Nyt järki käteen, kirkolliskokoukseen pyrkijät

Ensi tiistaina 11.2. pidettävä kirkolliskokousedustajien vaali on herättänyt jonkin verran keskustelua Facebookin ryhmissä. Toimittajakollega Sirkku Nyström avasi omassa postauksessaan ansiokkaan varovasti ehdokaslistojen taustoja – varovasti siksi, että eri listojen teemoista ja tavoitteista on varsin vaikea saada selvää eikä varsinkaan mitään yhtenäistä linjaa tunnu löytyvän.

Paitsi tietysti suhtautumisesta samaa sukupuolta olevien parien kirkolliseen vihkimiseen. Näin Sirkku kirjoittaa: ”Minusta on perin ikävää, että yksi ainoa asia, avioliittokäsitys leimaa tietyssä määrin koko vaaleja. Kirkolla olisi paljon muitakin huolia ja mietittävää.”

Olen samaa mieltä – ollenkaan väheksymättä tarvetta löytää tähän koko kirkon päätöksentekoa halvaannuttavaan kiistaan ratkaisua.

Ymmärrän, että kysymys avioliittokäsityksestä on syvästi periaatteellinen ja keskeisesti Raamatun tulkintaan liittyvä asia. Puolin ja toisin. Siitä on tehty selvityksiä niin tolkuttomasti, että en lähde tässä niitä toistamaan.

---

Sitä vastoin ajattelin asettaa tämän kiistan johonkin mittasuhteisiin. Edes tilastollisesti. Otetaan siis muutama luku.

Tilastokeskuksen tilastosta selviää, että vuonna 2018 Suomessa solmittiin kaikkiaan 23 799 avioliittoa. Tässä luvussa ovat mukana kaikki avioliitot riippumatta siitä, solmittiinko ne kirkossa, maistraatissa tai jossain muussa avioliittoon vihkimiseen oikeuttavassa yhteisössä.

Ev-lut. kirkon tilastosta puolestaan selviää, että vuonna 2018 Suomessa solmittiin 17 446 avioliittoa, joissa molemmat tai jompikumpi puolisoista oli luterilaisen kirkon jäsen. Näistä avioliitoista kirkollisia vihkimisiä oli 9802 ja siviilivihkimisiä 7644.

Jos katsotaan prosentteja, niin kaikista Tilastokeskuksen tilastoimista Suomessa solmituista avioliitoista kirkollisia vihkimisiä oli 41 prosenttia. Ja kirkon tilastoimista avioliitoista, joissa ainakin toinen puoliso on kirkon jäsen, vihittiin 56 % kirkollisesti. Tämä siis koskee avioliittoja, joissa molemmat puolisot ovat kirkon jäseniä, sillä se on kirkollisen vihkimisen edellytys.

Eli siis myös kaikista kirkon jäsenten avioliitosta vajaa puolet solmitaan muuten kuin kirkollisesti. Ja todettakoon sekin, että kaikkien käyrien suunta on laskeva. Oikeutetusti voi kysyä, pitääkö tästä olla huolissaan. Ja toki tiedän, että tästä ollaan huolissaan. Mutta ollaanko siitä ihan oikeasti huolissaan?

---

Kun sitten tarkastellaan samaa sukupuolta olevien solmimia nykyisen avioliittolain mukaisia avioliittoja, niin niitä solmittiin 2018 kaikkiaan 387. Näistä 242 oli naispareja ja 145 miespareja. Samaa sukupuolta olevien avioliittoja oli siis kaikista avioliitoista 1,6 % ja kirkkoon kuuluvien avioliittoihin verraten 2,2 %.

Jos nyt asetetaan kysymys samaa sukupuolta olevien parien avioliitosta tilastolliseen kehykseen, niin käyttämällä samaa suhdetta kirkollisen ja siviiliavioliiton välillä kuin heteropareilla, niin vuonna 2018 kirkollisen avioliiton olisi halunnut solmia 216 samaa sukupuolta olevaa paria – siis tilastollisesti ja teoreettisesti, jos se siis olisi ollut mahdollista.

Ja jos vielä pilkotaan, niin niistä 135 olisi ollut naispareja ja 81 miespareja.

Tästä seuraa pari mielenkiintoista havaintoa. Ensinnäkään kaikki samaa sukupuolta olevat parit eivät todellakaan halua kirkollista vihkimistä, aivan samoin kuin puolet heteropareistakaan eivät sitä halua. Toisaalta verrattuna koko tasa-arvoisesta avioliittokäsityksestä käytävään kirkolliseen keskusteluun, kysymys koskee määrällisesti enemmän naispareja kuin miespareja. Sitä painotusta ei kiihkeässä keskustelussa juurikaan ole havainnut vaan lähes kaikki mielikuvat ovat pyörineet vanhatestamentillisten miesparien ympärillä.

Jos kärjistän: siis kaikki tämä vuosia jatkunut ja kirkon koko elämää halvaannuttanut keskustelu on käyty vuosittain reilun kahdensadan kirkolliseen avioliittoon ja toisiinsa sitoutumiseen haluavan parin tähden.

­­­----

Totta kai tiedän, että tämä ei ole tilastomatematiikkaa. Ja että vähemmistöihin suhteutuminen on ja sen pitää aina olla kokoaan suurempi asia.  Mutta juuri sen tähden en myöskään voi ymmärtää, että tätä tilastollisesti pientä asiaa ei ole kyetty kirkossa ratkaisemaan.

Jos ja kun kirkko on nyt valmis vihkimään avioliittoon vähän keitä tahansa heidän maallisen vaelluksensa tasosta tai moraalisista näkemyksistä piittaamatta, niin en voi ymmärtää, miksi se ei voi tehdä sitä kaikkien maallisen lain edessä avioliiton edellytykset täyttävien kohdalla.

Ei tämä todellakaan voi olla elämää suurempi opillinen kysymys. Eikä tähän kirkko kaadu. Kun ei kaadu siihenkään, että kirkko nykyisin vihkii niin veronkiertäjät, puolisonsa pettäjät, vaimojen hakkaajat, ylinopeutta ajavat, BB-talon hurjastelijat, huumediilerit kuin meidät kaikki muutkin synnintekijät. Ja tähän vielä kauppakeskusten siunaamiset päälle.

Enkä todellakaan vertaa samaa sukupuolta olevia pareja tähän joukkoon. Kunhan vain listasin esimerkkejä siitä, keitä kaikkia kirkon papit sen enempää kyselemättä ja tutkimatta vihkivät kristilliseen avioliittoon. Olisivat ne sitten toisiaan rakastavia heteroja tai homoja.

Ja jos jonkun papin vakaumus ei salli samaa sukupuolta olevien vihkimistä, sallittakoon heille vapaus toimia vapaasti omantuntonsa mukaan. Siis Helanderin malli. Tai Turtiaisen kompromissi. Kyllä kirkosta aina löytyy tuuraaja paria sataa paria vihkimään.

---

Luulen, että nyt alkaa olla viimeiset hetket antaa hyvistä ja pyhistä periaatteista vähän periksi. Niin puolin kuin toisin. Tästä kiistasta vapautuvat voimavarat voisi ensi alkuun suunnata pohtimaan sitä, miksi vain puolet suomalaisista aviopareista ylipäätään haluaa kristilliseen avioliittoon. Ja mitä siitä seuraa muutaman vuoden viiveellä kasteiden määrälle? Ja mitä se puolestaan vaikuttaa 20 vuoden aikavälillä kirkon jäsenkehitykseen ja talouteen?

Paluuta yhtenäiskulttuurin aikaan ei ole. Eikä kirkkoon sitoutumisen luvut millään tempuilla mihinkään nouse. Mutta vielä olisi hetki aikaa varautua ja sopeutua siihen, miltä kirkko näyttää ja miten se elää, kun jäsenmäärä putoaa alla 50 prosentin ja hiipuvat rahat menevät rapistuvien kirkkojen seinien ylläpitoon.

Siis mainosmiestä lainaten: Nyt järki käteen ja päätöksiä tekemään, hyvät kirkolliskokoukseen pyrkijät.

28 kommenttia

  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    Todennäköisesti kirkollista vihkimistä haluavia samaa sukupuolta olevia pareja olisi vielä vähemmän kuin tuo 216 johtuen ilmeisistä syistä. Vähästä on kiinni.

    Näissä asioissa pitäisi ottaa järki käteen ja tehdä kompromissi. Jos pappi ei halua vihkiä niin ei vihi. Aina löytyy joku, joka vihkii.

    Naispappeutta vastustavien pappien “kohtalo”muodostaa surullisen ennakkotapauksen. Se ei houkuta kompromisseihin.

    Eikä uusmoralismi kirkossa suinkaan ole vähenemässä.

    Kirkko ei olisi hajonnut yhtään nykyistä enempää, jos jo alunperin olisi hyväksytty, että joissakin asioissa voi olla erilaisia ajokaistoja.

    Hannun kirjoitus on erittäin hyvä. Kannattaa lukea.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Lasten kasvatuksessa – ja tässä on ihan samasta kyse. Aina on mietittävä yhteisten asioiden ratkaisuissa sitä millaiset ovat seuraukset ja varsinkin seurausten seuraukset. Jos ne voisikin jättää huomioimatta, niin olisimme paljon helpommassa tilanteessa.

    Kirkko pysyy kasassa siihen asti kunnes lupa vihkimisiin annetaan. Siitä syntyy seuraava iso eroaalto . Monet seurakunnat kärsii jo nyt suurta jäsenkatoa ja siinä menetetään taas joitakin toimintamahdollisuuksia. Ensimmäisenä vähennys iskee lapsi – ja nuorisotyöhön. Joten onko ihan pakko saada se lupa?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Kuosmanen sanoo:

      En usko, että samaa sukupuolta olevien kirkollisen vihkimisen salliminen käynnistäisi mitään suurta eroaaltoa. Kirkon tutkimuskeskus on jo pitkään eri tavoin selvittänyt kirkkoon kuulumisen ja siitä eroamisen syitä.

      Keskeinen havainto on, että kirkosta eroamisen syyt peilaavat ihmisten omakohtaista suhtautumista uskontoon, tai itse asiassa suhteen puuttumista. Kolme tärkeintä kirkosta eroamisen syytä ilmaistaan kyselyissä näin: ”En ole uskonnollinen ihminen”, ”Kirkolla ei ole instituutiona minulle mitään merkitystä” ja ”En usko Jumalaan”.

      Vasta näiden jälkeen nousevat syyksi esimerkiksi haluttomuus maksaa kirkollisveroa, erimielisyys jostain kirkon kannanotosta tai kirkon kokeminen liian suvaitsemattomaksi tai suvaitsevaksi.

      Kirkkoon kuulumisen syyt puolestaan ovat hyvin arkisia. Suurimmalle osalle syyt liittyvät haluun osallistua kirkollisiin toimituksiin sekä perinteeseen. Kirkon kannalta huolestuttavinta on nuorten ikäluokkien haluttomuus sitoutua kirkkoon: kun yli 65-vuotiaista noin neljännes oli vahvasti jäsenyyteen sitoutuneita, niin alle 40-vuotiailla osuus oli seitsemän prosentin luokkaa.

      Lisää tuoreimmasta Gallup Ecclesiastica 2019 tutkimuksesta voi lukea täältä: https://www.kotimaa24.fi/artikkeli/kysely-perinteet-ja-kirkolliset-toimitukset-ovat-yleisimmat-perustelut-kirkkoon-kuulumiselle/

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Sirkku Nyström sanoo:

    Hauska huomata antaneensa aiheen kirkon “avioliitto-ongelman” perusteellisempaan pohdintaan. Hannu Kuosmasen tekemät tarkat laskelmat ja suhteutukset ovat enemmän kuin paikallaan.

    Itse en ole jaksanut tehdä noin tarkkaa analyysiä, olettanut vain, että kyse on ainoastaan muutamista kymmenistä samaa sukupuolta olevista pareista. Siis vain niistä, jotka tahtoisivat kirkollisen vihkimisen.

