Nyt on sanottava ruma sana!

Oletko, lukijani, ollut lapsuudessasi niin urhea tai edes yllytyshullu, että olet syönyt kastemadon? Minä en, vaikka isot tytöt lupailivatkin, että kyllä se ihan hyvin onnistuu, kun laittaa silmät kiinni ja ajattelee syövänsä jotakin ihan muuta. Tuolla samalla menetelmällä voisi näin aikuisena kuvitella syövänsä vaikkapa heinäsirkan?

Entäpä jos sinulle olisi lapsena laitettu side silmille ja annettu käteen aivan ennenkuulumaton juttu, öylätti, ja kehotettu syömään se? Kastemadon sentään tunsit entuudestaan, mutta mikä ihmeen öylätti ja miksi se pitäisi oikopäätä suuhun laittaa?

Minun lapsuudessani ei öyläteistä paljon puhuttu. Öylätin kanssa jouduttiin tekemisiin vasta 15-vuotiaina rippikoululeirin jälkeen. Herran Pyhä Ehtoollinen nääs nimittäin nautittiin noihin aikoihin ensimmäisen kerran vasta konfirmaation yhteydessä. Minun tapauksessani syyskuussa 1970 Tapiolan viisi vuotta vanhassa kirkossa.

Isot pojat olivat varoittaneet, että se pieni leipänen maistuu saippuanpalaselta ja tarttuu kiinni kitalakeen. No, niinhän siinä sitten kävi, sillä tokihan minultakin oli nuorempana suu pesty saippualla niin kotona kuin koulussakin, joten saippuan makuun olin sentään päässyt. Mutta sitten tuli ristiriitainen olo: Olisi luullut saippuanpalan vain hulahtavan alas kurkusta. Vaan minkäs teet, kun kurkku oli jänityksestä aivan kuiva! Oli äkkiä saatava viiniä palan painikkeeksi, kun muutakaan ei ollut tarjolla. Ja kun viini oli ollut koko siihenastisen elämäni ajan kuin myös siitä eteenpäinkin  aivan outo aine, niin yhdistelmä oli kyllä kieltämättä eksoottinen.

Ei ollut pelkästään viinin vaikutusta se, että naamani muuttui aivan tulipunaiseksi ja  silmät meinasivat pullistua ulos päästäni. Kokemukseen vaikutti myös se, että albani oli kiristynyt aivan pinkeäksi kurkun ja polvien väliltä, kun olin joutunut kurottelemaan liian kauas jäänyttä yhteismaljaa.  Olin kuvitellut, että vain tyttöjen kuuluu nostella alban helmoja ennen polvistumista alttarikaiteen ääreen. No, kyllä minäkin sittemmin opin näille tyttöjen tavoille. Ja tunsin kieltämättä helpotusta olemuksessani, kun väljän vaatteen idea selvisi. Tänäänhän painan kaksi kertaa sen mitä 49 vuotta sitten.

* * * * * * * * * *

Kun eilen, äitienpäivänä A.D. 2019, jaoin Vanhassa kirkossa öylättejä eli ehtoollisleipiä kirkkovieraille, huomasin näkövammaisten leivänjakajien kannalta ilokseni hyvän parannuksen: pienen pyöreän vehnäleivän krusifiksikohokuvion puoleinen reuna oli pyöristetty niin, että sormenpäissä tuntui hyvältä. Nyt tiesin, että jokainen jakamani leipä tulee ns. oikein päin eli että seurakuntalainen näkee ristiinnaulitun kuvan.

Pitkään leipä jaettiin niin, että vastaanottaja avasi suunsa kuin linnunpoikanen ja jakaja laittoi öylätin vastaanottajan kielen päälle. Kiuruahan tämä  ruokkimistapa miellytti kovasti, vaikka varsinaisesti  tuo systeemi  kuvasikin sitä, miten paimen ruokkii lammaslaumaansa.

Jossakin vaiheessa (vanha ei enää muista, missä) tyyli muuttui siten, että leipä annettiinkin seurakuntalaisen käteen. En muista sitäkään, miten muutosta perusteltiin, mutta minulle jäi hieman traumaattinen kokemus muutoksesta: Taas on Kristus joutunut ihmisten käsiin ja hampaisiin. Mitä mahtaakaan tapahtua, jos ja kun ihmiset tempaavat Kristuksen vain itselleen?

Mieleeni nousivat tuon muutoksen yhteydessä kirkkohistorian hämäristä alkuseurakunnan kristittyjä vainonneitten vastustajien väitteet, että kristityt syövät kokouksissaan pikkulapsia. Ehtoollisen viettohan tapahtui aluksi vain ns. omalla porukalla. Ulkopuolisten oli helppo sepittää erilaisia stooreja, kun olivat kiertoteitse kuulleet jotakin (Kristuksen) ruumiin syömisestä  ja veren juomisesta.

