Olet salannut tämän viisailta ja ymmärtäväisiltä.

1938 käännöksen mukaan otsikon mukaisesti. -92 käännös puhuu oppineista ja Raamattu kansalle käännös viisaista ja älykkäistä. Nämä kai on vähän meidän jokaisen ominaisuuksia. Juuri niitä joita toivomme ja uskomme itsellämme olevan. Harva kai tänne mitään kirjoittaisi, jollei kokisi ainakin jotain näistä omikseen.

Luin aamulla Roseniuksen elämänleipää kirjasta, tämän päivän tekstin ja sieltä avautui vastaus siihen keitä nämä viisaat ja ymmärtäväiset oikeasti on. Noihin Matteuksen 11:25 sanoihinhan usein on täällä viitattu. Joten jae on jäänyt varmasti monen muunkin mieleen ja antanut aihetta pohdiskeluun.
Eihän kyse voi mitenkään olla siitä että vapahtaja olisi moittinut älykkäitä ihmisiä, tai oppineita eikä edes ymmärtäväisiä. Näitä kakkia ominaisuuksia kipeästi tarvitsemme kaikessa elämässä, myös hengellisten asioiden käsittämisessä.

Paavalikin hyvin perusteellisesti ja viisaasti opettaa kirjeissään seurakuntia oppineena ja selvästi hyvin älykkäänä henkilönä. Ei jää mitään epäilystä siitä, etteikö hän olisi hyvin perillä evankeliumin salaisuudesta. Silti hän sanoo, ettei pidä ajatella itsestään enempää, kuin ajatella sopii. Eikä luulla, että käsittää asiat riittävän hyvin. Paavali jopa sanoo olevansa kuin mieletön. Pyrkiessään selventämään Kristuksen salaisuutta. Tästä kaikesta huolimatta Paavali kehottaa pyytämään, että Jumala antaisi viisauden ja ilmestyksen hengen. Joten on ilmeistä, että on jotain jota Paavali ei kykene taitavana ja hyvänä opettajankaan itse ilmaisemaan, vaan lisäksi tarvitsemme siihen Jumalan antamaa viisautta.

Roseniukselta löysin vastauksen. Mikä oikeastaan on ollut silmiemme edessä koko ajan.
Kyse on vain siitä, että ymmärtäväinen, oppinut ja viisas luottaa omaan ymmärrykseensä, oppineisuuteensa ja viisauteensa eräässä tietyssä asiassa. Kaikessa muussa nuo ominaisuudet ovat hyvin hyödyllisiä, mutta yhdessä kohdassa ne vievät meidät harhapolulle. Kyse on evankeliumin oikeasta ymmärtämisestä. Höh. Tuumaa siihen varmasti moni. Sen asianhan jokainen pikku lapsikin tietää ja tuntee varsin hyvin. Mitä salaisuutta siihen voi kätkeytyä? Jopa sellaista josta Vapahtajamme itse riemuitsi hengessään.

Luther kirjoitti tästä salaisuudesta:” Evankeliumi on kristittyjen kaikkein vaikein taito ja korkein viisaus, jossa he kaikkina elämänsä päivinä pysyvät koululapsina. Kuitenkin on siinä se paha vika ettei mikään näytä olevan helpommin ja nopeammin opittua, kuin se”

…… Niinpä viisaat, ymmärtäväiset ja oppineet sanovat seuraava ja Luther jatkaa:

”kyllä minä tiedän mitä on uskottava, kyllä minä tunnen Jumalan armon. Se on kerta kaikkiaan annettu; tämän kohdan laita on aivan hyvin. Mutta katso mitä meidän on tehtävä ja oltava, siinä riittää ajattelemista, siinä on aina puutteita, kuunnelkaamme jotakin siitä.

Juuri sen tähden he eivät pääse oikeaan tekemiseen asti, saavuta oikeaa halua ja voimaa, koska eivät opi mitä heiltä ensiksi ja kaikkein eniten puuttuu, nimittäin elämä, oikea parannus ja oikea usko.. He eivät tunne kuinka kadotettuja me olemme itsessämme ja kakkine tekoinemme.”

Pahin moka jonka me viisaina, ymmärtäväisinä ja oppineina voimme tehdä on siis siinä että kuljemme evankeliumin salaisuuden ohi kuvitellen että käsitämme sen jo riittävän hyvin ja nyt meidän tulee paneutua ihan muihin uskonelämän asioihin. Onhan tämä asia jo puitu tuhannet kerrat ja ihan käy haukottamaan , kun joku tästä vielä jaksaa blogin tehdä.

Viime vuosina olen jonkin verran ryhtynyt paneutumaan tähän salaisuuteen ja joskus meinaa jalat nousta lattiasta, kun se sama riemu jota Vapahtajamme koki,valtaa mielen.
Viisaat ja ymmärtäväiset ovat niitä jotka mielestään riittävän hyvin evankeliumin ymmärtävät. Lapsenmieliset sitä vastoin tunnustavat etteivät kykene ymmärtämään.Siinä pääsee osalliseksi siitä salaisuudesta, josta taivaassakin riemuitaan.

  1. Ari

    ” Taivasten valtakunta on uudestisyntyneet täällä maan päällä eli todelliset kristityt. ”

    Tämä uudestisyntyminenhän tarkoittaa sitä, että ei ole enää syntyisin naisesta, koska nainen on synti.
    ” Nainen , tuo Perkeleen pottikäytävä, joka niin helposti houkutteli miehen, Jumalan kuvan, syntiin. ” Tertullianus

    Pitää siis syntyä uudestaan, kasteessa jonka pappi hoitelee, Näin siirtyy Isän valtakuntaan.

    Ma naiset olemme niin alhaalla, että sieltä ei voi syntyä uudesti.

    • Tarja Parkkila minä en nyt noin ajattele, siis uudestisyntymästä ja naisesta syntymisestä.

      Uudestisyntyminen tarkoittaa Jumalan hengestä syntymistä eli Pyhän Hengen saamista.

  2. Mietin pääni puhki sitä miten saatoit siinä päin naamaa sanoa sellaista mitä sanoit. Tulin siihen tulokseen, jonka itse vahvistit nyt kysymällä ; ”mikä oli se loukkaus.” Joten nyt olen varma että et itse edes tajua mitä sanoit. Joten kanssasi keskustelu on minulle nyt jopa vaarallista. Saatat uudelleen sanoa samoja asioita päin naamaa ja pidät käytöstäsi täysin oikeana. Tästä syytä en halua kanssasi jatkaa mitään juttua. Kyse ei ole siitä, että en voisi antaa anteeksi, tai olisin niin vihainen , vaan ihan vain siitä, että haluan suojella omaa mielenrauhaani. Jos haluat kunnioittaa sitä, niin et yritä enää keskustelua jatkaa missään yhteyksissä.

Kirjoittaja

Pekka Pesonen
Pekka Pesonen
En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.