Oikea elämä Jumalan johdossa

Rautateillä juna yleensä ”tietää”, mitä reittiä pitää ajaa.  Kiskot pitävät sen suunnassa.

Miten on meidän ihmisten laita oman elämämme hallinnassa? Toimiiko elämän suunnan määrittely vai onko siinä ongelmia? Onko suunta oikea? Miten rakkaus toista ihmistä kohtaan saa ohjata toimiamme?

Kuvassa olemme matkalla 8.5.2006 Ngaoundéren ja Yaoundén välillä ja olemme pysähtyneet eri suuntiin menevien junien sivuuttamista varten.

SUNNUNTAI 11.10.2020

19. sunnuntai helluntaista

Rakkauden kaksoiskäsky

Ensimmäinen lukukappale:  5. Moos. 10: 12-13

Ihminen on luotu elämään yhteisössä. Yhteisöä ylläpitää keskinäinen kunnoitus ja toinen toisestaan huolehtiminen.  Tarvitaan rakkautta jotta yhteisö voi rakentua ja muodostua voimavaraksi, yhteistä elämää tukevaksi. Mikäli rakkaus puuttuu, niin elämä tulee raskaaksi ja kaikenlaiset ongelmat alkavat hiertämään yhteisön jäseniä.

Siksi ei ole sattumaa, että myös meidän kristillinen uskomme on meidän yhteistä uskoamme. Meidät on pyhässä kasteessa liitetty yhteiseen Vapahtajaamme ja niin meistä on tullut jäseniä Kristuksen ruumiiseen. Niin kuin terveessä ruumiiss on monta solua, mutta ne toimivat hyvässä yhteistyössä koko ruumiin parhaaksi, niin myös meidät on liitetty yhteiseen Jumalan kansaan elääksemme yhtenä maailmanlaajuisena yhteisönä.

 

Jumalan kansa – Israel – kirkko

Vanhan testamentin puolella kerrotaan patriarkka Jaakobista, että hän sai uuden nimen Israel.  Tämä nimi kertoi hänen uudistumisestaan. Jumalan johtoon turvautumisestaan. Tämä nimi sittemmin tuli kokonaisen kansan nimeksi, kun hänen jälkeläistensä määrä lisääntyi niin paljon.

Mooseksen puheessa  nimi viittasi kansan olemukseen Jumalan käyttöönsä  pyhittämänä kansana.  Kansan tulevaisuus oli Jumalan kädessä. Siksi myös koko kansaan vedottiin, että kansa kaikkineen elää Jumalan tahdon mukaan. Jumala oli kansan valinnut ja kansa kuului Herralle, joka oli heidän Jumalansa.

Kuulkaa, israelilaiset! Herra, teidän Jumalanne,

Jeesus Kristus tuli koko maailman Vapahtajaksi. Hänesssä Jumalan kansan yhteyteen liitettiin myös muiden kansojen ihmiset kaikkina aikoina kaikkialla maailmassa.  Jotta tämä koko maailman sovintotyö pääsisi vaikuttamaan,  evankeliumin sanoma on saarnattava kaikille luoduille, missä ihmiset ikinä elävätkin.

Jeesuksen sovintotyön takia Herran kansa, kreikaksi kyriake ekklesia, siitä suomen sana kirkko, kutsuu koko ihmiskuntaa yhteyteensä, ihan jokaista,  kaikkia.

Sovinto Jumalan kanssa kutsuu myös meitä ihmisiä sovintoon toinen toisemme kanssa. Siksi kirkon keskeisen olemuksen  sanoma on myös aidointa rauhantyötä.  Kun kansat ja niiden ihmiset ymmärtävät meidän kaikkien kuuluvan yhteen, olemmehan Jumalan kansansa yhteyteen kutsumia, niin silloin myös Jumalan rauha sisältää kutsun koko ihmiskunnalle rauhaa rakentamaan.

Jumalan tahdon tie – tie siunaukseen

Yhteisessä elämässä pitää huomioida toinen toisensa.  Jumalan läheisyys ja hänen etsimisensä kaikin voimin sisältää myös Jumalan tahdon tielle suuntautumisen.  Mitä lähemmäksi Jumalaa pääsemme, sitä lähemmäksi pääsemme myös toinen toistamme.

Jumalanpelko tarkoittaa Jumalan kunnioittamista, mihin sisältyy sekä Jumalalle kunnian antaminen että hänen rakastamisensa.

Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia minun rinnallani.

MITÄ SE MERKITSEE? VASTAUS:
Meidän tulee yli kaiken pelätä ja rakastaa Jumalaa ja turvautua häneen.

Näin sanoo meidän uskonpuhdistajamme Luther  Vähän katekismuksen selityksissään.  Ja hän myös jatkaa kaikkien käskyjen läpi samalla linjalla:

Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, että — 

Näin yhteistä elämäämme ohjaavat ohjeet koskevat yhtä hyvin meidän asemaamme Jumalan edessä kuin ihmisten välisissä suhteissa toinen toistamme kohtaan.

Tämä sanoma sisältyy jo  Mooseksen puheeseen juuri, kun kansa oli siirtymässä uuteen vaiheeseen ja elämässä näköpiiriin oli tulossa kokonaan uusi kausi, autiomaakausi luvatun maan asutuksen kauteen.

(Herra Jumala) ei vaadi teiltä muuta kuin sen, että pelkäätte häntä, että aina vaellatte hänen teitään, että rakastatte häntä ja palvelette häntä koko sydämestänne ja koko sielustanne ja että tarkoin noudatatte hänen käskyjään ja säädöksiään, jotka minä teille annan.

Tämä sana sisältyi myös Jeesuksen vastaukseen, kun häneltä kysyttiin, mikä koko Vanhan testamentin sanomassa on kaikkein tärkeintä ja keskeisintä. Siinähän Jeesus liittyi rakkauden kaksoiskäskyyn: Rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistään niin kuin itseään.

Jumalan antamat käskyt ovat elämän ylläpidon kannalta oleellisia ohjeita ihmisten keskinäiseen kanssakäymiseen.  Kun yhteiselämässä huomioidaan lähimmäistemme tarpeet ja toimitaan kunnioittavasti ja rakkaudellisesti kanssasisariamme ja -veljiämme kohtaan, niin silloin yhteinen elämämme tuottaa siunauksen.  Hyvä yhteistyö rohkaisee ja kannustaa, vie elämää eteenpäin, antaa uskoa ja toivoa tulevaisuutta kohti.

Kun uskomme tulevaisuutemme Jumalan käsiin, niin silloin ”elämämme kiskot” johtavat meidät turvallisesti aina perille asti, Jumalan tulevaisuuteen,  ikuisuuteen,  Saamme silloin nähdä rakkaan Vapahtajamme kasvoista kasvoihin.

Jo Mooseksen ohje Jumalan tahdon mukaiseen elämään, rakkauden ja rehtiyden täyteiseen elämään, Jumalaan turvaten ja hänen johdatukseensa luottaen kertoo meille, miten saavutamme parhaan tuloksen elämässämme.

Kun tämän teette, te menestytte.

 

Tässä pyhäpäivän ensimmäinen lukukappale 

5. Moos. 10: 12-13

Kuulkaa, israelilaiset! Herra, teidän Jumalanne, ei vaadi teiltä muuta kuin sen, että pelkäätte häntä, että aina vaellatte hänen teitään, että rakastatte häntä ja palvelette häntä koko sydämestänne ja koko sielustanne ja että tarkoin noudatatte hänen käskyjään ja säädöksiään, jotka minä teille annan. Kun tämän teette, te menestytte.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Selitäppä Matias Roto milloin ja miten olet saanut kyvyn ymmärtää mikä on valhetta ja mikä ei? Siis kuinka olet varma ettet sinä seuraa valhetta ja minä seuraan valhetta?

    Toteuta nyt Jeesuksen sanaa:

    1 ”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi;
    2 sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.
    3 Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi?
    4 Taikka kuinka saatat sanoa veljellesi: ’Annas, minä otan rikan silmästäsi’, ja katso, malka on omassa silmässäsi?
    5 Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, ja sitten sinä näet ottaa rikan veljesi silmästä.(Matt.7)

    • Ari

      Luterilaisen kirkon ohje opin ymmärtämiselle on Raamatun sana.

      Kun joku päästelee Raamatun vastaisia lausuntoja niin silloinhan hän puhuu väärin. Tuon väärinpuhujan puolustukseksi ei riitä sellainen peruste että hän muka on Jumalan vaikutuksesta päätynyt moiseen harhaiseen ajatukseen.

      On muistettava mitä Viides Mooseksen kirja sanoo

      5.Mooseksen kirja:

      18:20 Mutta profeetta, joka julkeaa puhua minun nimessäni jotakin, jota minä en ole käskenyt hänen puhua, tahi puhuu muiden jumalien nimessä, sellainen profeetta kuolkoon.’

