Näkemiin bloggimaalima!

Monen vuoden tauon jälkeen tilasin itselleni K24 sivuston ja käytin tilannetta hyväkseni kirjaamaan mielipiteitäni bloggiteksteinä.

Ulkosuomalaisena en ole käyttänyt kirjallista suomenkieltä puoleen vuosisataan. On hämmästyttävää nähdä mitä tapahtuu, kun ajatuksia panee kirjallisesti nähtäväksi. Kuinka kömpelöksi kieli on jäänyt, kun todelista kirjottelemista ei 60-luvun jälkeen ole ollut. Lukeminen ja puhuminen ei tunnu riittävän, vaan kirjoittelu on oma maailmansa. Siis kiitos mahdollisuudesta aktivoida ja kehitellä kieltä.Oikeinkirjoitus ja pilkutus on tullut ongelmaksi.

Hauskoja toteamuksia on. Esimerkiksi se, että miten räväkämmin otsikoi tekstin, niin sitä useampi lukija. Mitä selvemmin viittaa noihin kahteen rakkaaseen teemaan : homoseksuaalisuus ja saman sukupuolen vihkimiset, sitä enemmän kommentteja.

Toisaalta surkuttelen sitä,että kommentaattoreiden kantajoukko on pysynyt hyvin monen vuoden aikana samana yksityisiä poikkeuksia lukuunottamatta . Mutta toisaalta ajattelen tuota kantajoukkoa hyvillä mielin siitä ,että he pitävät näitä verkkokeskusteluja hengissä.

K24 on näytepala suomalaisesta kirkollisesta keskustelusta ja tunnelmista.Koska suomalainen kirkollinen ja/tai uskonnollinen kenttä on kirjava niin on hyvä lueskella muita lehtiä myöskin kun haluaa laajemman kuvan. Mutta hyvä näin kuitenkin.

Yksi asia minua vaivaa siinä,  että joistakin K24 uutisista huolimatta, keskustelijät eivät laajemmin tunnu seuraavan mitä suuressa maailmassa tapahtuu. Poikkeuksia on, mutta heidän blogginsa on vaikeata saada tuulta purjeisiin.Esimerkkinä on mm pakolais - ja Israelkeskustelut  ,joissa yleensä näkyy helposti hankittavien faktatietojen puute ja keskustelut ovat sen mukaisia.

Yksi valitettava ja yleinen ja kritiikkiä herättävä tendenssi on se ,että informatiota haetaan selvästi vainoharhaisista konspiratioteorioiden uutismaailmasta. Ilman tajua noiden uutisten alkuperästä. Sieltä tuleviin uutisiin suhtaudutaan niinkuin ne olisivat todempi todellisuus ja että valtamedia on  jonkun, ei selvästi ilmituodun agendan johdatettavissa ja ei siis luotettava ,vaan päinvastoin, haluaa peittää totuuden.

Tällä kertaa en aio uudistaa K24 tilaustani. Joten sanotaan näkemiin ja kiitos kaikille keskustelukumppaneille . Tavataan taas joskus myöhemmin jossakin cyberavaruuden nurkkauksessa.

8 kommenttia

  • Teemu Kakkuri sanoo:

    Tack för era kloka skrifter. Det har varit intressant att lära känna dig. God Jul!

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Markku Hirn sanoo:

      Tack. Jag kommer nog passivt följa K24- världen och jag önskar att få läsa likaså intressanta och djupa analyser , sådana som vi är vana med, från pastor Kakkuri.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Sari Roman-Lagerspetz sanoo:

    Kiitos mielenkiintoisista blogeista Markku! Sinua jää kaipaamaan, eli harkitse nyt vielä! Kaikkea hyvää toivottaen, Sari

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Kiitos Sari. Tulen kyllä seuraamaan keskustelua tällä , mutta on tapahtunut asioita jotka pakottavat keskittymään muuhun, joten motivaatio on muulle suuntautunut.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Seija Rantanen sanoo:

    Monet kiitokset Markku sinulle kiinnostavista, viisaista blogeistasi. Minä myös jään niitä kaipaamaan. Onnea kaikkeen siihen, johon motivaatiosi on suuntautunut!

    P.S. Ulkosuomalaisena tunnistan nuo samat vaikeudet äidinkielen kanssa: lukeminen ja puhuminenkin sujuu, mutta kuullun ymmärtäminen ja kirjoittaminen ovatkin jo vaikeampia. Suomenkieleni on juuttunut jonnekin vuosikymmenien takaiselle tasolle. Valitin tässä kerran ystävälleni, etten Suomessa käydessäni enää ymmärrä, mitä bussissa takanani istuvat nuoret puhuvat. Ystäväni totesi siihen tyynesti, etten siinä mitään menetä :-)

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Matias Roto sanoo:

    Tack ska du ha för dina inlägg här på spalterna!

    Må Gud välsigna dig och alla de dina!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Lämmin kiitos blogikirjoituksistasi! Ne ovat olleet mainio osa tätä kokonaisuutta. Itse olen pitänyt rauhallisesta ja asioita perustelevasta että pohtivasta otteestasi. Hyvää Joulua! God Jul och Gud´s välsignelse!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Kiitos kaikille onnen toivottajille. Hyvää Joulua!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Markku Hirn
    Markku Hirn

    Olen nykyisin eläkkeellä oleva 60-luvun diakoni joka muutti aikoinaan Ruotsiin. Siellä minusta tuli kaikkea mahdollista ja lopulta psykoterapeutti.Olen nykyisin kveekari yhteisön jäsen, mikä antaa minulle vapauden koetella kaikkea ja pitää se mikä hyvää on.