Oliko Jeesus Jumala

Saattaa todellakin ollut olemassa joku Jeesus- niminen kaveri joka kiersi maata puhumassa omaa filosofiaansa. Sitä mä vaan ihmettelen, että miksi siitä sitten kirjoitettiin niin monen henkilön toimesta. Muitakin kirjoituksia on kuin nuo neljä evankeliumia. Paras teoria minun mielestäni on se, että tuo Jeesus oli pyrkimässä Israelin kuninkaaksi mutta epäonnistui tuossa pyrkimyksessään. Minua hämmentää myös se, että nuo kirjoitukset jotka valittiin kanoniin ilmestyivät vasta monta kymmentä vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen.

En sulje pois sitä mahdollisuutta, että Jumala olisi olemassa mutta se, että tuo historiallinen Jeesus olisi Jumala on kyllä minulle liian vaikeata uskoa. No, jos Jumala on niin Hän varmaankin oli Jeesuksessa mutta se ei mielestäni tee Jeesuksesta Jumalaa. Samalla tavalla Jumala on myös minussa mutta enhän minäkään Jumala ole. Jumala on mielestäni myös luonnossa mutta eihän luonto ole Jumala.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Marjaana Järvinen :”…historiantutkimus osoittaa monella muullakin tavalla.”

    Olen pahoillani, mutta ”tutkimus” mielestäni osoittaa sitä, mitä halutaankin osoittaa. Viimeaikaisista tutkimuksista esimerkkinä se, että alle kaksi- tai kolmivuotiaiden köyhyys vaikuttaa heidän myöhempään syrjäytymisriskiinsä. En ole koskaan tavannut kaksi- tai kolmivuotiaita, jotka olisivat kärsineet siitä, että heillä ei ole riittävästi rahaa. Sen sijaan olen kyllä tavannut heidän vanhempiaan, jotka kärsivät köyhyydestä.

    Kun kysyin 90-luvulla yhdeltä Stakesin tutkijalta, miksi he eivät tutki ongelmia, joita poliittiset päätökset kansalaisille aiheuttavat, hän vastasi, että heitä on kielletty tutkimasta asoita, jotka kyseenalaistavat poliittiset päätökset.

    • Tuula: ”Olen pahoillani, mutta “tutkimus” mielestäni osoittaa sitä, mitä halutaankin osoittaa. ”

      Tässä vedenpaisumushötäkässä tutkimusten tuloksilla ei sinänsä ole vedenpaisumuksen kanssa mitään tekemistä. Ne vain osoittavat sivuosumana, että Raamatun esittämää vedenpaisumusta ei ole voinut olla olemassa. Esimerkiksi vaikkapa Australian ja Amerikan asuttamisen muodossa.

    • Vedenpaisumusmyytit ovat syntyneet seuduilla, joissa on hyvin voinut olla tuhoisia tulvia. Raamatun kertomuksen juret ovat Eufratin ja Tigriin laaksosta. (Juuri nyt uutisoidaan Keralan tulvista.) Sen ajan ja sen seudun ihmisille se on merkinnyt ’koko aailman’ peittymistä veden alle. Raamattua ei pidä lukea nykyisen maantieteen näkökulmasta.

  2. Minusta Marjaanan tuoma seikka siitä, että Jumalalla olisi ollut puoliso saattaa hyvinkin pitää paikkansa. Jumalallahan oli lapsia. Jos sanotaan että jollakin on lapsia niin täytyy olla myös joku jonka kanssa niitä tehdään. Myös luomiskertomuksessa on viittaus siihen koska Jumala sanoi jotain sentapaista kuin: ”Tehkäämme ihminen kaltaiseksemme” ja kuin vakuudeksi sanotaan, että ”mieheksi ja naiseksi hän heidät loi”. Luullakseni kristinuskossa annetaan ymmärtää, että Jumalan rinnalla luomisvaiheessa olisi ollut Jeesus. Ei kai Jumala voinut Jeesuksen kanssa lapsia tehdä.

    • Bror, tuo viittauksesi Raamatun alkulehdille on hyvä. Jumalan kolminaisuus oli siis olemassa maailman alusta lähtien. Samoin Jumalan kolminaisuus teki ihmisen maan tomusta. Ja puhalsi tähän elämän hengen.

      On hyvä huomata, että missä Jumala on, siellä on myös koko Jumalan kolminaisuus. Isä, Poika ja Pyhä Henki.

  3. Bror Osval Nyman :”Ei kai Jumala voinut Jeesuksen kanssa lapsia tehdä.”

    Ei, mutta entä taivaan täydeltä enkeleitä, joita fyysisin aistein voimme havaita yhtä vähän kuin esim. me aviopuolisoina havaitsimme nuorimman lapsemme suojelusenkeliä, jonka hän alle kouluikäisenä sanoi tuntevansa erittäin hyvin – tai niitä ”vihreitä pieniä leipämiehiäkään”, jotka vilistivät pitkin nurkkia ja joita me aikuiset emme voineet nähdä.

    • Näistä lasten kokemuksista vielä sen verran, että yksi elämäni surullisimmista kokemuksista oli, kun nuorimmaisemme kuunteli kesäpaikassa pappansa kanssa ulkona radiosta ohjelmaa, jossa kerrottiin suomalaisten kokemista sodista.

      Henl.koht. olin tuvassa järjestelemässä päivän ruokailua, kun hän juoksi sisään ja sanoi ”Ajattele äiti, mitemn tyhmä minä olen. Luulin, että ihmiset pudottelevat pommeja toisten ihmisten päälle”. Karjalaisella aksentilla sanottuna :”Silloin mie itkin”.

    • Tuula, kyllä jotkut aikuisetkin näkevät kaikenlaista. Olen kuullut mm että monet kristityt ovat nähneet Jeesuksen. Jotkut ovat kaiken lisäksi vielä puhuneetkin hänen kanssansa.

    • Bror Osvald Nymsn :” Olen kuullut mm että monet kristityt ovat nähneet Jeesuksen. Jotkut ovat kaiken lisäksi vielä puhuneetkin hänen kanssansa.”

      Uskoo kuka hyvänsä mitä tahansa näihin juttuihin,. niin ”yks hailee”. Henk. koht. olen kuullut, että Englannissa joku oli testamentannut omaisuutensa maahan palanneelle Jeesukselle, ja ainakin kolme ”jeesusta” oli ilmoittautunut testamentin saajaksi. Muutenkin olen sitä mieltä, että näissä asioissa on hyvä pitää ”jalat maassa ja järki päässä”.

  4. ’Jumalan poika’ oli Raamatussa juutalaiselle kuninkaalle annettu nimike. ”Totisesti sinä olet minun poikanai, tänä päivänä minä sinut synnytin’ sanoi Jumala
    Salomosta. Kuninkaan vihkimispäivä oli hänen jumalanpoikuutensa syntymäpäivä
    ja uusi kuningas oli päivän vanha ’lapsi’. Siksi Jeesuksellekin tuotiin juurikin kuninkaalisia lahjoja hänen ’syntymäpäivänään’.
    Ps 2:
    6. ”Minä olen asettanut kuninkaani Siioniin, pyhälle vuorelleni”.
    7. Minä ilmoitan, mitä Herra on säätänyt. Hän lausui minulle: ”Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin.

  5. Historiassa on kaksi tapahtumaa jotka voivat olla siemenenä vedenpaisumuskertomuksille:

    1) Mustan Meren purkautuminen Välimereen joka aiheutti todenäköisesti hirvittävän tulvan. 2) Santoriinin tulivuorenpurkaus josta syntyi valtava tsunami tuhoten mm Kreetan Minoslaisen kultuurin ja mahdollisesti heijastui Isrelilaisten Punaisen meren ylityksen yhteydessä tapahtuneeseen faraon sotajoukon tuhoutumiseen.

  6. Vain Jumala voi antaa syntejä anteeksi… ”He tulivat tuoden hänen tykönsä halvattua, jota kantamassa oli neljä miestä.
    Ja kun he väentungokselta eivät päässeet häntä tuomaan hänen tykönsä, purkivat he katon siltä kohdalta, missä hän oli, ja kaivettuaan aukon laskivat alas vuoteen, jossa halvattu makasi.
    Kun Jeesus näki heidän uskonsa, sanoi hän halvatulle: ”Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi”.
    Mutta siellä istui muutamia kirjanoppineita, ja he ajattelivat sydämessään:
    ”Kuinka tämä näin puhuu? Hän pilkkaa Jumalaa. Kuka voi antaa syntejä anteeksi paitsi Jumala yksin?”
    Ja heti Jeesus tunsi hengessänsä, että he mielessään niin ajattelivat, ja sanoi heille: ”Miksi ajattelette sellaista sydämessänne?
    Kumpi on helpompaa, sanoako halvatulle: ’Sinun syntisi annetaan anteeksi’, vai sanoa: ’Nouse, ota vuoteesi ja käy’?
    Mutta tietääksenne, että Ihmisen Pojalla on valta maan päällä antaa syntejä anteeksi, niin” -hän sanoi halvatulle- ”minä sanon sinulle: nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi.” Mark.2:3-11

    Ensimmäissä Kirkollisikokouksissa oli kys paljolti juuri Jeesuksen Jumaluudesta ja kiistattomasti ei silloinkaan selvitty kysymyksestä, mutta tuolla tultiin siihen johtopätökseen, että jollei Jeesus ole Jumala, niin meidän syntejä ei ole sovitettu.

    On edelleen tahtoja, jopa kristillisissä piireissä, jotka eivät usko Jeesuksen sovittaneen ihmisen syntiä.

    Raamattu ja Apostolit taas olivat hyvin yksimielisiä ilmoituksessa: ”Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.” 2.Kor.5:19

  7. Erittäin tärkeä kysymys. Voiko Jumalaan luottaa? (luottaa on uskon synonyymi)

    Juuri tässä meitä koetellaan, juuri siinä on uskon kilvoitus, luotammeko Jumalaan?

    Maailmassa on sellainen henki, joka pyrkii kaikin keinoin kyseenalaistamaan Jumalan Sanan luotettavuuden. Jo alussa eksyttäjä sanoi ihmiselle: ”Onko Jumala todellakin sanonut…”

    Paavali oli varma Jumalan lupauksisita ja kehoittaa meitä pysymään lujasti siinä, mistä Apostolit heille kertoivat ja syntien sovitus on Kristuksessa varma, ihminen taas on kovin epäuskoinen luonnostaan… ja siksi epäilee, varsinkin, kun ”panettelija” vakuuttaa, ettei kannata luottaa kuin itseensä.

    Paavali taas sanoo: ”Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin.” 1.Tim.1:15

    Jos uskomme, että olemme syntisiä, niin tuo lupaus koskee myös sinua ja minua.

Kirjoittaja