    En myöskään usko että kirkollisen keskustelun repivä ilmapiiri olisi kutsuva edes niille, jotka oikeasti kaipaavat Jumalan sinausta avioliitolleen.

    Olemme Hannu Kuosmasen kanssa niitä, joita huolettaa myös kirkon talouden kestävyys.

    Blogissaan hän kuvaa vihkimisten ja kasteiden vähemisen vaikutusta kirkon jäsenmäärään ja samalla kirkollisveron kertymään.

    Kiinnostavaa on, että esimerkiksi Helsingin hiippakunnan kirkolliskokousvaaleissa ainoastaan Elävä kirkko – ehdokaslistan painopisteissä mainitaan talous. Sekin on vain yksi 13:sta esiin nostetusta tärkeänä pidetystä asiasta. Muiden kolmen ehdokaslistan tärkeiden asioiden joukkoon talous ei mahdu.

    Kirkon heikkenevästä taloudesta ei taida olla innostamaan äänestäjiä.

    Paremmin ääniä kertyy Raamatun arvovallan korostamisesta, ilmasto- ja ympäristöasioista sekä vapaaehtoisuudesta puhumisella ja heikoimpien puolustamisella. Ja tietysti samaa sukupuolta olevien avioliittoa koskevilla kannanotoilla.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Kuosmanen sanoo:

      Tein pari vuotta sitten pari aika laajaa juttua kirkon talouden näkymistä KotimaaPro liitteeseen. Lyhyesti ja tiivistäen tilanne on se, että ei kirkossa muutaman vuoden tähtäimellä tapahdu mitään äkkinäistä katastrofia. Itse asiassa suurten kasvukeskusten seurakuntien jäsenmäärä ja talous voi vielä jopa kasvaa, koska maan sisäinen muuttoliike tuo työikäistä hyvätuloista väkeä kaupunkeihin. Vastaavasti muuttotappioalueiden seurakunnat hiipuvat, kun jäljelle jäävät vain pienituloiset eläkeläiset ja usein ylisuuri rakennuskanta rapistuu käsiin. Polarisaatio siis vain lisääntyy.

      Varsinainen jäsenmäärän romahdus tapahtuu noin 20 vuoden tähtäimellä, kun nuorempien ikäluokkien kirkkoon sitoutuminen vähenee kasvavan trendin nopeudella. Siitä heijastelee kirkolliseen avioliittoon vihittävien määrän lasku, joka heijastuu suoraan kasteiden määrään ja näkyy kaikenlaisena kirkolliseen toimintaan osallistumisen laskuna. Ainoa kirkollisten toimitusten kasvava trendi on hautaan siunaaminen.

      Mutta kuten Sirkku toteat, eivät nämä ikävät talouden realiteetit äänestäjiä kiinnosta. Voipi olla niin, että ei siihen havahduta ennen kuin YT-neuvottelut ovat todella realismia myös seurakunnissa. Veikkaan että ei siihen kovin kauaa mene.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Sari Weckroth sanoo:

    “Jos ja kun kirkko on nyt valmis vihkimään avioliittoon vähän keitä tahansa heidän maallisen vaelluksensa tasosta tai moraalisista näkemyksistä piittaamatta, niin en voi ymmärtää, miksi se ei voi tehdä sitä kaikkien maallisen lain edessä avioliiton edellytykset täyttävien kohdalla.”

    -No, kuten varmaan, tai toivottavasti on huomattu sekin (monen muun erityisen terävän havainnon lisäksi, ja tämä ei ollut ironiaa) että kysymyksenä kaiken tämän keskustelun ja väännön tiimellyksessä on ollut: mikä on avioliitto? Ja mikä sen merkitys/sisältö/tarkoitus on kristillisessä kontekstissa.

    Näkisin, että tämä on aivan eri tason kysymys verrattuna vihittävien “maallisen vaellukseen tai moraalisiin näkemyksiin, tai tekemisiin, menneisyyteen ja elämäntapoihin.

