanut!

Oma luuloni oli, että luokkatoverin ottaminen kiinni myönteisestä käytöksestä olisi innostanut häirikköä entistä tarmokkaampaan häiriköintiin - tai tuntunut edes jotenkin teennäiseltä. Ammattikasvattaja osasi kuitenkin tehdä hyvästä käytöksestä kiinni ottamisen toistuvasti tavalla, joka tehosi juuri toivotusti: Häirikkö ryhtyi tarmokkaasti matkimaan kehutun oppilaan tapaa toimia ja käyttäytyä, koska halusi kiihkeästi oman osansa kiitoksista ja kehuista! Tärkeää oli se, että hän myös sai huomion vaatimattomammastakin yrityksestään toimia rakentavasti.

Toimisiko tämä myös perheissä, yhdistyksissä, harrastusryhmissä tai työpaikoilla? Saattaisipa hyvinkin toimia. Ei toki yhtä suoraviivaisesti kuin eka-tokaluokkalaisten keskuudessa. Mutta silti! Myönteisen palautteen voimaa ei pitäisi Suomessa koskaan aliarvioida. Kaikki aito ja tosi myönteinen palaute kannattaa lausua ääneen. Olennaista kuitenkin on, että se on aitoa ja tosiasioihin perustuvaa. Falski kehuminen vesittää kaiken - ainakin Suomessa - ja hyvä niin.

Muutama pienellä paikkakunnalla asuva nainen päätti taannoin käydä taistoon kotikylässään villeinä virtailevia negatiivisia huhuja vastaan. He päättivät porukalla ryhtyä juoruamaan kylillä asukkaista  tosia myönteisiä asioita. Kannatin lämpimästi ja osallistuin tempaukseen. Kylästä ei tullut paratiisia eikä pahan puhuminen loppunut, mutta taatusti tempauksesta ei ollut myöskään haittaa.

Kiitetään, kehutaan ja puhutaan hyvää! Se ei tarkoita silmien sulkemista ikäviltä ja ahdistavilta asioilta. Se ei tarkoita tosiaioiden kieltämistä. Mutta se laajentaa ymmärrystämme todellisuudesta. Päältä päin katsoen saattaa näyttää siltä, että mustikanvarpu tai viinimarjapensaan oksa tarjoaa surkean sadon. Varpua tai oksaa kohottamalla näky saattaa muuttua ratkaisevasti toiseksi.

3 kommenttia

  • Elias Tanni sanoo:

    Mun “isot” tokaluokkalaiset tulivat kertomaan tässä pari päivää sitten, että pientä starttiluokkalaista kiusattiin välitunnilla. Kävimme yhdessä juttelemassa starttiluokan opelle sillä seurauksella, että pojat saivat pienet suklaamunat palkkioksi kiusaamisen paljastamisesta. Olen suunnattoman iloinen, että minulla on näin fiksuja työkavereita (ja oppilaita…) .

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Vuokko Ilola sanoo:

    Tuo kehumalla ja kannustamisella kasvattaminen kouluissa on totta tänä päivänä. Ja se, että kiusaamistapauksiin tartutaan topakasti kiinni. Hyvä on suunta.

    Yksi lapsemme opettajista, laittoi aina säännöllisesti oppilaidensa vanhemmille tekstareita, joissa hän oikein hehkutteli oppilaiden käytöstä, luokan ilmapiiriä ja sitä, kuinka ihanat oppilaat hänellä oli. Siis, miten mukava oli tällaisia viestejä saada! Siinä tuli tunne, että opettaja välittää aidosti oppilaistaan ja että heillä kaikilla on ihanaa olla yhdessä. Myös lapseni vahivisti opettajan sanat todeksi. Se, että lähipiirin ihmisiin suhtaudutaan sydämellisesti, oli sitten kyse kodista tai tuöpaikasta, kantaa niiin hyvää hedelmää.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Salme Kaikusalo sanoo:

    Kiva kun sek Emilia että Vuokko kirjoittavat tästä kiusaamis ja palautteen anto aiheesta. Tässä yhden mummin muisteloa. Opettaja oli kirjoittanut ekaluokkalaisen lapseni reissuvihkoon (tuolloin ei vielä ollut sähköistä vilmaa tai helmeä) “X laittoi tänään ruokailussa veitsen suuhunsa.” Olin hiukan hölmistynyt, että tarvitsiko tuota kotiin asti ilmoittaa. Opetimme tietysti lapsiamme ruokailuvälineiden käyttöön muutenkin. Reissuvihkoissa ei koskaan lukenut mitään myönteistä, aina vaan mokailut ja virheet. Niinpä sanoinkin kerran koulun rehtorille, että eikö sinne reissuvihkoon voisi kirjoittaa myös sellaisia uutisia kun lapsi onnistuu jossain. Rehtori vastasi “Tosiaan, eipä ole tullut mieleen.” Tämä siis kauan aikaa sitten.

    Nyt yksi lapsenlapseni on kuudennella luokalla ja hän esitteli juuri vihkoa, joka on tarkoitettu yhteydenpitovihkoksi hänen ja ensimmäisellä luokalla olevan kummilapsen välille. Hienoa, että isommat saavat auttaa pienempiä.

    Ilmoita asiaton kommentti