* * * * * * * * * *

Kuten finaaliin päässeet molemmat lukijat arvaavatkin, otsikossa mainittu / luvattu ruma sana on Öylätti! Miten ihmeessä suomen kieleen on hyväksytty ehtoollisleivän synonyymiksi tuollainen hirveänkauheankamalan ällöttävä sana, joka loukkaa mennen tullen vaikka ketä! Mieleen nousee oksennuksen omaisesti (öy…) röyhtäilevien sikojen epäsiisti asuinsija.

Suuttua voisivat sikojen lisäksi myös latvialaiset, joita suomen kieli aikoinaan kutsui lättiläisiksi.

Nyt pitäisi jonkun äidinkielemme jättiläisen uskaltaa julistaa myös öylätti vanhentuneeksi nimitykseksi. Minne voisi tehdä reklamaation? Kyselen siltä varalta, että homman hoitaminen jää meikäläisen tehtäväksi.

Mikä sana sitten tilalle?

Isot pojat tietävät kertoa, että öylätti-sana tulee latinankielisestä termistä oblatum eli eteen kannettu tai vaihtoehtoisesti sanasta hostia (lahja, uhri).

Eihän oblatumista mikään öylättiä tule vaan oblaatti!  Hostiakin tuntuu ihan luontevalta. Tarjoan siis vaihtoehtoisesti nimityksiä oblaatti tai hostia.

Ottakaa tai jättäkää. Eiku siis ottakaa jompi kumpi tai toinen. Kumpaa nimitystä mielestänne kannattaisi lähteä vakiinnuttamaan suomen kieleen?

 

 

Kuva: Foto hämärästä menneisyydestä. Tapiolan kirkon urut olivat jo paikoillaan, mutta ne otettiin käyttöön vasta adventtina 1970, joten säestyskoneena toimi kirkon kuorissa ollut pikkuinen soitin, jota isot pojat kutsuivat nakkikioskiksi.

9 kommenttia

  • Pekka Väisänen sanoo:

    Varmasti nimen voisi muuttaa. En kuitenkaan lähtisi tielle jolla kirkkomme tahtoo olla käännellessään ja väännellessään asioita vain pikkuisen eri suuntaan ja sitten toivoen ihmettä tapahtuvaksi.

    Siksipä nimi tulisi kerralla saada suomalaiseksi, mielellään helposti lausuttavaksi, ja vielä suussa sulavaksi herättäen samalla odotuksen tulevasta pienestä leipäpalasta.

    Siksi ehdotan nimeksi tälle leivälle Poksis

    Siinä suomalainen sana- ja tapakulttuuri löytävät toisensa ihanassa vuorovaikutuksessa, ja ajatellappa sitä mukavaa sanantuoksua sakastissa kun asiaan valmistautuvista joku huomaa kysäistä, kuule, ovatko poksikset jo valmiina lautasella.

    Poksis on varmasti parempi kuin entisen sanan johdannaiset, joten pidän sille peukkua.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka: Haa, ehdotuksesi on suorastaan poksahtelevan pirteä, jos kohta kyse ei olekaan paukkupopcornista.

      Muuten: Ei niitä sinun poksiksiasikaan sakastissa lautaselle valmiiksi laiteta, vaan säilytysastiassa ovat ne. Vasta alttarilla otetaan käyttöön lautanen, jolla potentiaaliset poksikset siunataan.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • tuomo lindgren sanoo:

    Koska ehdotuksia pyydetään, kerron omani. Ehtoollisleivän nimeksi voidaan antaa: pala. On olemassa iltapala ja aamupala. Ehtoollisessa on kaikkien palojen pala. Lisäksi ehtoollisen ulkomuoto on sellainen pieni pala. Oletko käynyt palalla? Pappi paloitti palan, jotta molemmat saisimme palan palaa (kun papilla vain yksi pala, mutta tarvitsijoita on kaksi).

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuomo: Haa, palautuupa ehdotuksesi sokeripalaan, jollainen papeilla on usein kaulassaan.

      Tai sitten tulee mieleen armopala, termi, joka sai evakoitten asuttamisen yhteydessä ikävän sivumaun. Armopaloja joko annettiin tai ei annettu idempää tulleille suomalaisille. Jos annettiin, niin päästettiin jonkun nurkkiin asumaan. Veikko Vennamon mainetyö oli hoitaa evakoitten asuttaminen, minkä homman hän ymmärtääkseni teki varsin hyvin. Jos taas ei annettu armopaloja, niin toivotettiin, että “menkää, ryssät, takaisin sinne, mistä tulittekin!”

