Nöyrä toivomus itärajan takaa

”Täällä on suomalainen, saataisiinko mitenkään järjestettyä hänelle yhtä paikkaa?” – Lipunmyyjän kysymys salin ovimiehelle loppuunmyydyssä pietarilaisessa teatterissa.

”Ahaa, suomalainen. Arvelinkin niin aksentistanne. Kertokaa terveisiä Suomeen. Urho Kekkonen!” – Pietarin kadulla tietä kysynyt eläkeläismies.

”Yhdysvallat, Saksan Merkel ja EU haluavat nujertaa Venäjän. Mutta suomalaisista kuitenkin pidän, samoin maastanne.” – Jyrkkiä poliittisia näkemyksiä esittänyt  venäläinen nuorimies lentokoneen viereisellä istumapaikalla.

”Suomesta? Hyvä maa. Tästä ei muuten nyt tule sakkoa vaan saatte kirjallisen huomautuksen punaista päin kävelystä.”  – Pietarilainen liikennepoliisi lähetystyöntekijälle, joka hermostuneena odotteli poliisiauton etupenkillä, kuinka ison sakon virkavalta rätkäyttää.

Yli puolentoista vuoden Pietarissa asumisen vastaani ei ole tullut oikeastaan yhtään ihmistä, jonka suhtautuminen Suomeen ja suomalaisiin olisi kielteinen. Eikä ole tullut muuallakaan Venäjällä.

Sen suomalaisen kohudosentin propagointi Venäjällä on toki purrut toki sen verran, että joku on ihmetellyt Suomessa tapahtuvia lasten huostaanottoja. Mutta näilläkin muutamilla kokonaiskuva Suomesta ja suomalaisista on ollut myönteinen.

Tilanne on häkellyttävä. Ei siksi, että yletön kehuminen häkellyttää, vaan siksi, että samaan aikaan kun  meitä suomalaisia pidetään edelleen Venäjän naapurikansoista parhaana, suomalaisten asenne ei vain Venäjää vaan myös venäläisiä kohtaan tuntuu kehittyvän yhä kehnompaan suuntaan.

Facebookissa muutama kaveri on jo kutsunut venäläisiä sillä r-sanalla. Näiden kommenttien  matkaansaattajana on yleensä iltapäivälehden juttu tai lööppi, jossa kerrotaan Venäjän johdon puheista tai päätöksistä.

Nöyrä toivomus täältä täältä itärajan takaa: Ei tämän maan  poliittisesta johdosta tarvitse pitää. Mutta älkää antako sen luoda kuvaa koko kansasta, tavallisista Mihaileista, Irinoista ja Anatoleista ja Mashoista. Heidän tavoitteenaan on yleensä elää hiljaista ja rauhallista elämää, sitä jota Inkerin kirkon seurakuntien jumalanpalveluksissakin joka sunnuntai rukoillaan.

 

Pekka Mikkola

Kirjoittaja on Suomen Lähetysseuran aluepäällikkönä Venäjällä ja Virossa

2 kommenttia

  • Tuula Hölttä sanoo:

    “Facebookissa muutama kaveri on jo kutsunut venäläisiä sillä r-sanalla.”

    Isäni sanoi aina “ryssäksi” sitä maallista valtaa, joka ryösti heidän kotiseutunsa, omaisuutensa ja tuhosi heidän sosiaaliset yhteisönsä.

    Hän ei koskaan sanonut “ryssiksi” ihmisiä, jotka asuvat hänen rajantaakse jääneessä kotikylässään ja joiden luona olemme saaneet puolin ja toisin vierailla ja tutustua toinen toisiimme.

    Tässä yhteydessä ei voi oikein muuta, kuin siteerata yhtä jälkeläisistämme: “Minä tunnen itseni karjalaiseksi samalla tavalla kuin suomalaiseksi: se on enemmän sitä, mikä minä olen kuin sitä, missä minä olen. Menetyksen kipu on poissa, mutta ei kai sitä perinnöksemme tarkoitettukaan.”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Hyvä kaima, kun kirjoitit tuon. Oli omakin asenne alkanut muuttumaan aika kielteiseksi. Niin se probaganda vain täälläkin tekee omaa myyräntyötään. Nyt osaan ehkä paremmin laittaa lööpit omaan arvoonsa tässäkin asiassa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Missioblogi
    Missioblogi

    Missioblogin kirjoittajat ovat Suomen Lähetysseurasta. He kertovat maailmanlaajan kirkon näkökulmasta globaaleista murroksista, kirkosta ja ihmisestä kaiken tämän keskellä. * Viron alueen nuorten Raamattu- ja lähetyskurssien vastaava Titta Hämäläinen * Viestintäjohtaja Iiris Kivimäki * Nepalin kirkollisen työn koordinaattori Elina Lind * Latinalaisen Amerikan kirkollisen työn koordinaattori Riikka Leskinen * ihmisoikeusasiantuntija Tytti Matsinen * ulkomaantyön johtaja Tero Norjanen