Niin maisin miettehin

Viime päivinä on puhuttu siitä, että myytävien joulukorttien joukosta on vaikea löytää kristillisiä kuva-aiheita. Seimiasetelmat ja itämaiset tietäjät ovat vaihtuneet talviyön metsän ja muun luonnon kuviin. Ihmekös tuo, koska suomalaisten mielissä pyhyyden voi löytääkin vain jostain siellä UKK-puiston ja Korvatunturin maisemista.

Mutta ennen tätä joulukorteissa tapahtui toinenkin muutos. Toivotus ”iloista joulua” muuttui toivotukseksi ”rauhallista joulua”.  Se, joka sanoisi julkisuudessa, että "hauskaa joulua", saisi varautua someraivoon. Pois otettaisiin virka, valtuustopaikka ja ajokortti. Omat ja kummilapset huostaan.

Muutoksen taustalla oli varmaan se, että entisaikoina juhlittiin iloisesti raskaan työn tauotessa. Nyt taas stressaavan arjen vastapainoksi halutaan olla hiljaa ja syödä hyvin.

Mutta kertooko muutos jotain siitäkin, että iloitsemista ei enää pidetä hyvänä asiana? "Pimpeli pompeli, kissa se hiirelle takkia ompeli" ei enää tavoita nykyisen aikamme ihmistä, joka uskoo, että "mieleen hiljaiseen" se Jeesus-lapsikin "syntyy uudelleen"?

Kirkossakin ilo on hillittyä ja sisäistä.

Enkeli taivaan on kuin Maammelaulu. Lakki pois päästä ja viimeinen säkeistö seisomaan nousten. Alun perin se oli piirileikki. Luther kirjoitti pitkiin pyhiin väsähtäneille lapsilleen ja kodissaan majailleille teologian opiskelijoille iloisen piirileikin, jonka säkeistöissä oli jokaiselle vuorosanoja. Rämpytti itse luuttua kuin punk-nuori autotallissa.

Mitähän siitä seuraisi jos aattoiltapäivän hartaudessa tai Kauneimmissa joululauluissa pantaisiin tanssiksi? Tulisi sanomista.

Miten kirkossa suhtaudutaan joulun viettämiseen?

Vuosikymmenten ajan kirkollista joulun sanomaa symboloi hyvin Mauno Isolan joululaulu Me käymme joulun viettohon. Martti Turusen riipaisevan kauniin sävelen kantamana se on maalannut joulumieleemme pysyvästi pienen syyllisyyden. Joulu on kyllä ilosanoman juhla, mutta se on erilaista iloa, sellaista surullista iloa. Alternative joy.  Ei sitä kuusta nyt saa oikein vapautuneesti koristella hopein kultavöin, kun on se laps siellä hangessa. Puurolautasella ja torttukahvilla pitäisi aina muistaa, että suun ruoka juoma meno muu. Buhuu. Se häkki, se nähkääs sulkee mun sirkuttajain.

Vuoden suurimman juhlan levyraatisuosikkeja ovat laulut, joissa maas on hanki ja järvet jäässä, turhuuden turhuus kaikki on niin turhaa touhu tää. Varpunen jouluaamuna onkin pienenä kuollut veli, vaiennut vaikerrus on vankilan ja murheita muistaa ken vois laulajan. Hetken kestää elämä, sekin synkkä ja ikävä!

Joulun alla, sen aikana ja vähän jälkeenkin lääninrovastit, tuomiorovastit, rovastit ja varmaan kenttärovastitkin ovat aina paheksuneet joulun kaupallisuutta. Uskonnollinen joulu ja kaupallinen joulu on pistetty vastatusten ikään kuin kirkon yhteiskunnallisen työn papeille olisi koittanut ikioma kristalliyö, vapaat kädet kurittaa joka sanallaan pahoja markkinavoimia.

Älkää ostako niitä lahjoja, kun se laps siellä hangessa ja toisenlaiset vuohet verkkokaupassa ja osinkoja vaan yhtiöt maksaa, vaikka se laps hankeen hukkuu unhoittuu. Muistakaa adventtipaasto, reilun kaupan gluteeniton ja laktoositon, sokeriton ja kaneliton luomuriisipuuro, jonka voi lahjoittaa San Benedictinhon yhteisöruokalaan. Kohta koittaa tuhkakeskiviikko ja sitten paastotaan ja ollaan surkean näköisiä monta viikkoa oikein porukalla!