      Monesta syystä Pala menee kurkkuun, mikä tarkoittaa ns. väärää kurkkua ja suurta vaaraa tukehtua.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Seppo A. Teinosen 7400 termiä sisältävästä Teologian sanakirjasta (Kirjaneliö 1975) mitään öylättiä löydy, oblaatti ja hostia kyllä, tietysti, totta kai. Tästä voi päätellä, ettei mitään öylättejä ole oikeasti edes olemassa niin kuin ei monissa kielissäkään ö-kirjainta. Aivan niin kuin ei margariinikaan ole voita.

    Mikä olikaan todistettava?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Yrjö Ikonen sanoo:

    Oletko Hannu nähnyt oheista Citymarketin mainosta? https://m.youtube.com/watch?v=Bvq3kBrzRws Siinä tehdään pientä pilaa öylätti-sanasta – ja vähän meistä papeistakin.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Ja pappikin sai burgerin syödäkseen..

      Moi, Yke, hauska tappa vanha tuttu!

      En ole törmännyt kyseiseen mainokseen, kun niitä niin harvakseltaan tulee vastaan Netflixiltä tai YLEAreenassa. Muuten olen kyllä sitä mieltä, että tuon kohdan tajuamiseen tarvitaan jo jonkin sortin yleissivistystä. Tai no jaa, nauraahan vitsille voi toki silloinkin, kun ei sitä tajua.

      Hectorin Juodaan piimää-kappaleessa kuoleva vanha mies valittaa, että viimeisellä ehtoollisella ovat tarjoilut niukkoja kanssa öylätin…:

      Vanhus nuoren pastorin saa sekaisin

      siltä kuolemasta liikaa udellen.

      Tarjoilu on niukkaa kanssa öylätin.

      Vanhus kiittää, mutta jälkeen aamenen

      juodaan piimää,

      tullaan viisaammiksi näin. Juodaan piimää,

      On todellisuus piinaa hetkittäin

      selvinpäin.

      Kurjaa, miten nuori pappikin voi mennä tuolla viisiin ihan sekaisin… 😱🤦‍♂️😭

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Anita Ojala sanoo:

    Olen enemmän tosikkotyyppiä, joten kommentoinkin tosikkomaisesti. En koskaan sanokaan öylätti, kun on niin kummallinen sana. Ehtoollisleiväksi minä sitä kutsun, liekö mielikuvituksen puutetta. Kuinkahan moni ylipäätään öylätistä puhuu?

    Ehtoolliseen liittyen minulla on vaikka kuinka paljon ihmeteltävää, mutta en tässä nyt rupea koko arsenaalia esittelemään. Aikoinaan kauan sitten kiisteltiin kirkossa, saako käyttää kotimaista viiniä. Mutta eipä vaan saanut, piti olla Keski-Euroopasta “oikeaa” viiniä. Kaikesta pitääkin kiista saada aikaan, ihmettelin, ja ajattelin, että hyttyset siivilöidään mutta kamelit niellään. Oli mielestäni tärkeämpiäkin asioita, joissa kirkko olisi voinut ottaa yhtä tiukan kannan (en nyt enää muista, mitä).

    Vieläkin ihmettelen sitä, ettei ehtoollisella voida käyttää säännöllisesti ja joka kirkossa gluteenitonta leipää ja alkoholitonta viiniä. Ettei aina tarvitse esitellä, mistä nurkasta niitä voi noutaa. Paljastuu yleisön edessä, kuka on entinen alkoholisti ja kenellä keliakia. Käydessäni jokin aika sitten Varikkomessussa siellä toimittiinkin niin. Ei syntynyt kuppikuntia. Viini tosin oli pahanmakuista, ja mietin, kun en ole viinien asiantuntija ollenkaan, että onko alkoholiton viini aina näin pahaa. Mutta ei kai se ole pääasia ehtoollisessa, vaikka tykkäisinkin paremman makuisesta.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Kappas vain, Anita, moi! Näistä blogikommenteista pitäisi bloggaajalle tulla jonkinlainen ilmoitus, että tietää käydä katsomassa vielä senkin jälkeen, kun mielenkiinto blogia kohtaan on ykskaks yllättäen loppunut kuin seinään.

      Ystäväni näytti eilen kännykästään, miten Älypää-sovelluksen jossakin tietovisassa kysyttiin öylättiä ja annettiin puolen tusinaa vaihtoehtoa. ;-)

      Luulen, että gluteeniton ehtoollisleipä on kalliimpi kuin tavallinen. Aikaa myöten siitä voi tulla hintakysymys. Itse en nauti muuta viiniä kuin sen ehtoollistilkan. Alkoholiton on kieltämättä kuin pahaa mehua. Se ei myöskään säily niin hyvin kuin alkoholipitoinen.

      Kaikella on aina puolensa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru
    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru

    Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (64 v., 117 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa24.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121