Neutraliteetti-illuusio vääristää uskontoon liittyvää keskustelua

[Seppo Häkkinen & Heikki J. Koskinen] Uskonto on julkisessa keskustelussa ja poliittisessa päätöksenteossa jatkuvasti ajankohtainen aihe. Viime aikoina yhteiskunnan eri alueilla on korostunut pyrkimys katsomukselliseen neutraliteettiin. Esimerkiksi lainsäädäntöhankkeissa uskonnon poistamista julkisen vallan toiminnasta perustellaan katsomuksellisella neutraliteetilla.

Valaa koskevien lainmuutoshankkeiden perusteluissa todetaan, että yhdenvertaisuuden ja uskonnonvapauden kannalta on syytä kuulla henkilöä ”neutraalin vakuutuksen nojalla”. Samanlainen neutraliteettiajattelu on ollut taustalla viimekeväisessä puolustusministeriön työryhmäraportissa, joka käsitteli puolustusvoimissa annettavaa eettistä opetusta sekä sotilasparaatien hartausosuutta.

Yhteiskunnassa on yleistynyt myös näkemys, että neutraliteetin vuoksi lapsi tulisi jättää vaille uskonnollista kasvatusta. Moni vanhempi ajattelee, että lapsi voisi sitten aikuisena päättää, mihin uskoo vai uskooko mihinkään ja liittyykö johonkin uskonnolliseen yhteisöön vai ei.

Ajatus siitä, että uskontoa tai uskonnollisuutta voisi arvioida katsomuksellisesti neutraalilta pohjalta, on harhaanjohtava. Tätä ongelmallista oletusta voidaan kutsua neutraliteetti-illuusioksi. Neutraliteetti-illuusion luonnetta voidaan valottaa erilaisista näkökulmista, jotka täydentävät toisiaan.

Empiirisestä näkökulmasta katsoen voi perustellusti todeta, että syntyvät, kasvavat ja kehittyvät lapset eivät ole katsomustensa tai arvojensa suhteen omalakisia ja riippumattomia yksilöitä. Kukaan ei synny tyhjiöön eikä kasva tyhjiössä. Jokainen lapsi syntyy tiettyyn maailmaan, kulttuuriin ja lähiympäristöön. Ne antavat sisällön ja kasvualustan myös yksilön katsomukselliselle identiteetille. Erilaiset ympäristöt antavat erilaisia aineksia ja vaihtoehtoja.

Käsitteellisestä näkökulmasta tarkasteltuna voidaan puolestaan todeta, että niin katsomukselliset ajatteluperinteet kuin tieteelliset teoriatkin perustuvat aina joidenkin tiettyjen käsitteiden varassa toimimiseen. Erilaiset käsitejärjestelmät muodostavat siten keskenään vaihtoehtoisia tapoja jäsentää havaintojamme, ajatteluamme ja toimintaamme.

Filosofian kannalta jokainen katsomus perustuu väistämättä joillekin olemassaolon perimmäistä luonnetta koskeville oletuksille. Nämä oletukset voivat olla alkuperältään esimerkiksi luonnontieteellisiä, filosofisia, teologisia tai niitä yhdisteleviä. Lähteestään täysin riippumatta kaikki katsomukset ovat joka tapauksessa luonteeltaan keskenään vaihtoehtoisia tai toisiaan täydentäviä olemassaoloa koskevia yleisiä oletuksia.

Empiirinen, käsitteellinen ja filosofinen näkökulma vahvistavat osaltaan sen, että katsomuksellisesti neutraalia maaperää ei ole olemassakaan. Yksinkertaisesti kiteytettynä: kaikki vaihtoehdot ovat vaihtoehtoja ja jokainen näkökulma on näkökulma jostakin käsin. Näiden olennaisen tärkeiden seikkojen ymmärtäminen voi parhaimmillaan poistaa joitakin itsepintaisia ajatuksellisia esteitä suvaitsevuuden, keskinäisen tunnustamisen ja arvostavan keskustelun tieltä.

Teologia ja filosofia voivat toimia vastalääkkeinä neutraliteetti-illuusiolle. Niiden yhteinen yhteiskunnallisesti merkittävä tehtävä on julkisessa keskustelussa esiintyvien ajatusrakennelmien, käsitteiden ja argumenttien kriittinen tarkastelu. Sen lisäksi ne auttavat hahmottamaan tieteellisten teorioiden, poliittisten ideologioiden, uskonnollisten oppien ja filosofisten järjestelmien välisiä eroja ja yhtäläisyyksiä.

Neutraliteetti-illuusio vääristää nykyisin uskontoon liittyvää keskustelua, sillä se ei mahdollista katsomusten aidosti tasa-arvoista vuoropuhelua. Pyrkiessään työntämään uskonnon marginaaliin julkisessa elämässä se ei tarjoa kestävää mallia eri vakaumusten rinnakkainelolle. Keskustelua ei ole mahdollista käydä ”ei-kenenkään maalla”, vaan sen on lähdettävä liikkeelle kunkin omasta perinteestä. Aito uskontojen ja katsomusten välinen dialogi edellyttää vahvaa omaa identiteettiä.

Vain ottamalla todesta uskonnot ja eri vakaumukset sekä antamalla niille tilaa julkisessa elämässä voidaan rakentaa luottamukselle perustuvaa yhteiskuntaa.

- Seppo Häkkinen -

- Heikki J. Koskinen -

Häkkinen on teologian tohtori ja Mikkelin hiippakunnan piispa. Koskinen on teoreettisen filosofian dosentti ja yliopistotutkija Suomen Akatemian huippuyksikössä Järki ja uskonnollinen hyväksyminen. - Kirjoitus julkaistu muokattuna myös Kotimaassa 23.7.2015

Kirjoittaja

eri kirjoittajia
eri kirjoittajia

YKSI KERRALLAAN -blogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia Kotimaa24:ssä. – Jos haluat kirjoittaa, ota yhteyttä ylläpitoon.