Naisten kuvia

Media ylläpitää ja muokkaa käsityksiämme maailmasta ja tarjoilee kehyksiä, joiden läpi tarkastelemme maailmaa. Vielä 2010-luvullakin länsimaista mediaa hallitsee mieskeskeinen näkökulma: miehet nostetaan naisia useammin esiin asiantuntijoina ja haastateltavina. On virkistävä poikkeus, jos miehen vapaa-ajan kerrotaan kuluvan kotitöiden tai lastenhoidon merkeissä. Päättävään asemaan kohonneelta naiselta taas ei juuri koskaan unohdeta kysyä, kuinka perheen ja työn yhteensovittaminen sujuu. Jostain opiskeluajoiltani on jäänyt mieleen medialukutaitoon liittyvä tutkimustulos: naispuolinen haastateltava valikoituu useimmiten kuluttamiseen, arkielämään, perheeseen ja yleisiin mielipiteisiin liittyvissä asiassa, kun taas "tiukempaa asiaa": taloutta, työelämää ja teknologiaa kommentoivat useammin miehet.

Onko näin myös kirkollisessa mediassa? Ainakin Suomen seuraavilla piispanvalinnoilla spekuloiva juttu tämän viikon paperi-Kotimaassa sisälsi vaikuttavan kuva- ja samalla myös tunneviestin: jutun kuvitukseksi oli valittu rivi papinpaidoissaan patsastelevia miehiä, vaikka tekstiosuudessa kylläkin oli nostettu esiin äärimmäisen ansioituneita naispuolisia teologeja, kuten Jaana Hallamaa ja Pauliina Kainulainen. Jostain syystä kuvituskuvaksi ei kuitenkaan oltu valikoitu yhtään naista. Tiedostettua tai tiedostamatonta kuvatoimittamista, tällainen kuvitus vahvistaa muutenkin yhteiskunnassa vallalla olevaa tendenssiä: miehet ja valta sopivat yhteen. Tällaisten povailujuttujen merkityksestä voi olla montaa mieltä, mutta yksi on varma: ne ovat keino saada muutamia nimiä tai kuvia yleisön mieleen ja huulille.

Aivan toisenlainen tunneviesti olisi tullut jutusta, jonka kuvastossa olisi hyvän herraseurueen joukossa naisia. Heitäkin on, mistä valita: jo jutussa mainittujen hyvien nimien lisäksi hyvä arkkipiispa olisi mielestäni vaikkapa työnohjaajana ja Latinalaisen Amerikan tuntijana profilioitunut TT Heli Aaltonen tahikka Luterilaisen Maailmanliiton apulaispääsihteeri TT Kaisamari Hintikka. Helsinkiin oltaisiin voitu povailla vaikkapa Lähetysseuran kotimaantyön johtaja Satu Kantolaa taikka Ekumeenisen neuvoston pääsihteeriä Mari Pöntistä tai vaikkapa mediassa sujuvasti esiintyvää Marjaana Toiviaista. Oulun korkeuksilla sujuvaksi valinnaksi lähtisin tarjoamaan vaikkapa tohtorikoulutettava Tolosen Anna-Liisaa. No nämähän ovat vain arvailuja...vaan ken ei veikkaa, ei voi voittaa :)

Viime aikoina tiedotusvälineiden ja somen kuvasto tuntuu jotenkin lörpsähtäneen tasa-arvon maailmasta patriarkaalisempaan suuntaan: oli kyse sitten yhteiskuntasopimuksesta tai Helsingin kirkkoherroista, ovat lehdet ja some täynnä kuvia kabineteissa keskenään patsastelevista miehistä. Kenen turvallisuudesta olisi pois, jos naisten johtaminen tulisi enemmän keskiöön? Onko Tarja Halosen tai Irja Askolan kaltaisten yhteiskunnan ylätason johtohahmojen esiinnousu jotenkin pelottanut miehiä - vai tarjoavatko miesten kuvat nykyisen lama- niukkuuspuheen aikana joillekin turvaa? Tämän maailman keskellä kirkon ympyrät saisivat mielestäni kaikin kielin, sanoin ja kuvin julistaa galatalaiskirjeen hengessä vapauden henkeä: "ei orjaa eikä vapaata, ei miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa".

Melko aktiivisena ja kunnianhimoisena pappina ja työkeskeisenä naisena pistän mielellään itseni peliin kirkon hyväksi työurani aikana. Ilman naispuolisia kollegoita, esimiehiä, esikuvia ja roolimalleja tuskin olisin päässyt näinkään pitkälle. Samaa kannustusta toivoisin yhä uusillekin nuorille naisille. Ehkäpä olemme astumassa aikaan, jolloin jo Minna Canthin aikanaan esittämät huomiot naisten ja miesten yhteistoiminnan tärkeydestä nousevat arvoon arvaamattomaan.

Mielenkiintoista oli lukea myös pirteää ja positiivista Elina Koiviston haastattelua täällä Kotimaan nettisivuilla. Positiivinen kuva kristillisestä naisesta. Juttu hehkui onnistumisen iloa ja innosti käymään tutkailemassa voittanutta Wife and Wifestyle-blogia. En ole aiemmin käynyt lukemassa Koiviston blogia, koska se on mieleni kehyksissä osunut perheellisille suunnatuksi lifestyle-blogiksi, enkä ole ajatellut kuuluvani kohderyhmään. Vaan kiinnostavia aiheitahan löytyi - talouspolitiikan ja teologian yhteyksiä, sosiaalipolitiikkaa, kirjallisuutta ja naisen elämää. Pääasiassa Koiviston haastattelu ja hänen kirjoittamansa jutut osuvat tuossa alussa kuvaamani jaottelun mukaisesti melko "perinteiselle" alueelle - naiset esiintyvät vapaaehtoisesti (tai laitetaan esiintymään) usein mielellään perhe-elämän, kuluttamisen tai arjen näkökulmasta. Mielestäni Koivisto ei kirjoittamisellaan mitenkään rajusti haasta status quoa tai naisen roolia, eikä tarvitsekaan: hän keskittyy monissa kirjoituksissaan hyvinvointiin, uskon merkitykseen tai yhdistää arkisia havaintoja teologian ja kirjallisuuden maailmaan. Koivistoa ei siis mielestäni mitenkään voi nähdä minään kirkon radikaalina. Silti voi haastattelusta (ja sen rivien välistä) lukea hänen saaneen kriittistä palautetta "isosta itsevarmuudestaan" ja tulleen joskus kohdelluksi huonosti sen vuoksi, ettei sovi "itseään vähättelevään kristillisen suomalaisen naisen muottiin".

 

Itsensä vähättelemiseen ei mielestäni ole kenelläkään naisella aihetta ryhtyä, ja reippaita kristillisiä (alleviivaten) NAIS-keskustelijoita ja blogisteja tarvitaan hurjasti. Naiset kun eivät mitenkään liikaa pompi silmille tiedotusvälineissä. Esimerkiksi YK:n naisjärjestön tilaston mukaan vain 1/4 uutisissa haastatelluista on naisia, leffojen puherooleissa naisia on joka kolmas. Harvassa ovat myös naispuoliset sankarihahmot ja päähenkilöt. Puhumattakaan artikkeleista ja uutisjutuista, joiden ensisijaisena uutisaiheena olisi tasa-arvo tai naisiin kohdistuva syrjintä. Näin myös tällä vuosikymmenellä.

6 kommenttia

  • Jari Haukka sanoo:

    “Melko aktiivisena ja kunnianhimoisena pappina ja työkeskeisenä naisena pistän mielellään itseni peliin kirkon hyväksi työurani aikana. ”

    “Kunnianhimoinen pappi”? Kenelle tuota “kunniaa” himoitaan? Vaikka asia ei minulle kuulu niin ihanko totta, voiko todellinen Jumalan palvelija ylpeänä kertoa olevansa “kunnianhimoinen”? En suuntaa tätä nyt blogistia kohtaan vaan tuota yleistä kilpailuasennetta kohtaan joka kaikissa virkoihin pyrkimisissä on taustalla. Eikö nöyryys ja hiljaisuus enää olekaan hyve?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Mikä ajaa ihmistä esimerkiksi piispasn virkaan? Jos todella joutuu kaitsennassaan Salomonin tuomioita tekemään, niin sen pitäisi hirvittää! Pappina voi tärvätä vain oman seurakuntansa, mutta piispana pitäisi vastata koko hiippakunnasta.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jouni Parviainen sanoo:

      Hyvä kysymys.

      Tässäkö lääkettä?

      1. Kun. 3:4-15 kertoo, kuinka Salomo sai unessa viestin, mikä avu hänelle on tarpeen kuninkaan virassa. Myös siinä kuuluisassa hänen nimiinsä pannussa tuomiossa kahden tuoreen äidin välillä.

      Uuden testamentin vastaava lupaus piispan(kin) tehtävään kutsun ja vaalin kautta joutuvalle löytyy Jaakobin kirjeestä. “Jos kuitenkin joltakulta teistä puuttuu viisautta, pyytäköön sitä Jumalalta. Hän on saava pyytämänsä, sillä Jumala antaa auliisti kaikille, ketään soimaamatta.” (Jaak. 1:5)

      Mutta ellei hän ymmärrä sitä itse tehdä, niin jospa ne piispan tehtävään sopivaksi katsomaansa pappia vaaliin mukaan tahtovat tahot jaksaisivat rukoilla ehdokkaansa rinnalla ja puolesta. Jospa sitten valittu tulisi tärvänneksi vähemmän.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Salme Kaikusalo sanoo:

    Mistä mahtaa johtua, että naiset äänestävät edelleen enemmän miehiä kuin naisia niin eduskuntaan kuin moneen muuhunkin tehtävään?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • ismo malinen sanoo:

      Salme, tuo oli hyvä kysymys. Olen joskus tuota asiaa myös pohtinut ja kysellyt miehiltä luottavatko he naisiin ja äänestävätkö he naisia? Yleensä äiti on ainoa nainen, johon miehet luottavat ja kun kysyn, eikö vaimoon…? Monet menevät hiljaiseksi. Voisiko nainen tunnistaa tämän saman epävarmuuden toisen naisen suhteen ja äänestävät sen tähden miehiä edustamaan itseään? Onko syy turvallisuus vai mikä? Miesten kesken on selvää, että kahden kesken puhuttuja ei puhuta muille, eikä siitä tarviste erikseen mainita. (Poikkeus vahvistaa säännön ja yleistäminen antaa luvan provosoida.)

      Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Tuo Salomon asenne on aika vierasta nykyisille johtajille, jotka ajattelevat yleensä ensisijassa omaa uraansa ja siinä etenemistä, periaatteet ja arvot ovat myynnissä ja vaihdettavissa tilanteen mukaan.

    “Ja Salomo uhrasi siellä Herran edessä ilmestysmajan vaskialttarilla; hän uhrasi sen päällä tuhat polttouhria. Sinä yönä Jumala ilmestyi Salomolle ja sanoi hänelle: “Ano, mitä tahdot minun sinulle antavan”. Salomo vastasi Jumalalle: “Sinä olet tehnyt suuren laupeuden minun isälleni Daavidille ja tehnyt minut kuninkaaksi hänen sijaansa. Niin toteutukoon nyt, Herra Jumala, sinun isälleni Daavidille antamasi sana; sillä sinä olet pannut minut hallitsemaan kansaa, jota on paljon niinkuin tomua maassa. Anna siis minulle viisaus ja taito lähteä ja tulla tämän kansan edellä, sillä kuka voi muuten tätä sinun suurta kansaasi tuomita?” Ja Jumala sanoi Salomolle: “Koska sinulla on tämä mieli etkä anonut rikkautta, tavaraa ja kunniaa, et vihamiestesi henkeä, etkä myöskään anonut pitkää ikää, vaan anoit itsellesi viisautta ja taitoa tuomitaksesi minun kansaani, jonka kuninkaaksi minä olen sinut tehnyt, niin annetaan sinulle viisaus ja taito; ja lisäksi minä annan sinulle rikkautta, tavaraa ja kunniaa, niin ettei sitä ole ollut niin paljoa kenelläkään kuninkaalla ennen sinua eikä tule olemaan sinun jälkeesi”. (2.aikakirja 1)

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Minna Mannert
    Minna Mannert

    MATKALLA KIRKOLLE Helsinkiläinen pappi ja aktiivinen kansalainen. Jaan ajatuksia yhteiskunnasta ja kirkon merkityksestä, arvoista ja kaupunkilaisen nuoren aikuisen arjesta.