Nöyryys mainosvalttina

Olen törmännyt ns. julkkiskulttuurin tapaan "taputella" haastattelut ja omat elämäntarinat nöyryydellä. Kun tullaan näyttelijöiden ja muiden esiintyjien esittämiin kiitospuheisiin gaaloissa, joissa heidät on palkittu, kiitospuhe päättyy usein oman nöyryyden toisteluun. Sama toistuu myös lehtien haastattelupalstoilla.

Hienoa, voi ensin ajatella. Taitelija, julkkis alalta mistä hyvänsä korostaa pienuuttaan suuruutensa hetkellä. Kuinka aitoa ns. nöyryys todellisuudessa on suuren manineen siivillä? En voi arvioida asiaa henkilöittäin. Uskon vielä ihmisten rehellisyyteen aika paljossa. Mutta kun ilmauksesta haastattelujen päätteeksi tulee pokaali tai kunniakirja kädessä maneeri /"Tunnen nöyryyttä"/, pieni katala sivumaku alkaa tuntua. Tyhjän tynnyrin kolina ei ole kaukana kuulemasta.

Nöyryys ja vaatimattomuus kulkevat kristillisessä kilvoitteluelämässä käsi kädessä. Molemmat ovat asioita, joita aidosti nöyrä ja vaatimaton sanojen mukaan eivät mainosta itsestään. Nöyryyttä osoittaa vain nöyränä oleminen. Se on asenne ja suhtautumistapa. Samoin vaatimattomuus. Vaatimaton ei todella kehtaa sanoa toisille olevansa nöyrä. Se olisi itsensä kehumista, lisäksi niin ihmisten kuin Jumalan edessä.

Todellinen nöyryys kristillisessä mielessä nousee lain tunnosta ja Jumalan armon kohtaamisesta: Miten minä näine asioineni voisinkaan kuvitella ansaitsevani armosi? Olen pieni suuruutesi alla. Minun saavutukseni ovat sinun siunaamiasi. Ilman sinua en olisi arvostusta saanut ihminen. Mutta arvostuksen varsinainen lähde olet sinä.

Kun kokee saavuttaneensa jotain suurta, on syytä iloon, johon voi kutsua muita ihmisiä jakajiksi. Se ei kiellä sydämen aitoa nöyryyttä, jota ei muille tarvitse sanoin kuuluttaa ja tehdä itseään sen sankariksi. Jakaa ilo lähimmäisten kanssa on sydämellinen nöyryyden ja kiitollisuuden ilmaisu, iloa Jumalan kanssa, joka  on kaiken antaja. Saa olla onnellinen saavutuksistaan. Eikä muuta tarvitse osoittaa kuin kaikkinaista kiitollisuutta.

 

9 kommenttia

  • Seppo Heinola sanoo:

    Olipa mahtava omahyväisyyden ylistys. Että aitoa nöyryyttä voisi tuntea vain uskovainen. Ja höpön höpö. Aito nöyryys on mielen hiljaisuutta tosiasioiden edessä ei vain uskovan niskanuttura, huivi ja mustat vaatteet. Voisin minäkin sanoa, että esim. raa’asta uskontobisneksestä miljardimarkkinoineen on minusta aito nöyryys kaukana.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Päivi Huuhtanen-Somero sanoo:

      Nöyryys on kaukana omahyväisyydestä. Samoin Jumalan tuntemisesta nouseva vaatimattomuus. En ole väittänyt, että nöyryyttä olisi vain uskovien piirissä. Esitin vain kristillisen näkökulman asiaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      En sanonut ,minkä jokaine rehellinen viestini lukija kyllä ymmärtää, nöyryyttä an sich omahyväisyydeksi vaan omahyväisyyttäedusti kantasi ,että vain kristitty v oi olla aidosti nöyrä, mikä höpönpöpö asenne kyllä näkyy tästä lausestasi, joka peilaa epäaidosti nöyriksi haukkumiisi julkkiksiin:

      “Nöyryys ja vaatimattomuus kulkevat kristillisessä kilvoitteluelämässä käsi kädessä. Molemmat ovat asioita, joita a i d o s t i nöyrä ja vaatimaton sanojen mukaan eivät mainosta itsestään. ” (sanab ‘aidosti ‘korostus minun)

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Ehkä siinä nöyryydessä on yksi kriteeri? Mitä ihminen on vamis jakamaan toisten kanssa. Ei kai kukaan ole nähnyt oscarpatsaasta otettavan palasia jaettavaksi vaikka kuinka nöyrästi se olisi otettu vastaan. Verot ja muut yhteiskunnan kuormat ihminen olisi valmis vaikka kokonaan lahjoittamaan toisille, mutta siinäkin korostuu oman hyvän tavoittelua. Usko Kristukseen on sellainen lahja, että sitä voi ja haluaa jakaa niin näyränä ja puhtain motiivein mikä ihmiselle on mahdollista.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Eiköhän nöyryys ole jotakin sellaista, mitä ihminen ei itse voi tiedostaa? Heti kun olen ajatellut tai sanonut ääneen olevani nöyrä, olenkin jo kaikkea muuta. Ilmeisesti vain narsisti voisi ottaa sloganikseen tämän: Olen nöyrä ja ylpeä siitä.