    Onko niin, että kumpikin puoli, vihkimistä kannattavat ja vastustavat pitävät kysymystä niin itsestäänselvänä, ettei sitä tarvitse edes ottaa esiin? No, kyllä se on keskusteluissa vilahdellut. Mutta minusta se on se ydinkysymys tässä. Onko Jumala asettanut avioliiton, miksi, miten, millaiseksi ja mihin tarkoitukseen.

    Virkakysymyksessä tämä sama ydinkysymys oli myös, nähdäkseni merkittävin ja myös se kysymys jossa näkemykset erkanivat. En itse näe, että papinvirka on Jumalan asettama. Mutta näen, ja uskon, että avioliitto on.

    Mutta kirkon kannalta olisi hyvä kun löytyisi ratkaisu, jossa ketään ei pakoteta mihinkään.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Weckroth sanoo:

      “Jos ja kun kirkko on nyt valmis vihkimään avioliittoon vähän keitä tahansa heidän maallisen vaelluksensa tasosta tai moraalisista näkemyksistä piittaamatta”

      -Ja minusta kirkon ei olisi koskaan pitänyt tälle linjalle lähteä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Hyvä kommentti Sari Weckrothilta. Muistelen, että 1930-luvun Saksassa evankeliset maakirkot repesivät siinä vaiheessa, kun valtiovalta vaati erottamaan papinvirasta ei-arjalaiset (=juutalaista syntyperää olevat) pastorit. Heitä taisi olla mitätön yhden käden sormin laskettavissa oleva määrä tuhansista papeista. Mutta koska kysymys oli periaatteesta, jossa kirkon edellytettiin noudattavan Raamatun ilmoituksen kanssa ilmeisen ristiriitaista rotulainsäädäntöä, osa papistosta asettui ihan käytännönkin tasolla vastahankaan. Vaikka se suoranaisesti kosketti vain harvoja. Kumpi kiistan osapuolista lopulta oli oikeassa, selvisi vasta reilua vuosikymmentä myöhemmin. Kirkon opin ja elämän mukauttaminen sen omien perusteiden vastaisesti tapaa viedä ojasta allikkoon. Ikävä kyllä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Siis “se kosketti…” = Ei-arjalaisten erottaminen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Samuel Kettunen sanoo:

    http://www.luterilainen.net/jumala-on-saatanyt-avioliiton-augsburgin-tunnustuksen-opetus-avioliitosta/

    Siinäpä selvää opetusta, joka kestää ja pysyy, tehtiin mitä päätöksiä tahansa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Kuosmanen sanoo:

      Ihan vain journalistisen lähdekritiikin kannalta haluan huomauttaa, että luterilainen.net on Lähetyshiippakunnan ylläpitämä sivusto eikä siis vastaa Suomen ev-lut. kirkon näkemyksiä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Mikko Suni sanoo:

      Kiitos Samuel tuosta linkistä,

      hyvää tunnustuskirjojen, myös Suomen evankelis-luterilaisen kirkon, mukaista opetusta kristillisestä avioliitosta. Suosittelen.

      Eikä kannata “säikähtää”, että luterilainen.net sivustoa ylläpitää Suomen evankelis-luterilainen Lähetyshiippakunta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Kuosmanen sanoo:

      Mikko, ei tässä säikähtämisestä ole kysymys vaan siitä, että Lähetyshiippakunta ei ole mitenkään osallinen Suomen ev-lut. kirkon avioliittokäsitystä ja kirkolliskokousta koskevassa keskustelussa. Tietääkseni Lähetyshiippakunnalla ei ole edes vihkimisoikeutta avioliittoon.

      Aina voi tietysti sivusta huudella, mutta päätöksenteon kannalta sillä ei ole mitään merkitystä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Mikko Suni sanoo:

      Hannu,

      en sanoisi, että Lähetyshiippakunta ei ole osallinen kirkon avioliittokeskustelusta, sillä niin Lähetyshiippakunnan kuin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon teologinen oppiperusta on sama! Tämän voi tarkistaa vaikkapa kirkkolain 1. pykälästä.

      Toiseksi monet Lähetyshiippakunnan jäsenet ovat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäseniä eli siinäkin mielessä asiaa ei voi kutsua “sivusta huuteluksi”.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Mikko Suni sanoo:

      Suomen evankelis-luterilainen kirkko ja Lähetyshiippakunta voivat rohkaista toisiaan ja jäseniään pysymään luottavaisesti Jumalan sanan ja luterilaisen tunnustuksen varmalla pohjalla.

      Ja näin myös kirkolliskokousvaalienkin alla.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Kuosmanen sanoo:

      En nyt lähde jankkaamaan. Totean vain, että kirkkojen välisissä suhteissa on lähdetty siitä, että toisten kirkkojen päätöksentekoon ei ole korrektia pyrkiä puuttumaan.

      Lähetyshiippakunnalta toivoisin kuitenkin rehellisyyttä eikä kaksilla rattailla ajamista. Kun se itse määrittelee itsensä itsenäiseksi oman piispan johtamaksi luterilaiseksi kirkoksi, jonka päätöksentekoa ohjaa oma hiippakuntajärjestys ja hallintoasioita toteuttaa hiippakuntaneuvosto, niin olisi suotavaa, että se myös omissa ja jäsentensä julkisissa kannanotoissaan pysyisi tässä roolissa eikä lähtisi muita kirkkoja neuvomaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Mikko Suni sanoo:

      Hannu,

      seuraava ilman sarvia ja hampaita.

      Kuka ajaa nyt kaksilla rattailla? Eivätkö ne, jotka haluavat tuoda kirkkoon täysin sen uskon, identiteetin ja tunnustuksen vastaista ideologiaa?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Parkkila sanoo:

    Avioliittosopimuksen rikkomisesta, eli eroamisesta ei seuraa mitään sanktioita, joten se ei takaa mitään pysyvyyttä, sopimuksen voi rikkoa milloin tahansa. Eikö se ole silloin leikkisopimus. Laki ei kiellä eroamista. Vihkimys tarkoitti aikoinaan johonkin kulttiin vihkimista, mutta onko avioliitto kultti? Voi ollakin, jos niin haluaa, kuuluuhan siihen erilaisia rituaaleja, kuten yhdyntä ja lasten hankkiminen.

    Avioliiton tarkoitus on ollut vaimon ja lasten oikeuksien takaaminen avioliitossa ja myös perintöasioissa. Nämä ovat kuitenkin lakiin liittyviä asioita, kirkollinen vihkimys ei takaa mitään.

    Tällä en kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö ihmisillä saisi olla koristeellinen juhlapäivä, vihkimys, jota seuraa yhdyntä, kuten aikoinaan uskonnollissa kulteissa ja hedelmällisyysriiteissä oli tapana.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Hannu Kuosmanen. Kirkon organisaation talouden romahdus on todellakin tulossa, ellei sitten onnistuta hyvin laaja-alaisesti harrastamaan sijoitustoimintaa eläkevakuutusyhtiöiden tyyliin… Varsinainen ongelma on kuitenkin uskon loppu. Eihän kukaan jotenkin tolkuissaan oleva ihminen halua nykypäivänä pidemmän päälle maksaa uskonyhteisön ylläpidosta, jos ei edes usko koko Jumalan olemassaoloon. Tämän epäuskon taustalla on puolestaan monia eri syitä.