      Tuolloin määtätty raangaistus ei ole nykyään käytössä, mutta tuo varoitus itse itsensä profeetoiksi julistaneitten väärinpuhujain harhojen torjunta on kaikkina aikoina tärkeää pitää mielessään.

      Joten kysymys on opin puhtaudesta. Kaikki väärää oppia julistavat ovat väärässä.

    • Matias Roto et vastaa kysymykseeni kuinka olet omasta mielestäsi saanut kyvyn eroittaa valheen?

      Voiko pieni lapsi erottaa oikean opetuksen ja valheen, eikö lasta ole helppo opettaa uskomaan mitä valhetta tahansa, esim joulupukkiin?

      Siis lapset eivät vielä pysty erottamaan onko vanhempien opetus valhetta vai ei, siis milloin ja kuinka saa kyvyn erottaa valheen?

    • Ari

      Vastasin jo yllä. Raamattu kertoo totuuden ja siksi kaikki Raamatun vastainen opetus on harhaoppia. Niinpä:

      Kun Raamattu sanoo, että kaste pelastaa, 1. Piet. 3:21, niin sellainen väite, ettei kaste muka pelata on harhaoppia.

      Kun Raamattu sanoo, että syntien anteeksiannon ja Pyhän Hengen lahjan antava kaste kuuluu myös lapsille, Ap.t. 2.38-39, niin lasten kasteen kieltävä opetus on harhaoppia.

      Tällaisten oppien mukana menemisestä Raamattu varoittaa hyvin selkeästi.

      Piispa Tiitukselle on annettu selkeä ohje, ettei tällaista saa päästää opettamaan Jumalan pyhässä kansassa eli kirkossa:

      Tiituksen kirje:

      3:10 Harhaoppista ihmistä karta, varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti.

      Ilmestyskirja puolestaan kertoo miten harhaoppeja levittävä eli siis elävästä Jumalasta pois opettava Väärä profeetta heitetään tuliseen järveen, joka myös on Perkeleen ja Kuolema-henkivallan lopullinen rangaistuksen paikka:

      Ilmestyskirja:

      19:20 Ja peto otettiin kiinni, ja sen kanssa väärä profeetta, joka sen nähden oli tehnyt ihmetekonsa, joilla hän oli eksyttänyt ne, jotka olivat ottaneet pedon merkin, ja ne, jotka olivat sen kuvaa kumartaneet; ne molemmat heitettiin elävältä tuliseen järveen, joka tulikiveä palaa.

      20:10 Ja perkele, heidän villitsijänsä, heitetään tuli- ja tulikivijärveen, jossa myös peto ja väärä profeetta ovat, ja heitä vaivataan yöt päivät, aina ja iankaikkisesti.

  2. Matias Roto tuot aiemmin:””Mielestäni kehotuksia keskinäiseen rakkauteen tarvitaa juuri siitä syystä, että kukaan ihminen ei itsessään ole synnitön. ””

    Ei Jeesus puhu mistään kehotuksesta vaan että Hänen seuraajansa tunnetaan keskinäisestä rakkaudesta eli että heidän keskuudessaan VALLITSEE rakkaus.

    Joh. 13:35
    Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus.”

    • Ari

      Rakkaus todellakin on tärkeää. Paavali sanoo: ” — suurin niistä on rakkaus.”

      Siispä toivonkin, että jatkossa osoitat edes sen verran rakkautta toisia Kristukseen uskovia kohtaan, ettet enää lähde räksyttämään heidän uskoaan, vaan tuot Jumalalle kiitoksen jokaisesta maailman kristitystä, elivätpä he sitten missä maassa tahansa minkäkinlaisen kulttuurin parissa tahansa.

    • Matias Roto taasen ohitat sen kuinka itse et ymmärtänyt Jeesuksen sanoja vaan toit ne esille väärin, omiin tarkoitusperiisi sopivasti.

    • Ari

      Toki ymmärrän Jeesuksen sanat. Yritän niitä myös noudattaa elämässäni sen kaikissa ulottuvuuksissa.

      Siksi toivoisin että sinäkin lopettaisit toisten kristittyjen uskon vähättelyn. Heidän uskoaan mollaamalla saat aikaan vain ärtymystä. Hajaannuksen henki on aihetta heittää menemään aivan perusteellisesti ja sen tehtyään voisit sinäkin tulla rakkauden yhteisöön eli Jumalan kirkon jäseneksi.

    • Matias Roto toteat minulle:””Siksi toivoisin että sinäkin lopettaisit toisten kristittyjen uskon vähättelyn.””

      Hetkinen, siis mitä olet itse tehnyt kokoajan, et vain olisi vähätellyt minun uskoa?

      Olenko ”vähätellyt” sinun uskoasi, en mielestäni, pidän sitä todella vahvana, siis jos se ei olisi niin vahva niin kuinka kukaan voisi uskoa valhetta niin tosissaan ettei selkeät evankeliumin sanatkaan sitä heilauta?

      Sanot yrittäväsi noudattaa Jeesuksen sanoja, no sanoppa miten se toteutuu seuraavissa:

      1) Jeesus käskee julistaa parannusta syntien anteeksisaamiseksi Hänen nimessään.

      2) kastetut tulee opettaa pitämään kaikki mitä Jeesus on käskenyt pitää.

      Siis kuinka julistamasi parannus (jos siis julistat Jeesuksen sanan mukaisesti parannusta) tehdään?

      Entäpä kuinka hyvin olet onnistunut opettaamaan pitämään kaikki mitä Jeesus on käskenyt pitämään, esim rakastaa Jumalaa ylikaiken ja lähimmäistä niinkuin itseään?

    • Ari

      Koska kysyt monia asioita, niin vastaan vain muutamiin, jotta pysyisin vastauksen sopivassa pituudessa.

      1) Luullakseni olen julistanut evankeliumia useammalle ihmiselle, kuin sinä olet elämäsi aikana edes tavannut ihmisiä.

      2) Kerran tei tutkimuksen Uuden testamentin opetus parannuksesta. Totesin, että parannus oli aina jollakin tavoin yhteydessä kasteeseen. Kaste oli parannuksen toteutuma ennestään kastamattomalle ja jo kastetulle se oli paluuta kasteen armoon. Usko tarttuu tähän Jumalan armoon, minkä kaste lahjoittaa.

      3) Augsburgin tunnustus kiteyttää parannuksen tekemisen opin muutamaan riviin erittäin osuvasti:

      XII Parannus

      Parannuksesta seurakuntamme opettavat, että ne, jotka ovat kasteen jälkeen langenneet, voivat saada syntien anteeksiantamuksen milloin tahansa, kun he kääntyvät, ja että kirkon tulee antaa synninpäästö niille, jotka näin palaavat tehdäkseen parannuksen.

      Parannus näet sisältää varsinaisesti seuraavat kaksi asiaa.

      Toinen on katumus eli synnintunnosta johtuva pelästyminen, joka ahdistaa omaatuntoa.

      Toinen on usko, joka syntyy evankeliumista eli synninpäästöstä ja joka luottaa siihen, että synnit annetaan anteeksi Kristuksen tähden, ja antaa omalletunnolle lohdutuksen ja vapauttaa sen pelosta.

      Tämän jälkeen tulee seurata hyvien tekojen, jotka ovat parannuksen hedelmiä.

      Ne tuomitsevat kasteenuusijat, jotka väittävät, että kerran vanhurskautetut eivät voi menettää Pyhää Henkeä, samaten ne, jotka väittävät, että jotkut tässä elämässä saavuttavat sellaisen täydellisyyden, etteivät voi tehdä syntiä.

      Edelleen ne tuomitsevat novatianolaiset, jotka eivät tahtoneet antaa synninpäästöä kasteen jälkeen langenneille, kun nämä palasivat tehdäkseen parannuksen.

      Myös ne hylätään, jotka eivät opeta, että syntien anteeksiantamus saadaan uskon kautta, vaan velvoittavat meidät ansaitsemaan armon omilla hyvitysteoillamme.

  3. Matias Roto selitän nyt ”taasen” yksinkertaisesti niinkin selkeää asiaa kuin mitä on se rakkaus jota evankeliumi julistaa.

    Siis kun Jeesus selkeästi käskee rakastamaan Jumalaa ylikaiken ja lähimmäistä niinkuin itseään, tai oikeastaan Hän opettaa seuraajiaan, eihän rakastamaan voi käskeä, eihän?

    Siis evankeliumin vastaanottaminen saa aikaan rakkauden Jumalaan ja lähimmäiseen, tätä on evankeliumin voima, ihminen alkaa rakastamaan Jumalaa ja lähimmäistä.

    Onko ihmisellä kyky rakastaa luonnostaan, ei ole, tämän todistaa esim Pietarin Jeesuksen kieltäminen, hänelle oma nahka oli tärkeämpi kuin Jeesuksen seuraaminen, ei hänellä ollut rakkautta.

    Siis mikä avuksi, jääkö ihminen oman voimansa ja rakkautensa varaan ja siis täysin kykenemättömäksi rakastamaan, EI JÄÄ ja tämä on evankeliumin ilosanoma, Jumala vuodattaa rakkautensa ihmiseen Pyhän Hengen kautta, JIPPII JA AAMEN.

    • Ari

      Rakkaus todellakin on Pyhän Hengen hedelmä.

      Galatalaiskirje:

      5:22 Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.

      Miten sinä sovellat rakkautesi meidän kristikuntamme suurimman kirkokunnan eli Pyhän Hengen kutsuman kansan suurimman ryhmän jäseniin eli siis katolisiin uskonsisariin ja veljiin?

      Johanneksen evankeliumi:

      13:35 Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus.”

    • Matias Roto kysyt erittäin hyvän kysymyksen:””Miten sinä sovellat rakkautesi meidän kristikuntamme suurimman kirkokunnan eli Pyhän Hengen kutsuman kansan suurimman ryhmän jäseniin eli siis katolisiin uskonsisariin ja veljiin?””

      Julistamalla heille parannusta eli kääntymistä pimeydestä valkeuteen, jumalattomuudeta Jumalan lapseuteen.

      Miksikö, koska heidän hedelmästään ei näy rakkaus, siis keskinäinen sellainen.

      Rakkaus ja rakastaminen on vapaaehtoista, ei sitä voi opettaa eikä siihen voi pakottaa rangaistuksien uhalla.

    • Ari

      Asenteessasi kristisisariimme ja veljiimme katolisiin osoittaa sinut syylliseksi Jumalan kutsumien ja pelastamien ihmisten uskon törkestä halveksimisesta.

      Sydämesi siis huutaa julki Kristuksen rakkauden puutteen.

      Parannuksen teon paikka on sinulla itselläsi.

      Tässä muutama Raamatun kohta siitä, miten suuri synti tämä kristiveljien ja sisarten vihaaminen on.

      1.Johanneksen kirje:

      2:9 Joka sanoo valkeudessa olevansa, mutta vihaa veljeänsä, se on yhä vielä pimeydessä.

      2:11 Mutta joka vihaa veljeänsä, se on pimeydessä ja vaeltaa pimeydessä, eikä hän tiedä, mihin menee; sillä pimeys on sokaissut hänen silmänsä.

      3:15 Jokainen, joka vihaa veljeänsä, on murhaaja; ja te tiedätte, ettei kenessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää, joka hänessä pysyisi.

      4:20 Jos joku sanoo: ”Minä rakastan Jumalaa”, mutta vihaa veljeänsä, niin hän on valhettelija. Sillä joka ei rakasta veljeänsä, jonka hän on nähnyt, se ei voi rakastaa Jumalaa, jota hän ei ole nähnyt.

  4. Matias Roto tuot esille seuraavan ”tuomion sanan”:

    ””Ne tuomitsevat kasteenuusijat, jotka väittävät, että kerran vanhurskautetut eivät voi menettää Pyhää Henkeä, samaten ne, jotka väittävät, että jotkut tässä elämässä saavuttavat sellaisen täydellisyyden, etteivät voi tehdä syntiä.”” (Matias Roto)

    Nyt kysynkin voiko kasteen armon menettää eli voiko vauvakastettu menettää Pyhän Hengen, jos niin miksi?

    Minä en ainakaan missään ole väittänyt ettei Pyhää Henkeä voisi menettää, sanoohan Jeesus selkeästi että nimi elämänkirjassa voidaan poistaa.

    Ymmärrätkö sen kun sanon että Jumala ei anna kiusata uudestisyntyneitä yli sen voiman jonka Hän antaa, siis että on voima voittaa KAIKKI kiusaukset, mutta tämä ei tarkoita ettei voisi langeta, langeta voi siis itse valtsemalla sen.

    • Ari

      Edelleenkin annat käsitteelle ”uudestisyntyminen” Raamatun vastaisen merkityksen. Kristikunnan alkuperäinen eli Raamatun opetus sanoo selkeästi että uudestisyntyminen on K A S T E E N antama lahja.

      Muista kasteesta sanottu oikea lukutapa: — uudestisyntyMISEN peso — joka täysin lyö lyttyyn 1520 -luvulla keksityn kasteopin vääristelmän, että kyseessä muka olisi — uudestisynty N E EN peso —.

    • Ari

      Juuri tapasi mustamaalata toisia osoittaa, että jokapäiväinen parannuksen tekosi on vielä pahanpäiväisesti keskeneräistä ja rakkautesikin näkyy vain kuin jonkun kymmenvuotiaan pojan kiinnostuksen osoituksena jollekin tytölle, kun se pyrkii hankkimaan tytön huomiota vetämällä letistä, kastelemalla tytön tuolin luokkahuoneessa tai tekemällä muuta vastaavaa sellaista.

      Miehisty siis uskossasi ja toteuta itse oma parannuksen tekoon ja rakkauden osoittamiseen vetoava ohjelmasi.

      Muistapa mitä Uudessa testamentissa sanotaan kahdelle piispalle osoitetuissa kirjeissä, Timoteus Efeson piispa ja Tiitus Kreetan piispa.

      1.Timoteuksen kirje:

      6:4 niin hän on paisunut eikä ymmärrä mitään, vaan on riitakysymyksien ja sanakiistojen kipeä, joista syntyy kateutta, riitaa, herjauksia, pahoja epäluuloja,

      2.Timoteuksen kirje:

      2:14 Muistuta tästä, ja teroita heille Jumalan edessä, etteivät kiistelisi sanoista, mikä ei ole miksikään hyödyksi, vaan niiden turmioksi, jotka kuulevat.

      Tiituksen kirje:

      3:9 Mutta vältä mielettömiä riitakysymyksiä ja sukuluetteloita ja kinastelua ja kiistoja laista, sillä ne ovat hyödyttömiä ja turhia.

    • Ari

      Jopa silloin kun Ranskan kuningas ja Saksan keisari kävivät 30 -vuotista sotaa, johon sitten käytännössä Saksan sisälle syntyi melkoisia taisteluita keisarikunnan sisällä olevien katolisten ja luterilaisten valtioiden välille, niin

      huomaapa tämä

      kukaan teologi sen paremmin katolisella kuin luterilaisella puolellakaan

      ei tuominnut

      toista osapuolta pelastuksen ulkopuolella olevaksi. — Vain yksi ainoa poikkeus oli koko tuonaikaisessa eurooppalaisessa teologiassa. Hänen nimeään en tiedä enkä myöskään kummalla puolella hän oli, sillä niin mitätön hän oli teologiksi, mutta sellaisen typeryksen olemassaolosta olen joskus lukenut tai kuullut.

      Joten mietipä vähän kuinka karkeaan jumalattomuuteen sinä olet sortunut kun menet tuomitsemaan kristillisessä uskossa eläviä katolisia muka elävästä parannuksesta osattomiksi.

    • Ari

      Muista että ajallinen asia on vain hetkellinen, mutta uskon kysymys koskee koko iankaikkisuutta.

      Siksi kaste on suurempi kuin luonnolinen syntymä, koska luonnollinen syntymä aloittaa vain katoavan elämän, mutta kaste uudestisyntymänä antaa iankaikkisen elämän.

      Samasta syystä ajallinen tuomio koskee vain tätä aikaa, mutta hengellinen tuomio koskettaa ihmisen iankaikkisuutta. Tästä syystä yritys tuomita uskonkysymyksessä väärin syytöksin on yhtä paljon vakavampi rikos kuin ikuisuuden suhde on ajallisuuteen ja katoavaisuuteen.

      Joten pidetäänpä asiat tärkeysjärjestyksessä.

      Muista mitä Jeesus sanoo opetuslapsilleen:

      Luukkaan evankeliumi:

      10:16 Joka kuulee teitä, se kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut;

      Joten siis: Joka ottaa vastaan Jeesuksen opetuslapsen, se ottaa vastaan hänet, ja tämän luonnollinen vastakohta siis on tosi vakava: Joka kristityn hylkää, se hylkää myös Jeesuksen. Joten kysyn siis sinulta, onko sinulla todella varaa hylätä yli miljardi Kristukseen uskovaa katolista muka sellaisina joilta parannus muka puutuisi, onlo sinulla halu hylätä Kristus yli miljardi kertaa.

      Joten Ari hyvä

      Mieti mitä sanot toisista kristityistä etteivät sanasi koituisi tuomioksia, vaan että alkaisit siunauksen sanojen saattelemina sirottelemaan suloista sovinnon ja rauhan sanaa niin, että kypsyt ihmisenä ymmärtäväiseen ja toinen toistaan kunnioittavaan aikuisuuteen.

Kirjoittaja

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Sotainvalidien veljespappi Kanta-Hämeessä. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25