    Arvelen, että palkinnon vastaanottaminen nöyrin mielin on pelkkä fraasi, jota on totuttu toistelemaan ikään kuin asiaan kuuluvana mantrana. Jos palkinto ihan oikeasti on mieluinen, niin miksi ei voisi yksinkertaisesti vain sanoa olevansa kiitollinen ja onnellinen?

    Nöyryyttäminen, nöyryytetyksi joutuminen tai nöyristely eivät myöskään tee kenestäkään nöyrää.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Nöyryys-sana eikä sen sisältö ole uskovaisten yksityisomaisuutta, ja miten aidosti tai epäaidosti joku san a asenteestaan tai tilastaan käyttää sitähän et sinä tiedä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Charlotta Lindfors sanoo:

    Minä olen ylpeä voidessani osallistua verojen maksamiseen. Olen valmis maksamaan enemmän kuin vaaditaan, mutta ei kelpaa. Vetää nöyräksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Rauli Toivonen sanoo:

    Blogin kantava ajatus on täyttä realismia: nöyryyttä on sekä aitoa että mainostarkoituksessa ilmaistua. Seppo kiinnitti kriittistä huomiota nöyryyden ja kristillisyyden kytkemiseen. No, monesta kristillisyytenä markkinoidusta aatevirtauksesta nöyryys on todella kaukana.

    Koska Raamattu kuitenkin yhdistää Jumalan palvelemiseen nöyryyden ja vaatimattomuuden, kristityllä riittää ominaisuuden tavoittelussa haastetta. Epäonnistuminenkin onneksi sallitaan.

    Eräästä Jumalan muinaisesta palvelijasta kerrotaan Raamatussa näin: ”Mooses oli hyvin nöyrä mies, nöyrempi kuin kukaan muu ihminen maan päällä”.(4. Mo12:3) Ja omaisuuskansa oppi nöyryyttä kantapään kautta, erämaavaelluksen yksi funktio oli ”Tehdä teidät nöyriksi”.(5. Mo8:3) Ja Raamattu kertoo jopa nöyryyden hyödyistä: ”Herran pelko on viisauden koulu, kunnian tie käy nöyryyden kautta”.(San15:32)

    Täydellinen esimerkki nöyryydestä on tietenkin Jumalan Poika, joka totesi ”olevansa sydämeltä lempeä ja nöyrä.”(Mat11:29) Opetuslasten jalkojen pesu on yksi vaikuttavimpia osoituksia Jeesuksen nöyryydestä toisten palvelijana.

    Sanat ”vaatimaton” ja ”vaatimattomuus” esiintyvät suomenkielisessä raamatuntekstissä varsin harvoin. Sama koskee myös alkutekstejä sekä uudella että vanhalla puolella. Sananlaskujen 29:23 on yksi harvinaisuuksista ilmentäen vaatimattomuuden olemusta: ”Ylpeys vie nöyryytykseen, vaatimaton saa kunniaa.” Vaatimattomuus on siis ylpeyden vastakohta ja sukua nöyryydelle. Olen ymmärtänyt, että vaatimattomuuteen littyy nimenomaan tieto rajoituksista, silloin ei ylpeile ainakaan niin helposti.

    Jeesus osoittaa Raamatussa täydellisen vaatimattomuutensa, jota seuraajien tulisi myös jäljitellä, tietenkin omat rajoituksensa tiedostaen. Esimerkkejä vaatimattomuudesta on todella paljon, esimerkiksi: ”Minä en määrää siitä, kuka istuu oikealla ja kuka vasemmalla puolellani.”, “Mutta sitä päivää ja hetkeä ei tiedä …edes Poika”, ”enkä tee mitään omin neuvoin, vaan puhun niin kuin Isä on minua opettanut”. ja ”Ainoastaan Jumala on hyvä, ei kukaan muu”.(Mat20:26,24:36;Joh8:28;Lu18:19)

    Jeesuksen seuraaja Paavali omaksui varsin hyvin Mestarinsa vaatimattomuuden. Varsin puhutteleva on vaikkapa toteamus: ”Onko sinulla mitään, mitä et ole saanut lahjaksi? Jos kerran olet saanut kaiken lahjaksi, miksi ylpeilet niin kuin se olisi omaa ansiotasi?”

    Blogisti taisi pukea tuon 1. Ko 4:7 ajatuksen muotoon ”Miten minä näine asioineni voisinkaan kuvitella ansaitsevani armosi?” Ei hassumpi muotoilu.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Reijo Mänttäri sanoo:

    Päivi,

    Enempää et voisi arvata mieleni päällä olevaa kysymystä. Uskon, että kirjoitat tämän todellisesta nöyryydestä käsin.

    “.. Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä ja niitten tykönä, joilla on särjetty ja nöyrä henki ..” (Jes. 57:15)

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Päivi Huuhtanen-Somero
    Päivi Huuhtanen-Somero

    Eläköitynyt estetiikan, kirjallisuustieteen ja taidekasvatuksen dosentti. Retriitinohjaaja. Hengellinen ohjaaja. Useita rukoukseen ja hengelliseen harjoitukseen liittyviä kirjoja ja kirjoituksia 1985-. Esseitä kristillisestä taiteesta ja kulttuurista. Runoja, aforismeja.