Nalle

Työpisteelläni istuksii yksi parhaista työkavereistani: Pehmonalle. Löysin tuon karvaturrin sattumalta myynnistä alkuvuodesta ja se oli juuri täydellinen, mitä olin etsinyt. Jos kukaan muu ei ole työpaikalla, niin ainakin tuo nappisilmä tervehtii minua aamulla. Koska nalleltani puuttui jotain olennaista, siksi askartelin sille papinpannan.

Hiljalleen nallestani on tullut ainakin kiinteistöpuolen lellikki – pääsiäisenä sille ilmestyi muffinssivuoallinen pääsiäismunia. Nyt viikolla se sai päähänsä hatun ja serpentiiniä. Serpentiini katoaa jossain välissä, mutta hattu on ja pysyy. Silloin se on ihan omistajansa näköinen – me molemmat käytämme mustaa lierihattua.

Mutta mitä tekemistä pehmolelulla on aikamiehen työpöydällä?

Papin työ on monimuotoista, mutta toisinaan tuntuu, että työtä tehdään turhankin vakavasti. Tekemisestä voi kadota ilo ja työn varsinainen tekijä unohtuu - Jumala. Nalle muistuttaa minua yhdestä tärkeästä asiasta: Palvelumme on Jumalan lapsen leikkiä.

Papin työtä ei ole syytä tehdä vakavasti, tarkoittaen vakavamielisesti, vaikkakin ihmisen syntisyys on vakava asia. Työ saa olla iloa ja sitä saa tehdä kevyellä mielellä. Työ saa elähdyttää ja tuoda kiitollisuutta tekijälleen. Raskaat kohtaamiset ja keskustelut ihmisten kanssa, kuin myös syvät kysymykset ja pitkät työpäivät, uuvuttavat viimein tekijän kuin tekijän. Työn lomassa saa olla tilaa levolle ja ajalle Jumalan kanssa. Nalle saa olla Jumalan lapsen kainalossa ja Jumalan lapsi saa levätä. – ilmaisten kuvainnollisesti.

Mikäli työstä unohtuu Jumalaa, siinä alkaa korostua ihminen itse ja pappikin tekee silkkaa työuraa. Nalle palauttaa takaisin tärkeimpään: Pappi on Jumalan valitsema ja kutsuma, ja hänen vuokseen työtä tehdään. Jumalan työ on pelastussanoman kertomista hyvän Jumalan rakkaudesta. Työ mitä tehdään, on lopulta Jumalan lapsen touhuamista ja hänen haluaan ilmaista kaipaustaan Jumalansa suuntaan.

Sopiva lapsenmielisyys ja leikkisyys karkottaa turhanlaisen vakavamielisyyden. Lapsenmielisyys on heittäytymistä Jumalan huolenpitoon ja siihen luottamista, aivan kuin lapsi luottaa omiin vanhempiinsa, ettei häntä vahingoiteta, vaan pidetään huolta. Lapsen työ on leikkiä, jota vanhempi valvoo taustalla, että se on turvallista ja samalla vanhempi ohjaa lastaan.

Ei nalleni ole pelkkä muistuttaja – se on myös käytännön väline. Nallepappi vierailee lasten parissa ja vie lapset, joskus myös mukanaolevat vanhemmat, pehmoeläinten kanssa Raamatun kertomusten äärelle ja yhteiseen rukoukseen. Toisaalla työhuoneen toisella työpisteellä ähisevä kollegani on saanut mielenvirkistystä ja huolten (ainakin hetkellisen) katoamisen vain vilkaistuaan nallea, jolla vilkuttaa hänelle söpösti.

Kunpa palvelumme saisi olla heittäytymistä Jumalan armon varaan, ja Jumalan lapsen leikkiä. Ei se sitä aina ole, ihan oikeasti, mutta aina on mahdollista, että se voi olla sitä.

2 kommenttia

  • Kimmo Jaatila sanoo:

    Ihan on isäntänsä näköinen 🙂

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ville Hassinen
    Ville Hassinen

    Kuopiolaissyntyinen, kolmen- ja neljänkympin puolikieppeillä oleva seurakuntapappi ja sivutoiminen tutkijanplanttu. Aikansa Pohjois-Karjalan laulumaita kierreltyään olen palannut kotiseuduilleni vaatimattomien (ja niitten oekeetten) ihmisten pariin Savoon Kuopion kupeeseen. Kirjoittelen osin seurakuntatyön näkökulmasta, milloin sitten eksyn naputtelemaan pohdiskellen ja sukeltelen syvempiin uomiin.