    Mielestäni Lähetyshiippakunta liittyy tähän ainakin kolmella tavalla ja esimerkin omaisesti. Ensinnäkin LHPK kokoaa pienehkön, mutta uskonsa vakavasti ottavan joukon. Joukon, joka on ensin ajettu vuosien kuluessa marginaaliin ja lopulta suuressa määrin ulos kirkosta. Ja jonka toimintaenergia kanavoituu nyt oman kirkon rakentamiseen eli pois kansankirkon palveluksesta (ollaan tyylipisteistä ja opillisista painotuksista mitä mieltä tahansa). Kansankirkolla on siis ollut varaa aktiivisten toimijoiden karkottamiseen. Toiseksi LHPK toimii kevyellä organisaatiorakenteella ja lähellä ihmisiä pieninä seurakuntina. Samaan aikaan kansankirkon seurakunnat eivät edes suostu vuokraamaan (tyhjentyviä) tilojaan heille. Sama koskee käytännössä myös kansankirkon sisällä toistaiseksi pysytelleitä herätysliikejärjestöjä. Kolmanneksi LHPK muistuttaa siitä, mikä luterilaisen kirkon ja seurakuntien elämässä on keskeisintä: jumalanpalvelus, sana ja sakramentit sekä arkipäivässä toteutuva kristillinen elämä ja kristillinen kasvatus. Viimeistään siinä vaiheessa, kun koulun uskonnonopetus lakkaa nykymuotoisena, kansankirkon syliin kaatuu myös perheiden kristillinen kasvatus. Samaan aikaan, kun joudutaan käymään Yt-neuvotteluja ja vähentämään ammattitaitoista porukkaa. Ja jos aktiivisten kristittyjen samanaikainen virta ulos kirkosta kiihtyy, kirkko menettää kiihtyvällä vauhdilla sekä uskonsa vakavasti ottavia ja aktiivisia että uskon rippeetkin menettäneitä jäseniään. Keitä jääkään jäljelle, ja mistä syistä?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Kuosmanen sanoo:

      Muistuttaisin vain mittakaavaerosta. Lähetyshiippakuntaan kuului viimeisimmän 2018 tilaston mukaan 2099 jäsentä. Kovin vuolas ei virta ole ollut siihen suuntaan. Meitä ”jotenkin tolkuissaan olevia” ev.-lut. kirkon jäseniä on vielä aika paljon jäljellä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Jukka Kivimäki sanoo:

    Hyvää tilastopohdintaa, mutta yksi näkökulma jäi puuttumaan ja sen mukana kaikki : Raamattukysymys En tarkoita, että nimenomaan avioliitto olisi raamattukysymys, vaan että Raamattu on raamattukysymys.

    Koska kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan, on tätä avioliittokysymystäkin arvioitava Jumalan pyhän sana mukaisesti. Jos ja kun kirkko edelleenkin sitoutuu opissaan Raamattuun, kirkon pyhien toimitusten on oltava Raamatun mukaisia.

    Koska raamattukysymys on kirkolle paljon merkittävämpi asia kuin avioliittokysymys, tulee kirkon pitäytyä opissaan, eikä hyväksyä teologisesti perustelluiksi ratkaisuja, joita ei perustu Jumalan pyhään sanaan, Vanhan ja Uuden testamentin profeetallisiin ja apostolisiin kirjoihin sen tunnustuksen mukaisesti, joka on ilmaistu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä muuttamattomassa Augsburgin tunnustuksessa ja muissa luterilaisen kirkon Yksimielisyyden kirjaan otetuissa tunnustuskirjoissa. Asiasta toisin opettaviin kirkon työntekijöihin kirkon tulee edelleenkin soveltaa kirkkokuria.

    Käytännön sovelluksena ja sovinnon eleenä kirkko voisi kuitenkin jättää kirkkokurin soveltamisen ulkopuolelle tilanteet, joissa kirkon pappi eduskunnan säätämän avioliittolain nojalla vihkii avioliittoon parin, jota hänen ei kirkon opin perusteella tulisi vihkiä. Tällöin kyse olisi ko. papin omasta ratkaisusta, joka tilastollisesti jäisi marginaaliin, eikä yksittäisenä tapahtumana määrittelisi kirkon oppia. Kysyttäessä kirkon oppia, kyseisen papin tulisi opettaa asiassa, kuten hän on pappisvirassaan sitoutunut.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Hannu Kuosmanen
    Hannu Kuosmanen

    Olen eläkkeellä oleva sitoutumaton toimittaja ja tiedotuspäällikkö, aikoinaan Kotimaan uutispäällikkö ja Uuden Suomen kirkollisista vastaava toimittaja. Toisenlaista näkökulmaa tarjosi tiedotuspäällikön työ suomalaisen kuljetusvälineteollisuuden palveluksessa. Nykyisin katselen maailman menoa kaikkien kuplien ulkopuolelta Kehä III:n tuntumasta, josta näkee hyvin joka suuntaan. Kirkon menoja seuraan julkisuuden ja median muodostaman mielikuvan kautta.