Oikea oppi vastaan oikea porukka

Puhujain ja seurakuntavanhinten kokous 1960, Heikki Saari:  "Mutta asia on sillä tavalla, että vaikka kuinka oikean tunnustuksen ja opin pitää, jos on väärällä puolella, ei siellä tule autuaaksi."

Nyt kun olemme keskustelleet vl-seurakuntaopista, muutamia huomioita asiaan liittyen. Kun Joona Korteniemi blogissaan perusteli oikeaa seurakuntaa oikealla opilla ja oikealla Raamatun tulkinnalla, edesmennyt vanha saarnamies Heikki Saari piti niitä asioita merkityksettöminä, jos ei ole oikeassa porukassa.

Joona Korteniemi: "Emme uskalla luvata pelastusta uskon suhteen välinpitämättömille tai heille, joiden kanssa olemme eri mieltä Raamatun tulkitsemisesta."

Toinen huomio, mikä näistä keskusteluista jäi mieleeni on Antti Järvisen lausahdus: "Määräävä tekijä on, onko synnit anteeksi ja oikea rauha sydämmellä."

Raamatun mukaan synnit ovat anteeksi uskon kautta Kristukseen. Ja tästä seuraa rauha sydämellä, rakkaus Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan. Ihminen on kautta historian yrittänyt määritellä, millä tavalla uskotaan oikella tavalla Kristukseen. Kuka Kristukseen uskova voi ja uskaltaa tuomita toisen Kristukseen uskovan kadotukseen Raamattuun perustumattomalla asialla? Kuka uskaltaa kieltää Jumalan voiman toisessa Kristukseen uskovassa ihmisessä? Kuka voi nähdä toisen ihmisen sydämeen, onko siellä oikea rauha?

Noh, vl-liikkeessä ajatellaan, että siellä annetaan synnit anteeksi oikealla tavalla, kun ne annetaan anteeksi "Jeesuksen nimessä ja veressä", josta "autuaaksitekevästä" tapahtumasta ei löydy yhtään malliesimerkkiä koko Raamatusta.

Minua kiinostaisi nyt saada selville selkokielinen selitys sille, millä Raamattuun perustuvilla asioilla vl-ihmiset perustelevat oikean uskon olevan juuri vl-liikkeessä. Voit lähettää vastauksen myös s-postiini, jos et tohi tänne kirjoitella: vuklu@hotmail.com

En kysele niinkään tuntemisiin perustuven asioiden perään, kuten "tunnen rauhan sydämessäni", sillä niin tuntevat miljoonat muutkin maapallon matkustavaiset. Myöskään oikeaan rakkauteen perustuvista selityksistä en ole kiinnostunut, koska monissa muissakin piireissä koetaan ihan aidosti samalla tavalla: "Meillä on rakkaus keskenämme." Liioin en ole kiinnostunut "henki vastaa" selityksistä, koska henki voi vastata niin monella tavalla kuin on erilaista mielipidettäkin asioista.

Ylipäätään tuollaiset "tuntemisiin" perustuvat asiat ovat enempikin yhteisöllisiä, joita voidaan kokea ihan missä tahansa kultapossukerhosta jalkapallojoukkueeseen, puhumattakaan siansaksakerhosta. Eli vahvan yhteenkuuluvaisuudentunteen voi saada aikaiseksi ihan mikä tahansa yhteinen agenda, päämäärä tai elämänkohtalot. Mutta tavallaan juuri nämä asiat junttaantuvat parhaiten selkäytimeen ja antavat turvallisuudentunnetta ja saattavat olla parhaita perusteluita ajatella ja toimia tietyllä tavalla.

Armo, ei ole taipuvainen junttaantumaan selkäytimeen, se suorastaan luiskahtaa sieltä samantien pois jos sitä sinne yrittää tunkkasta, se ei ole suostuvainen pysymään siellä. Johtuneeko siitä, että se tulee ihmiselle täysin ulkopuolelta...? "Armokin armosta", kuten eräs vantaalainen iäkäs puhuja usein sanoi. Sitä ei voi sitoa itseensä, sitä ei voi konkretisoida, sitä ei voi hallita, sen voi vain antaa laskeutua nöyrään sydämeen. Jos voi. Mistä tulee nöyryys antaa armolle sijaa...?

55 kommenttia

  • jorma ojala sanoo:

    Joo, kommentoin Moilasen kirjoitusta.

    Kari-Matti pruukaa kirjoittaa tietoa ja asiaa, siksi meidän on helppo keskustella. Toinen asia on, että hän ei linnottaudu liturgian taakse. Kysymyshän on vaikea, ja siksi useimmat kunnon uskovat jättävät kommentoinnin esim. tästä seurakuntaopista väliin, koska argumentit loppuvat.

