Olisiko meillä oppimista uusilta naapureiltamme?

Työtoverini palasi viime viikolla Mekasta ja Medinasta parin viikon matkalta. Matkan tarkoituksena oli Umra eli varsinaista Hajjia pienemmässä mittakaavassa tapahtunut pyhiinvaellus. Hänen ikänsä ei vielä salli Hajjia, joten hän osallistui Umralle äitinsä kanssa, nyt jo neljättä kertaa.

Päivää ennen Ramadanin alkua työtoverini toi toimistolle zamzam lähteen vettä Mekasta, islamilaisen tavan mukaan.  Paastoon valmistautuminen oli hänelle pyhä ja vakava asia. Islamin opetuksen mukaan paaston tarkoitus on kääntää ihmisen ajatuksia Jumalaan pyhyyteen ja hyvyyteen. Ramadanin aikana aikuinen muslimi on koko kuukauden syömättä ja juomatta auringonnoususta laskuun.

Muslimeille pyhä zamzam liittyy myös kristittyjen perinteeseen sillä sen sanotaan olevan lähde, josta Jumala antoi vettä Abrahamin karkottamalle Haagarille ja hänen pojalleen Ismailille heidän ollessaan kuolemassa janoon. Sekä juutalainen että islamilainen perinne pitävätkin Ismailia arabien kantaisänä.

Ramadan on ollut meille vieras asia suomessa, mutta nyt se alkaa näkyä, kun muslimien määrä on pakolaisten kautta kasvanut keskuudessamme. Suomessa paastoaminen on muslimeille melkoinen haaste varsinkin nyt kesällä kun valoisaa aikaa on jopa yli 22 tuntia päivässä.

Meille kristityille ramadan on sen luonteen takia kaukainen asia  sillä paastomme perustuu pääasiassa vapaaehtoisuuteen ja aika moni taitaa ennemminkin paastota terveydellisistä kuin uskonnollisista syistä. Opetuksessamme armosta erilaiset rituaalit eivät välttämättä ole merkittävä osa uskonkilvoittelua niin kuin joissakin vanhemmissa kirkkokunnissa.

Mitä sitten voisimme oppia uusilta naapureiltamme islamilaisista maista?

Vaikken kristittynä paastoa ramadanin aikana, en ole koskaan kohdannut paheksumista asuessani muslimien keskellä ramadanin aikana. Päinvastoin, kunnioitus omaa kristillistä uskoani kohtaan on suuri. En silti tahdo syödä julkisesti, enkä aiheuttaa pahennusta lähimmäisen kunnioituksen takia.

Ramadanin aikana on erityisen mielenkiintoista keskustella ja kuunnella muslimiystävieni ajatuksia paastosta ja heidän kilvoittelustaan. Koen, että näissä kohtaamisissa oma identiteettini ja uskoni kristittynä vahvistuu, mutta myös kunnioitus eri lailla ajattelevia ystäviäni kohtaan kasvaa. Naapurista tulee ystävä, lihaa ja verta, ja ennenkaikkea lähimmäinen, eikä uhka ja vihollinen, jonka haluaisi häipyvän mahdollisimman kauaksi.

Näinä vihapuheiden aikoina on surullista, että suvaitsemattomuuden ilmapiiri on kasvussa missä eri kulttuurista tulevaa naapuria ja lähimmäistä ei haluta keskuuteemme - saati että häntä edes haluttaisiin kuunnella. Millainen henkilökohtaisen elämän avartumisen mahdollisuus se olisikaan, jos uusilta tulijoilta kyseltäisiin miksi he paastoavat ja mitä he odottavat siltä. Samalla voisi kysellä laajemminkin heidän tavoistaan ja uskomuksista. Siinä voisi käydä tosin niin, että maailmankatsomus avartuisi lenkkimakkara perspektiivistä avaraan ajatteluun ja maailma olisi parempi paikka elää niin kyselijälle kuin vastaajalle. Tiedä vaikka se avaisi mahdollisuuksia maailman rauhalle. Se on joskus pienestä kiinni!

Varmasti meistä jokainen haluaa kokea hyväksyntää ja välittämistä. Tosin lienee aika mahdotonta odottaa kunnioitusta itseään kohtaan, jos itse ei pysty kunnioittamaan toisen mielipiteitä, uskomuksia ja tapoja.

Kunnioitus avaa ovia ja laajentaa keskinäisten riippuvuussuhteiden ymmärrystä. Siinä samalla, ihan huomaamatta, maailmamme voi kokea melkoisen vallankumouksen, kun muukalaisestakin tulee lähimmäinen.

36 kommenttia

  • Jari Haukka sanoo:

    Kysymys: Olisiko meillä oppimista uusilta naapureiltamme?

    Vastaus: Ei olisi. Eikö ennemminkin kannata muistaa että koko “ramada-paasto” on lähes parodiaa kristillisestä paastosta. Nyt on muuten meneillään Apostolien paasto 23.5.–28. kesäkuuta. Ei sen noudattaminen ole luterilaiseltakaan kiellettyä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Eila Kujala sanoo:

    Kiitos blogista Olli Pitkänen. Eilen kirjoitin lääketieteen opiskelijatytön paastosta kertovaan artikkeliin, miten kunnioitan muslimeja siinä, miten totena he elävät omaa uskoaan. Siinä olisi meillä oppimista.