Kirkon pitäisi tämäkin asia nähdä juuri päinvastoin.

Kaupallinen joulu on pelastanut joulun vieton ja joulupukki on joulun lapsen paras kaveri. Jos joulua ei vietettäisi kaupallisesti, se olisi kuihtunut samanlaiseksi pienen piirin muistojuhlaksi kuin helluntai on nyt ja mihin  pääsiäinenkin on jo kovaa vauhtia luisumassa.

Toinen syy on se, että joulukaupalla on ratkaiseva merkitys työllisyyteen ja verotuloihin. Niillä taas ylläpidetään hyvinvointiyhteiskuntaa. Jos kansa olisi uskonut kirkon sanomaa lahjattomasta ja ikävästä joulunvietosta, meillä olisi pajon enemmän työttömyyttä ja sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoitus kärsisi. Ja verotuloilla se kirkkokin elää.

No, vähän annan periksi. Joulu on Jeesuksen syntymäjuhla, eikä tavaranpalvontaa saisi vetää överiksi. Onhan se infernaalista kuunnella tavarataloissa lokakuun alusta alkaen jouluista tingeltangelia, mutta kannattaa kestää. Se on isänmaan parhaaksi.  Kas, ei Jeesuksen syntymää sillä juhlisteta, että ollaan surkean näköisiä ja vaaditaan muitakin olemaan. Surkeutta kun on jo muutenkin liikaa pimeässä pohjolassa.

Oikea tapa ei ole hyökätä kaupallista joulua vastaan, vaan antaa sille sisältöä ja iloita itsekin iloitsevien kanssa.

 

16 kommenttia

  • Tapio Tuomaala sanoo:

    Jehovan todistajien verensiirtokielto perustuu tietämättömyyteen. Sielu ja elämä on synonyymi Vt:ssa. Kääntäjä kääntää ne omasta opistaan käsin joko sieluksi tai elämäksi. Elämä on veressä ja siten sielu on veressä. Kun ihminen kuolee, elämä/sielu/veri kuolee ruumiin mukana.

    King James: “But flesh with the life thereof, which is the blood thereof, shall ye not eat.” -38 käännös: “Älkää vain syökö lihaa, jossa sen sielu, sen veri, vielä on.”

    Tähän samaan harhaan on kristinusko sotkeutunut, mutta ei ole mennyt tulkinnoissaan samaan äärimmäisyyteen kuin orjuutetut Jehovan todistajat. Ongelma johtuu paljolti heikosta kääntämisestä. Surutta sotketaan hengellisyys ja sielullisuus, vaikka ne ovat erillisiä käsitteitä. Kun kääntäjä ei näytä hahmottavan käsitteiden painotuseroja, niin mahdotonta on tavallisen lukijan päästä selvyyteen.

    Kun sielu kuolee, ihmisen henki elää, niin kuin Jumala elää. Kristillinen pelastusoppi on harhaan johtava, kun se ei kykene erottaman sielullista ja hengellistä. Tästä johtuu, että apostolien pelastusoppi antaa toivoa jokaiselle ihmiselle uskonnosta tai uskonnottomuudesta riippumatta, kun taas kristillinen pelastusoppi vie toivon ihmiskunnan enemmistöltä. Toki se antaa toivon uskovaisilleen, mutta se on tiettyssä mielessä petos, minkä pystyy huomioimaan kansojen tuomiosta, Mat.25.

    On viisaampaa uskoa Joulupukkiin kuin Jehovan todistajien jumalakuvaan. Joulupukkiin uskovat eivät tee lähimmäisilleen mitään pahaa, vaan he tahtovat, että kaikki ihmiset saavat paljon hyviä lahjoja. Ja että kaikki ihmiset jouluna olisivat yhtä. Joulun ekumenia yhdistää enemmän kuin kirkkojen ekumenia. Eikö siinä ole hyvä siemen, jota pitää vaalia?

    Kiitos Teemu Kakkurille, kun ennakkoluulottomasti havainnoi joulua ikään kuin kristillisen perinteen ulkopuolelta.

    Ilmoita asiaton kommentti