    Minun käsitykseni paranus-mielenmuutoksesta on justiinsa sitä, mitä luterilainen oppimme siitä sanoo. Lutherin mukaan (III teesi) ” ei voida ajatella mitään sisäistä katumusta, joka ei samalla vaikuttaisi kaikkea näkyvää lihan kuolettamista”.

    Voi olla, että suomalaisessa kristillisessä miljöössä herätysliikkeet ja vapaat suunnat ovat tuoneet tätä esiin, kun taas kansankirkko on ollut hiljempaa.

    Hyvin voi kysyä, miksi tämä seurakuntaoppi herättää tunteita? On esim. yhteisöjä, jotka pitävät sapattinsa lauantaina juutalaiseen tapaan, ja se on heille oikean uskon todiste ja ehto. Kukaan ei ole huolestunut tälaisesta selvästä laillisuudesta, joka itse asiassa turhentaa Vapahtajamme armotyön ainutlaatuisuuden.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Korteniemi sanoo:

    Tänään olin kuulemassa rovasti P. Kyllösen pitämää erinomaista päiväsaarnaa kotikirkossani aiheena päivän teksti mm:

    Johannes sanoi hänelle: “Opettaja, me näimme erään miehen ajavan pahoja henkiä ulos sinun nimessäsi. Me yritimme estää häntä, koska hän ei kuulu meihin.” Mutta Jeesus vastasi: “Älkää estäkö häntä. Eihän yksikään, joka tekee voimateon minun nimessäni, voi heti perään puhua minusta pahaa. Joka ei ole meitä vastaan, on meidän puolellamme. ”(Joh 9:38-40)

    Paavali Roomasta filippiläisille: ”…Minä iloitsen siitäkin, kunhan Kristusta vain julistetaan, oli tarkoitus vilpitön tai ei. ”(Fil 1:18)

    Tunnustuskirjojen yksimielisyyden ohje sanoo parannuksesta mm:

    …sanalla “parannus” ei Raamatussa ole kaikkialla samaa merkitystä. Joissakin kohdissa se tarkoittaa ihmisen koko kääntymystä: “Ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte” (Luuk 13:5). “Samoin on ilo taivaassa yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen” jne. (Luuk 15:7). Mutta äsken mainitussa Mark. 1:n kohdassa ja yleensä siellä, missä parannus ja usko Kristukseen mainitaan erikseen (Apt 20:21) tai parannus ja anteeksiantamus mainitaan erikseen (Luuk. 24), parannuksen tekeminen tarkoittaa pelkästään sitä, että synti opitaan todella tuntemaan, sitä kadutaan ja siitä luovutaan. Sellainen synnin tunteminen on lain vaikutusta, mutta se ei vielä ole pelastavaa kääntymistä Jumalan puoleen, vaan sen lisäksi tarvitaan usko Kristukseen. Kaikille lain saarnan järkyttämille katuville syntisille pyhän evankeliumin lohtua tuova julistus tarjoaa Kristuksen ansion uskolla vastaanotettavaksi. Evankeliumi ei nimittäin julista syntien anteeksiantamusta piittaamattomille, itsevarmoille sydämille, vaan särkyneille ja katuville (Luuk 4:18). Evankeliumin saarnaa tarvitaan, sillä muutoin lain aikaansaama katumus eli järkytys ei koidu pelastukseksi (2 Kor 7:10) vaan johtaa epätoivoon. (5. Laki ja evankeliumi)

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tarja Aarnio sanoo:

      Niin Markku. Evankeliumi ei julista syntien anteeksiantamusta piittamattomille, itsevarmoille sydämille. Vl-liikkeen itsevarmuus minua jaksaa ällistyttää.

      Särkyneitä ja katuvia näyttää polun varrelle jäävän epätoivoisina vaan eipä heistä näytetä piittaavan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Vuokko Ilola sanoo:

      Varmasti suurelle osalle vl-liikkeeseen parannuksentekijöistä liikkeen opetukset natsaavat jatkossakin ja he ovat tyytyväisiä elämäänsä ja kokevat rauhaa ja iloa. Samalla tavalla kuin muihinkin yhteisöihin liittyvät kokevat.

      Mutta on toisenlaisiakin kokemuksia. Ensin on luvattu armoa armon päälle ja vakuutettu että vain omat synnit kun uskoo anteeksi, se riittää. Sitten on pikkuhiljaa tullut selväksi, että tarvitaan paljon muutakin. Pitää ilmetä Hengen hedelmiä; jokaviikkoista seuroissakäyntiä, korvikset pois, meikit pois, ulkonäkö samankaltaiseksi muiden vl-uskovaisten kanssa, puheenparsi tietynlaiseksi jnejne.

      Jos ei itse älyä muuttua samankaltaiseksi muiden kanssa, pienen vihjailun tai jopa ihan suoran puheen jälkeen kyllä. Ei siinä kauan halua vetää omaa linjaa, kun saa osakseen niin paljon kummastuneita katseita ja vihjailuja.

      Nuo Hengen hedelmät ovat merkillinen asia. Raamatun mukaanhan ne seuraavat uskosta, eli niitä ei tarvitse kenenkään opettaa, ei tarvita vihjailuja. Mutta näinhän onkin raamatunmukaisten Hengen hedelmien osalta kun ne ovat tavallaan mielentiloja kaikki tyynni. Ilo, rakkaus, rauha jne. Kun ihminen vapautuu syntitaakasta, siitä seuraa hetimiten nuo ihanat mielentilat.

      Jollekin vl-parannuksentekijälle on ollut yllätys liikkeen ihmisten kahdenlainen esiintyminen tai käyttäytyminen. Ulkopuolisten silmissä esitetään hyvin pärjäävää ja onnellista ja liikkeen omissa tilaisuuksissa tai pienemmissä piireissä sitten itketään jaksamattomuutta ja tosi vaikeita elämäntilanteita. Jollekin tämä “kaksinaamaisuus” on ollut liikaa ja on aiheuttanut eron liikkeestä.

      Liikkeen sisällä näitä asioita ei nähdä samalla tavalla. Kun aidosti luullaan että Henki on se, joka opettaa elämään uskovaisten tavoin, ei ymmärretä sitä, mitä kaikkea liikkeeseen tulijat joutuvat kokemaan.

      Samoin ollaan totuttu esiintymään eri tavalla ulkopuolisten seurassa kuin kanssamatkaajien, sitä ei pidetä mitenkään outona asiana. Se on ihan yleistä käytäntöä ja siihen on kasvettu niin pienestä pitäen ja se on niin selkäytimessä, ettei sitä useat varmaan edes mieti.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    Olen aina tykännyt tuosta Yksimielisyyden ohjeesta. Tuossa lopussa mainittiin evankeliumi. Miten usein evankeliumit kertovatkaan meille siitä, että Jeesus sanoo jollekin parantamalleen yms.: “sinun uskosi on sinut pelastanut”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    Kuulehan Panu. Jos et kaikkea lukemaasi ymmärrä, etkä tunne asiaa, josta olet polemiseeraamassa, ei kannata kuitenkaan arvostella toisen kirjoittajan kelvollisuutta yhtään mihinkään – kirjoittamiseen eikä Kristuksen esiin tuomiseen. Itse tekstini kirjoittaneena näen, onko se mennyt ohi hilseen vai ei. Puutuin perättömyyksiin, mutta suunsoittoa en ole lähtenyt kommentoimaan. Täällä on ihan tarpeeksi asiallisia kirjoittajia. Kysymykseni parannuksesta sopii mitä parhaiten tilanteeseen Kysymyksen loogisuus ei ole nähtävästi sinulle vielä valjennut. Kokeile sitä mielenmuutosta, se voi auttaa,,.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Panu Saarela sanoo:

      En ole sanallakaan arvostellut “kelvollisuuttasi” yhtään mihinkään, sen enempää kirjoittamiseen kuin Kristuksen esiin tuomiseen. Kirjoitustesi sisältöä (ja seurauksiakin) olen sen sijaan kommentoinut. Mihinkään yksilöityyn kysymykseeni et vastaa, ainuttakaan herjaasi et perustele, heität vain uusia tuutista tulemaan.

      Tämä ei ole uutta. Taannoin (runsas vuosi sitten?) heitit päälleni syytöksiä toisensa perään. Kun taas kerran pyysin perusteluja (koska et niitä KERTAAKAAN esittänyt), sinä väitit AINA perustelleesi syytöksesi. Laitoin kaikkien nähtäville rinnakkaisen blogin syytöksesi ja pyyntöni saada niille edes yhden ainoan. Pyyntöni oli ketjun viimeinen viesti. Jäit housut kintuissa kiinni valehtelemisesrta. Sen jälkeen olit hiljaa – pitkään.

      Ikävää, että oppi näyttää jääneen väliaikaiseksi. Olet riidanhaluisin ja herkkähipiäisin täällä vuosien mittaan kohtaamani ihminen. Se kertoo huonosta itsetunnostasi. Siihen ei “mielenmuutos” näytä auttaneen, mieli ei ole muuttunut. Suosittelen terapiaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Panu Saarela sanoo:

      Edellisen viestin toinen kappale korjattuna:

      Tämä ei ole uutta. Taannoin (runsas vuosi sitten?) heitit päälleni syytöksiä toisensa perään. Kun taas kerran pyysin perusteluja (koska et niitä KERTAAKAAN esittänyt), sinä väitit AINA perustelleesi syytöksesi. Laitoin kaikkien nähtäville rinnakkaisen blogin syytöksesi ja pyyntöni saada niille edes yhden ainoan perustelun. Pyyntöni oli ketjun viimeinen viesti. Jäit housut kintuissa kiinni valehtelemisesrta. Sen jälkeen olit hiljaa – pitkään.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    Kari.Matin kirjoituksen johdosta:

    Uskon, että tiedät, Kari-Matti, varsin hyvin, että lestadiolainen herätysliike kokonaisuudessaan kasvaa sisältä päin. Synnytään uskovaan kotiin ja ollaan tutussa yhteisössä. Kirkko ei ole yhtään sen kummemmassa asemassa, jos tarkemmin asiaa miettii.. Kirkon tutkimuslaitoksella on tietysti tarkat tiedot viimeisten 30 vuoden aikana tapahtuneesta kehityksestä. Oletteisin, että vapaat suunnat ovat onnistuneet parhaiten rekrytoimaan uusia jäseniä joukkoonsa. Heidän sanomansa on myös herätyskristillinen. Oikeastaan helluntailaisuus on ilmiönä varsin lähellä lestadiolaisuutta.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

      En tunne tarkemmin helluntalaisuutta. On totta, että vanhoillislestadiolaisuus kasvaa ennen muuta sisältä päin. Mulla on kuitenkin sellainen tunne, että kirkon vanhoista, ja vähän uusimmistakin herätysliikkeistä, vanhoillislestadiolaisus on se, joka tulee selviytymään parhaiten siitä postmodernista yhteiskunnallisesta turbulenssista, joka pyörittää, painostaa ja uhkaa kirkkoa…tiettyjen teologisten(joista seurakuntaoppi ja saarnavirka ovat tärkeimmät)ominaispiirteidensä ja kirkkopoliittisten traditioidensa ansiosta vanhoillislestadiolainen liike kykenee samalla sekä joustamaan että vetämään tiukasti rajaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Väisänen sanoo:

    Ollaanpa missä seurassa hyvänsä, kyse näyttää olevan oikeasta uskosta, minkä Jumala armosta lahjoittaa Kristukseen uskovalle. Samalla Ihmisen vakuutetaan saavan vanhurskauttamisen uskon kautta. Asiassa kukin ymmärtää armonvalinnan haluamallaan tavalla ja oikeutuksella. Oma valtakirkkomme tosin lupaa pelastusta ja armoa kaikille, mikä ei ole Uuden Testamentin mukaista. Fides Sola on Paavalista asti aiheuttanut paljon kysymyksiä. Mikä on hinta, joka on maksettu ja jatkuvasti kärsitään siitä, että Fides Caritate Formata hylättiin. Asiahan sitten liittyy rippiin, jonka kirkkomme pitäisi julkisesti lukea sakramentiksi Lutherin ja Augsburgin tunnustuksen mukaan, mutta sitähän Se ei tee. Tosin Lutherin rippikäsitys olisi päivitettävä aikaamme vastaavaksi, jotta se edes palvelisi Hänen ensimmäistä teesiään puhumattakaan siitä, että se ei halua ymmärtää katumuksen ja syyllisyyden merkitystä Ihmisarvon mukaisesti. Onhan se sitten toisaalta niin, että mitäpä sitä pikkuasioita ajattelemaan, kun Ihmiselämässä halutaan ymmärtää ja opettaa olevan kyse vain oikeasta uskosta. Jokainen voi henkilökohtaisesti tuumata tämmösen uskon arvosisältöä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • jorma ojala sanoo:

      Moni on kokenut tuon elämässään, kunnes viimeistään kalkkiviivoilla on huomannut rakkauden loppuneen kesken. Jos niin kävisi, missä silloin on turvasi, Väisänen?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Vuokko Ilola
    Vuokko Ilola

    Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen suvanteissa, pyörteissä, myrskynsilmissä ja sen opetuksen läpivärjäyksessä rapiat nelikymppiseksi kasvanut naisimmeinen.

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit