Oikeus

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on kumonnut oululaiselle papille Árpád Kovácsille määrätyn varoituksen sateenkaariparin vihkimisestä avioliittoon.

Oikeus on toteutunut.

224 kommenttia

  • Pekka Pesonen sanoo:

    Onko tämä kaikki ihan todellisuutta, vai joku farssi. Yritetään taistella asiassa, joka on jo hävitty. Taisteluun käytetään valtava määrä kirkon voimavaroja, jotka menevät kaikki Kankkulan kaivoon. Eihän kansakirkko voi olla mitään muuta, kuin kansan kirkko.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      .Pekka. ” Eihän kansakirkko voi olla mitään muuta, kuin kansan kirkko”. Kun Svenska Kyrkan poliittisen prosessin tuloksena muutti avioliittonäkemyksensä, sanoi silloinen arkkipiista:” Svenska kyrkan går vart svenska folket går”. Juuri näin on käymässä meilläkin. Jos jatkossa haluaa pysyä kirkon jäsenenä, pitää vaina mielestään poistaa kirkon ja “maailman” raja. Kirkossa voi minusta pysyä samoin kuin juutalaiset Baabelissa, mutta sitten on turha kuvitella enää muuta, kuin että raja Babylonin ja seurakunan väliltä on poispyyhitty. Siis nyt kirkkokin on Baabel.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Seija Rantanen sanoo:

    Kirkko instituutiona on nyt ajanut itsensä pieneen nurkkaan samaa sukupuolta olevien pariskuntien vihkimiskysymyksessä. Tätähän minä olen täällä vuosikaudet toitottanut. Rupesin tästä puhumaan tällä palstalla jo vuonna 2014. Ja olen kompannut Olli Seppälää siinä, että Helanderin malli olisi pitänyt hyväksyä esiinä vaiheessa, kun se esiteltiin kirkolliskokoukselle.

    Suomen ev.lut. kirkon todelliset viholliset – jos nyt sellaisia halutaan haeskella – ovat nämä Pia Rendicin tutkimuksessaan esiintuomat pornoaddiktit ’uudestisyntyneet’.

    Sari W., Antti H. tai joku muu täällä höpötti jotakin kirkon kokemasta painostuksesta. Muistaakseni Sari ei ole edes kirkon jäsen ja Anttikin liikkkuu justiinsa siellä Rendicin mainitsemissa piireissä.

    Jos nyt sitten painostuksesta puhutaan, niin nämä eniten painostusta kokeneet henkilöt (siis uskon marttyyrit Sari ja Antti) eivät itse asiassa tiedä painostuksesta mitään.

    Kristittyinä seksuaalivähemmistöjen edustajana voisin kertoa jotakin ihan oikeasta painostuksesta viimeisen 60 vuoden ajalta. Mutta Sari kysyisi,mitä termi painostus tarkoittaa ja Antti arvelisi minun kuuluvan johonkin salaliittoon, joten en sitten tuhlaa ruutia tähän sen enempään.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Helanderin malli ei käy kun kyse on kirkon siunauksesta.

      Ei semmonen voi olla kirkon siunaus minkä jotkut katsovat voivansa jakaa ja toiset ei väärin kielinkään.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Kirkko voisi ottaa sloganin ajatuksestaan rukoilla kanssa ja yhdessä vaan ei kuitenkaan puolesta vaan miten se meni.

      Melkonen suoritus Piispakunnalta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Pesonen sanoo:

      Ei sinun Seija tarvitse kuulua mihinkään salaliittoon. Sen enempää , kuin muutkaan kirkon työntekijät, jotka ajavat samaa asiaa. Tietty suunnitelma vain on luotu kirkon arvovallan romuttamiseksi jo kauan sitten. Kirkon arvovalta tulee romahduttaa, koska yhteiskuntamme on rakennettu kiristillisten arvojen pohjalle. Ilman niiden arvojen romuttamista ei voida saada aikaan todellista muutosta yhteiskunnassa Kirkko pitää niitä arvoja esillä ja on esteenä muutokselle.

      Oikeudenmukaisuuteen vedoten on kansa saatu uskomaan, että nyt ollaan oikealla ja hyvällä tiellä. Nyt kun jopa kirkko on ryhtynyt ajamaan Raamatullisten arvojen alasajoa, niin pyöräthän pyörii eteenpäin omalla painollaan. Mitään salaliittoja ei tarvita. Kirkossa sahataan kovalla innolla oksaa sen alta.

      Ei siihen mitään salaliittoa tarvita. Riittää aivan hyvin kun katselee sivusta. Kirkko hoitaa itse oman arvovaltansa romuttamisen. Kirkko käpristyy oman kuvitellun valtansa ja voimansa varaan. Ikään kuin Simson ilman hiuksiaan. Kirkossa kuvitellaan että sillä on jotain arvovaltaa ilman Raamattuakin, jolle se on nyt kääntämässä selkänsä. Kirkon romahdusta ei voi nyt mikään estää.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seija Rantanen sanoo:

      Pekka P.: Sinulle ja muutamalle muulle Raamattu näyttäytyy jonkinlaisena seksuaalietiikan oppikirjana. Minusta tuollainen näkemys, jos mikä, on Raamatun arvovalla halventamista.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Weckroth sanoo:

      Siis tässä oli sotku sen kanssa mitä tarkoitetaan “painostuksella” kun vaadittiin saada tietää kuka tarkkaan ottaen on painostanut, ja yksittäisiin henkilöihin viittaaminen teilattiin.

      Painostusta on kyllä, sekä kirkon sisällä että ulkopuolella. En ymmärrä miten tämän asian kieltäminen ketään tai mitään hyödyttäisi.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Weckroth sanoo:

      “Raamattu näyttäytyy jonkinlaisena seksuaalietiikan oppikirjana.”

      -Raamatusta puhuttaessa on muistettava, että se on kokoelma kirjoja, jotka sisältävät sekä ihmisten että Jumalan ajatuksia.

      Seksuaalietiikassa on kyllä olemassa Jumalan asettamat säännöt ja rajat, mutta se ei ole tärkein asia. Avioliitosta puhuttaessa on syytä muistaa Jeesuksen sanat: Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi, ja avioliitossa nämä tulevat yhdeksi lihaksi.

      MInusta ylipäätään kun avioliiton keskukseksi ja perustaksi asetetaan ihmisten rakkaus, avioliitto ei ole enää Jumalakeskeinen vaan ihmiskeskeinen. Avioliitto on Jumalan luomistyön ylistys, jota avioliittoon astuvat mies ja nainen toteuttavat rakastamalla toisiaan ja jakamalla elämänsä.

      “Kristittyinä seksuaalivähemmistöjen edustajana voisin kertoa jotakin ihan oikeasta painostuksesta viimeisen 60 vuoden ajalta. ”

      -Uskoisin varmasti mitä kertoisit. Mutta omat kokemuksesi eivät ole puheenaiheena tässä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Weckroth sanoo:

      “Raamattu näyttäytyy jonkinlaisena seksuaalietiikan oppikirjana. ”

      -Tästä vielä kysyisin, että millä perusteella itse pidät jotakin seksuaalista käyttäytymistä hyväksyttävänä tai ei-hyväksyttävänä.

      Olen ymmärtänyt ettei porno ole mielestäsi kristitylle sopivaa? Eikä myöskään avoimet liitot tai polysuhteet? Tai prostituoituna oleminen tai näiden palveluksien käyttäminen?

      Mistä otamme periaatteet seksuaalietiikkaan, jos oletetaan että Jumalalla ei ole tahtoa tässä asiassa? Vai onko?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Risto Korhonen sanoo:

      “… yksittäisiin henkilöihin viittaaminen teilattiin.”

      Ei, vaan esimerkkejä painostajista ei suostuttu antamaan. No, olihan siellä muutama “yhteiskunta haisee ja lisää tiloja nuorille” -tyyppinen esimerkki kyllä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Weckroth sanoo:

      “Ei, vaan esimerkkejä painostajista ei suostuttu antamaan. ”

      -Mitä ihmettä nyt oikein tarkoitat? Kaikki tämä on kirkon ulkopuolelta tulevaa painostusta. Tavalliset ihmiset sitä tekevät.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Weckroth sanoo:

      Siis tarkoitatko nyt esimerkkejä puheenvuoroista ja kommenteista, vai nimiä vai mitä?

      Tämä on ihan absurdi keskustelu…

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Risto Korhonen sanoo:

      “Mitä ihmettä nyt oikein tarkoitat?”

      Juuri tuota. Analogia: aurinko nousee joka päivä, joten se painostaa minua heräämään. Näitä voi keksiä rajattomasti, mutta ne eivät anna mitään lisäarvoa keskustelulle. Argumentointi on taito- ja ymmärryslaji;)

      Eihän tämä toki ole eka kerta, kun sinun täytyy määritellä termit uusiksi…

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Pekka: “Kirkon arvovalta tulee romahduttaa,”

      Anteeksi, että kysyn, mutta mikä ihmeen “kirkon arvovalta”?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Rantanen. “Suomen ev.lut. kirkon todelliset viholliset – jos nyt sellaisia halutaan haeskella – ovat nämä Pia Rendicin tutkimuksessaan esiintuomat pornoaddiktit ’uudestisyntyneet’.”

      Rouva Rantanen on taas parhaimmillaan. Etkö tiedä, että kaikki luterilaisen kirkon skovat ovat uudestisyntyneitä ja Pyhän Hengen lahjan saaneita. Mitä Rendic, kuka hän sitten lieneekin, tähän sanoo?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Rantanen. “Sari W., Antti H. tai joku muu täällä höpötti jotakin kirkon kokemasta painostuksesta. Muistaakseni Sari ei ole edes kirkon jäsen ja Anttikin liikkkuu justiinsa siellä Rendicin mainitsemissa piireissä”. Rouva Rantasella on taas hupaisat jutut. Että ollaan höpötetty painostusesta, josta ei tiedetä mitään. Mitä sinä tiedät siitä, missä minä liikun? Kun teen lähetystyötä teen sitä aina vain kristittyjen keskuudessa. Näin on ollut viimeiset kolmekymmentä vuotta. Edes äiti ei ollut huolissaan siitä, että joutuisin huonoon seuraan. Nyt kuitenkin rouva Rantasen mielestä on syytä huoleen?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Rouva Rantanen Pekalle.”Sinulle ja muutamalle muulle Raamattu näyttäytyy jonkinlaisena seksuaalietiikan oppikirjana. Minusta tuollainen näkemys, jos mikä, on Raamatun arvovalla halventamista”.

      Oletko oikeasti niin yksinkertainen, että ajattelet, että emme lue Raamattua muutenkin kuin tällaisen väittelyn yhteydessä?” Kyllä rouva Rantsen kannattaisi taas vähän miettiä, ennenkuin sanoo tällaista. Etkö voisi pyytää toista rouva Rantasta tarkistamaan tekstisi, ennekuin lähetät ne?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seija Rantanen sanoo:

      Antti: Vaimosi on ilmeisesti Åbo Akademin kasvatti, mikäli olen kirjoituksistani oikein ymmärtänyt. Haluaisin tietää, onko hän tietoinen siitä, mitä tälle palstalle syydät?

      Oma rakas vaimoni – joka on pitänyt oman sukunimensä – ei toki lue joka ainoaa kirjoitusta, jonka tänne kirjoitan, mutta hyväksyy kaiken taistelun, jota teen seksuaalivähemmistöjen puolesta millä hyvänsä foorumilla.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Hämäläinen: “Oletko oikeasti niin yksinkertainen, että ajattelet, että emme lue Raamattua muutenkin kuin tällaisen väittelyn yhteydessä?” Kyllä rouva Rantsen kannattaisi taas vähän miettiä, ennenkuin sanoo tällaista. Etkö voisi pyytää toista rouva Rantasta tarkistamaan tekstisi, ennekuin lähetät ne?”

      Herra Hämäläisellä alkavat näköjään taas kerran hihat palaa kun kommentit alkavat mennä henkilökohtaiseksi ilkeilyksi. Olisikohan korkea aika vaihtaa isompaan pipoon ja pyytää Jumalalta mielenrauhaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Hämäläinen: “Haluaisin tietää, onko hän tietoinen siitä, mitä tälle palstalle syydät?”

      Miksi sen haluaisit tietää? Miten se liittyy asiaan? Mikä mielipidepoliisi tai tuntojen tuomari kuvittelet olevasi? Etkö todellakaan tajua, että nyt menet sellaiselle alueelle, puutut persoonaan, mikä ei näille sivuille kuulu.

      Mitä se sinulle kuuluu pätkääkään onko jonkun aviopuoliso tietoinen aikuisen puolisonsa kirjoituksista tai mitä mieltä hän niistä on. Täysin ulkopuolisena se ei kuulu sinulle sitäkään vähää mitä liitossa eläville mahdollisesti kuuluu. Jokainen täysivaltainen aikuinen Suomen kansalainen vastaa ihan itse omista kirjoituksistaan ja mielipiteistään. Avioliitto joka perustuu kontrollointiin ja toisen puolison hallitsemiseen ei kauaa kestä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      ”Teen lähetystyötä kristittyjen keskuudessa”? Tämä on minusta yhtä järkevää kuin aakkosten opettaminen lukutaitoisille.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Wallentin. “Hämäläinen: “Haluaisin tietää, onko hän tietoinen siitä, mitä tälle palstalle syydät?”

      Miksi sen haluaisit tietää? Miten se liittyy asiaan? Mikä mielipidepoliisi tai tuntojen tuomari kuvittelet olevasi? Etkö todellakaan tajua, että nyt menet sellaiselle alueelle, puutut persoonaan, mikä ei näille sivuille kuulu”.

      Herra Wallentin, etkö huomaa, että puuskutat rouva Rantaselle, se oli hän joka alkoi penäämään vaimoni tietoisuutta kirjoitelmistani. Lue kommenyit uudelleen. On toki hupaisaa , että käyt rouva Rantasen kimppuun. Ylensä teillä “synkkaa”.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Pentti. “”Teen lähetystyötä kristittyjen keskuudessa”? Tämä on minusta yhtä järkevää kuin aakkosten opettaminen lukutaitoisille”. Alamme taas tässäkin keskustelussa olla sellaisessa vaiheessa, että minusta alelaan etsimään erilaisia heikkouksia jne. Mikäs siinä.Eikö herra pentillä todella ole muuta sanottavaa? Nepalissa missä työskentelen, aika moni kuulijoistani on luku-ja kirjoitustaidoton. Tärkeät projektimme liittyvät lapsille ja nuorille kustantamaamme koulutukseen. Myös hommmaamme raamattujaa sadoille uskoville, koska heillä ei sellaista ole. Lähetyskässky koostuu kahdesta alueesta , joita Jumala siunaa, kun kutsuu meidät työhänsä, Matt 28:19-20″ Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän, Pojan ja Pyhän Henhgen nimeen, ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja Minä olen teidän kanssanne jok päivä aina maailman loppuun asti”. Minä olen muutaman kerran kastanut ihmisiä, mutta se ei ole minun kutsumukseni. Kuitenkin, sitten kun ihmisiä on kastettu ja liitetty seurakunnan yhteyteen, minun tehtäväni on vuosikymmenien ajan ollut “opettaa heitä pitämään kaikki”.. ja näin “tulemaan opetuslapseksi”. Nyt mitä tahansa herra Pentti tästä ajattelee, Jumala on tässä työssä siunannut minua vuosikymmenien ajan. En tiedä mitään niin hienoa, kun voida opettaa Jumalan sanaa lähetyskentillä. Kiitos Herralle että olen saanut ja edelleen saan olla mukana.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Rantanen. “Vaimosi on ilmeisesti Åbo Akademin kasvatti, mikäli olen kirjoituksistani oikein ymmärtänyt. Haluaisin tietää, onko hän tietoinen siitä, mitä tälle palstalle syydät?” Sinun jutut käyvät taa aika hupaisiksi. Tarkoitatko, että kertosin nyt sinulle näin meidän kesken, että pikku rouvani ei tiedä mitään touhistani? Oletko nyt loppuun sti miettinyt, mitä tässä sanot. Et tiedä vaimostani mitään.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seija Rantanen sanoo:

      Antti: Meneekö sinulla niissä lähetysmaissasikin yhtä lujaa kuin täällä Suomen somessa? Voisin kuvitella, että joku herkkätunteinen nepalilainen säikähtäisi tuommoisen valkoisen liha- ja aggressiovuoren kohdatessaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Kirjoitusvirheistä päätellen Antti Hämäläinen on tuohtunut kommentistani. Pyydän anteeksi, jos sohaisin johonkin ongelmakohtaan. Minulle kristitty merkitsee Jeesuksen opetuslasta eikä sellaista, joka vasta pitäisi kouluttaa sellaiseksi. Onkohan hänen toimintansa tavoite kasvattaa nepalilaisista kristityistä evankeliumin julistajia hindulaiseen maahan?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Rantanen. “Voisin kuvitella, että joku herkkätunteinen nepalilainen säikähtäisi tuommoisen valkoisen liha- ja aggressiovuoren kohdatessaan”. Ai että voisit kuvitella?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Pentti. “Minulle kristitty merkitsee Jeesuksen opetuslasta eikä sellaista, joka vasta pitäisi kouluttaa sellaiseksi. Onkohan hänen toimintansa tavoite kasvattaa nepalilaisista kristityistä evankeliumin julistajia hindulaiseen maahan?”

      Et taida olla oikein loppuun asti ajatellut mitä nyt sanot?

      Jos ei kristittyjä pidä kouluttaa, niin mihin Raamatun opettajia tarvitaan?

      Tietysti tavoite on koulttaa nepalilsia julistajia. Tuemme monen nuoren teologian opintoja. Meillä on kanafarmi, jonka tuotto käytetään Ef 4:11 palvelulahjojen tukemiseen, koska seurakunnilla on tuskin rahaa edes pastoreille.

      Me ilmeisesti ymmärrämme näillä käsitteillä vähän eri asioita. Minusta siis suurin osa suomen ev.lut. kirkon jäsenistä ei ole mitään opetuslapsia, mutta he kyllä kirkon jäsenenä ovat kritittyjä. Raamatun opettajille on meilläkin vaikka kuinka paljon työtä, jos tahdomme nähdä Jeesuksen näyn kansamme opetuslapseuttamisesta toteutuvan. Nykyisellään koko jälkikristillinen Eurooppa on lähetyskenttä, ja toivon kovasti että saamme tänne lähetystyöntekijöitä Etelä-Amerikasta, Afrikasta ja Aasiasta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seija Rantanen sanoo:

      Antti: Tuo Martti taitaa olla aika lailla paremmin perillä lähetystyöstä kuin sinä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Rantanen. “Antti: Tuo Martti taitaa olla aika lailla paremmin perillä lähetystyöstä kuin sinä”. Ok, sovitaan niin. Onneksi minäkin tiedän siitä vähän? Missä Martti tekee lähetysyötä? Ja missä hän on tehnyt sitä kuluneina kolmenakymmenenä vuotena?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Pentti. “Kirjoitusvirheistä päätellen Antti Hämäläinen on tuohtunut kommentistani. Pyydän anteeksi, jos sohaisin johonkin ongelmakohtaan”.

      No kirjotusvirheiteä tulee kun kirjoittelen liian kiireisesti. Olen tyttären pojan kanssa Kreikassa lomamatkalla enkä ehdi olla läppärin ääressä paljonkaan. Virheitä tulee siksi paljonkin. Eilen käytiin Albaniassa. Jännää.

      Et siis söhäissyt ongelmakohtaan, koska mitä lähetystyöhön tulee minulla ei ole siinä paljaokaan ongelmakohtia niin kauan kun saarnataan ja opetetaan klassista kristillistä sanomaa ja tehdään hyvää sosiaalista yms. työtä. Itse tykkään kovasti korealaisista lähetystyöntekijöistä.

      Lähetyskäskyn toteuttamiseen tarvitaan kaikkia, joilla on siihen Jumalata tullut kutsumus ja valtuutuss. Minulla ei ole tässä mitään ongelmia. Nykyäänhän lähetystyössä on paljon vaikkapa sairaanhoitajiakin, jotka eivät osaa saanata tai opettaa Juuri mitän muuta kuin yksinkertaisen evankeliumin. Minusta tämäkin on hyvä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Rantanen. “Voisin kuvitella, että joku herkkätunteinen nepalilainen säikähtäisi tuommoisen valkoisen liha- ja aggressiovuoren kohdatessaan”.

      No jos tahdon joskus pelotella niitä, voin helposti muuttua lumimieheksi 😊.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Sairaanhoidolla on pitkät perinteet lähetystyössä. Kannattaa tutustua vaikkapa lääkäri Selma Rainion elämäntyöhön. David Livingstone oli myös lääkäri.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Pentti. “Sairaanhoidolla on pitkät perinteet lähetystyössä”.

      Niinpä, minullakin on aina ryhmä nuoria lääkäreitä mukana Nepalissa. Viimeksi oli neljä, vakituisia joka kerta mukaan lähteviä kolme. Nämä ovat sillä lailla hyviä, että ne osaavat myös saarnata. Voin siten yhdessä heidän kanssaan pitää opetusseminaareja ja pikku konferensseja kyläkirkoissa .

      Sitten he voivat pitää myös pienimuotoista “karismaattista” terveysklinikkaa mikä tosin on tehtävä varovasti ettei synny ongelmia viranomaisten kanssa. Nepalissa kaikki kirkot ovat hindujen “luupin ” alla ja pitää olla koko ajan viisas.

      Olemme varmasti yhtä mieltä siitä, että on hyvä, että on lähetyslääkäreitä ja sairaanhoitajia.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Pekka toteat:””Kirkko hoitaa itse oman arvovaltansa romuttamisen. Kirkko käpristyy oman kuvitellun valtansa ja voimansa varaan. Ikään kuin Simson ilman hiuksiaan. Kirkossa kuvitellaan että sillä on jotain arvovaltaa ilman Raamattuakin, jolle se on nyt kääntämässä selkänsä. Kirkon romahdusta ei voi nyt mikään estää.””

    En ole kuullut koskaan semmoista että kirkko olisi tehnyt jotain, muuta kuin seisonut keskellä kylää. Niin se tekee teidänkin kirkko tuolla mäellä. Ei se ole lähtenyt mihinkään hipsimään. Eikä ole tehnyt muutakaan hyvää, tai pahaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Kiitos Ari. Olikin jo unohtanut, ettei kaikki ole kirkossa pielessä. Samat toimintamahdollisuudet täällä on kuin ennenkin. Nyt on jatkettava työtä Herran elovainiolla. Monet varmaa nyt lähtee, mutta Pekka jää.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Pekka toi edellinen kommenttini oli “lainaus” sun kommentista mulle toisessa blogissa, muutin vaan “teidänkin kirkon”.

    Kannattaa muuten varoa kun seuraavan kerran meet kirkkoosi josko vaikka se romahtaa, katto meinaan kun sitä ei mielestäsi voi estää.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Anteeksi, en huomannut muutosta. Rohkaisit tietämättäsi minua pysymään kirkossa. Joten kiitos sinulle Ari.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Antti Hämäläinen sanoo:

    Minusta rouva Rantanen sekä herra Wallentin ja herra Pentti sopisivat hyvin Kansanradion tosikoiksi ja veitikoiksi.Pienellä huumorilla teidän juttuja on parasta lukea.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seija Rantanen sanoo:

      Antti: Itse asiasta sinulla ei sitten ollutkaan mitään sanottavaa? Sitä epäilinkin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Rantanen. “Antti: Itse asiasta sinulla ei sitten ollutkaan mitään sanottavaa? Sitä epäilinkin”. Olen taas akerasti kirjoitellut tähän komentiketjuun, ja sanottava on ollut taas paljonkin.

      Tarkaan ottaen, mihin asiaan minulla ei ollut sanottavaa?

      Minusta sinun oikeasti kattattaisi miettiä, mitä sanot.NYt tuilee koko ajan vaikutelma että suollat ikävää oloasi paperille koska en ole innostunut homojen kirkkohäistä.

      En siis ymmärrä, miksi muuten jolakin voisi olla jotain nepalilaisten kristittyjen auttamista vastaan?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Hämäläinen: “Minusta rouva Rantanen sekä herra Wallentin ja herra Pentti sopisivat hyvin Kansanradion tosikoiksi ja veitikoiksi.Pienellä huumorilla teidän juttuja on parasta lukea.”

      Täysin asiaton henkilöihin käyvä kopmmentti, joka ei liity varsinaiseen asiaan mitenkään ja on osoitus vain kirjoittajansa sivistymättömyydestä. Jätän täysin omaan arvottomaan arvottomuuteensa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Wallentin. “Täysin asiaton henkilöihin käyvä kopmmentti, joka ei liity varsinaiseen asiaan mitenkään ja on osoitus vain kirjoittajansa sivistymättömyydestä. Jätän täysin omaan arvottomaan arvottomuuteensa”.

      Oletko kuunnellut Kansan radiota? Voisit oppia sieltä paljonkin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Hämäläinen: “Oletko kuunnellut Kansan radiota? Voisit oppia sieltä paljonkin.”

      Itsestäni en tiedä mitä Kansanradiolta voisin oppia, mutta ainakin sen verran voisin opettaa herra Hämäläistä, että Kansanradio on yhdyssana. Myös oikeinkirjoituksen osaaminen kertoo kansalaisten sivistyksen tasosta yllättävän paljon.

      P.S. Mitä tuohon mainitsemaasi ohelmaan tulee, niin se puree epäilemättä vähemmän kehittyneeseen huumorintajuun. Itse olen kuitenkin sen verran kriittinen, että valitsen kuulemiseni ja katsomiseni hieman korkeakulttuurisempien ohjelmien joukosta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Wallentin. ” Itse olen kuitenkin sen verran kriittinen, että valitsen kuulemiseni ja katsomiseni hieman korkeakulttuurisempien ohjelmien joukosta”.

      Aivan, ehkä tämä olisikin pitänyt ymmärtää, koska osaat jopa oikeinkirjoitusta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Hämäläinen: “Aivan, ehkä tämä olisikin pitänyt ymmärtää, koska osaat jopa oikeinkirjoitusta.”

      Niinpä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    kimmo wallentin
    kimmo wallentin

    Nakuklabbina landestadissa -46 födannu telluksendallaaja, giftiksessä snygin donnan kans snadisti vajaat viiskyt suuliksen rundii, kolme skloddii 49, 46 ja 39 v gamloja boitsuja, budjaa landella, luudailee skutseissa kondiksen takii, entinen reklaamihemmo ja dirika, nykyne eläkestara ja tsyrkasta eronnu pakana.

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit

    Katso kaikki

    Kirjoittajan luetuimmat blogit

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit