Näin keskusteltiin piispan luona

Vantaalaiset seurakunnan luottamushenkilöt Johanna Korhonen ja Sari Roman-Lagerspetz keskustelivat 17.12. kirkkohallituksen ulkoasiain osaston johtajan Kimmo Kääriäisen ja kirkon lähetystyön keskuksen johtajan Risto Jukon kanssa Helsingin piispan Irja Askolan luona lähetystyöstä

Keskustelua ennen Kotimaa24:ssä oli uutisoitu muun muassa, että Korhonen ja Roman-Lagerspetz näkevät kirkkohallituksen painostavan seurakuntia tukemaan kaikkia lähetysjärjestöjä, minkä puolestaan kirkkohallitus kiistää.

Kotimaa24 pyysi niin Johanna Korhoselta ja Sari Roman-Lagerspetziltä kirjallisesti näkemyksiä piispa Askolan luona käydystä keskustelusta. Kimmo Kääriäinen puolestaan sai Kotimaa24:ltä vastattavakseen ja kommentoitavakseen Korhosen ja Roman-Lagerspetzin kirjoituksen.

Kotimaa24 julkaisee tässä molempien kirjoitukset:

JOHANNA KORHONEN ja SARI ROMAN-LAGERSPETZ:

Palaveri vahvisti valitettavan oletuksemme: kirkkohallituksella ei ole pyrkimystä reagoida tilanteeseen, jossa viisi lähetysjärjestöä väittää sitoutuvansa kirkon päätöksiin mutta ei tosiasiassa niin tee silloin, kun kyseessä ovat tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta koskevat päätökset. Päinvastoin kirkkohallituksella on motiivi pitää tilanne muuttumattomana.

Keskustelimme tunnin. Jukko kertoi lähetyssopimuksen historiasta, ja Kääriäinen kertoi kirkon päätöksistä valikoiden. Muistutimme häntä niistä päätöksistä, joita hän ei ottanut esiin. Hän ei reagoinut tähän.

Kääriäisen mukaan järjestöt saavat syrjiä homoja kolmesta syystä:

1) homoudesta "on kirkossa päätetty hyvin vähän". Hän sivuutti kirkon ratkaisun, jonka mukaan rekisteröity parisuhde ei ole este työlle kirkossa tai kirkollisessa järjestössä, sekä piispainkokouksen selonteon, jonka mukaan homoseksuaalien oikeutta elää omantuntonsa pohjalta on kunnioitettava. Hänen mukaansa nämä kaksi eivät ole sellaisia "selkeitä päätöksiä", joiden mukaan kirkossa "olisi pakko mennä".

2) järjestöt ovat "yksityisoikeudellisia toimijoita, joihin kirkolla ei ole valtaa puuttua". Kysymykseen, miksi kirkolla ei ole valtaa puuttua järjestöjen harjoittamiin lainrikkomuksiin, hän ei vastannut, vaan viittasi toistamiseen "yksityisoikeuteen".

3) Järjestöt eivät rekrytoi avoimilla työpaikkailmoituksilla, vaan "käsin poimimalla", jolloin poiminta ei osu homoihin eikä näitä siis syrjitä. Kääriäinen ei ottanut kantaa siihen, että julkisuudessa ilmaistu homovastainen rekrytointilinja on jo sellaisena yhdenvertaisuuslain rikkomus.

Kääriäisen mukaan järjestöt saavat syrjiä naisia kahdesta syystä:

1) Naispappeuden vastustaminen ei ole harhaoppi.

2) Järjestöjen ei tarvitsekaan noudattaa kirkon naispappeuspäätöstä omassa toiminnassaan, vaan ainoastaan sitä päätöstä, jonka mukaan yhteistyötä on tehtävä. Hän sanoi, ettei ole tietoinen esim. Kansanlähetyksen virallisesta ohjeesta, joka erittäin painavasti suosittelee pidättäytymään yhteistyöstä. Myöskään Jukko ei ollut tietoinen moisesta. He vetosivat tietämättömyyteensä myös muissa kohdin, he esimerkiksi eivät ole olleet nykyisissä toimissaan "kovin pitkään".

Keskustelimme siitä, ymmärtääkö kirkkohallitus, että mielipiteen/vakaumuksenvapaus koskee vain ihmisiä, ei järjestöjä työnantajina (järjestön tulee aina toimia laillisesti ja huolehtia, että vaikka sen palveluksessa olisi esim. naispappeuden vastustajia, näiden vakaumukset eivät käytännössä häiritse kenenkään elämää). Saimme käsityksen, että ajatus ei ollut kirkkohallituksen edustajille tuttu, vaikka Kääriäinen myönsikin, ettei järjestöllä voi olla omaatuntoa.

Sovimme, että lähetämme kirkkohallitukselle aineistoa epäkohdista, vaikka emme pidä uskottavana heidän ilmoitustaan, että heidän tiedossaan ei ole epäkohtia järjestöjen sitoutumisessa kirkon päätöksiin.

Piispa piti tapaamista tarpeellisena ja keskustelua hyödyllisenä.

Johanna Korhonen, Sari Roman-Lagerspetz

Kirkon luottamushenkilöitä, Vantaa

 

KIMMO KÄÄRIÄINEN:

Tapaaminen sujui ystävällisessä hengessä Irja-piispan toimiessa puheenjohtajana. Tilaisuus tarjosi mahdollisuuden puhua kasvotusten eikä vain median välityksellä. Pyrin kuvaamaan kirkon päätöksiä niistä asioista, jotka ovat olleet paljon julkisuudessa – siis vain kertomaan mitä kirkko on päättänyt, mitä ei – en kannustamaan tai antamaan lupaa syrjinnälle.

Tarkasteltaessa kirkon päätöksiä liittyen samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin, aineistona on koko kirkolliskokouskäsittely vuodesta 2002 alkaen ja kirkon olemassa olevat päätökset. Viimeisin kokonaisuus on piispainkokouksen selvitys parisuhdelain seurauksista kirkossa ja sitä koskeva perustevaliokunnan mietintö (4/2010). Aika ei sallinut kaikkien yksityiskohtien kuvaamista – valikointia siitä seuraa.

Parisuhdelakia koskevassa selvityksessään piispainkokous ei ottanut erikseen periaatteellista teologista kantaa parisuhteensa rekisteröineiden mahdollisuuksiin toimia kirkon työntekijänä, mutta totesi asian oikeudellisen nykytilan. Olemassa olevan lainsäädännön mukaan rekisteröidyn parisuhteen solmiminen ei ole este kirkon työlle. Tämä ei ollut ”kirkon ratkaisu”, vaan toteamus olemassa olevasta lainsäädännöstä. Sen mukaan kirkossa tulee luonnollisesti toimia.

Lähetysjärjestöt ovat yksityisoikeudellisia toimijoita eikä niiden kanssa solmitulla perussopimuksella puututa sopijajärjestön yksityisoikeudelliseen asemaan. Työnantajalla on oikeus valita tehtävään kelpoisuusehdot täyttävä sopiva henkilö. Syrjintäkielto sitoo työnantajaa kaikissa oloissa. Erityisesti kutsumenettelynä tapahtuvassa rekrytoinnissa syrjintää on kuitenkin vaikea osoittaa eikä kirkolla ole toimivaltaa ratkaista tuomioistuimelle kuuluvaa asiaa.

Rekrytoitaessa ulkomaisiin tehtäviin on otettava huomioon kohdemaan olosuhteet ja lainsäädäntö. Homoseksuaalisuus on edelleen kriminalisoitu valitettavan monessa maassa – samoin kuin Suomessa aiemmin. Lisäksi on muistettava perustevaliokunnan esille nostama näkökulma: ”Tasaveroinen kumppanuus etelän kasvavien luterilaisten kirkkojen kanssa edellyttää niiden teologisen argumentaation huomioonottamista ja vastavuoroista kuuntelemista. Paikallinen kirkko ei yksinään edusta koko kristillisen uskon täyteyttä, vaan on riippuvainen toisista kirkoista.”

Kirkolliskokouksen lähetekeskustelussa (toukokuu 2010) vallitsi yksimielisyys siitä, että Raamatussa homoseksuaalisuus torjutaan. Käyty keskustelu samalla osoitti, että kirkossa vallitsee vastakkaisia Raamatun tulkintalinjoja. Perustevaliokunta totesi, että vaikka kirkossa vallitsee laaja yksimielisyys kristillisestä avioliittokäsityksestä sekä kaikkien ihmisten ihmisarvosta ja lähimmäisenrakkauden periaatteesta, rekisteröityihin parisuhteisiin suhtautumisesta on olemassa vastakkaisia teologisia tulkintoja. Samalla tavalla lähetysjärjestöjen suhtautumisessa homoseksuaalisuuteen ja rekisteröityihin parisuhteisiin on erilaisia teologisia tulkintoja.

Myös naispappeuden osalta pyrin vain kuvaamaan kirkon tekemiä päätöksiä. Kun kirkolliskokous hyväksyi naispappeuden vuonna 1986, päätöksen yhteydessä todettiin, ettei kumpikaan kanta naispappeuteen ei ole harhaoppinen. Muussa tapauksessahan olisi tuomittu kirkkomme koko aiempi historia harhaoppiseksi ja tuomiolle olisivat joutuneet myös monet muut kirkot. Näin ollen käsitys virasta ei muuttunut.

Naispappeuspäätöksen yhteydessä hyväksyttiin ponsi, jonka mukaan eri tavoin ajattelevien tulee kunnioittaa toisiaan ja toimia yhteistyössä. Sitä tulkittiin monella tavalla ja syntyi monia tilanteita, joissa naispapit joutuivat väistämään ”perinteisellä virkakäsityksellä” olevaa miestä. Piispainkokouksen linjausten jälkeen tulkinnoille ei ole enää tilaa: yhteistyötä tulee tehdä kaikkien pappien kanssa. Tämä koskee myös lähetysjärjestöjä niiden pappien vieraillessa seurakunnissa. Kun toimitaan ulkomailla, noudatetaan ulkomaisten kirkkojen virkaratkaisuja eikä lisätä jännitteitä.

Tunnen kohtuullisen hyvin herätysliikkeitä ja myös niitä muutoksia, joita liikkeiden opetuksessa on vuosikymmenien aikana tapahtunut. Tämänkin vuoksi tutustun mielelläni siihen materiaaliin, jota nyt kutsutaan ”viralliseksi” ja joka on muokannut käsityksiä järjestöjen linjasta – ettei pääsisi tapahtumaan lisää samanlaisia virheitä kuin Medialähetys Sanansaattajien osalta, jossa Roomalaiskirjettä koskeva opetusjakso tulkitaan järjestön ”viralliseksi” linjaksi.

Kiitän Johanna Korhosta ja Sari Roman-Lagespetziä työstä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden puolesta! Sävyksi toivoisin enemmän Tulkaa kaikki -liikkeen otetta: tulkaa kaikki! Eikä: menkää pois melkein kaikki!

Kimmo Kääriäinen

Kirkon ulkoasiain osaston johtaja

62 kommenttia

  • Atso Eerikäinen sanoo:

    Kysymys on vain rahasta eli kirkollisverosta ja sen jakamisesta “tasa-arvovaatimuksen sateenkaaren alla”, ei Kristuksen lähetystyöstä, jossa kaikista ihmisistä tehdään Kristuksen opetuslapsia, eikä Suomen eduskunnan kulloinkin säätämien lakien ja asetusten lainkuuliaisia noudattajia.

    Kun Suomen ev.lut. kirkon jäsenmäärä vääjäämättä laskee alle 50 %, K-R-L:n tavoite toteutuu: kirkko menettää julkisoikeudellisen asemansa ja samalla verotusoikeutensa sekä muuttuu yksityisoikeudelliseksi yhdistyskirkoksi. Se olisi parasta myös kirkon itsensä kannalta: kirkko saisi olla sitä, mitä se perustettaessaan oli: Kristuksen Kirkko (ekklesia eli maailmasta uloskutsuttu).

    Kristus kutsuu: “Tulkaa kaikki minun luokseni…minä annan teille levon.”

    Valitettavasti sekään ei ole lopullista. Tulee aika, jolloin kristinusko (ja muutkin uskonnot) kielletään kokonaan. Jotkut harvat kristityt toimivat “maan alla”, mutta kun Kristus tulee, löytäneekö uskoa maan päältä.

    Voi olla myös, että kaikki ihmiset tasa-arvoisesti kuolevat lähitulevaisuudessa Fukushiman lopullisesti räjähtäessä seuraavassa isossa maanjäristyksessä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Osmo Kauppinen sanoo:

      Nyt näyttää olevan suunnalla jos toisellakin halua sanoa: “Älkää kaikki tulko”. Siksi ehtoolliskutsuakin olisi kai syytä muuttaa sellaiseen muotoon, joka vastaa paremmin kirkollisten äärisuuntien tarpeisiin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Salme Kaikusalo sanoo:

      “Tulkaa kaikki minun luokseni te työtä tekevät ja raskautetut niin minä annan teille levon.” Tuo on hyvä toivotus myös kaikille niille, jotka ihmisvoimin yrittävät estää viiden lähetysjärjestön lähetystyön toteuttamista.

      Tuohon voisi vielä lisätä “työlästä teidän on potkia tutkainta vastaan”. Kun Jumala on valinnut järjestöt ja lähetit viemään evankeliumin sanomaa eteenpäin, niin mikä on ihminen sitä estämään. Kun Jumala on avannut ovet lähetyskentille, eikä kukaan voi niitä sulkea.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Petteri Maunu sanoo:

      Alan olla Atso Eerikäisen kanssa samaa mieltä. Nämä väännöt, jotka eivät ole omiaan kohottamaan joulutunnelmaa, alkavat kertoa minulle, että kansankirkko tulee yllättävän piankin tiensä päähän. Ehkä hyvä niin. Silloin kirkko on lopulta pakotettu keskittymään olennaiseen eli Jeesuksen Kristuksen evankeliumiin. Jeesus toivottaa kaikki tervetulleeksi, mutta julistaa itse, että ovi on kapea. Olemme matkalla kuningaskuntaan, emme demokratiaan, mutta silti rakkautta kohti.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • antero virtanen sanoo:

    “päätöksen yhteydessä todettiin, ettei kumpikaan kanta naispappeuteen ei ole harhaoppinen. Muussa tapauksessahan olisi tuomittu kirkkomme koko aiempi historia harhaoppiseksi ja tuomiolle olisivat joutuneet myös monet muut kirkot.”

    Kumpikaan kanta… – mitä pienen Suomen ev.lut.kirkon päätökset / käsitykset papin sukupuolesta vaikuttavat esim katolisen kirkon oppiin tai oppikäsitykseen.

    Kyllä kirkko on aiemminkin päättänyt joitakin vallitsevia oppeja harhaoppisiksi takautuvasti. Ei menneet päätökset ja linjaukset voi täysin hallita nykyisiä, tulevaisuutta ajatellenhan päätöksiä tehdään.

    “Sävyksi toivoisin enemmän Tulkaa kaikki -liikkeen otetta: tulkaa kaikki! Eikä: menkää pois melkein kaikki!” – Tämähän on ikävä kyllä ollut jo pitkään kirkon asema eikä se siitä muuksi muutu, kun yhteen suuntaan kumartaa toiseen pyllistää.”

    Välimaastossa eläminen ei toimi. Toisaalta tämänkin linjan mukainen linja taitaa olla päättymätön suo tällä hallintorakenteella.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Sonja Ottavainen sanoo:

      “Ei menneet päätökset ja linjaukset voi täysin hallita nykyisiä, tulevaisuutta ajatellenhan päätöksiä tehdään.” Antero Virtanen

      Ja kuitenkin muutoksia ja päätöksiä on tehty. Tulevaisuuttahan sitä pitäisi kirkonkin ajatella päätöksiä/linjauksia tehdessään. Papin viran avaamisesta naisille väännettiin vuosikymmeniä.

      “Naispappeuden hyväksymisen yhteydessä vuonna 1986 kirkolliskokous hyväksyi myös ponnen, jonka mukaan niillä, jotka vastustavat papinviran avaamista naisille, on edelleen oikeus tulla vihityksipappisvirkaan ja nimitetyksi kirkon virkohin. Kirkkopoliittisten voimasuhteiden muututtua naispappeutta vastustavilta evättiin oikeus tulla vihityksi pappisvirkaan tai nimitetyksi virkoihin muuttamalla ponnen tulkintaa 2000-luvun alussa.”

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Naispappeus_kristillisiss%C3%A4_kirkoissa

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Sari Roman-Lagerspetz sanoo:

    Luin äsken K24-uutisen “Juutalaisten syrjintä yleistyy”. Asiantuntija Tomi Karttusen mukaan kirkkojen velvollisuutena olisi kitkeä juutalaisvastaisuutta. Tälläisen velvollisuuden toteaminen jäi mietityttämään ja ajattelin sitä myös suhteessa tämän blogin aiheeseen.

    Kristillisissä kirkoissa on ollut vastakkaisia kantoja ja moniäänisyyttä (ja paljon myös teologista moniäänisyyttä) koskien juutalaisuutta ja juutalaisia ihmisiä. Oppi-isämme Martti Luther edusti yhtä teologista kantaa, johon voi tutustua lukemalla hänen teoksensa “Juutalaisista ja heidän valheistaan”. Hänen laillaan ajattelevia on ollut hyvin paljon kaikkialla kristillisessä maailmassa, myös Suomessa. Tämä kanta ja sen eri muunnelmat (monilla ei ole ollut aivan niin tiukkaa kantaa kuin Lutherilla) on yksi perinteisistä kannoista ja sillä on pitkä historia takana. Muun muassa suomen-juutalainen Santeri Jacobsson kertoo teoksessaan “Taistelu ihmisoikeuksista” (1951) siitä miten juutalaisuuteen ja juutalaisiin suhtauduttiin Suomessa 1800-1900 lukujen vaihteessa ja miten heitä koskeva lainsäädäntö kehittyi suvaitsevaisempaan ja eettisiä näkökohtia korostavampaan suuntaan. Kirjassa kerrotaan paljon myös siitä, miten juutalaisiin suhtauduttiin Suomen papiston piirissä. Monet papiston jäsenet suhtautuivat tavalla joka heijastelee Martti Lutherin käsityksiä. Tämä ei ole sikäli ihme, onhan Luther vaikutusvaltainen ajattelija luterilaisten kirkkojen piirissä. Toki kirkoissa on ollut myös suvaitsevaisia kantoja. Etenkin nykyään monet kristityt korostavat, hyvin myönteisessä mielessä, kristinuskon juutalaista taustaa. Nykyään monet suhtautuvat kielteisesti sellaisiin näkemyksiin joita Luther edusti ja Luterilainen maailmanliitto on 1980-luvulla jopa sanoutunut irti Lutherin juutalaisia koskevista näkemyksistä.

    Voi siis kysyä, onko perinteisten näkemysten ylläpitäminen ja tukeminen aina hyvä asia, vaikka niillä olisikin takanaan pitkä historia? Onko juutalaisuutta koskevaa moniäänisyyttä syytä rajoittaa esimerkiksi eettisistä syistä, sillä perusteella, että juutalaiset saattavat kokea syrjintää, leimaamista ja eristämistä, jos tietynlaisilla (esim. monien Suomen kirkon johtavien pappien vielä 1900-luvulla kannattamilla näkemyksillä) on vahva asema yhteisössä?

    Voisimmeko kysyä tämän saman asian koskien homoseksuaalisuutta ja homoseksuaalisia ihmisiä, sekä ylipäätään seksuaali-ja sukupuolivähemmistöön kuuluvia ihmisiä? Olisiko meidän oman kirkkommekin velvollisuus pyrkiä kitkemään homovastaisuutta, vaikka se tarkoittaisikin tietynlaista perinteisen moniäänisyyden ja homoseksuaalisuutta koskevien erilaisten kantojen ja niihin perustuvien sosiaalisten käytäntöjen (esim. leimaamisen ja eristämisen) rajoittamista?

    Yhtä asiaa haluaisin korostaa:

    Mielestäni juutalaisuutta tai homoseksuaalisuutta koskevan moniäänisyyden tietynlainen rajoittaminen (tarkoitan tässä yhteydessä “moniäänisyyden rajoittamisella” ihmisten leimaamisen ja eristämisen rajoittamista heidän syntyperäisten, henkilökohtaisten piirteidensä perusteella) ei tarkoita sitä, että niitä jotka kannattavat perinteisiä tulkintoja, haluttaisiin ajaa pois tai sulkea pois yhteisöstä, tai kirkosta. Pikemminkin kysymys on sen miettimisestä, miten meidän pitäisi kohdella toisiamme jotta me kaikki voisimme tuntea olevamme tervetulleita ja arvostettuja yhteisön (ja kirkon) jäseniä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Salme Kaikusalo sanoo:

      Tässä yhteydessä on tärkeätä huomata se seikka, että juutalaisten syrjijät/vainoajat perustivat näkeyksensä Lutherin teokseen “Juutalaisista ja heidän valheistaan” eivätkä Raamatun ilmoitukseen.

      Myös käynnissä olevissa kirkon riidoissa kaikki perustelut tulisi voida perustella ensi sijaisesti Raamatun ilmoituksella.

      “Pikemminkin kysymys on sen miettimisestä, miten meidän pitäisi kohdella toisiamme jotta me kaikki voisimme tuntea olevamme tervetulleita ja arvostettuja yhteisön (ja kirkon) jäseniä.” Sari R-L “moniäänisyyden rajoittaminen ei tarkoita sitä, että niitä jotka kannattavat perinteisiä tulkintoja, haluttaisiin ajaa pois tai sulkea pois yhteisöstä, tai kirkosta” (Sari R-L). Tämän edistämisen voisi aloittaa vaikkapa siitä, että seurakunnissa lopetetaan rahalla kiristäminen ja sallitaan kaikkien viiden lähetysjärjestön tehdä kutsumuksensa mukaista työtä eli evankeliumin julistustamista yhdistettynä laupeuden harjoittamiseen. Tämä tehtävä perustuu Raamatussa Jeesuksen antamaan käskyyn ei ihmisten mielipiteisiin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      Sari Roman-Lagerspetz :”…miten juutalaisuuteen ja juutalaisiin suhtauduttiin Suomessa 1800-1900 lukujen vaihteessa ja miten heitä koskeva lainsäädäntö kehittyi suvaitsevaisempaan ja eettisiä näkökohtia korostavampaan suuntaan. Kirjassa kerrotaan paljon myös siitä, miten juutalaisiin suhtauduttiin Suomen papiston piirissä. Monet papiston jäsenet suhtautuivat tavalla joka heijastelee Martti Lutherin käsityksiä.”

      En puhuisi ”monista papiston jäsenistä”, jotka heijastelivat Martti Lutherin käsityksiä, kun kysymys oli arkkipiispa Johanssonin kanssa samaan sukuun kuuluneesta äärikoikeistolaisesta Elmo Kailasta ja hänen ”ryssävihaajistaan”, jotka ottivat oppinsa natsi-Saksasta ja fasistisesta Italiasta ja lietsoivat samalla vapaamuurarivihaa, koska vapaamuurarit hyväksyivät myös juutalaiset.

      ”Vastuunsa tuntevissa piireissä eivät juutalaisvastaiset kiihkoilijat saaneet koskaan todellista kannatusta. Suomihan oli – ja oli loppuun saakka – Saksan puolella suuressa voimainmittelyssä olleista maista ainoa, joka ei pannut toimeen juutalaislakeja.” (C.O. Frietsch: Suomen kohtalonvuodet, Helsinki 1945, s. 487)

      Eikä toinenkaan ääripää ollut vapaamuurareille sen suopeampi:

      ”Puolueen johtaville elimille on välttämätöntä katkaista kaikki porvaristoon johtavat sillat ja irtautua radikaalisti vapaamuurariudesta. Kommunistisen puolueen täytyy olla täysin tietoinen kuilusta, joka erottaa proletariaatin porvaristosta. Mutta jotkin puolueen johtavista elementeistä ovat rakentaneet naamioituja siltoja tuon kuilun yli, palvellen vapaamuurariutta.”

      “Vapaamuurarius on kaikkein epärehellisintä, kaikkein pahamaineisinta porvariston tekemää proletariaatin kiristystä, joka on taipuvainen radikalismiin. Kutsumuksemme on taistella sitä vastaan kaikin tavoin.” (Neuvostoliiton kommunistinen puolue)

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Roman-Lagerspetz sanoo:

      Tuula Hölttä, puhuin kommentissani 1800-luvun lopusta ja vuosisadan vaihteesta, ja juutalaisia koskevista näkemyksistä tuolloin. Jos antisemitistiä pappeja olisi ollut vain pari, kuten sanot, pappissääty ei pitkälle 1800-luvun loppuun asti varmaankaan olisi (ryhmänä) vastustanut melkeinpä kaikkia juutalaisten aseman parantamiseen tehtäviä muutoksia. Papisto vastusti sitä “liberaalia humanismia” joka heidän mielestään oli tuhon tie. Mutta, lisää tietoa voi hakea muun muassa kyseisestä Santeri Jacobssonin kirjasta, jota varmaankin saa vielä kirjastoista. Minulla itselläni on kyseinen kirja.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Juha Lehtinen sanoo:

      Juutalaisuuden ja homoseksuaalisuuden vertailu Sari R-L.n tavalla on raamatullisesta näkökulmasta katsottuna varsin ongelmallinen. Teksti tukee kyllä hienosti kirjoittajan omaa näkemystä, mutta sillä ei ole mitään tekemistä Raamatun kanssa.

      Perinteisistä kristillisistä näkemyksistä kirjoitettaessa olisi aina syytä ottaa käsittelyyn alkuperäinen raamatullinen näkemys, mutta sen Sari sivuuttaa. Ja syystäkin. Sen jälkeen vastaava vertailu olisi nimittäin mahdotonta.

      Juutalaisvastaisuus on ylvästelyä alkuperäisten oksien rinnalla ja lankeamista pois Jumalan hyvyydestä. [Room. 11:16-24] Samaa ei voi sanoa homovastaisuudesta, sillä Raamatussa homoseksuaalisuus torjutaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Salme Kaikusalo sanoo:

    Sari Roman- Lagerspetzin ja Johanna Korhosen pitäisi esittää aukottomat todisteet sille, mitkä seikat oikeuttavat syrjimään viitta lähetysjärjestöä?

    He kertovat, että “Kääriäisen mukaan järjestöt saavat syrjiä naisia ja homoja” vaikka Kääriäinen itse kertoo päinvastaista: “Pyrin kuvaamaan kirkon päätöksiä niistä asioista, jotka ovat olleet paljon julkisuudessa – siis vain kertomaan mitä kirkko on päättänyt, mitä ei – en kannustamaan tai antamaan lupaa syrjinnälle.”

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Mika Turunen sanoo:

      Sari, nyt puhut aivan pehmoisia. Mikäli luit uutisen niin toivottavasti luit myös lyhyet kommentit. Minä kirjoitin näin:

      Lainaus alkaa.

      Toisen maailmansodan traumat ja jälkinäytökset synnyttivät Driebergenin julistuksen. Se löytyy Risto Saarisen suomennoksena Vartija-lehdestä (Teologia ja politiikka kristittyjen ja juutalaisten kohtaamisessa, Vartija 5-6/91: 229-235.). Julistuksen suomennoksessa kirjoitetaan näin:

      “On käynyt yhä selvemmäksi, kuinka paljon kristittyjen on muutettava julistustaan, opetustaan ja käytännön elämäänsä toisen maailmansodan juutalaisvainojen (shoa) jälkeen. Kirkoilla yleisesti on paljon opittavaa sekä julistuksessaan että opetuksessaan. Tämä koskee niin organisaatioita, yksittäisiä seurakuntia kuin kaikkia kirkon työntekijöitäkin.”

      http://www.jcrelations.net/Erkl%E4rung+zur+Begegnung+zwischen+lutherischen+Christen+und+Juden.1345.0.html?L=2

      Lainaus päättyy.

      Kommenttisi ei siis pidä paikkaansa missään suhteessa. Se vääristelee vallitsevaa todellisuutta pitäytyen vain vanhoihin ja vääriin mielikuviin. Samoin tällä on vaikutuksensa myös nyt käytävään keskusteluun. Jos virallisen kannan haluaa selvittää niin se käy helposti:

      http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/0/20DB1E2566712EDDC2257800003F0227/$FILE/Kirkko%20ja%20juutalaisuus%20ty%F6ryhm%E4n%20historia%20Nettiin.pdf

      Tutkimuksen johdannossa todetaan: “Työryhmän pääasiallisena tehtävänä on ollut ensinnäkin edistää asiallisen tiedon levit tämistä juutalaisuudesta ja toisekseen vuoropuheluyhteyden muodostaminen juutalaisuutta edustavien tahojen kanssa. –”

      Väärä esimerkki toimii keppihevosena siirryttäessä vääriin tulkintoihin. Vaikka väitätkin kirjoittaneesi vain 1800-luvun lopusta ja seuraavan alusta niin kirjoittamastasi saa sen käsityksen, että puhuisit nykyajasta. Jo aiemmin monessa puheenvuorossa on kyseenalaistettu näkemyksesi niin tästä kysymyksestä kuin nyt käytävässä keskustelun aihepiirissä. Minä kiistän sen myös osaltani. Se on yksinkertaisesti liiaksi jämähtänyt vain yhteen näkökulmaan kadottaen kaiken tarvittavan hienovireen. Puhumattakaan siitä, että koko näkökulma on kuin epävireinen soitin.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Matti Pulkkinen sanoo:

    Joku ilkeä vapaa-ajattelija voisi kysyä, mitä käyttöä kristillisillä arvoilla on, jos ne johtavat tällaiseen ilmitappeluun.

    Evankelis-luterilaisen kirkon perimmäinen ongelma näyttää olevan heikko johtajuus. Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että lähtetystyö on luterilaiselle kirkolle tärkeää, siis yksi sen ydintoiminnoista. Kuitenkin tähän ydintoimintoon liittyvä syvä erimielisyys aiheuttaa toiminnallisella tasolla kirkon sisäisiä konflikteja.

    Kirkkohallitus edustaa operatiivista johtoa, jolle ei ole annettu selvää valtuutusta selvittää ristiriitatilannetta. Siksi Kirkkohallituksen haukkuminen asiasta, jonka ratkaisemiseen sillä ei ole mahdollisuuksia on väärän puun haukkumista.

    Kirkon ylimmän johdon pitäisi alkaa ottaa kantaa ja tehdä päätöksiä riidassa joka on jakamassa koko organisaatiota. Päätökset ovat vaikeita ja ikäviä. Sitä suuremmalla syyllä ne ovat korkeimman johdon, eivät operatiivisen toiminnan tai seurakuntien tasolla tehtäviä ratkaisuja.

    Tämä julkinen asioiden vatvominen on tuloksetonta ja luterilaisen kirkon kannalta pelkästään vahingollista. Se ei kuitenkaan lopu ellei kirkon johto tee selvää linjausta suuntaan tai toiseen.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Roman-Lagerspetz sanoo:

      Matti Pulkkinen, Syy siihen, että olemme kohdistaneet puheenvuoromme kirkkohallituksen lähetystyön keskuksen johtaja Risto Jukolle ja kirkon ulkoasiainosaston johtaja Kimmo Kääriäiselle on se, että he ovat olleet aktiivisia tässä asiassa tänä syksynä ja kohdistaneet puheenvuoroja meille. Kimmo Kääriäinen on vieraillut seurakuntayhtymissä (mm. Vantaalla) tänä syksynä kertomassa lähetystyön uudesta perussopimuksesta luottamushenkilöille, ja siitä mitä se merkitsee. Kääriäinen ja Jukko ovat tuottaneet koosteen/tulkinnan lähetysjärjestöjen kanssa käytyjen ohjauskeskusteluiden pohjalta (koskien mm. naispappeutta ja homoseksuaalisuutta) ja tiedottaneet siitä meille luottamushenkilöille ja julkisuudessa. Kirkkohallituksen lähetystyön keskus (jonka johtaja on Jukko) lähetti marraskuussa kirjeen Suomen kirkon kirkkoherroille, lähetystyöstä vastaaville kirkon työntekijöille sekä kaikille meille luottamushenkilöille. Kirjeessä lueteltiin kirkon seitsemän lähetysjärjestöä, korostettiin taloudellisen tuen tärkeyttä järjestöille ja kehotettiin kohdistamaan taloudellinen tuki “näille järjestöille”.

      Kriittiseen julkiseen keskusteluun ei ole totuttu kirkossa. Mielestäni tämä “tottumattomuus” ei kuitenkaan tee siitä pahaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Salme Kaikusalo sanoo:

      Kirkkohallituksen lähetystyön keskuksen johtaja Risto Jukko ja ulkoasiainosaston johtaja Kimmo Kääriäinen ovat tehneet toimialaansa kuuluvaa työtä varsin tarmokkaasti kun ovat olleet aktiivisia vieraillessaan seurakuntayhtymissä kertomassa lähetystyön uudesta perussopimuksesta, tiedottaneet luottamushenkilöille julkisuudessa lähetystyön perussopimuksen sisällöstä, sekä lähettäessään siitä marraskuussa kirjeen Suomen kirkon kirkkoherroille, lähetystyöstä vastaaville kirkon työntekijöille sekä kaikille luottamushenkilöille. Tiedotettavat asiat on tuotu avoimesti julki mitään salailematta.

      Vaikuttaa, että kaikesta huolimatta tieto ei ole saavuttanut kaikkia luottamushenkilöitä tai siten jotkut luottamushenkilöt haluavat haastaa kirkkohallituksen muuttamaan kantaansa vastaamaan enemmän heidän omia pyrkimyksiään. Onko kyseessä valtataistelu siitä, kuka kirkossa päättää “kaapin paikan”?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sonja Ottavainen sanoo:

      Kyllä valtataistelua on, kun yliviivataan ja pyyhitään pois kirkon aikaisemmin tekemiä päätöksiä ja linjauksia. Kirkkohallitus huomauttaa, ettei voida tehdä muutoksia, ja tekee silti muutoksia, joita on pakko kritisoida, ja joihin reagoidaan. Ja kirkossa on luottamuselimet ja -henkilöt, jotka ajavat heitä äänestäneiden seurakuntalaisten asioita/näkemyksiä. Syrjintää ei hyväksytä.

      Jääkö seurakuntalaisten rooliksi vain kirkollisveron maksaja ja passiivinen penkissä istuminen. Ei kiitos.

      “Naispappeuden hyväksymisen yhteydessä vuonna 1986 kirkolliskokous hyväksyi myös ponnen, jonka mukaan niillä, jotka vastustavat papinviran avaamista naisille, on edelleen oikeus tulla vihityksipappisvirkaan ja nimitetyksi kirkon virkohin. Kirkkopoliittisten voimasuhteiden muututtua naispappeutta vastustavilta evättiin oikeus tulla vihityksi pappisvirkaan tai nimitetyksi virkoihin muuttamalla ponnen tulkintaa 2000-luvun alussa.”

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Naispappeus_kristillisiss%C3%A4_kirkoissa

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matti Pulkkinen sanoo:

      Sari Roman-Lagerspetz: Jotta ei syntyisi väärinkäsityksiä, niin totean, että syrjintäasioissa ei voi olla puolueeton. Silti en usko, että Kirkkohallitus voisi olla muuta kuin toimeenpaneva taho.

      Tämän keskustelun vahingollisuus luterilaiselle kirkolle on ensi sijassa änkyräkonservatiivien ala-arvoisen kielenkäytön ansiota.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Roman-Lagerspetz sanoo:

      Hei Matti, joo, olen samaa mieltä. Kirkkohallitus on (sen pitäisi olla) toimeenpaneva elin. Näissä lähetysjärjestöasioissa on kuitenkin kirkkohallituksessa vuosien varrella vakiintunut tietynlaisia tulkintalinjoja – ja näiden tulkintojen mukaisia käytäntöjä. Kirkon päätöksethän eivät itse toimeenpane itseään vaan välissä on toimeenpanevien elinten tulkintoja. Nähdäkseni vakiintuneet tulkinnat (puheena olevissa asioissa) ja niiden mukainen “toimeenpaneminen” on huomattavan konservatiivista.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Salme Kaikusalo sanoo:

      “Tämä julkinen asioiden vatvominen on tuloksetonta ja luterilaisen kirkon kannalta pelkästään vahingollista.” Matti P.

      Olen samaa mieltä. Tällainen vatvominen ja kirkkohallituksen syyllistäminen syrjivistä asenteista ja asioiden hämärtämisestä on omiaan murentamaan myös kirkon johdon arvovaltaa aivan kuin heillä ei olisi tarpeeksi asiantuntemusta ja osaamista tässäkin vatvomisen alla olevassa asiassa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jukka Kivimäki sanoo:

      Sonja Ottavainen Olet yksinkertaisesti väärässä. Naispapeuden vastustajilta ei ole evätty pääsyä kirkkomme virkoihin. Virkaan vihkimisen edellytyksenä on etä henkilö haluaa tehdä yhteistyötä kirkkomme kaikkien työntekijöiden kanssa. Tätä edellytää myös kirkkomme lähetysstrategia. Lähetysstrategia ei edellytä naispapeutta puoltavaa kantaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sonja Ottavainen sanoo:

      Naispappeuden hyväksymisen yhteydessä vuonna 1986 kirkolliskokous hyväksyi myös ponnen, jonka mukaan niillä, jotka vastustavat papinviran avaamista naisille, on edelleen oikeus tulla vihityksipappisvirkaan ja nimitetyksi kirkon virkohin. Kirkkopoliittisten voimasuhteiden muututtua naispappeutta vastustavilta evättiin oikeus tulla vihityksi pappisvirkaan tai nimitetyksi virkoihin muuttamalla ponnen tulkintaa 2000-luvun alussa.

      Monet herätysliikkeet evankelisluterilaisen kirkon piirissä pitäytyvät apostoliseen virkajärjestykseen. Oulun piispan Olavi Rimpiläisen jäätyä eläkkelle ja kirkkopolitiikan suunnan muuttuessa ponsi tehtiin tyhjäksi kirkon johdon ja muiden naispappeutta kannattavien toimesta 2000-luvun alussa.

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Naispappeus_kristillisiss%C3%A4_kirkoissa

      Laita Jukka faktaa ja linkki, jos et tuosta ole samaa mieltä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Roman-Lagerspetz sanoo:

      Jukka Kivimäki on sikäli oikeassa, että kirkon tai kirkollisten järjestöjen työntekijöitä ei ole kielletty ajattelemasta (tai ilmaisemasta sellaista henkilökohtaista mielipidettä), että naispappeus on Raamatun sanan vastaista.

      Kirkon ja järjestöjen kanta naispappeuteen on kuitenkin sikäli aivan erilainen, että kirkko on (toisin kuin tietyt järjestöt) naispappeuden hyväksyvällä “virkakannalla” ja edellyttää kaikilta työntekijöiltään sitä, että he tekevät yhteistyötä naispappien kanssa (esim. kaikkien miespappien on tehtävä alttariyhteistyötä). Naispappeuden hyväksyntä koskee kirkossa myös opetusta, eli käsittääkseni miespuolinen pappi ei voi virkaa hoitaessaan saarnata tai opettaa seurakunnalle, että naispappeus on Jumalan sanan vastaista.

      Kirkon naispappeuskanta ei siis ole (kuten järjestöissä), että se itse torjuu naispappeuden, mutta että se tekee yhteistyötä muiden yhteisöjen naispappien kanssa (esim. Ruotsin kirkon naispappien kanssa).

      Piispainkokous(2006) on myös linjannut, että naispappien syrjimättömyyttä ja sukupuolten tasa-arvoa (eli sitä, ettei naisia ja miehiä laiteta eri asemaan hengellisen paimenuuden eli pappeuden suhteen) tulee edistää tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti kirkon toiminnassa. Lähetystyö on keskeinen osa kirkon toimintaa. Ihmettelenkin kaikkia näitä erilaisia “mutkalle menemisiä”, teologisia, opillisia, yksityisoikeuteen vetoamisia, järjestöjen vakaumuksen/omantunnon vapauteen vetoamisia jne. joilla esim. kirkkohallituksessa kierretään sitä, että naispappien syrjimättömyyttä ja sukupuolten tasa-arvo edistettäisiin suunnitelmallisesti myös lähetysjärjestöissämme ja lähetystyössä. Se ei myöskään näytä olevan ongelma kirkon johdolle, että kirkkomme omia naispappeja ei palkata lähetystyöhön oman kirkkonsa neljään lähetysjärjestöön. Määrätyt järjestöt ovat naispappi ja/tai homovapaita vyöhykkeitä. Tämän asian eettinen (tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvä) ongelmallisuus sivuutetaan tai sitä vähätellään systemaattisesti.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jukka Kivimäki sanoo:

      Sari Roman-Lagerspetz Suomen työlainsäädännön kannalta on toki ongelmallista jos naispuolisia pappisviran haltijota ei jonkun järjestön taholta kategorisesti lähetetä sellaisellekaan lähetyskentälle, jonne kuitenkin vastaanotetaan naispuolisia pappisviranhaltijoita.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Osmo Kauppinen sanoo:

      Yhdyn tuohon ajatukseen heikosta johtajuudesta. Kirkon johtoasemissa olevat eivät osaa tai uskalla tehdä vaikeita päätöksiä. Ajaudutaan vain eteenpäin kuten vanha “ajopuuteoria” arveli jatkosotaankinn joudutun.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Osmo Kauppinen sanoo:

      Salme. Eipä tuo kirkkohallituksen tiedottaminen näytä tavoittaneen edes työntekijöitä. Minäkin olen vielä virassa, enkä ole edes kuullut, että Kääriäinen ja Jukko kiertelevät seurakuntayhtymissä. Tai sitten se onkin tarkoitettu vain päättäjille, ei meille työntekijöille, se kiertely meinaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Salme Kaikusalo sanoo:

      Osmo, voi olla, että he ovat kierrelleet vain Vantaalla, mistä on eniten kuulunut mielenpahoitusitkua siitä, että myös viisi syrjittyä lähetysjärjestöä saavat julistaa evakeliumia kirkon hyväksynnällä. Muut seurakunnat ovat sitten saaneet kirjeitä ja muita “asiakirjoja” luettavakseen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sonja Ottavainen sanoo:

      Mielenpahoitusitkua on kuulunut täällä kommenteissa. Sari R-L ja Johanna K ovat tehneet tärkeää työtä. Kriittinen suhtautuminen ja asioista avoimesti puhuminen on auttanut monia näkemään, mitä tapahtuu. Aikuisuuteen kuuluu kriittisyys.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    eri kirjoittajia
    eri kirjoittajia

    YKSI KERRALLAAN -blogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia Kotimaa24:ssä. – Jos haluat kirjoittaa, ota yhteyttä ylläpitoon.