Narsismin ja ateismin yhteys, Ateismin harhat (5. osa)

Ateismiin liittyy sitkeä pyrkimys määritellä todellisuus subjektin näkökulmasta (narsistisesti). - Mitä tämä tarkoittaa?

Tässä blogissani annan tästä muutamia käytännön esimerkkejä, ja avaan tätä ateismin piirrettä laajemmin...

Eräs maailman tunnetuimmista ateisteista, Richard Dawkins edustaa toimintamallia, jossa ateistinen uskontokritiikki esitetään hyvin subjektiivisesti. - Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että vaikka Dawkinsin asiantuntemus ulottuu biologian alueelle, käytännössä hän esittää jatkuvasti myös uskontokritiikkiä. Jo Dawkinsin kirjan, Jumalharha, kannessa väitetään, että kyseisessä kirjassa esitetään vakuuttavasti, että usko Jumalaan perustuu virheelliseen ajatteluun ja on potentiaalisesti kuolemanvaarallista.

Dawkins esittää uskonnosta toistuvasti väitteitä, jotka eivät juuri kestä uskontotieteen näkökulmasta. Ne edustavat pikemminkin Dawkinsin omia uskomuksia uskonnon haitallisuudesta. - Dawkins ei ole uskontojen asiantuntija, eikä siis edusta uskontotieteellistä tietoa uskonnon hyödyllisyydestä/haitallisuudesta. Äärikriittisesti argumentoiden ja tämänkin alan auktoriteettina esiintyen Dawkins antaa oman subjektiivisen asenteensa vaikuttaa esittämänsä asian luonteeseen. Dawkins ei tyydy esittämään vain biologiaan perustuvia näkökulmia, vaan yhtäältä hyökkää kristinuskoa vastaan, ja toisaalta idealisoi samalla ateismia. - Luonnollisesti Dawkinsilla on oikeus mielipiteisiinsä, mutta uskontojen edustaman todellisuuden väittäminen pahaksi ja ateismin idealisoiminen hyvää tuottavaksi maailmankatsomukseksi ei kestä tieteellistä tarkastelua. - Kuva ei ole näin mustavalkoinen.

Ateismin piirissä kristinuskoa syytetään usein vihamielisyydestä tiedettä kohtaan ja uskotaan omaan edistyksellisyyteen ja moraalisuuteen. Kuitenkin juuri tällainen tosiasioilta silmänsä sulkeva ateismin idealisoiminen tuottaa monia vääristyneitä väitteitä.

Ensiksikään kaikkia uskontoja ei voi niputtaa samaan laariin. Kaikki uskonnot eivät tunne ja ymmärrä Jumalan ilmoitusta samalla tavalla. Juutalais-kristillinen usko on tieteen kannalta monessa suhteessa myönteisesti erilaista kuin muut uskonnot. - Monet tutkijat (mm. Alfred Nord Whitehead) ovat kiinnittäneet huomioita siihen, että tieteen kehitys edellyttää vakaumusta, jossa maailmankaikkeuden takana on järjestys. Esim. Johannes Keplerin tutkimustyö perustui lähtökohtaisesti ajatukseen Jumalasta viisaana geometrikkona. Myös Newton uskoi Jumalaan, joka ylläpitää luomakuntaansa, ja siksi hän rakensi tutkimustaan tälle vakaumukselle tutkiakseen samalla Jumalan todellisuutta. - Hollantilainen historioitsija ja filosofi P. F. H. Lauxtermann katsoo, ettei moderni luonnontiede olisi voinut syntyä sisäänpäinkääntyneiden uskontojen valtapiirissä (kuten esim. Kiinan muinaiset uskonnot), vaan sellaisessa ympäristössä jossa ihminen nähdään yhtäältä osaksi luontoa, toisaalta luonnon yläpuolelle. - Myös fyysikko Seyyed Hossein Nasr esittää näkemyksiä, jotka tukevat tätä pohdintaa islamin suhteen toteamalla, että islamilaisessakaan maailmassa luontoon ei kyetty ottamaan riittävää etäisyyttä. - H. Floris Cohenin mukaan (The Scientic Revolution, 1994) mukaan juuri juutalais-kristillisellä uskolla on suuri merkitys siihen, miksi luonnontiede syntyi juuri sen kulttuuripiirissä.

Toiseksi ateismin tulisi olla valmis tekemään syvällisempää työtä arvioidessaan kristinuskon piirissä esiintynyttä väkivaltaa. Valtiokirkkojen harjoittama väkivalta ei useinkaan ilmennä kristinuskon aitoa olemusta. Samaa voi myös todeta monesta spiritualistisesta liikehdinnästä läpi historian. Kaikki nykyäänkään kirkollisten sateenvarjojen alla esiintyvä uskonnollisuus ei ole klassisen kristillisen itseymmärryksen mukaan Jeesuksen Kristuksen sanoman mukaista. - Tästä syystä kaikkea kirkkojen piirissä esiintyvää väkivaltaa ei sovi rehellisyyden nimissä käyttää todisteena kristinuskoa vastaan. - Yhtä lailla ateistin kuin kristityn ensimmäinen kysymys väkivallan äärellä on kysyä peilin edessä: Kertooko vääryys ennen kaikkea kaiken ihmisyyden perusongelmasta eli synnistä?

Teologi, filosofi ja kirjailija David Bentley Hart muistuttaa, että uskonnollinen viha, pelko ja kauna, niin häpeällistä kuin se onkin, - ei se kaikella voimallakaan kyennyt saamaan sotajoukkoja liikkeelle pelkästään uskonkiihkon vuoksi. - Hart luettelee monia tekijöitä, joista nämä monimutkaiset ilmiöt syntyvät (ruhtinaskuntien valtapyrkimykset, aatelissukujen kiistat, muut ideologiset selkkaukset, feodaalijärjestelmän ongelmat, kansallisuusaatteen nousu yms. (Hart, D. B. Ateismin harhat, 2010)

Silloin kun ateismi ei tunnista kaikkia ihmisiä yhteisesti vaivaavaa pahuuden ongelmaa, vaan projisoi sen yksioikoisesti uskontoihin, silloin sorruttaan rikokseen määritellä todellisuus omasta subjektiivisesta näkökulmasta. - Sellainen on luonteeltaan narsistista.

Eräs esimerkki jopa äärinarsistisesta ateistisesta ajattelusta on Jacques Derridan filosofia. Derrida on ristiriitainen ateistifilosofi. Hän saattaa kritisoida toisia (esim. ilmoitususkoa edustavia kristittyjä) vallankäytöstä, mutta juuri hänen oma filosofiansa edustaa hyvin voimakkaasti subjektin omiin käsiinsä ottavaa totuuskäsitystä.

Derridan filosofia on hyvin nihilististä. Hänen mukaansa kaikki filosofia on aina etsinyt pysyvää käsitettä, absoluuttista merkitystä. Derrida kuitenkin kieltää tämän mahdollisuuden ja katsoo, etteivät (kielemme) merkit viittaa itsemme ulkopuolelle (Kts. esim. Eskola Timo, Kielen vallankumous, 2008). - Huomaat varmaan, että juuri tämä väite ilmentää radikaalilla tavalla subjektin ympärille rakentuvaa todellisuudenkäsitystä. - Loogisen ajattelun mukaan tällainen filosofia siirtää moraali- ja totuuskysymyksen merkityksettömäksi. Jokainen luo omat merkityssisältönsä omien intressiensä mukaan ja jäljelle jää vain vallantavoittelu. - Tämä on seurausta siitä, että pyritään astumaan totuuskysymysten tuolle puolelle.

Dawkins ja Derrida eivät ole kuitenkaan tässä ateistisessa narsistisuudessaan yksin. Jo ennen Dawkinsia ja Derridaa Jumala-uskon vahingoillisuudesta julistavia ateistisia perusväitteitä luonnosteli Friedrich Nietzsche. Nietzschen uskontokritiikki muistuttaa siinä suhteessa Dawkinsia ja Derridaa, ettei hänkään suostunut näkemään kristinuskossa mitään hyvää. - Nietzschelle esim. kristillisen uskon määrittelemä synti oli lähinnä sitä, että papit halusivat käyttää valtaa, ja ihminen ei saanut itsenäistyä uskonnosta vapaaseen aikuisuuteen. Nietzschen kirjoitukset eivät tämän suhteen juuri huomioi muuta konkreettisempaa pahuuden muotoa, vaan provosoituvat vastustamaan kristinuskoa, koska se loukkaa subjektin (Nietzschen itsensä) oikeutta nousta itse hyvän ja pahan tuolle puolelle (kuin Jumalan kaltaiseksi). Nietzsche jopa väittää, ettei kristillisellä moraalilla ole mitään kosketuskohtaa todellisuuden kanssa. - Näissä ilmiöissä näemme todella narsistisen ajatuskulun!

Myös nykyateismi seuraa usein Nietzschelle tyypillistä ajattelua Jumalan katoamisesta näyttämöltä (Jumalan kuolemasta) ja ihmisen kohoamista määrittelemään itse hyvän ja pahan. - Ateismin kriittiset tutkijat kysyvät nykyään aivan oikeuteusti: Milloin ateistien piirissä aletaan tehdä selkeää pesäeroa Nietzschen edustamaan ajatteluun? - Kysymys on vakava. Tiedämme, että Nietzschen ajattelu sopi hyvin sellaisten narsististen hirmuhallitsijoiden kuin esim. Hitler käyttöön ja käsitteistöön.

Ihminen ei voi suhtautua koskaan liian kevyesti siihen, että Jumalan kieltäminen ja yritys nousta itse (Jumalan kaltaiseksi) moraalin määrittelijäksi, tuottaa pahaa jälkeä. - Jumalan kieltävä ihminen haaveilee oikeudenmukaisuudesta, mutta ilman tuomiota. Siksi hän pitää (Nietzschen tavoin) ajatusta Jumalasta oman itsenäisyytensä loukkauksena. - Todellisuudessa tämä on kuitenkin narsistista utopiaa. Muutamat nykyiset ateistit ovat toki jo huomanneet tämän. - Ateismiin liittyy kuitenkin suunnaton tragedia. Rehellisemmällä ja nöyremmällä tavalla todellisuutta havainnoiva ateisti ei näe ollenkaan valoa ja tarkoitusta. Hän kokee vain ahdistusta (kuten esim. Martin Heidegger kuvaa).

Me emme selviä ilman Jumalaa!

Kristillinen usko tarjoaa paljon valoisamman näkymän kuin ateismi. Se auttaa meitä iloon, jonka lähde on itsemme ulkopuolella:

Iloitkaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon: iloitkaa! Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on lähellä. Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa. Ja vielä, veljet, kaikki, mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, mikä puhdasta, mikä rakastettavaa, mikä hyvältä kuuluvaa, jos on jokin avu ja jos on jotakin kiitettävää, sitä ajatelkaa;” (Fil.4:4-8)

Kirjoittaja

Manu Ryösö
Manu Ryösö

Olen Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen piiripastori. Työskentelen myös pieneltä osin Inkerin kirkossa.