Naimisiin – yksin vai kolmisin?

Yksinäisyys yleistyy. Kaikki eivät löydä tai halua kumppania. Hesarin Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Laura Saarikoski kirjoitti yksinäisistä Seattlessa (21.7.). Yksi seuraus yksin jäämisestä on Saarikosken mukaan avioliittojen solmiminen itsensä kanssa. Se vastaa kahteen tarpeeseen: solmia avioliitto ja toisaalta välttää ihmissuhdeongelmat avioliitossa. Yhdysvalloissa kaikki tuntuu olevan mahdollista, siis myös monoamoria.
_ _ _
Avioliittokäsitys laajentuu samaan aikaan toiseen suuntaan. Päivän Hesarin Elämän tyyli –sivuilla kirjoitetaan Kolmen aikuisen lapsiperheestä (HS 9.8). Artikkeli alkaa Arin ja Lillin vihkimisestä sukulaisten ja ystävien edessä.

Erikoista siinä on, että sulhasen bestman Tommi on jo naimissa morsiamen kanssa. Tätä avioliittoa on kestänyt 15 vuotta ja siihen on syntynyt kaksi lasta. Nyt perheeseen tulee toinen mies jakamaan Lillin rakkauden.

Taustalla on niin kutsuttu avoin suhde, jossa aviopuolisot ovat sopineet kumpikin tahoillaan pitää rakastajia. Yhdelle sivusuhteelle ei kuitenkaan riittänyt olla sivussa vaan hänestä tuli osa perhettä.

Lapsien reaktioista mainitaan, että tytär ei osannut suhtautua ja pelkäsi vanhempien eroavan. Poika taas vertasi tilannetta muiden lapsien perheisiin: joillakin on yksi tai kaksi äitiä, tai kaksi isää. Hänellä olisi vanhempia muita enemmän, kaksi isää ja yksi äiti.
_ _ _
Lehdissä ei ole ollut enää paljon tarvetta kirjoitella samaa sukupuolta olevien parien avioliitoista sukupuolineutraalin avioliittoon vihkimisen mahdollistuttua lainsäädäntöteitse 1.3.2017. Sen sijaan otsikoihin on tullut uusia aiheita transseksuaalien ja polyamoristien näkökulmista.

HS:n haastattelema Ari kommentoi heidän kolmen aikuisen perheen tilannettaan ja toteaa, että ”yhteiskunnan pitäisi purkaa syrjiviä rakenteita ja antaa ihmisille enemmän vapauksia”. Hänen mukaansa avioliittolakia voisi muuttaa niin, että puolisoiden lukumäärää ei määritellä. Niinkö tässä on käymässä?
_ _ _
Suomessa keskusteltiin edellisen kerran avioliittolaista kansalaisaloitteen perusteella Eduskunnassa 2014 alkaen. Keskustelun aikana esiintyi arveluita, että ennemmin tai myöhemmin avioliittolakia halutaan muuttaa paitsi sukupuolineutraaliksi myös määräneutraaliksi. Muistaakseni tämä porttiteoria haluttiin kiistää.
_ _ _
Hesarin haastatteleman Arin argumentti on nykyisessä keskustelussa aika vastaansanomaton: ”yhteiskunnan pitäisi purkaa syrjiviä rakenteita”. Tämä on ollut perusteena aiemmin sukupuolineutraalin avioliiton ajamisessa ja johtanut aloitteen hyväksymiseen. Jos myös polyamorian – tai monoamorian – ajamista perustellaan syrjivien rakenteiden poistamisella, onko loogista olla viemättä lakialoitetta eteenpäin?
_ _ _
Kirkossa käydään vielä keskustelua samaa sukupuolta olevien avioliittoon vihkimisestä, kun lehdissä avioliittokeskustelu on jo edennyt seuraavaan vaiheeseen.

Olisi silmien ummistamista ajatella, ettei myös kirkolliseen keskusteluun tulisi jatkossa avioliiton laajentaminen myös määräneutraaliksi. Siinä todennäköisesti argumentoidaan samoilla perusteilla kuin sukupuolineutraaliuden kohdalla: lähimmäisen rakkaudella, tasa-arvolla ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeuksilla.

Raamattuargumentit laajentamisen puolesta olisivat samankaltaisia kuin aiemmassa keskustelussa: Raamatussa avioliitto on moninainen, se heijastaa aikansa yhteiskunnallista todellisuutta ja siksi ainoa kestävä peruste on rakkauden ensisijaisuus.

Edellisillä perusteilla ei olisi oikeudenmukaista kieltää kolmea tai useampaa solmimasta avioliitto keskenään, kuten ei yhtäkään ihmistä solmimasta avioliittoa itsensä kanssa. Avioliiton määritelmä on jo irtautunut luomiseen liittyvästä perustastaan ja voinee siksi joustaa myös edelleen?
_ _ _
Kirkon päättäjistä osa – itseni mukaan lukien – pitää edelleen kiinni kirkon perinteisestä avioliittokäsityksestä, yhden miehen ja yhden naisen avioliitosta. Siitä ei otsikoita revitä, mutta se on edelleen yleisin parisuhteen muoto.

Samaa sukupuolta olevien kirkollisia avioliittoon vihkimisiä vastoin piispojen ohjeistusta solmitaan tänä vuonna ehkä 100. Sen varjoon on jäänyt, että tänäkin vuonna vihitään kirkollisesti yli 11 000 miehen ja naisen avioliittoa ja vielä enemmän toimitetaan siviilivihkimisiä. Sen varassa yhteiskunta pysyy ja jatkuu.

Ehkä tulevina vuosina naistenlehdet hehkuttavat niitä rohkeita pappeja, jotka ovat vastoin kirkon kantaa uskaltaneet rakkauden ja ihmisoikeuksien vuoksi vihkiä kolme aikuista ihmistä keskenään – tai yhden itsellisen itsensä kanssa?

  1. Kaltevan pinnan argumentti on houkutteleva: Jos sallitaan homoavioliitot, seuraavaksi on sallittava monikkoliitot ja ties mitkä. Minusta tässä kuitenkin haukutaan väärää puuta ja ollaan turhan vainoharhaisia. Mielestäni on väärin syyllistää tai syyttää tasa-arvoisen avioliittolain kannattajia siitä, että ihmisten välillä on monenlaisia liittoja. Liitot eivät synny avioliittolain takia, vaan ihmisten halusta ja tarpeesta.

