Norsu narraa, vuori valehtelee, torni toteaa

Tuttu, toistettu juttu: Vuorelle vie monta polkua. Ne yhtyvät huipulla. Siispä kaikki uskonnot opettavat samaa. Rinteellä uskonnot vaikuttivat vielä eri teiltä, mutta huipulla paljastuu ykseys. Viisas näkee koko vuoren, sen huipun ja kaikki rinteiden polkuja äheltävät.

Toinenkin tarina on ollut jo ties kuinka kauan jaossa: Sokeat koskettelevat norsua. He kertovat kukin millainen on norsu. Jalkaa halannut sanoo: ”Norsu on kuin vahva puun runko”. Toista hipaisi häntä: ”Norsu on kuin harja”. Kolmas törmäsi kylkeen: ”Norsu on kuin seinä”. Neljännen käsi löysi pitkän torahampaan: ”Norsu on kuin vankka keihäs”. Viides osui norsun korvaan: ”Norsu on kuin huopa”.  Kuudes sai käteensä kärsän: ”Norsu on kuin köysi”. Sokeat ovat eri uskontojen kannattajia, rajallisen näkemyksen ihmisiä. Viisas näkee koko elukan: ”Sokeat eivät näe asioita niin kuin ne ovat, minä näen!”.

Tarinoiden päähenkilö on siis vuorelle kiipeilijöiden ja sokeiden asemesta näkijä, jutun viisas, guru, tarinan kertoja, hän, joka näkee oikein. Kuuluu siis joukkoon, joka sanoo: ”Me näemme”.

Nyt olisi siis uskottava tätä edistyksellistä visionaaria, joka on jättänyt taakseen rajallisten uskontojen ja katsantojen ja rajat. Olisi käännyttävä tämän uuden, oikean kokonaisnäkemyksen kannattajiksi.

Tosi näkemys kaiken olemuksesta olisi niin kiva. Ihan oma ja hallussa, tarkempi kuin muiden, ylivertainen. Sen avulla voisi  parhaassa tapauksessa suhtautua jopa tyynesti ymmärtämättömiin ja kenties ohjata heitä pikkuhiljaa näkemään niin kuin nähdä pitää.

Eihän näissä tarinoissa toki vuori valehtele eikä norsu narraa. Mutta näkijä?

Pojat ja tytöt ryhtyivät rakentamaan tornia, jonka oli määrä ulottua taivaaseen, päästäkseen näkemään asiat niin kuin ne oikeasti ovat, kuin Jumala konsanaan. Baabelin projekti päättyi kuitenkin katastrofiin. Kukaan ei lopulta ymmärtänyt toisen kieltä, kun kukin tolkutti toiselle, miten asiat ovat, mitä taivaasta oikeasti näkyisi ja mitä kaikkien sokeiden kiipeilijöiden tulisi ymmärtää. Ei opittu tietämään kuin Jumala tietää, vaan jälleen vain kuin ihminen. Alkoi kilpailevien näkemysten ja uskontodialogien aika. Tykkään siitä.

Pekka Yrjänä Hiltunen

12 kommenttia

  • Pekka Pesonen sanoo:

    Moi kaima. Kuinka uskonnon määrittelet? Joku väitti ettei esim. Buddhalaisuus ole uskonto.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Yrjänä Hiltunen sanoo:

      Panit pahan Pekka. Uskonnon määritelmiä surraa kuin hyttysiä Inarista eikä yksimielisyyttä löydy. Yksi tapa lähestyä kysymystä voisi olla tämä: uskonnoista erottuu kultti, oppi, yhteisönmuodostus, etiikka, tietty mystisen kokemuksen ihanne ja sitä kantava kulttuuri. Näiden ilmenemismuotojen perusteella buddhalaisuus on ilmeinen uskonto. Yhden määritelmän mukaan taas ”Uskonnolla tarkoitetaan yleensä uskoa jumalaan tai muuhun yliluonnolliseen, siihen turvautumista sekä siihen liittyvää pyhyyden kokemusta”. Buddhalaisuus ei tunne ole luoja-jumalaa, vaikka jälleensyntymien ihmistä korkeammilla tasoilla erityyppisiä jumalia parveileekin, mutta nämä ovat muiden aistivien olentojen tavoin samsaaran alaisia. Jos taas uskonnolla tarkoitetaan uskoa yliluonnolliseen luojaan, buddhalaisuus ei ole uskonto. Sitä voidaan pitää filosofiana, mutta se ei riitä: buddhalaisuuteen liittyy oleellisesti sen määrittelemä ihanteellinen kokemus maailmasta ”sellaisena kuin se on”. Ja sen on oltava sellainen kuin dogma määrittää. Jos taas uskonnolla tarkoitetaan ihmisen suhteen kuvausta ja kokemusta kaikkeuteen, siihen mitä on, buddhalaisuus on uskonto, vaikkei siitä luojaa löydykään. Mutta ei tässä missään tapauksessa kaikki.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Martti Pentti sanoo:

    Näkijä saattaa nähdä enemmän kuin norsua kopeloivat sokeat. Ei hän kuitenkaan kaikkea näe. Jos hän luulee olevansa kaikkinäkevä, hän saattaa itse asiassa olla umpisokea.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Yleisen teologian opintojen aikana sain senkaltaisen käsityksen uskonnon olemuksesta, että sen määritteleminen kapealla sektorilla on tarpeetonta. Paljon enemmän kiinnostusta herättää se näköala, että uskoa ja uskonnollisuutta esiintyy lukemattomissa eri muodoissa. Tuskin sellaista elämänaluetta onkaan, jossa näillä ei olisi jotain roolia. Uskonnon elementteihin törmää jatkuvasti. Näyttää siltä että uskonnollisuus on sisäänrakennettu meihin kaikkiin.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Yrjänä Hiltunen sanoo:

      Just!!

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Tätä kai tarkoitetaan, kun puhutaan vuoresta, jota kiivetään eri suunnista. Ajattelen, että kaikki polut eivät kuitenkaan johda huipulle asti. Kenties kristinuskokaan ei uskontona vie aivan perille asti. Jotain ihmisten ajatus- ja toimintarakennelmia ihmeellisempää tarvitaan. Olisiko se Jumalan armo?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Kiitos rohkaisusta. Tästä on hyvä jatkaa.

    Hartaudet usein ruokkivat juuri uskonnollisuutta. Hartauden pitäjä puhuu arvovaltaisen mahtipontisesti ja kuulijat kuuntelevat syvän hartauden vallitessa. Silti sanat eivät arjen ja käytännön tasolla kosketa. Hartauden harjoitus on silloin pelkkää uskonnollisuuden harjoittamista, jonka ei ole tarkoituskaan johtaa mihinkään muuhun.

    Riparit pidetään tänäkin kesänä ja nuoret kuuntelevat monet luennot ja käyvät läpi uskonnolliset riitit. Sen jälkeen heitä ei enää kirkon toiminnassa näe. Konfirmaatiossa he lukevat ulkoa uskontunnustuksen, mutta eivät sen sisältöön usko.

    Raamattupiirit ja raamattuluennot kiinnostavat monia ja niihin tilaisuuksiin osallistuvat monet kirkon aktiivit. Niissä saadaan mielenkiintoista opetusta mutta se jää teorian tasolle.

    Näin kirkko ruokkii uskonnollisuutta meissä. Se ei tule liian lähelle, eikä odota muutosta meissä. Näin pelkkä uskonnollinen osallistuminen katsotaan hyvän kristityn tuntomerkiksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Mitä kirkon sitten pitäisi mielestäsi tehdä? Eikö sen mielestäsi näköjään jokseenkin turha toiminta kuitenkin tee mahdolliseksi sen, että Jumala voi puhutella jotakin läsnäolevaa sanan ja sakramentin kautta? Etkö usko, että Jumala toimii kirkossaan?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Kirkon tarjoamat uskonnollisuus ei enää myy. Koska muut lähteet ovat vieneet ostajat. Silti kirkko jatkaa, niinkuin mitään muutosta ei olisi tapahtunut.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Uskonnollisuus ja usko ovat niin lähellä toisiaan, että niitä on usein vaikea erottaa. Uskokin näyttää ulkopuolisista pelkältä uskonnollisuudelta. Usko on avoin suhde elävään Jumalaan. Uskonnollisuus pitää Jumalaan tietyn turvallisen etäisyyden. Uskonnollisuus voidaan kokea kirkon seinien sisäpuolella. Usko sen sijaan tulee konkreettiseksi myös sen ulkopuolella. Sakramentit, messut ym. ovat uskovan voimanlähteenä. Uskonnolliselle uskonnollinen ja kulttuurillinen tärkeä pyhyyden kokemus. . Usko suuntautuu ulospäin. Uskonnollisuus seinien sisälle. Usko ohjaa julkisuuteen ja uskonnollisuus pitää suhteensa Jumalaan yksityisasiana. Nämäkin kriteerit ovat vain suuntaa antavia näköaloja. Kirkko kasvualustana toimii molemmille sulassa sovussa. Joskus saattaa tulla suukopua. Varsinkin jos syntyy herätystä. Silloin uskonnolliset ryhtyvät tarmokkaasti vaikeuttamaan uskovien toimintaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tapio Tuomaala sanoo:

    “Ei opittu tietämään kuin Jumala tietää, vaan jälleen vain kuin ihminen.”

    Uskonnollisuus onkin paljolti halua tietää kuin Jumala. Aadamin lapset ovat Aadamin lapsia. Aadam ei yksin uskaltanut syödä kielletystä puusta, vaan tarvitsi avun, jota voi syyttää omasta päätöksestään.

    Raamattu ei ole kertomus uskonnollisuuden voimasta, vaan se osoittaa, mihin uskonnollisuus johtaa. Onko uskonnollisuus ihmisen vihollinen? Silloin näyttäisi olevan, kun se johtaa haluun tietää kuin Jumala, tulla enemmäksi kuin ihminen luonnostaan on.

    Jeesus oli tosi ihminen. Hän antoi esikuvan tosi ihmisestä. Kristuksen kaltaisuun on tosi ihmisyyttä. Sen löytämistä, mikä kadotettiin Aadamissa. Kristillisyydessäkin on liikkeita, jotka kulkevat päin vastaiseen suuntaan kuin mitä Jeesuksessa on tietä viitoitettu. Heille Kristuksen kaltaisuus on halua olla kuin Jumala. Karismaattisuudessa he kokevat olevansa uudestisyntyneitä ja sitten omistavansa Kristuksen Hengen kautta jumaluuden. He rakentavat Baabelin tornia ja uskonnollisuus antaa heille saman mielen, ts. saman kielen.

    Jeesus varoitti vääristä kristuksista, voidelluista. Mikä henki voidelluissa on, kun he tekevät ihmeitä Jeesuksen nimessä, mutta Jeesus kieltää tuntevansa heitä. Mikä on se petos, joka saa luulelemaan olevansa kuin pikku jumala, Jeesuksen kaltainen?

    ” Aadam, joka on sen esikuva, joka oli tuleva.” Tuleva oli tosi ihminen, Ihmisen Poika. Se tie ei Aadamin lapsille kelpaa. He tarvitsevat avun, kuten Aadam. Uskonnollisuus? Aadamin avulle käärmeellä oli vastaus. Tarjous on aina voimassa Eevan lapsille.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Yrjänä Hiltunen
    Pekka Yrjänä Hiltunen

    Uskontojen suhde toisiinsa on kiinnostanut minua teinipojasta asti. Näitä suhteita pähkäilin myös työkseni kirkon virkamiehenä. Toinenkin hankala suhde kiinnostaa, uskontojen suhde niitä promoaviin instituutioihin, mikäli tuommoista eroa nyt ylipäätään voi tehdä. Silti. Muutama ajatus näistä pyörii mielessäni ja koetan niitä saada ne kiinni, ennen kaikkea itselleni. Jos ajatuksen saa kirjoitettua, se on toden näköisesti olemassa, jolloin sen voi joko hylätä tai kehittää sitä, jopa löytää jotakin uutta. En kuitenkaan pidä kiirettä. Ja saa nähdä kertyykö juttua. Kun ja jos ei kerry, lopetan.

    Kirjoittajan luetuimmat blogit

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit