Oikea pedon luku

PEDON LUKU

Kuuluisa luku 666 lienee Raamatun eniten spekuloitu luku, onhan se “petoa” (therion kr.= elikko.) edustaessaan kelvannut hyväksi lyömäkirveeksi taisteluissa kulloisenkin ainoan ja oikean taivaaseen vievän opin puolesta. Niinpä luterilaiset ovat löytäneet luvusta paavin ja paavilliset tietysti Lutherin, maltillisemmat vannovat keisari Neron ja monet keisari Diocletianuksen nimeen. Kun luku 666 tulee kolmesta gematrian kielestä (heprea, kreikka, latina) tietysti lukemattomin yhdistelmin, on spekulaatioille tilaa. Loogisimman ratkaisun lienee esittänyt astro-arkeologi John Michell, mutta ennen kuin menemme hänen nerokkaaseen ratkaisuunsa katsokaamme myös 666´n aritmeettisia ominaisuuksia, joihin välillisesti sisältyy yhdessä muodossaan myös geometrinen pii 3,1415.
Ensiksi on kuitenkin korostettava ettei pedon luvussa kuten ei muussakaan raamattu-gematriassa ole kyse mistään lukumystiikasta. Mystiikka-sanaa käytetään näissä yhteyksissä usein raskaasti ns. pieleen. Kyse on lukusymboliikasta ja kirjain/numeroja käyttävästä koodikielestä eikä koodikieli ei ole an sich mitenkään mystistä’.
Mutta asiaan eli lukuihin 666 ja 616. Eksegetiikassa on tiedetty muutaman sata vuotta, että on käsikirjoitus, jossa esiintyy myös luku 616. Lukuja 616 ja 666 on käytetty rinnakkain.
On siis monia käsikirjoituksia, useimmissa on luku 666. Mutta 616 on sekin käytetty ja
kun siihen lisätään eli heprean kirjain NUN (merkitys ’kala’) lukuarvoltaan 50 saadaan 666. Kala symboloi Kristusta, jonka esikuva oli mm. kuningas Salomo, joka sai temppeliinsä KULTAA yhden AURINKOVUODEN aikana juuri 666 talenttia! Myös YLÖSNOUSSEEN HERRANI eli ADONIQAMIN mukana Baabelin vankeudesta palasi 666 vankia. Kaikki nämä nimikkeet Kristus, Salomo, kulta, kuningas, ylös noussut, ovat kevään herätessä ylös nousevan Auringon symboleja, joita hepreassa edustaa vielä sana SORAT, senkin arvo 666, joka on merkitykseltään AURINKOVOIMA.
Lukuja 616 ja 666 käytettiin molempia edustamaan siis samaa auringon ja maan liikkeiden
ideaa. Ha-torah’ n eli rotaation luku on 616 samoin kuin godaali-gematrian mukaisen sanan Yom eli päivä. Päivä nousee ja laskee rotaation mukaisesti. Kun tähän sanaan päivä tai rotaatio lisätään maan kiertorataa symboloivan soikion ’kalan’ eli vesica-pisciksen
luku 50 saadaan siis 666 merkitykseltään aurinkovoima. Eli auringon voima vaikuttaa maan joka osaan sen pyörähtäessä kerran vuorokaudessa täyden ympyrän
(Tora’n, Rota’n) auringon edessä
Therionin (’pedon’ oik. elikon) luvun myöhemmät ja todellista merkitystä tuntemattomat kääntäjät ja tulkitsijat ovat ’pahentaneet’ 666:n, joka on Kristus-Aurinko-symboli. Ko ’peto’ on Juudaan Jalopeura eli Jeesus, sillä 6 risti 6 risti 6=216 ja 216 tarkoittaa Arieh’a eli juuri Jalopeuraa, leijonaa, joka kultaharjaisena ja täydellisenä eläimenä, eläinten kuninkaana, oli myös aurinkoprekession symboli. Aurinko ’täydellistyi’ aikanaan Leijonan tähtimerkkiin kevätpäivän tasauksina. Nyt se oli siirtymässä kalohin ja siksikin 616:ta lisättiin kala-symboli 5o ja saatiin 666.
Ilmestyskirjan kaikki tulkitsijat eivät ole huomanneet, että Ilmestyksen kuvaamasta kahdesta ’pedosta’ eli oikeammin siis ’elikosta’ toinen karistaa Babylonin porton selästään, Tämä toinen kuvaa juuri Jeesus-Kristus-Leijona-Aurinko-Salomoa (sol-mah=suuri aurinko) ja tähän ’petoon’ viittaa 666.
Aritmeettisesti tarkasteltuna luku 666 on ensinnäkin kolmioluku 36 Se on 8:n 1. ”taikaluvun” summa: 1 + 5 + 15 + 34 + 65 + 111+175+260 = 666
(Edellinen toteutuu kaavasta n3+n/ 2 = magos arithmos)
Taikaneliö 6:n(6×111) sivujen summa on 666, huomaa lisäksi, että 6+6+6=18
18 x 3 7 = 666 6x6x6=216
Luvun raamatullisen tarkoituksen löytämikiseksi tarvitsemme kuitenkin myös luvun sekä piilotekstiset, että avoimet ja raamatulliset esiintymät, jotka selvästikään eivät nouse sattumasta.
Piilotekstisiä gematrisia 666´n tuottavia sanoja ja sanontoja on ensinnäkin Vt:ssa 72, joista useimmat ovat toistuvia sanoja kuten sana ”hyöty” nvrty. Kaikkien 72:n esiintymän kokonaissumma on 47952 eli 222 x 3 x 72! Kun esiintymisiin liittyy lähes aina sanat valo tai aurinko, on selvää, että myös luku 72 palvelee astronomisia laskelmia ja 72 onkin lähin täysi vuosimäärä, jonka prekessio tarvitsee liikahtaakseen taivaalla yhden asteen.
Ja vielä 666´n merkityksiä ovat sanat taikakeino, lumous, taikavoima ja edelleen demooni, riisuutua, itkeä, ja mittanuora.
Erikoisuutena muoto Ja Sumerista rinys mv on 666. Vihjanneeko edellinen raamatullisen tietämyksen alkukotiin?
Myös verbistä myydä esiintyy muoto, joka on 666. Myös paha ja paholaiset tuottavat saman lukuarvon. Nimen Hiram yhteydessä muoto kolmeksi vuodeksi antaa arvon 666: svlsl, Myös verbi aiheuttaa, olla syynä johonkin antaa arvon 666. Jobin kirjan verbi kätkeä, salata, peittää muodossa rtsy on myös 666. Mielenkiintoisesti verbi nähdä havaita on myös 666 kuten verbi hajoittaakin suffiksin kanssa.
Avoimesti luku 666 esiintyy Ilmestyskirja 13.18 lisäksi vain kerran, luku ilmoittaa Kuningasten kirjassa talentteina sen kullan painon, mikä siis kuningas Salomolle yhden aurinkovuoden aikana tuotiin. Pröystäilevä kuningas käytti valtaosan kullasta – varsin moderniin tyyliin – sotilasmenoihin ja mitä jäi hän käytti – ei köyhien hyväksi – vaan valtaistuimensa ja linnansa koristeluihin:
Kuningas teetti myös suuren norsunluisen valtaistuimen, joka päällystettiin puhtaalla kullalla. Valtaistuimessa oli kuusi porrasta ja sen selustassa oli häränpää. Istuimessa oli käsinojat ja kummankin käsinojan vieressä seisoi leijona. Myös jokaisen portaan kummallakin puolella oli leijona 12 kaikkiaan…
Selvempää aurinkoallegoriaa saa Raamatusta hakea.
Kun jopa nimi Salomo viittaa aurinkoon (xm ls = Sol mach: Suuri aurinko), on kertomus ilmiselvä metafora auringosta eläinradan Härän merkissä. Härällä on hepreassa mm. vastineet aleph pla ja torin ]yrvt (nuori uhrattava härkä), edellisen lukuarvo 111 ja jälkimmäisen 666, joka luettuna 6 x 6 x 6 on 216 ja kun sana leijona hyra saa myös lukuarvon 216 ja leijonia 6:lla portaalla on yhteensä 12, viittaa kertomus ilmiselvästi myös puoleen ja täyteen aurinkoprekessioon, joka on 6 tai 12 x 216o eli 1296o tai 2592o vuotta!
Härkää merkitsee myös sana Shur rvs , josta johtuu myös sana Sorat trvc joka tarkoittaa aurinkovoimaa ja jonka luku on myös 666! Kertomuksen käsitteet kulta, härkä, leijona ,666 aurinko ja Salomo ovat kukin edustamansa käsitemaailman täydellistymisien symboleja.
Raamatun piit ja 666
Elämää luovan aurinkovoiman näkyviä ja tuntuvia ilmentymiä ovat tietysti lämpö ja siitä emanoituva valo ja niinpä Raamatun luomiskertomuksessa Genesiksessä on valon elementti voimakkaasti sekä näkyvästi että näkymättömästi läsnä: Genesiksen 7 ensimmäistä sanaa sisältävät kuusi pla-aurinko-härkä-111-kirjainta, joiden yhteinen arvo on 666 ja kertomuksen 31. sana (31 = voima, jumala) onkin rvah eli tuo valo, jonka lukuarvo on 212. (212 vastaa myös erittäin merkittävästi käsitettä ‘ympärileikkausveitsi’) Kun valo-sanan sijaintiluku 31 vihjaa piihin onkin mielenkiintoista katsoa, mitä tapahtuu kun tehdään asetelma 666:212 ja kas kummaa, tuloksi tulee tuo Valoa Ristiltä lehden tarjoama arvo 3.141509434, jonka viidestä ensimmäisestä numerosta voi vaivattomasti saada heprean jumalia tai oikeammin eläviä voimia tarkoittava kuuluisan sanan elohjim myhla. Pii onkin elohjimin kätketty merkitys, sillä luetaan elohimien avatusta muodosta hym al 514 13 oikealta vasemmalle. Itse asiassa esim. pyramidi pitää itsessään kaikki nämä ideat, pisteen, janan kolmion, pohjaneliön, ja viisi pintaa eli Platonin solidien ideat.
Valoa Ristiltä-lehti johtaa tamperelaisen Pekka Lahtisen artikkelissa piinsä heprean mittanuora-sanan muodostavista kirjaimista K koof ja V vav , jotka sivumennen sanoen liittyvät juuri siihen Raamatun paikkaan, josta esim. uskovainen matemaatikko Osmo Pekonen opettaa, että tuskin se mitään matematiikkaa opettaa, ja joihin kirjaimiin mystisesti liittyi ylimääräinen kirjain hee, jolloin sanan hvk arvoksi tulee 106 + 5 eli 111. Näistä aineksista heprealainen matemaatikko S. E. G. Belaga on saanut kaavan 3 x (111:106) = 3,141509434, siis saman kuin allekirjoittaneen löydös 666:212. Jälkimmäinen tapa johdettuna luomiskertomuksen valoa ja aurinkovoimaa tarkoittavista sanoista lienee tarkoituksellisempi, sillä suhde toistuu vielä Saarnaajan kirjassa vierekkäisissä sanoissa voittoisa tuo valo: rvah nvrty: näiden sanojen lukuarvot ovat 212 ja 666, tässä on toistamiseen tuo Pekosen kaipaama suhde 3,1415o9434. On huomattava, että sana voittoisa eli jtron esiintyy vain Raamatun 33. (3+3=6) kirjassa ja sana esiintyy 6 kertaa, jolloin esiintymien kokonaissumma on 3996 eli 6 x 666!. Edelleen liittyy esiintymisiin lähes aina käsitteet valo tai aurinko. Alamme ymmärtää, miksi kristinusko niin helposti Konstantinus Suuren aikana sulautui tuolloiseen sol invictus (voittoisa aurinko) kulttiin.
Muita kiinnostavia 212 käsitteitä ovat kätkeä, sanoa, halkaista, ympärileikkausveitsi, monistua bry, moninkertaistaa, katsoa, nähdä, (sanasta rako, halkeama) puhua, laakso, mielenkiintoisesti kuuluisassa Joosuan kirjan kohdassa, missä aurinko seisahtuu ja puhutaan myös kuusta joka seisoo laaksossa, laaksossa arvo on 212. On myös huomattava, että aiheemme kannalta mielenkiintoinen sana on miekka jonka muoto myös vastaa kiilamaista vuorta tai terävästi leikkaavaa loistoa eli valoa, sana on inessiivissä brxb. Kaikki käsitteet sopivat siis myös ajatukseen ympyrän kahtia leikkaavasta halkaisijasta.
Mikäli jotakuta närästää nyt se, että po. Raamatun piin viimeiset desimaalit ovat ‘väärin’, hän huomatkoon, että heprean matemaattiset käsitteet ovat samalla usein myös mielekkäitä sanoja, joiden kirjaimet ovat kokonaislukuja ja kaikilla ao. kontekstiin nähden järkevillä sanoilla ei näin ollen voida tietenkään aina ilmaista aivan tarkkoja arvoja, mutta jo mainittuja tarkempiakin piin desimaalijonoja Genesiksestä on toki johdettavissa. Kun otetaan esim. elohjim p eli 3.1415 ja jaetaan sillä heprean sanojen mrbad dabarim numeromerkinnän 41224 puolikas (Nämä dabarimit jaetaan kahtia, koska Mooses kirjoitti ne kahteen tauluun), niin saadaan kehälle 20612 halkaisija 6561,19688. Kun asia ilmaistaan toisinpäin eli haetaan näistä piille arvo kokonaislukuina saadaan 3.1415942269 eli jo melkoisen tarkka arvo!.
(Abramin luomisluku on myös edellä mainittu 41224 ja tulee nimimuodosta mabram mrbam eli Abramista.)
John Parker ja on todennut piin erään raamatullisen ihmisen pojasta ja ihmisestä johdetun piin asetelman 355:113 olevan myös monien tähtitieteellisten laskelmien pohjana. Tarkkaavainen lukija huomannee, että 355 vastaa heprealaisen kuuvuoden päiviä ja että osapuolet saavat 113 peilikuvanaan summan 666, siis jälleen aurinkovoiman. Tämän asetelman pii on myös – heprean sanojen gematriasta tullakseen – hämmästyttävän tarkka, sillä siinä 355 vastaa paitsi kuuvuoden päiviä myös sanontaa ihmisen poika bar anash sna rb ja 113 ajsh sya ihmisen peilikuva ja sanat antavat piin arvoksi 3,14159292, ensimmäiset 6 desimaalia oikein.
Mutta jätettäköön pii jo rauhaan ja palattakoon hetkeksi vielä tarkastelemaan sen yhtä matkaan saattajaa, parjattua lukua 666, jonka petomaisuutta ainakin sen aritmeettisista sisällöistä on vaikea havaita, mutta joka Uudessa testamentissa – piilomerkitystensä kautta varsinkin – muuttuu pedosta lähes enkeliksi.
Luku 666 esiintyy Ut:n gematriassa ensinnäkin sanassa qhrion, joka merkitsee peto, siis pedon luku on peto sanan lukuarvo! Tämä sana esiintyy Ut: sssa 37 kertaa ja 37 x 18 (6+6+6) = 666. Sitten arvon saavat ainakin sanat traditio paradosij, Jumalan viha orgh qeou, me hukumme apollumeqa hajallaan diasporas ja vielä sanonta alfa + w (1332:2), sana kylki pleuran (Jeesuksen) ja Kristusmonogrammi cxj.
Erityisen kiinnostavia arvoja ovat tietysti Kristukseen liittyvät sanat kylki pleuran, mainittu kristusmonogrammi ja sanonta alfa ja omega. Mielenkiintoa lisännee, että perimätiedon mukaan Longinus (huom. pitkä) työnsi lävistävän keihään Jeesuksen kylkeen ja Jeesus kutsui itseään alfaksi ja omegaksi ja että luvun 666 avoimen esiintymän Joh. Ilm. 13.18(!) ja päättyy lauseeseen
”Ja se luku on 666
Kai o ariqmos auton cxj”,
Viimeisen virkkeen kaikkien kirjainten gematrinen summa on 2368, eli sama kuin nimen Jeesus Kristus arvo! Tämäkin ja aiemmin mainitun John Michell´n löydös tukee olettamusta, että pääsisäiskertomuksessa on paljolti käytetty myös ns. pyhän geometrian terminologiaa, missä Kristus vastaa pinta-alaltaan 12 -yksikköistä suorakaidetta, jonka diagonaalikeihäs lävistää kahteen suorakulmaiseen kolmioon, jonka sivut ja hypotenuusa antavat tällöin luvut 345 ja 543, yhteensä 888 eli nimen Iesous arvon. Lisäksi koko arvo 888+1480 (Ieosus +Kristhos) ja summa 2368 muodostavat keskenään suhteen 3:5:8, joka lähenee kultaisen leikkauksen arvoa 1, 616. Mainittu suorakaide (korkeus 888) muuttuu helposti myös säännölliseksi 12 -kulmaiseksi ristiksi, jonka ‘kylki’ ‘käsivarsiin’ asti on 666 ja joka voidaan muuttaa edelleen kuutioksi, jonka kulmien asteluku on tällöin useasti mainittu luku 2160, joka on myös niiden kuukausien määrä, jonka tarvitaan tarkan ja pyöristetyn prekession sovittamiseen.
Mutta eihän Raamattu opeta matematiikkaa, joten kaiken edellä esitetyn täytyy johtua sattumasta tai kirjoittajan mielivaltaisesta innosta pyöritellä lukuja haluamallaan tavalla. Tällä tavalla lukujaan kaiketi pyöritteli aikanaan myös professori Ivan Panin, joka toistaiseksi kumoamattomasti todisti, että mikäli hänen löytämänsä Raamatun monet seitsenjärjestelmän variaatiot johtuisivat sattumasta, olisi tuo mahdollisuus vain yksi tuhannesta miljoonasta miljoonasta. (1:1ooo ooo ooo ooo ooo)

  1. Seppo

    Kaikki numerioilla leikittely osoittautuu mielettömäksi silloin kun sen ”tuloksena” on koko tekstiyhteyden vastainen ajatus.

    Ilmestyskirjan suuri vastakkainasettelu on Jumalan ja saatanan välinen kamppailu. Ilmetyskirjan peto on saatanan ilmentymä ja sellaisena ristiinnaulitun Kristuksen eli Karitsan vastainen voima.

    Ilmestyskirjan sanomassa maailman Vapahtaja eli Golgatan ristillä meidän puolestamme uhratun Jumalan Karitsan valtakunta saa täydellisen voiton ja saatanan valtakunta tuhotaan täydellisesti, kun väärä profeetta, saatana ja kuolema henkivaltana heitetään tuliseen järveen. Kun peto ja kaikki muutkin saatanan joukot saavat ikuisen rangaistuksen eli lopullisen eron Jumalasta ja hänen kansastaan, niin silloin Jumalan ihmisellä on ikuinen ilo ja onni taivaan riemussa, Karitsan häissä.

    On siis nähtävä ettei millään vippaskonsteilla ole lupa vääristää minkään teoksen selkeää ja yksinkertaista perussanomaa. Joka sellaista yrittää sortuu vääristelyyn.

    Suosittelen siis selkeää ja yksinkertaista sisältälukutaitoa Ilmestyskirjan lukemiseen

    • Käyttämäsi sanonta ’leikittely’ on manipuloiva ja muita lukijoita varten tarkoitetua hämäystä.
      Gematria ja muu numerollisuus on Raamatusa FAKTA, minkä ovat näyttäneet monet Jerusalemin yliopiston matemaatikot ja mm.professorit Gerscom Scholem ja Ivan Panin . Ja etenkin rabbi Aryeh Kaplan.
      Ja mikä on tekstiyhteyden Sinusta ’oikea’ajatus tai ’perussanoma’ on myöhäsyntyistä teologiaa verrattuna g ematriaan, joka nousee teksteistä sinänsä. Mitään vippaskonsteja ei ole käytetty.

      Uskalla katsoa totuutta eli ko raamatullista numeriikkaa silmiin, ne eivät ole mitään pirun silmiä.
      Ilmestyskirjassa on 2 petoa!!!, joista toinen edusta Kristusta ja toinen antikristusta. Kuvat ovat vastakuvia kuten korttipakoissa kuninkaat on vastakkaisina kuvattu. Luku 666 edusta elämää ja aurinkoa,elämän ylläpitäjää ja synnyttäjä, siksisen summa on18 ja kun Geneiksen
      1. lauseessa 6 kpl aleph-kirjaimia eli 6×111= 666 (6H2O + 6CO2 → C6H12O6 + 6O2, huomaa kuutoset!) vastaa 666 myöäs hepr. sanaa sorat, joka merkitsee ’aurinkovoima’. 666 liittyy Hapen ja elämän syntyyn , sillä se tarvitaan myös bakeerien ns. kemosynteesissä, joka lienee vanhin yhteyttämistapa. Sillä bakterioklorofylli BChl c absorbboi juuri 666 nm: n kohdalla!

  2. Seppo, tämä todistelusi on vähän ylenpalttista ja suomalaiselle kristillisyydelle vierasta. Paikka paikoin näen kuitenkin mitä tarkoitat. Itse olen tutkinut Salomoa . Jos saat käösiisi viime vuonna ilmestuneen kirjani Salomon Salaisuus, tuon siinä esille Salomon liittymisen aurinkoon sekä Salomon ja Jeesuksen yhteyden. Varmaan muutakin sinua kiinnostavaa siinä on, vaikka gematria ei olekaan metodini.

    • Kiitos viestistä Pekka, heprealaiset perimä’tiedoliset tulkitsemistavat ovat oleet vieraita kritikunna enemisytölle siitäasti kun gontilaisai alettiinvainoja ja heprealaine kabkala ylenkatsottiin sen todellisa tarkoituksai ja merkityksiä ymmärtämättä’. Toki eräät suljetut piirit asioita yhä tänään ymmärtävät ja tutkivat.
      Ja kiitos kirjavinkistäsi. Olenolut siitä tietoine ja hankin sen käsiini, sillä omassa tulevassa kirjasani olen juuri tulossa Salomoa käsitelevään osioon. Tunnetko Salomoon, Shamiriin ja Asmodiukseen liittyvän legendan : Salomonille sai Herralta käskyn, että hänen tuli rakentaa temppeli mutta äänettömästi ja rautaisia työkaluja käyttämättä. Salomo oli jo nuorena kuulut, että ihmeellinen Shamir tähän kykenisi. Kaikki ajan vallanpitäjät himoitsivat Shamiria. (Vrt. Hitlerin himo liitonarkkiin ja pyhään keihääseen) Mutta kun Salomolla ei ollut aavistustakaan, mistä sen löytäisi hän ensin paljon vaivaa nähtyään meni lopulta niin pitkälle, että otti yhteyttä jopa demoneihin. Asmodius demooni olikin löytänyt Shamirin kaukaisesta maasta syvän kaivon pohjalta ja tuonut esineen Harjalinnun selässä kuninkaalle. Ja temppeli rakennettiin arkkitehti Hiram Abifin, kuulun vapamuurarimestarin johdolla.

      Hiram oli Salomonin temppelin pääarkkitehti ja joidenkin tarinoiden mukaan hän antoi Shamirin Salomonille eikä Salomon hänelle. Kuningas Salomo oli saanut temppelin rakennusohjeet suoraan Jumalalta, ja hän palkkasi Hiramin temppelin mestarirakentajaksi, joka valvoi rakentamista. Jos pudotamme nimestä pois S-kirjaimen, saamme sanan hamir, joka on anagrammi nimelle Hiram.

    • Väitöskirjaasi olen tutustunut jo aikaa sitten: täytyypä lukea uusiksi: ”Die Weisheit und Macht Salomos in der israelitischen Historiographie.”

  3. Edellisen alku selväkielisenä:
    Kiitos viestistä Pekka, heprealaiset perimätiedolliset tulkitsemistavat ovat olleet vieraita kristikunnan enemmistölle siitä asti kun gnostilaisia alettiin vainota ja heprealainen kabbala ylenkatsottiin sen todellisia tarkoituksia ja merkityksiä ymmärtämättä. Toki eräät suljetut piirit asioita yhä tänään ymmärtävät ja tutkivat. Ja kiitos kirjavinkistäsi. Olen ollut siitä tietoinen ja hankin sen käsiini, sillä omassa tulevassa kirjassani olen juuri tulossa Salomoa käsittelevään osioon.

Kirjoittaja