    Aivan turhaa on myös pelätä muutoksia. Ehkäpä joskus tehdään esim. kansalaisaloite lain muuttamisesta koskemaan myös moniliittoja. Jos kannatusta tulisi tarpeeksi, aloite käsiteltäisiin eduskunnassa. Jos riittävän suuri osa kansasta niin tahtoisi, lakia muutettaisiin ehdotetulla tavalla. Eikö tällainen ole ihan normaalia demokratiaa?

    Kannattajat kannattavat ja vastustajat vastustavat. Kirkko vaikuttaa lainsäädäntöön omilla keinoillaan. Ne ovat edelleen erittäin tehokkaita, vaikka monen harmiksi avioliittolain edellistä muutosta ei onnistuttukaan torjumaan.

    Toivon, ettei kukaan aloittaisi pelottelukampanjaa siitä, mitä kauheuksia homoliittojen hyväksymisestä luultavasti seuraa. Odotaan ja katsotaan, kuka seuraavaksi haluaa naimisiin. Tarvittaessa kansa sitten päättää ja päätöksen voi joko hyväksyä tai jatkaa taistelua.

    • En mielestäni ole aloittanut pelottelukampanjaa. Sen sijaan olen nostanut esille lehdistä lukemiani kuvauksia siitä, että jotkut ihmisryhmät haluavat edelleen laajentaa avioliittokäsitystä.

      Totean itse, että sukupuolineutraalin avioliittokäsityksen perustelemiseen käytetyt argumentit näyttäisivät sopivan avioliittokäsityksen edelleen laajentamiseen.

      En tunne sitä, mitkä tahot ja kuinka monet ihmiset voisivat olla asian takana. Minusta kuitenkin vaikuttaa siltä, että mielipiteen muokkaus on jo käynnissä.

      On totta, että Eduskunta päättää tästäkin asiasta, jos se sinne joskus tulee, mitä en kuitenkaan toivo. Ilmassa on tähdellisempiäkin asioita yhdessä eteenpäin vietäviksi, eikä tarvita lisää yhteiskuntaa jakavia kiistoja.

    • ”Ehkäpä joskus tehdään esim. kansalaisaloite lain muuttamisesta koskemaan myös moniliittoja. Jos kannatusta tulisi tarpeeksi, aloite käsiteltäisiin eduskunnassa. Jos riittävän suuri osa kansasta niin tahtoisi, lakia muutettaisiin ehdotetulla tavalla. Eikö tällainen ole ihan normaalia demokratiaa?”
      —–

      -Tällainen on demokratiaa. Mutta minua hämmästyttää se, että ihmiset eivät näytä vielä tietävän mitä mieltä ovat näistä muista ehdotelmista. Tiedätkö sinä, vai odotatko kuinka suuren kannatuksen esim. moniliitot saavat? (Sivukysymyksenä, olisiko spn-avioliitto mennyt läpi tuolla asenteella. Tai ylipäätään yhtään mikään?) Eli jonkun täytyy tehdä työ, hankkia asialle kannatusta, ja kun sitä näyttää olevan riittävästi, liityt joukkoon? Näinkö se menee+

      Kun käytät sanaa ”vainoharhaisuus” ja ”pelottelu”, se antaa kuvan, että pidät näitä muutoksia ei-toivottavina. Ymmärsinkö oikein?

      —–
      ”Kaltevan pinnan argumentti on houkutteleva: Jos sallitaan homoavioliitot, seuraavaksi on sallittava monikkoliitot ja ties mitkä. ”
      —–

      -Oikeastihan se ei mene näin (että olisi ”pakko” hyväksyä asiat x ja y) vaan se mitä voidaan todeta, on, että muitakin liittomuotoja voidaan ajaa täsmälleen samoilla argumenteilla kuin homoliittoja. Tuolla aiheesta mielestäni hyvä kirjoitus:

      https://raapustus.wordpress.com/2014/12/07/tekosyy-tm/#more-193

    • ”Kun käytät sanaa “vainoharhaisuus” ja “pelottelu”, se antaa kuvan, että pidät näitä muutoksia ei-toivottavina. Ymmärsinkö oikein?”

      Mahdanko käydä vähän vajaateholla, mutta en yhtään ymmärtänyt, mitä kysyt. Mitä muutoksia tarkoitat?

      Monisuhteisiin suhtaudun kuten homosuhteisiin. Ei sopisi minulle, joten en mene sellaiseen suhteeseen. Jos joku menee, eipä ole minulta pois. Vai mistä minulla pitäisi olla mielipide?

    • Pahoittelen epätarkkuutta. Kiinnitin vain huomiota sanavalintoihin, jotka antoivat ymmärtää, että ehdotukset avioliittolain muuttamisesta edelleen esim. lukumääräneutraaliksi olisivat mielestäsi huono asia, koska pidit siitä puhumista ”pelotteluna” tai sen olettamista ”vainoharhaisuutena”.

      —–
      ”Monisuhteisiin suhtaudun kuten homosuhteisiin. Ei sopisi minulle, joten en mene sellaiseen suhteeseen. Jos joku menee, eipä ole minulta pois. Vai mistä minulla pitäisi olla mielipide?”
      —–

      -No kas, minäkin suhtaudun monisuhteisiin kuten homosuhteisiin. En puutu kenenkään tekemisiin, elämäntapaan, valintoihin tai suhdemuotoihin.

      Kuitenkin jos aletaan puhua avioliittolain muuttamisesta, mennään syvemmälle ja pitemmälle kuin siihen ”onko se minulta pois” ja ”jokaisella on oikeus elää tavallaan”. Koska avioliitto on paitis suhde myös yhteiskunnallinen instituutio.

      Minä en kannattanut sukupuolineutraalia avioliittoa, enkä kannata edelleenkään. Enkä myöskään kannata avioliittolain muuttamista lukumääräneutraaliksi. Ja syyni ovat täysin samat molemmissa tapauksissa, perustuen siihen mitä avioliitto mielestäni on.

    • ”Kiinnitin vain huomiota sanavalintoihin, jotka antoivat ymmärtää, että ehdotukset avioliittolain muuttamisesta edelleen esim. lukumääräneutraaliksi olisivat mielestäsi huono asia, koska pidit siitä puhumista “pelotteluna” tai sen olettamista “vainoharhaisuutena”.”

      Luetun ymmärtäminen ei taida olla vahvoja puoliasi? Tai ehkä heittäydyt tahallasi ymmärtämättömäksi?

  2. Porttiteorian tai kaltevan pinnan argumentin idea lienee siitä, että yhdestä asiasta väistämättä seuraa toinen. Homoavioliitot eivät johda automaattsesti moniavioisuuteen.

    Kaltevan pinnan argumentti on helppo osoittaa vääräksi: Suomessa mikään laki ei muutu automaattisesti ilman eduskunnan päätöstä. Olettaisin, että kenttäpiispalla on kyllä tämän verran yhteiskuntaoppia tiedossaan.

    Sellaista takuuta kukaan ei varmasta pysty antamaan, että kukaan ei koskaan voisi ehdottaa moniavioisuuden hyväksymistä Suomessa. Eikä sellaisen vaatiminen sitäpaitsi ole edes kiinni siitä, saako homot mennä naimisiin. Professori Puolimatka on jo mielestäni täyttänyt propellihattukiintiön siinä, mitä kaikkea voi laittaa homojen syyksi. Toivoisin, että kenttäpiispa pysyisi pois siltä matolaatikolta vaikka se ilmeisen koukuttava onkin.

    Suomeen tulee moniavioisuus jos suomalaiset niin haluavat. Oma ennustukseni on etten omana elinaikanani tule sitä päivää näkemään, mutta ei se minua murheelliseksi tee, jos niin käy. Demokratia…

    • ”Porttiteorian tai kaltevan pinnan argumentin idea lienee siitä, että yhdestä asiasta väistämättä seuraa toinen. Homoavioliitot eivät johda automaattsesti moniavioisuuteen.”
      —–

      -Eivät niin. Mutta pointti on, että moniliittoja voidaan perustella samoilla argumenteilla.

      Mitään ei tapahdu ”automaattisesti”, eikä kukaan liene niin väittämässäkään.

      ———-
      ”Suomeen tulee moniavioisuus jos suomalaiset niin haluavat. Oma ennustukseni on etten omana elinaikanani tule sitä päivää näkemään, mutta ei se minua murheelliseksi tee, jos niin käy.”
      —–

      -Jälleen! Tämä on hämmästyttävää. Siis tämä järjestelmällinen kieltäytyminen ottamasta suoraan kantaa asiaan. Jotkut ”suomalaiset” saavat päättää, mutta itse en sano mitään. 🙂

      Eli et ainakaan näytä pitävän moniliittoja mitenkään tärkeänä ihmisoikeus- ja tasa-arvo -kysymyksenä. Eli aika sama sinulle, näinkö? Jälleen on kysyttävä miksi homojen oikeus avioliittolain muutokseen oli tärkeämpi… (Tämä oli retorinen kysymys, koska et kuitenkaan vastaa 🙂 )

    • Minua välillä ihmetyttää tämä mustasukkaisuus jonkin asian puolustamiseen käytettyjä argumenttejä kohtaan.

      Minä pystyn perustelemaan täsmälleen samalla argumentillä karkkipussin ostamista ja ärsyttävän naapurin tappamista: tekee niin kovasti mieli.

      En ole koskaan ymmärtänyt sitä logiikkaa, että jotain hyvää asiaa ei saisi perustella jollain argumentilla jos sitä samaa argumenttia voisi käyttää myös jonkin ikävän asian perustelemiseen. Ihmiset yleensä kyllä osaavat erottaa asiat toisistaan, joten en näe tarvetta vahdata argumenttien käyttämistä.

      En pidä moniavioisuutta tärkeänä ihmisoikeuskysymyksenä. Olen useasti selittänyt sinulle syyn siihen, joten ihmettelen, miksi kerta toisensa jälkeen tivaat sitä yhä uudestaan ja uudestaan.

    • ”En ole koskaan ymmärtänyt sitä logiikkaa, että jotain hyvää asiaa ei saisi perustella jollain argumentilla jos sitä samaa argumenttia voisi käyttää myös jonkin ikävän asian perustelemiseen. Ihmiset yleensä kyllä osaavat erottaa asiat toisistaan, joten en näe tarvetta vahdata argumenttien käyttämistä.”
      ——

      -Eihän näin kukaan sano! Yritän vain saada selvää siitä, että miksi asia A on hyvä ja tärkeä ja asia B on ikävä tai ainakin yhdentekevä.
      Eli miksi on niin tärkeää, että homot saavat huomion, sympatian ja vaatimansa oikeudet, mutta polyamoristit eivät.

      ——-
      ”En pidä moniavioisuutta tärkeänä ihmisoikeuskysymyksenä. Olen useasti selittänyt sinulle syyn siihen, joten ihmettelen, miksi kerta toisensa jälkeen tivaat sitä yhä uudestaan ja uudestaan.”
      ——-

      -Olen kysynyt sinulta asioita useaan kertaan, totta. Ihan siitä syystä, että et ole mielestäni selkeästi vastannut kysymykseen.
      Viimeisin esimerkki oli se, että miksi pidät niin itsestäänselvänä, että Paavali tarkoitti roomalaiskirjeessä homosuhteista puhuessaan epäjumalan palvontamenoja eikä homosuhteita ylipäätään. Siis kysyin perusteluja. Mielestäni niitä ei tullut. Jäi vain pelkkä väite.

      Samoin kuin se, että mielestäsi homoseksuaalisuuden synnyssä ”ympäristötekijät” tarkoittavat raskausajan olosuhteita. Tälle väitteelle kysyin perusteluja aika pitkään…

      Eli toisinaan vastaus on ehkä ollut niin epämääräinen tai vaikuttanut epäjohdonmukaiselta, ettei siitä ole saanut oikein selvää…

      Mutta jätetään tämä. Saat kyllä kysyä minulta vastavuoroisesti mitä haluat. Niin monta kertaa kuin haluat. Lupaan vastata, jos vain luen sen.

    • ”Saat kyllä kysyä minulta vastavuoroisesti mitä haluat. Niin monta kertaa kuin haluat. Lupaan vastata, jos vain luen sen.”
      —-

      -Tähän liittyen mainitsen, että ihan itsenikin vuoksi jätän tämän keskustelun ja yritän pitää taukoa palstasta ylipäätään, ja saada aikaan jotain kaunokirjallista…

      Pahoittelen vielä sitä miten suunnattoman rasittava osaan olla. En tee sitä kiusallani, vaan minua kiinnostaa kaikenlaiset ajattelutavat ja erityisesti niiden perustelut. Kuten olen varmaan kertonut, olen seurannut polyamoristien omia keskustelufoorumeita jo vuosia. Ja nähnyt mihin he pyrkivät.

      En itse näe mitään eroa heidän ja homoseksuaalien välillä, ja ihmettelen sitä miksi kaikken oletetaan nyky-yhteiskunnassa itsestäänselvästi olevan homoseksuaalien oikeuksien puolustajia, mutta jotkut toiset vähemmistöt jäävät statisteiksi eivätkä ole lainkaan tärkeitä omine ”tasa-arvo”-pyrkimyksineen. Ja joita vaaditaan sateenkaariliikkeenkin taholta vaikenemaan omasta asiastaan.
      Eli miksi ”suvaitsevaisuus” on tärkeää ja sitä voidaan vaatia vain suhteessa homoseksuaaleihin.

      Tämänkin olen jakanut varmaan useaan kertaan, mutta laitan uudestaan:
      https://ranneliike.net/uutiset/8566/helsinki-pride-2012-monisuhteiset-toivovat-suvaitsevaisuutta

      Olen siis kiinnostunut kaikkien, aivan kaikkien näkökulmasta, vaikken ole samaa mieltä enkä tingi omasta vakaumuksestani.

      (Voit lähestyä esim. fb:n kautta jos tahdot jatkaa tästä, mitä tosin epäilen… 🙂 mutta kuitenkin… )

  3. Maallistuminen, pakanuuden monet kasvot ilmestyvät eivät välttämättä ”kaltevan pinnan ” tavoin, mutta silti varmasti. Joillekin se on saman tekevää, jotkut näkevät asian haukkumalla Tapio Puolimatkan syy on tietysti hänen koska hän on asiasta varoittanut. Nämä haukkujat ovat ryhmittyneet ja käyttävät eri vaikutusmenetelmiä oman ideologiansa päämäärän saavuttamiseksi. Heille kristillisellä perinteellä, uskolla, Jumalan käskyillä, ei ole mitään merkitystä. Heille kristinusko on hidaste joka tulee raivata pois tieltä. Teidät on kuitenkin nähty, motiivit tunnistettu ja henki ymmärretty.

    • ”Nämä haukkujat ovat ryhmittyneet ja käyttävät eri vaikutusmenetelmiä oman ideologiansa päämäärän saavuttamiseksi.”

      Myös jotkut kristityt ovat ryhmittyneet ja käyttävät eri vaikutusmenetelmiä oman ideologiansa päämäärän saavuttamiseksi. Toimiiko joku osapuoli mielestäsi epäreilusti?

    • Risto Korhonen :”Myös jotkut kristityt ovat ryhmittyneet ja käyttävät eri vaikutusmenetelmiä oman ideologiansa päämäärän saavuttamiseksi…”

      Mm. menneitä Koulu-tv:n ohjelmia, Pirkkalan monisteita ja nykyisen sukupuolentutkimuksenkin tieteellisiä tuloksia ja saavutuksia ajatellen:

      ”Tämän yleissopimuksen sopimusvaltiot sitoutuvat kunnioittamaan vanhempain ja tarvittaessa laillisten holhoojain vapautta valita lapsilleen muitakin kuin julkisten viranomaisten perustamia kouluja, joiden opetussuunnitelmat ovat viranomaisten määräämää tai hyväksymää vähimmäistasoa, ja turvata lastensa uskonnollinen ja moraalinen kasvatus, joka on heidän omien vakaumustensa mukainen. (Taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus, SopS 6/1976, 13 artikla, 3.)”

    • Tätä keskustelua ajatellen: miten Koulu-tv, Pirkkalan moniste ja siteeraamasi yleissopimus liittyvät asiaan?

  4. Kuten opetushallituksen oppaassa ”Tasa-arvotyö on taitolaji” sanotaan ”Tasa-arvolaki ja yhdenvertaisuuslaki ovat tosiaan täydentäviä lakeja. Molempia yhdistää syrjinnän kielto. Tasa-arvolaissa syrjintäperusteena on sukupuoli. Yhdenvertaisuuslaki kattaa muut syrjinnän perusteet, joihin kuuluu myös seksuaalinen suuntautuminen”, niin eikö tämä tarkoita sitä, että jokainen työpaikkaa hakenut voi oikeastaan mistä syystä tahansa syyttää työnantajaa ”syrjinnästä”, jos häntä ei ole valittu työhön? Kustannukset ”syrjinnästä” tulevat työnantajalle ja oikeudenkäyntien osalta veronmaksajille.

    Tilanne muistuttaa sitä, kun 90-luvulla halusimme kodissamme työllistää eteläisellä pallonpuoliskolla syttynyttä sotaa pakenevan nuoren, ja järjestelmä ei sitä hyväksynyt, koska ”Suomessa on pilvin pimein omiakin työttömiä”. Tuon jälkeen mietimme, olisiko meidän pitänyt sanoa, että edellytämme työntekijältämme Suomessa erittäin harvinaisen kielen taitoa, joka oli katolisena sotaa pakenevan nuoren äidinkieli.

    Saako esim. kirkko työnantajana edellyttää lehti-ilmoituksessaan, että työtehtävään valittava on ”raamatullinen”?

    • ”… eikö tämä tarkoita sitä, että jokainen työpaikkaa hakenut voi oikeastaan mistä syystä tahansa syyttää työnantajaa ”syrjinnästä”, jos häntä ei ole valittu työhön?”

      Ei tarkoita. Tai totta kai voi syyttää, mutta häntä ei oteta vakavasti. Erikoinen päätelmä tuo, että kun syrjintä on laissa määritelty, kaikkia syrjittäisiin.

      ”Saako esim. kirkko työnantajana edellyttää lehti-ilmoituksessaan, että työtehtävään valittava on ”raamatullinen”?”

      En ole asiantuntija, mutta olen melko varma, ettei saa. Tietääkseni mitään hakijan henkilökohtaisia ominaisuuksia (raamatullisuus, paino, pituus, silmien väri, …) ei saa työpaikkailmoituksessa vaatia. Toisaalta kuka tahansa voi tarpeen vaatiessa sanoa olevansa raamatullinen, joten tuskin tuollaisella vaatimuksella mitään saavutettaisiin.

    • ”En ole asiantuntija, mutta olen melko varma, ettei saa. Tietääkseni mitään hakijan henkilökohtaisia ominaisuuksia (raamatullisuus, paino, pituus, silmien väri, …) ei saa työpaikkailmoituksessa vaatia.”
      —–

      -”Raamatullisuus” on tietysti monitulkintainen käsite, mutta mitä tulee yksityisiin kristillisiin kouluihin ja päiväkoteihin, he saavat luonnollisesti valita omilla kriteereillään. Eräs ystäväni on kristillisen päiväkodin hallituksessa ja eivät ota töihin esim. avoliitossa eläviä.

    • Tuula ei puhunut valinnasta, vaan työpaikkailmoituksesta. Siitä minäkin puhuin. Ei niin pientä asiaa, ettet jotenkin haluaisi viedä keskustelua sivuraiteelle?

    • ”Ei niin pientä asiaa, ettet jotenkin haluaisi viedä keskustelua sivuraiteelle?”
      —-

      -Anteeksi. Minulla on taipumusta tarttua asioihin ja mainita asioita niihin liittyen. Mutta en tarkoituksella halua viedä keskustalua ns. sivuraiteelle…

  5. Kun luin artikkelin suomalaisesta polyamoriasuhteesta, ajattelin heti, että varmaan joku K24:n blogisteista tarttuu tähän. Ja arvelin myös, että nyt riennetään rinnastamaan samaa sukupuolta olevien parisuhteet polyamoriasuhteisiin. Näinhän sitten kävikin. Olen todella pettynyt, että tuon rinnastuksen esitti piispa.

    Ihme ja kumma: ne ihmiset, jotka ovat puolustaneet samaa sukupuolta olevien avioliittoa, eivät ole puolustaneet polyamoriaa sen enempää kuin monoamoriaakaan ( josta en ennen piispan valistavaa kirjoitusta, ollut koskaan kuullutkaan).

    Joskus tuntuu, että teidän normiheteroiden mielikuvitus laukkaa näissä seksiasioissa aivan muissa sfääreissä kuin meidän normilesbojen ja -homojen. Minulla on laaja lesbo- ja homoystävien piiri. Voi rakkaat heteroystävät: ette voi kuvitellakaan, miten mielikuvituksetonta meidän arkinen elämämme on. Ei ole kimppaseksiä, ei orgioita, ei lasten hyväksikäyttöä, ei sadismia, ei masokismia… mitä näitä nyt vielä onkaan. Ihan kuulkaa vain pysytellään saman vällyn alla sen oman rakkaan kanssa.

    Saahan sitä kaikenlaisia kauhuskenaarioita maalailla. Faktat on kuitenkin syytä pitää mielessä: missään niissä kymmenissä maissa, joissa samaa sukupuolta olevien avioliitto on hyväksytty (ja jopa kauan sitten), ei ole esiintynyt minkäänlaista kansanliikettä polyamoristen suhteiden laillistamiseen, ei edes tietyn suomalaisen kansanedustajan esittämään oikeuteen päästä naimisiin hauvansa kanssa. Puhumattakaan nyt siis tästä piispan esilletuomasta monoamoria-uutuudesta.

    Tuosta Saksan tilanteesta vielä. Siellä on tosiaan syntynyt tällainen ’liike’, jonka mielestä samaa sukupuolta olevien oikeus mennä naimisiin on ikäänkuin niin suuri suosionosoitus vähemmistölle, että sen nyt pitäisi riittää. Tässä on paljon samaa ajattelua kuin Suomen kirkollisissa piireissä: menkööt nyt sitten maistraatissa naimisiin, mutta siunausta ei heru.

    Kyllä minä vaimoni kanssa useasti makeasti nauran näille K24:n jutuille – ja nauruhan tunnetusti pidentää ikää. Mutta me olemme vanhat ja parkkiintuneet; olemme tottuneet siihen, että piispat ja kirkko ylipäätään, lyövät meitä mummoja korville mennen tullen. Mutta jos olisin nuori ja lukisin piispan blogin, en astuisi kirkkoon jalallanikaan.

    • Hauska kuulla Seija, että saat vaimosi kanssa monet makeat naurut näitä K24 -blogeja lukiessa. Kun kirjoitin tätä lehtikatsausta, oli ironinen pilke –
      tunnustan – silmässä. Esimerkiksi monoamoria-sana on ihan oma keksintöni, vastine aiemmalle uudissanalle polyamoria, jota edistämään on eilisen Hesarin jutun mukaan perustettu yhdistyskin. (Esikuvina mm. etnologiassa ja uskontotieteessä käytetyt termit monogamia ja polygamia, jotka tarkoittavat yksiavioisuutta ja moniavioisuutta. Itseavioisuudesta pitäisi ehkä käyttää termiä autogamia?)

      Vakavasti puhuen tämä polyamoriakeskustelu osoittaa jo pienessäkin mittakaavassa sen, mitä voi seurata pariuskollisuudesta luopumisesta.

      Avoimeksi tarkoitettu vapaus johtaakin haluun sitoutua. Sivusuhde haluaakin tulla sivusta vierelle. Ihmisellä näyttää olevan tarve omistaa puolisonsa, vaikka sitten toisen kanssa.

      Monet perhedraamat osoittavat, että sivusuhteista ja uskottomuudesta syntyy yleensä mustasukkaisuutta, eroja, lasten matkustamista kotien välillä. No, tältä vältytään, kun nyxä ja nyxä asuvat samassa osoitteessa.

      Carlo Gesualdo löysi vaimonsa vuoteesta toisen miehen ja työnsi tikarinsa molempiin, ei polyamorisessa mielessä vaan kirjaimellisesti.
      Mustasukkaisuusdraaman ja murhan ahdistus kuuluu vielä 500 vuoden päästä Gesualdon omituisissa, kaleidoskooppimaisesti ailahtelevissa madrigaaleissa. Mitä kaikuja kuuluu tämän päivän puolisokamppailuista?

    • ” Ei ole kimppaseksiä, ei orgioita, ei lasten hyväksikäyttöä, ei sadismia, ei masokismia… ”
      —-

      -Ei varmasti olekaan ja hyvä niin, mutta tuollainenko on mielikuvasi ja käsityksesi polysuhteista?

      ——
      ”Saahan sitä kaikenlaisia kauhuskenaarioita maalailla. Faktat on kuitenkin syytä pitää mielessä: missään niissä kymmenissä maissa, joissa samaa sukupuolta olevien avioliitto on hyväksytty (ja jopa kauan sitten), ei ole esiintynyt minkäänlaista kansanliikettä polyamoristen suhteiden laillistamiseen”
      —–

      -Eli tämä on sinusta hyvä asia? Koska pidät moniliittojen hyväksymistä ja laillistamista ”kauhuskenaariona”?

    • ”Ja arvelin myös, että nyt riennetään rinnastamaan samaa sukupuolta olevien parisuhteet polyamoriasuhteisiin. Näinhän sitten kävikin. Olen todella pettynyt, että tuon rinnastuksen esitti piispa.”
      ——

      -Paljon on ollut viime aikoina puhetta (ja kohua) erilaisista ”rinnastuksista”. On pistänyt miettimään mitä tämä ”rinnastaminen” oikeastaan loppupeleissä on, ja miksi siitä loukkaannutaan…

      Jos homosuhteiden rinnastaminen polysuhteisiin on jotenkin loukkaavaa, niin onko heterosuhteet ainoa mihin homosuhteet saa ”rinnastaa”? Jos ja kun polyamoristit haluavat omille suhteilleen laillisen avioliitto-statuksen, niin eivätkö he rinnasta polysuhteensa myös heterosuhteisiin?

      Ja mikä tässä rinnastamisessa tarkkaan ottaen on niin väärin, oli sitten samaa tai eri mieltä päämääristä? Eli miksi sinua loukkaa se, että homosuhteet rinnastetaan polysuhteisiin?

    • Sari: Suomenkielen ylin auktoriteetti on Kielitoimisto. Tässä on linkki heidän nettisivuilleen, niin ei sitten sinunkaan tarvitse jokaisen sanan merkitystä meiltä muilta kirjoittajilta kysellä: https://www.kielitoimistonsanakirja.fi . Ymmärrän toki, että jos äidinkielesi on ruotsi, suomenkieliset termit voivat joskus tuottaa vaikeuksia, mutta nyt siis tiedät, mistä tarkistaa.

      Vastaus kysymykseesi: minulla ei ole minkäänlaista aavistusta, mitä polyamoriasuhteet pitävät sisällään. Sinun täytyy kysyä joltakin heikäläiseltä.

      Toista kysymystäsi en ymmärtänyt lainkaan. Mutta jos nyt jotakin siitä rivien välistä yrittäisin arvata, niin omalla kohdallani – ja niiden samaa sukupuolta olevien pariskuntien kohdalla, joita tunnen – kolmannen tai viidennen pyörän liittäminen liittoon ei ole koskaan tullut kysymykseenkään. Jos jotkut heterot haluavat naida ristiin pystyyn, niin se on heidän asiansa. Mutta en kyllä pidä sitä kovin järkevänä toimintana.

    • ”Suomenkielen ylin auktoriteetti on Kielitoimisto. Tässä on linkki heidän nettisivuilleen, niin ei sitten sinunkaan tarvitse jokaisen sanan merkitystä meiltä muilta kirjoittajilta kysellä: https://www.kielitoimistonsanakirja.fi . Ymmärrän toki, että jos äidinkielesi on ruotsi, suomenkieliset termit voivat joskus tuottaa vaikeuksia, mutta nyt siis tiedät, mistä tarkistaa.”
      ——

      -Kiitos vain, mutta en ole tässä yhteydessä kiinnostunut kielitoimiston sanakirjasta, vaan itse asiasta. Mikä minun kommentissani antoi ymmärtää jonkin sanan olevan epäselvä? Eli ei ole tarkistettavaa.

      ———
      ”Vastaus kysymykseesi: minulla ei ole minkäänlaista aavistusta, mitä polyamoriasuhteet pitävät sisällään. Sinun täytyy kysyä joltakin heikäläiseltä.”
      ——

      -Ihmettelin vain mistä oikein aloit puhua tässä yhteydessä. Ja mistä oletit että tässä puhutaan kun aloit vakuutella sitä aika päivänselvää asiaa, että suhteisiinne ei kuulu ”kimppaseksiä, ei orgioita, ei lasten hyväksikäyttöä, ei sadismia, ei masokismia…”
      Eli miten tuo liittyi blogin aiheeseen tai keskusteluun? Pitkä viestisi kertoi lähinnä omasta ja perheesi elämästä.

      —————
      ”Toista kysymystäsi en ymmärtänyt lainkaan. Mutta jos nyt jotakin siitä rivien välistä yrittäisin arvata, niin omalla kohdallani – ja niiden samaa sukupuolta olevien pariskuntien kohdalla, joita tunnen – kolmannen tai viidennen pyörän liittäminen liittoon ei ole koskaan tullut kysymykseenkään. Jos jotkut heterot haluavat naida ristiin pystyyn, niin se on heidän asiansa. Mutta en kyllä pidä sitä kovin järkevänä toimintana.”
      ——–

      -Kysyin muutamaa asiaa, mm. sitä miksi sinua loukkaa se, että homosuhteet rinnastetaan polysuhteisiin. Ja miksi pidät polyliittojen laillistamista ”kauhuskenaariona”, tai mihin viittasit ”kauhuskenaariolla”.
      Vastaukseksi tuli siis tarkistaa kielitoimiston sanakirjasta 🙂

      Mutta tulihan tuossa jonkinlainen vastaus. Et siis pidä sitä järkevänä toimintana. Etkä ilmeisesti hyväksi miellettävänä asiana ylipäätään. Mutta avioliittolain muutos tältä pohjalta jäi edelleen avoimeksi kysymykseksi.

      Itse ajattelen, että se voi kyllä käytännön tasolla toimia. En tosin pidä sitä lasten kannaltalähtökohtaisesti hyvänä asiana. Kuin en pidä lasten kannalta hyvänä asiana sitäkään että lesbopari hankkii lapsen, oli kyse sitten miestuttavuudesta tai anonyymista luovuttajasta.

      Mutta uskon, että polyperheissä voidaan elää sinänsä toimivaa arkea. Kuten missä hyvänsä perhemallissa. Se ei kuitenkaan ole peruste avioliittolain muuttamiselle.

  6. Jälleen tuo porttiteoria paiskitaan kehiin, että yksi asia johtaa seuraavaan jne. Kun porttiteoria näyttää kiinnostavan (makuuhuone-elämän lisäksi 🙂 juuri konservatiiviuskovaisia, niin onkohan tämä uskovien joukko lainkaan ajatellut asiaa pohjamutia myöten.

    Porttiteoriassa on aina joku lähtökohta, josta sitten asiat lähtevät rullaamaan eteenpäin. Tällä K24 -palstalla – niinkuin tässäkin blogissa – tuon porttiteorian lähtökohtana pidetään samasukupuolisten avioliittoa ja vihkimistä, niitä pidetään pahana ja ne pitää torpata jotta uusilta pahoilta vältyttäisiin.

    Mutta miettikääs hetki. Ei todellinen lähtökohta olekaan tuo samasukupuolisten liitto ja vihkiminen, kyllä se heteroiden liitto ja vihkiminen on se varsinainen lähtökohta. Sehän se on johtanut siihen, että samasukupuolisetkin haluavat samat oikeudet. Eli Ssummasummarum: Noudattaaksemme konservatiiviuskovien porttiteorialogiikkaa meidän pitäisi ehdottomasti vastustaa heteroiden liittoa ja vihkimistä. M.O.T.

    • Kiitos Leeni hauskasta päättelyketjusta. Sen logiikkaa on mukavaa jatkaa vaikka vastustamalla lasten syntymää, koska he kuitenkin pyrkivät pariutumaan ja lisääntymään jne.

      Totean blogissani vain, että ”tämä porttiteoria haluttiin kiistää.” Eikö kiistäminen ole se lopputulema, mitä tässäkin keskusteluketjussa toistetaan?

  7. Nyt jos tässäkin tahdomme ymmärtää tulevaisuutta, kannattaa tutkia menneisyyttä. Minulle on päivän selvää, että 1950-luvulta alkanut ”seksualinen vallankumous” on kokonaisvaltainen ilmiö.

    En osaa sanoa, miten yksityiskohtaisesti mikäkin asia vaikuttaa mihin, mutta on aivan selvää, että tämä ”seksuaalisuuden vapautuminen” mm. kristillisestä moralismista on kokonaisvaltainen prosessi, eikä vain sarja yksittäisiä ja toisistaan erillän olevia tapahtumia.

    Kuka vaan voi viidenkymmenen vuoden kehitystä analysoimalla ymmärtää, että tämä kehitys jatkuu ja kaikki rajat tulevat entisestään höllentymään ja ihmisten erilaisten himojen tydyttämisen kaikki esteet raivaatan poia . Tämähän on ihan loogista.

    • Ote: ”Eläinten homoseksuaalisuus yleistä
      Homoseksuaalisuus on eläinmaailmassa selvästi luultua yleisempää, kertoo eläintieteilijä Petter Böckman Dagens Nyheter -lehden haastattelussa.

      Luonto21.1.2007 klo 12:23
      Böckmanin asiasta kertova näyttely Mot naturens ordning (Luonnonjärjestystä vastaan) on parhaillaan nähtävillä Oslon luonnontieteellisessä museossa.

      Böckmanin mukaan homoseksuaalista käytöstä on havaittu ainakin 1 500 lajilla ja 500 lajilla asiaa on dokumentoitu tieteellisen tarkasti.

      Tarkasti dokumentoituja lajeja ovat mm. leijona, norsu, seepra, gorilla, simpanssi, amerikkalainen biisoni, myskihärkä, susi, näätä, delfiini, harmaavalas ja miekkavalas. Nämä lajit ovat kookkaita ja niitä on helppo havainnoida, mutta listaan alkaa kertyä pienempiäkin lajeja, kuten eräät sudenkorennot ja suolistossa elävät loismadot.

      Eläinten homoseksuaalinen käytös on tutkijoiden piirissä vaiettu aihe. Böckmanin mukaan tämä johtuu mm. aiheen kiusallisuudesta ja siitä, ettei ilmiölle ole aiemmin löydetty evoluutioteorian mukaista hyötyä lajin menestykselle.”

      Onko Hämäläinen meilestäsi näillä n. 1500:lla elänlajin homoilla ollut epätyydyttävät isäsuhteet kun niistä on tullut homoja?

    • Eikös Paajanen ne eläimetkin ole jumalan luomia ja sitäpaitsi älykäs simpanssi on tyhmää ihmistä älykkäämpi. Sitäpaitsi tietellisessä mielessä ihminen on vain yksi nisäkäslaji muiden nisäkkäiden joukossa. Sami Paajasellakin lienee nännit… Miten siis on, ovatko nuo eläimet valinneet homoutensa ihan vain huvikseen ja huonojen perhesuhteidensa vuoksi…?

    • Heinola. ”Onko Hämäläinen meilestäsi näillä n. 1500:lla elänlajin homoilla ollut epätyydyttävät isäsuhteet kun niistä on tullut homoja?”

      Paajasen tavoin minäkään en oikein ymmärrä ajatustasi?
      Ymmärsitkö sinä minun ajatukseni?

    • Kyllä ymmärsit. Kysyn toisin.

      Hämäläinen: ”..ihmisten erilaisten himojen tydyttämisen kaikki esteet raivaatan pois”
      Erilaisiin hiomoihin laskenet siis myös homouden.

      No ovatko eläimetkin homoja vain tyydyttääkseen himojaan, jotka ovat syntyneet mm huonoista perhesuhteista kuten konservatiivit homouden synnyn selittävät?

    • Heinola. ”No ovatko eläimetkin homoja vain tyydyttääkseen himojaan, jotka ovat syntyneet mm huonoista perhesuhteista kuten konservatiivit homouden synnyn selittävät?”

      En edellenkään ymmärrä, mitä tarkoitat. Minä puhun kaikenlaisten himojen esteettömästä tyydyttämisestä, en ollenkaan siitä, mistä nämä himot johtuvat tai miten mikäkin himo on syntynyt. Minulle ei ole erityisen merkityksellistä, ono homoseksuaalisuus opittua vai myötäsyntyistä.
      Eläinpopulaatioihin vertaaminen on minulle ymmärrettävää siten, että tavallaan minäkin ajattelen, että maallistuneiden Jumalasta vierantuneiden ihmisten touhut lopulta saattavat muistuttaa aika paljon kanilauman touhuja mitä näihin pariutumiskuvioihin tulee.

  8. Hyvää pohdintaa Blogissa.

    Eikös tässä kaikessa ole kysymys siitä ”laittomuudesta” josta esim. (2.Tess.2 ) puhutaan? Kautta ihmiskunnan historian on kansoja on ajautunut dekadenssiin, jossa merkittävänä piirteenä on ollut perhekeskeisen avio käsityksen mureneminen.

    Jesaja saarnasi huolestuneena, kun Isebel oli saanut kansan palvomaan kivijumalia, joiden kanssa kansa harjoitti haureutta ja uhrasivat lapsiaan näille. Sosiaaliset ja ekonomiset rakenteet sortuvat hiljalleen ja ihmiset eivät välttämättä edes huomaa, kuinka lopulta juuri ne moraaliset ja eettiset rajat ovat suojanneet heitä, joita he kiivaasti vaativat purettavaksi. Ihminen on lopulta kovin heikko sietämään totaalista vapautta, jota kuitenkin jatkuvasti vaadistaan ja halutaan lisää… Ihminen saattaa viihdyttää itsensä hengiltä, mm päihteiden vapauttamisesta on huonoja esimerkkejä. Jenkeissä on tutkittu Intiaanien degeneraatioita, johon liittyy vahvasti alkoholin ja päihteiden ilmestyminen kansan keskuuteen. Intiaanit eivät aikanaan tunteneet sen vaaroja, koska heillä ei ollut olemassa mitään kieltoja sen suhteen.

    Jesajan saarnaaman huolen taustalla lienee ollut hekumasta syntyneitä lapsia, joiden isästä ei ollut tietoa ja heitä uhrattiin heti syntymän jälkeen jumalille. Kaikkinensa nautiskelu saattaa saada outoja piirteitä, jollei ihmisellä ole mitään lakia pidättelmässä. Historia tuntee monia moraalisen rappion tuhoamia yhteisöjä, joissa rajaton (laittomuus) ja pidäkkeetön kulttuuri on lopulta tuhonnut yhteisön sosiaalisen rakenteen.

    • Mahtavatko tuollaiset ’tutkimukset’ Amerikan alkuperäisväestön degeneraatiosta olla lainkaan päteviä? Luulisin, että päihdeongelmat ovat pikemminkin seurausta siitä, että valtaväestö on sulkenut heidät reservaatteihin, koska ovat pitäneet heitä ’degeneroituneina’.

  9. Särkiö ilmoitaa selkeästi oman kantansa . Pidän siitä. Samalla hänen esille ottamansa kysymykset ovat vakavan keskustelun arvoisia.

    Polyamoria keskustelu ei ole ilmasta vedetty. Yhtenä esimerkkinä on eräissä New Age piireissä USAssa jatkuvasti tapahtuvat paljastukset siitä kuinka gurut ovat käyttäneet opetuslapsiaan hyväksi ja motivoivat sitä polyamorilaisuudella. Tämä on hiljentänyt kritiikkiä kyseessä olevia guruja kohtaan( mutta ei kokonaan).
    Polyamoorinen tendenssi kaikissa ihmisissä on se joka alkuaan oli luomassa avioliittoja suojellakseen ihmisiä sukupuolisien impulsien aiheuttamia häiriöitä kohtaan. Avioliittoinstituuttio loi käytännössä kuitenkin kaksoiskäyttäytymisen kun ihmiset tekevät syrjähyppyjä avioliitosta huolimatta. Ne eivät ole mikään pikkuasia, vaan koskee tutkimusten mukaan melkein puolia avioliittoja. Polyamoorisuus on yksi yritys ratkaista tätä ongelmaa.

    Toisaalta moniavioisuus on myöskin tullut ongelmalliseksi kun Pohjolaan on tullut pakolaisia joilla on useampia vaimoja.Tähän ei missään maassa ole viellä löydetty selvää vastausta paitsi se, että ainakaan Ruotsissa ei saa solmia avioliittoja enemäpää kun yhden kanssa kerrallaan.

    Tähän keskusteluun kuulu myös ongelma suurista avioeroluvuista. Ei vain jo vihittyjen, vaan myös avoliitosa elävien suhteen , sellaisten joilla on lapsia yhdessä. Nämä erolukemat ovat suuria. Avoliitot käsitetään monessa mielessä avioliittokokeiluksi ja siksi niissä eläminen jo alusta alkaen on heikommalla , vain tunteisiin sitovalla pohjalla.Avoparisuhteet olisivat yksi tähdellinen keskustelunaihe sekä käytännöllisenä että moraalisena asiana.

    • Kiitos Markku, kun nostat esille myös miehen ja naisen avioliittoon sekä avosuhteisiin liittyviä ongelmia, kuten uskottomuuden, suuret avioeroluvut ja erojen aiheuttamat seuraukset. – Tämän päivän 10.8. Hesarissa oli laaja artikkeli avioerojen kielteisistä vaikutuksista, jotka ovat miehillä naisia vakavampia, esimerkiksi kohonnut kuolleisuus. Vuonna 2016 solmittiin 24 464 avioliittoa. 21% oli toisia avioliittoja ja 4% kolmansia. Avioeroon 2016 päättyi 13 641 liittoa.

      Lukumääräisesti nämä näyttelevät paljon suurempaa roolia kuin vaikkapa polyamoriset suhteet. Avioliitto haastaa sitoutumaan ja kantamaan vastuuta. Siten se tuo turvallisuutta ja vakautta perheisiin ja koko yhteiskuntaan. Jos sitoutuminen ja vastuun kanto sen sijaan puuttuvat, alkaa perheen turvallisuus säröillä.

      Tällä on usein vaikutuksia, jotka voivat näkyä lisääntyvänä taloudellisen tuen tai mielenterveyspalveluiden tarpeena. On siis tärkeää vahvistaa avioliitossa eläviä uskollisuuteen samalla kun muutoin yhteiskunnassa korostuu vapaus ja rajojen rikkominen.

    • ”Särkiö ilmoitaa selkeästi oman kantansa . Pidän siitä. ”
      —-

      -Samat sanat.

      Hatunnosto jokaiselle, joka tietää mitä mieltä on ja uskaltaa sanoa sen. Yllättävän harva näköjään tietää (tai uskaltaa sanoa).

  10. Eikös Paajanen ne elämetkin ole Jumalan luomia ja sitäpaitsi älykäs simpanssi on tyhmää ihmistä älykkäämpi. Sitäpaitsi tieteellisessä mielessä ihminen on vain yksi nisäkäslaji muiden nisäkkäiden joukossa. Sami Paajasellakin lienee nännit… Miten siis on, ovatko nuo eläimet valinneet homoutensa ihan vanhuvikseen ja huonojen perhesuhteidensa vuoksi…?

Kirjoittaja

Pekka Särkiö
Pekka Särkiö
Kenttäpiispa evp. ja Vanhan testamentin eksegetiikan dosentti. Keski-Lahden seurakunnan vs. kirkkoherra 4.3.2024-30.8.2024. Harrastan mehiläistarhausta ja maatiaiskanojen kasvatusta, esteratsastusta ja nykyaikaista viisiottelua. Minulle tärkeitä asioita ovat luonto ja sen elinvoiman turvaaminen, ekologinen elämäntapa, historian tuntemus sekä kestävän yhteiskunnan puolustaminen.