Nuori mies ja menetetty jalka

Abdusalama ja menetetty jalka

Katselin Syyrian rajan lähellä Mafraqissa Jordanian puolella, kun ihmisiä saapui proteesiklinikalle hoidettavaksi. Monet tulijoista olivat menettäneet jalan tai käden tai muita raajoja sodassa ja heidät oli tuotu rajan taakse hoitoon, sillä Syyriassa hoitoa ei ollut juuri tarjolla.

Siellä joukon keskellä vastaan käveli kepin avulla myös nuorimies Abdusalaam Hariri. Istuimme keskuksen seinustalle juttelemaan. Tuo surukasvoinen nuori mies kertoi rajun tarinansa ja huomasin piteleväni useaan otteeseen kyyneleitäni. Sitä tarinaa ei kenellekään soisi kohdalleen.

Vuonna 2015, kun Abdusalama oli 15 vuotias, hän oli pelaamassa jalkapalloa kavereidensa kanssa Syyrian puolella läheisessä Daraan kaupungissa. Yhtäkkiä sinne jalkapallokentälle iski raketti tai kranaatti, lähelle missä pojat pelasivat futista. Se muutti nuoren miehen tulevaisuuden.

Jo edellisenä vuonna koulunkäynti oli loppunut, kun alueen koulut oli tuhottu ja opettajat olivat pitkälle lähteneet pakolaisiksi. Elämä oli jatkuvaa pelossa elämistä ja jouten oloa – ei koulua, ei tekemistä. Jalkapalloa pelattiin, kun muutakaan tekemistä ei ollut, vaikka riskit olivat tiedossa. Sotaan väsyy ja siksi pallon potkiminen sai ajatukset hetkeksi pois pelosta.

Nyt räjähtävä ammus tuhosi Abdusalamin toisen jalan kokonaan ja toisen osin. Jalka amputoitiin karmeissa oloissa autotalliin rakennetussa klinikassa ilman kunnon hygieniaa. Paikallinen lääkäri teki parhaansa ilman kunnon tiloja tai instrumentteja. Edes kunnon kipulääkkeitä ei ollut ja sen kaiken keskellä nuori mies menetti jalkansa.

Abdusalama sinnitteli hirveissä kivuissa kotonaan yli kuukauden, kunnes veljet ja perhe päättivät viedä pojan Jordaniaan saamaan kunnon hoitoa. Matka tulisi olemaan vaarallinen, mutta pojan tuskia ei enää jaksettu katsoa. Toisaalta tulehdusvaarat olivat melkoiset.

Taisteluiden keskellä veljet sitten kantoivat Abdusalaman peltojen keskeltä vaarallisen matkan rajalle. Alueella oli jatkuvaa tulitusta ja hallituksen joukot pudottivat kuolettavia tynnyripommeja kyliin. Vaikka matka oli lyhyt, meni siihen aikaa koko päivä. Hiki valui kantajilla ja kipu oli sietämätön kannettavalla.

Jordanian puolella Abdusalama pääsi hoitoon ja hänet leikattiin kahdesti. Sen jälkeen alkoi pitkä fysioterapia. Toinen jalka pelastui, mutta se oli vielä tavatessamme huonossa kunnossa.

Nuori mies kertoi haaveilevansa opiskelusta ja paremmasta proteesista. Hän oli internetissä nähnyt millaisia proteeseja Euroopassa olisi tarjolla. Täällä Jordaniassa pakolaisille on vain perusmalleja tarjolla. Avustusjärjestöt tekevät parhaansa pienten budjettien kanssa ja siksi valtavan tarpeen takia varaa on vain yksinkertaisiin malleihin. Toistaiseksi opiskelu ei ole onnistunut, kun koulut ovat kauempana ja hoitojen takia on pakko pysyä Mafraqissa. Abdusalama aloitti jo opiskelun Ammanissa, mutta joutui sen keskeyttämään. Kouluun tekisi mieli.

Ja kuten melkein aina Syyrian pakolaisten kanssa, Abdusalama muistutti erotessamme; Haluan palata Syyriaan. Toivon että kaikki palaisi ennalleen ja voisin elää elämääni kotona. Vaikka ilman jalkaa.

 

 

 

Kirjoittaja

Olli Pitkänen
Olli Pitkänen

Olen kehitysmaa-aktivisti ja maailmankansalainen alunperin Joensuusta. Olen asunut pitempiä aikoja Tansaniassa, Jordaniassa ja Salomonin saarilla, ja työni takia matkustanut eri puolilla maailmaa. Nykyisin toimin Suomen Lähetysseuran Mekongin ja Oseanian Aluepäällikkönä. Seurailen mielenkiinnolla elämää Aasiassa ja muualla maailmassa, joista kirjoittelen havaintojani blogiini herättelemään ajatuksia kulttuurien erilaisuuksista, rikkauksista ja välillä niiden kummallisuuksista. Kaikki ajatukseni ovat omiani ja omalla vastuullani, eivätkä välttämättä edusta työnantajani käsityksiä.