Numeroituja ja numeroimattomia

 

Unta riitti ja nälkää. Lumen nälkää, auringon nälkää, valoisan ajan nälkää, jänkhän koivujen kohtaamisen nälkää, luonnossa olemisen, valon katselemisen nälkää.

Viihdyttiin ladulla, viivyttiin löylyissä. Nautittiin, oltiin. Hiljaisuudessa.

Talven paras hiihtoviikko on jo historiaa. Aamulla rapean luistavat ladut, päivemmällä vähän pehmeämpää väylää, monta päivää valoa, aurinkoa ja illalla pitkään valoisaa. Kiitos tunturikylän huoltoporukalle.

Talven parhaat viikot ovat samalla ne toivottomimmat. Autojunapaketit on myyty aikoja sitten loppuun, on ajettava pohjoiseen. Nelostietä, sitten Väylän vartta tunturiin. Puuduttavia suoria, metsätaipaleita, pieniä kyliä suurine liikenneympyröineen, taukopaikoilla ruuhkaa.

Emme olleet ainoita, jotka etelän keväästä suunnistivat, viimeisille laduille.

 

Tienvarret puhuivat, meillekin. Matkalaisia houkuttelivat, ohikulkijoille vakuuttelivat, jyrisivät, pönöttivät, lupailivat parhaintaan, nämä kaikkein kansalaiskuntoisimmat kansalaiset, numeroidut ehdokkaat. Isoja julisteita, vielä isompia läyhäkkeitä, pieniä plakaatteja ja kaikkea siltä väliltä. Joku oli vallannut paikan vaihtuvasta valotaulusta, joku pystyttänyt kuvansa linja-autopysäkille. Varmuuden vuoksi useampaan tolppaan, jos vaikka olisi linjuriin ruuhkaa. Mahtoi se olla raikasta vaihtelua pienille koulubussin odottajille.

Oululainen insinööri oli uhrannut kauneimmat kapionsa, painattanut niihin kuvansa ja nimensä, ripustanut koko komeuden tienvarren koivuihin, metsikköihin, pellolla jököttäviin peräkärryihin. Ei niillä jättilakanoilla ihan sitä vetovoimaa tainnut olla, jota toivottiin tai jota kampanjan mittasuhteet olisivat edellyttäneet – tosin tämän kaiken me tulimme tietämään vasta, kun hiihtoloma oli jo hiihdetty. Pienemmilläkin plakaateilla päästiin parlamenttiin.

Nimet vaihtuivat äänestysalueen mukaan. Oliko joku oikeasti ollut eduskunnassa vai oliko noviisina sinne pyrkimässä? Nimet eivät kolahtaneet – toivottavasti oman alueen väki tiesi paremmin. Me olimme jo äänemme antaneet.

 

Laduilla riitti väkeä. Taukopaikoilla vertailtiin suksia ja puhuttiin reittivalinnoista. Kaakaokoneet porisivat, kahvia ja mehua kului mukikaupalla ja munkit nostettiin pöytään vastapaistettuina. Politiikka ei ladulle asti yltänyt.

Ylläs-Levi -hiihto toi lisäväriä maisemaan, salskeaa, komeaa ja hyväkuntoista lisäväriä. Hiihtoseurojen verkkareita, vähän virttyneempien tunturisusien lomassa, vauhtia. Hitaan mummon hiihtovauhti ei ollut näille pojille ongelma, aina välillä joku viiletti ohi, vauhdikkaasti, tyylikkäästi, turhia kiukuttelematta. Ladun varressa testattiin suksia, ladulla hiottiin kuntoa.

Viikon 15 lauantaina nämä suksiveikot saivat omat numeronsa, yhden päivän ajaksi. Me olimme jo matkalla kohti etelää, illalla katsoimme Areenasta, miten kisa oli sujunut. Hyvin, loistavan sään vauhdittaessa matkantekoa. Millaiset maisemat! Ikävä oli heti, vaikka laukut olivat vielä purkamatta, pinkeinä ylimääräisistä varusteista. Pakkaajana olen toivoton pessimisti.

 

Vaalipäivän aikana palauduttiin, pyykättiin, järjestettiin elämää arkiseen kuosiin. Illan tuloslähetys kertoi, miten eduskunnassa oli tapahtunut sekä sukupolven- että sukupuolenvaihdos. Konkarit olivat jääneet tai jätetty pois aktiivipalveluksesta, naiset olivat vallanneet heille kuuluvia paikkoja. Kansanedustuslaitoksen pitääkin olla läpileikkaus kansasta, ainakin likiarvio.

Me, suurien ikäluokkien hankalat edustajat, me, jotka aina ja kaikkialla olimme tiellä ja tukkeena, me olemme viimeistään huomenna se poikkiteloin asettuva kansanosa, josta tulee pelättävä pommi, vanhuspommi. Vallankahvassa meidän ikätovereitamme on nyt vähemmän kuin koskaan. Olkaa hyvä, nyt on nuorempien vuoro näyttää, miten he homman hoitaisivat. Sen saman jutun, jota me aikanaan yritimme saada järjestykseen, entisten jäärien kiusaksi. Ans kattoo, miten yhteiskunta voi. Saattaa olla, että maailma tasii.

 

Tunnen joitakin urheilijoita, tunnen muutaman harvan poliitikon. Huipulle pääseminen lienee molemmille yhtä vaativaa ja työlästä. On opittava häviämään, ennen kuin voi oppia voittamaan. Jos voittaa, on osattava ottaa menestys vastaan oikealla tavalla. Nöyränä ja kiitollisena, kaikesta huolimatta.

Olen tutustunut urheilijapersoonallisuuksiin, joiden ei ole tarvinnut painattaa nimeään lakanoihin tai julisteisiin, ansiot ja saavutukset ovat riittäneet. Olen saanut hyvää mieltä ja nostetta kokeneen, elämää nähneen voittajan puheista ja persoonallisuudesta.

Tunturisusi vai kokouskonkari? Päätelkää itse.

Numero niillä on joskus kaikilla, mutta kaikkien ei tarvitse tehdä itsestään numeroa.

 

1 kommentti

  • Markku Hirn sanoo:

    On ylhäältä katsovaa moralismia jos alkaa tuomitsemaan niitä jotka aivan pelisääntöjen mukaan ilmoittavat olevansa kiinnostuneita jakamaan vastuun valtakunnan hallinnosta.

    Systeemi ei toimi jos jokainen jäisi odottamaan että heidät keksittäisiin ja sitten kutsuttaisi tehtäviin. Tuskin on vakavasti kilpaurheilua harrastavia jotka eivät haluaisi sitä että heidän suorituksensa huomioidaan jukisuudessa. Heille on jatkuva pettymys jos suoritustaso ei riitä huipulle pääsemiseksi.

    Ei politiikka eikä huippu-urheilu ole ensisijaisesti luonteenkasvatusta, päinvastoin , se on haaveiden täyttymyksen etsimistä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Liisa Laurila
    Liisa Laurila

    Sanat ovat uusiutuva, arvokas luonnonvara. Sanat ovat ajatusten peruskallio. Vaalitaan sanojen taitoa, vastuullisesti. Lisää luettavaa http://sanataito.blogspot.fi

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit