Näkövammainen pappi pahoinpideltiin espoolaisbussissa – kukaan ei auttanut!

Ensimmäinen nyrkinisku  osuu  yläkautta suoraan päälakeeni. Toinen nyrkinisku jysähtää oikealta puolelta leukaperiini niin, että veri purskahtaa suustani ja nenästäni. Istun kuljettajan takana ja huudan kovaa apua. Ensin kuljettajalta, sitten matkustajilta. Ikävä kyllä en ole tuon bussiretkikunnan ainoa vammainen. Muut matkustajat ja kuski ovat kuuromykkäsokeita.

Isokokoinen, aineissa oleva kaveri istui jo Lippulaivan pysäkillä Espoonlahdessa, kun tulin paikalle. Keski-ikäinen köriläs sättii lähellä olevaa vanhaa naista minkä kerkiää. Nainen on viisaasti hiljaa. Mies antaa meidän hetken keskustella keskenämme, soittaa pari puhelua kännykällään. Molemmat puhelut tuntuvat kiihdyttävän miehen raivon partaalle. Lopetettuaan puhelut hän alkaa haastaa riitaa kanssani. Sanoinpa mitä tahansa tai olin sanomatta, vaikutus oli sama: Hän oli päättänyt pahoinpidellä minut. Käski vielä tulla lähemmäs, kun jalkansa eivät kantaneet kunnolla. Kun en suostunut tappelemaan hänen kanssaan, hän päätti tapella yksin.

Jatkan juttelua naisen kanssa. Mies korottaa ääntään. Totean siihen väliin, että et kai sinä nyt kuitenkaan näkövammaisia sentään lyö? Mies ilmoittautuu uskovaiseksi ja selittää, että vammautumiseni johtuu siitä, että olen tehnyt paljon pahaa toisille ihmisille. Näin olen joutunut suuriin velkoihin, jotka minun on maksettava. Hänellekin kuulin olevani 16.000 euroa velkaa  ja hän haluaa ne rahat nyt.

Kun bussi saapuu, kuvittelen selviäväni tilanteesta ehjin nahoin pelastautumalla sisään.  Väärä luulo. Mies hoippuu bussiin perässäni, vaikka sanon kuskille, että älä päästä häntä sisään.Riidankylväjä kertoo jäävänsä  ala-Kivenlahdessa pois. Sinne ei ole pitkä matka. Istahdan näkövammaisille tarkoitetulle paikalle kuljettajan taakse. Turvallinen paikka. Kuski näkee minut hyvin ja toimii,  jos tilanne muuttuu uhkaavaksi. Jälleen veikkasin pieleen. Paikka  voikin olla varsinainen surmanloukku heikkonäköiselle.

Tappelunhaluinen kaveri  rojahtaa  viereeni etupenkkiin käytävän toiselle puolelle. Hyvä on, jos siinä pysyy. Joko mainitsin, että  veikkaukseni eivät tänään ole osuneet oikein kohdalleen? Well, yhdessä jyrkässä kaarteessa  kaveri lennähtää päälleni enkä ehdi millään tavoin suojautua, kun  valtavankokoinen nyrkki jo heilahtaa pääni päällä.

Pyydän -  ei, suorastaan huudan -  useampaan kertaan apua, mutta kukaan ei reagoi millään tavoin. Bussi jatkaa matkaansa  ja   kuuromykkäsokeat  istuvat hievahtamattomina tuijottaen mitään näkemättömin silmin  suoraan eteenpäin. Siis sinne, missä me olemme.

Miksi kuski ei auttanut? Hän selitti murteellisella suomellaan, että hän ei näe näkövammaisten paikalle. Mitä varten ne monet peilit sitten ovat? Lisäksi hän oletti, että tuo tyyppi on minun kaverini. Sitä paitsi hänen tehtävänsä on vain ajaa! Jos kuskilla ei ole vastuuta matkustajistaan, niin kenellä sitten?

Miksi muut matkustajat eivät auttaneet? Kysyin tätäkin, kun tilanne oli rauhoittunut ja nyrkkisankari poistunut  autosta. Kukaan ei vastannut, vaikka kuljettajan antamilla kahdella paperinenäliinalla verta kasvoiltani pyyhkien menin puhuttelemaan  heitä.  Menin takapenkillä  istuvan miehen luokse ja esitin kysymyksen uudelleen. Vastaus oli hämmentävä: Tunnen tuon tyypin, eikä sille voi mitään. Ai tunnet? No, siis tiedän.

Miten minä toimin? Soitin jo bussista 112:een, menin lääkäripäivystykseen ja aion tehdä rikosilmoituksen. Otan myös yhteyttä liikennöitsijään saadakseni tietää, oliko kuljettaja ohjeistettu oikein.

Missä Jumala oli tässä koko hommassa? No, ainakin siinä ihmeessä, että kalloni ei haljennut, hampaani eivätkä nenäni  murtuneet. Eivätkä upouudet rillinikään kärsineet kovin pahasti. Aikamoinen varjelus, kun päivystävä lääkärikin muistutti, että yksikin  isku päähän voi vammauttaa tai jopa tappaa.

Miltä piestystä nyt tuntuu? En ole koskaan aikaisemmin miltei 60 vuotta  kestäneen elämäni aikana  joutunut pahoinpidellyksi.  On kuin olisin menettänyt koskemattomuuteni.  Järkytys. Avuttomuus. Kaikkein suurin huoleni tässä on kuitenkin yllättäen se, että eihän nyt näkövammaisia saa lyödä.  Se on epäreilua.

Luulenpa, että minun on jatkossa aina kuljettava julkisilla paikoilla valkoisen kävelykeppini kanssa.  Olin ajatellut käyttää sitä kättä pitempänä Helsingin keskustan henkilöautoja, busseja, ratikoita ja pyöräilijöitä vastaan. Mutta ehkä tuolla Mooses-sauvalla voisi puolustautua liikennevälineitten sisällä uhkaavia vaarallisia ihmisiäkin vastaan? Vai voikohan siinä syyllistyä hätävarjelun  liioitteluun?

Aion myös kaiken uhallakin rukoilla tuon päällekarkaajani puolesta.  Jotenkin tuntuu, että hän se tässä avun tarpeessa on. Minä olen jo saanut myötätuntoa Facebook-kavereiltani. Kiitos teille tästä pika-avusta.

Malttamattomana  odotan, miten tämän blogin lukijat suhtautuvat tällaiseen tapaukseen. Voiko tällainen yksittäistapaus kertoa jotakin yleisempääkin  ajasta, jota nyt elämme? Haa, taidanpa lisätä rukouslistalleni vielä sen kuskin ja ne matkustajatkin. Toivon, että joku muu rukoilisi minunkin puolestani...

57 kommenttia

  • Katja Sallinen sanoo:

    Helsingin Sanomista Kiurun haastattelusta: “…Mutta mitä enemmän pettyy ihmisiin, sitä kovemmin luottaa Jumalaan”.

    Tämä minullekin on käynyt, kun minun kotirauhaa terrorisoitiin kaksi vuotta. Ainoa turvapaikka oli enää aikuislukio, jossa sain levätä ja miettiä muuta hetken kouluiltoina. Kiusaajien takia sain lakin koristeksi Vappupäivien iloksi, kiitoksi heille. Myös luovutin kaikki kodin sisällöt Jumalalle. Jos kotini tuhoutuu, olkoon niin. Pääoma säilyy edes. Apuun en voi luottaa saavani, vaikka aina toivon ja uskon niin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Matti Pulkkinen sanoo:

    Hannu hyvä: Lämmin osanottoni. Koska olet näkövammainen, videolla vastaaminen ei ehkä ole paras tapa ilmaista myötätuntoa, mutta tämä 11 minuutin pituinen kiinalainen lyhytfilmi kertoo juuri sinusta ja meistä muista.

    Kannattaa uhrata 11 minuuttia ja katsoa: https://www.youtube.com/watch?v=CK4TUP0VKLY

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Juhani Ketomäki sanoo:

    Todella järkyttävä tapaus. Kerro meille kenen liikennöitsijän bussista on kysymys että tietää boikotoida.

    Sitten kun tiedät, kerro myös pahoinpitelijän nimi. Siitä riippumatta mitä sinulle mahdollisesti sanotaan, kaikki nämä tiedot ovat julkisia viimeistään silloin kun asia on ollut oikeudessa. Miksi suojella pahoimpitelijää salaamalla hänen nimensä?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Kiuru sanoo:

      Juhani: Liikennöijä on Pohjolan Liikenne. Minä en sitä maininnut, vaan toimittajat kaivoivat esiin. Juttu saa nyt jäädä minun osaltani taakse, kun tekijä on saatu kiinni. En aio mennä oikeuteen asian kanssa, vaan laitan omalta osaltani nyt tähän pisteen. Jos Lumian täysin ladattu akku kestää 8 tuntia, niin sen verran puhuin sekä eilen että toissapäivänä tähän asiaan liittyen. Se saa riittää.

      Olen otettu, jos keskustelu välinpitämättömästä suhtautumisesta lähimmäisiä kohtaan jatkuu vähän siellä sun täällä. Hyvä niin, ei minua siinä enää tarvita. Eikä minun kuulu mainita nimiä, ei pahantekijän sen paremmin kuin kuskinkaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Juhani Ketomäki sanoo:

    “Hyvä niin, ei minua siinä enää tarvita. Eikä minun kuulu mainita nimiä, ei pahantekijän sen paremmin kuin kuskinkaan.”

    Se on toki oikeutesi. Oletan, että oikeudenkäynnistä aikanaan uutisoidaan. Täytyy sitten käydä katsomassa nimet oikeuden pöytäkirjasta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Esko Makkonen sanoo:

    “Aion myös kaiken uhallakin rukoilla tuon päällekarkaajani puolesta. Jotenkin tuntuu, että hän se tässä avun tarpeessa on” Herra Rovasti, nostan kuule lippalakkini korkealle, koska olet näköjään sisäistänyt kristillisen uskon. Harvinaista, mutta ah, niin suloista… :)

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Liisa Förbom sanoo:

      Mutta kun se juuri on paras tapa päästä rauhaan omassa sisimmässään. Olen aikoinani saanut rippi-isältäni myös tuon neuvon: rukoilla kiusaajan puolesta. Omalla kohdallani se rukous on sisältänyt myös rukousta itseni puolesta, että vapautuisin siitä sisäisestä piinasta, jota pitkäaikainen kiusatuksi tuleminen saa aikaan. Olen ikäänkuin asettanut meidät molemmat mielessäni Jumalan eteen. Ainakin kiusaamistapauksessa se todella toimii! Jossain vaiheessa toinen muuttaa käytöstään. Itsehän ei mitenkään pysty toista ihmistä muuttamaan, eikä siihen pidä pyrkiäkään. Voi vain pyrkiä rauhaan omassa elämässään, myös suhteessa tuohon toiseen. Pidän suuressa arvossa Hannu Kiurun asennetta, ja tiedän, että se on juuri se, miten on parasta toimia.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirsi Sharma sanoo:

    Hei Hannu, voimia ja parantumista koko perheeltämme ja myös äiti ja isä lähettävät lämpimät terveiset! Olet ottanut tärkeän asian esille, toivottavasti ihmiset heräävät ajattelemaan käytöstään lähimmäisiään kohtaan. Parempaa kesää sinulle toivottaen!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru
    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru

    Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (64 v., 117 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa24.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121