    Kirkon Ulkomaanavun kalenterissani lukee kesäkuun kohdalla: “Elä elämääsi suhtautuen ystävällisesti ja lempeästi kaikkiin ihmisiin ympärilläsi, ja hämmästyt, miten onnelliseksi elämäsi muuttuu.”

    Täällä maalla haja-asutusalueella asuvana minulla on vain harvoin mahdollisuutta kohdata maahanmuuttajia. Yksi kokemus on muutaman vuoden takaa. Meitä oli Helsingissä koolla entisiä luokkatovereita ja illalla oli tarkoitus lähteä metrolla Kontulaan. Emme löytäneetkään toisiamme Kampin uudella valtaisalla metroasemalla kahden muun kanssa. En osannut ostaa automaatista lippua. Kun seisoin siinä onnettomana, tuli ulkomaalaisen näköinen nuori nainen ja kysyi murtaen, voiko hän auttaa. Niin hän suit sait osti minulle lipun ja lähti vielä saattamaan löytääkseni Kontulaan lähtevän junan pysäkille. – Olin ikikiitollinen ja kerroin sen myös hänelle. – Tuo itsestäänselvä ja eleetön tapa auttaa teki minuun vaikutuksen.

    Minusta on todella surullista tämä vihamielinen ja katkeruuden sävyttämä suhtautuminen tulijoihin. Katkeruus myrkyttää sekä oman mielen että ympäristön. Samalla menetetään mahdollisuus avartaa omia käsityksiään.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Olli Pitkänen sanoo:

      Kiitos Eila hienosta tarinastasi ja pohdinnasta. Meillä on todella paljon oppimista uusista tulijoista. Monet tulkitsevat sen, että kun kuunnellaan eri kulttuureista ja uskonnoista tulijoita niin samalla olisimme kaikesta samaa mieltä ja tekisimme kompromisseja oman uskomme kanssa. Sen ei tarvitse olla niin, mutta kuunteleminen voi opettaa meille paljon ja kuten mainitsin blogissa: se voi kasvattaa ja vahvistaa meidän oma kristityn identiteettiämme.

      Kuten kirjoitit hyvin: viha ja katkeruus vain lisää vihaa ja katkeruutta, ja myrkyttää mielen ja ympäristön.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jari Haukka sanoo:

      “…miten totena he elävät omaa uskoaan. Siinä olisi meillä oppimista.”

      Eikö kristityn ennemminkin pitäisi kauhistua, että he eivät tunne pelastavaa uskoa vaan turvautuvat Muhammedin oppeihin?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Kumpi on esimerkillisempää, välinpitämätön suhtautuminen oikeaan uskoon vai kokonaisvaltainen sitoutuminen erheelliseen?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Martti Pentti sanoo:

    Muukalaisiin voi suhtautua kolmella tavalla: torjuen, ihaillen tai oppien. Minä pidän oppimista yleensäkin suositeltavana. Siinä viisastuu.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Olli Pitkänen sanoo:

      Oppiminen antaa mahdollisuuden viisastumisen lisäksi myös arvioimiskyvyn kehittymiseen. Siinä häviää musta-valkoiset vastaukset.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Marko Sjöblom sanoo:

      Martille ja Jarille. Oikeaan uskoon on tietysti sitouduttava kokonaisvaltaisesti ja vakavissaan (sikäli kuin se tässä maailmassa on mahdollista). Tällöin voidaan ottaa oppia myös ei-oikeauskoisten innosta sikäli kuin se ei ole ristiriidassa kristillisen uskon kanssa. Analoginen esimerkki löytyy Jeremian kirjan reekabilaisista, joiden uskollisuutta esi-isän antamille määräyksille Jumala itse kiitti. Myös Paavalin voi katsoa pitäneen ateenalaisten uskonnollista intoa myönteisenä asiana. Kuitenkaan hän ei luopunut kristinuskon totuusvaatimuksesta.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kosti Vasumäki sanoo:

    Näkemisessäkin viisastuu.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Juhani Ketomäki sanoo:

    Kerro sinä Olii Pitkänen mitä oppimista meillä olisi? Minä en keksi mitään.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Juhani Ketomäki sanoo:

    Kysymys kuuluu että mitä oppimist meillä on tulijoista.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Olli Pitkänen sanoo:

      Heidän kulttuurinsa, taustansa, käsityksensä elämästä, ystävällisyytensä, joustavuutensa, kunniotuksensa toista kohtaan, sielun sivistys, kärsimyksensä jne. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Kaikki nuo monikossa, miten monta kulttuuria ja siitä nousevaa käsitystä elämästä onkaan tulijoilla! Jokaisen oma tarinakin kärsimyksineen ja selviytymisineen on erilainen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jari Haukka sanoo:

      “Heidän kulttuurinsa, taustansa, käsityksensä elämästä, ystävällisyytensä, joustavuutensa, kunniotuksensa toista kohtaan, sielun sivistys, kärsimyksensä jne. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.”

      Miten sovitat nämä luettelemasi ilmiöt Syyrian, Irakin, Iranin, Somalin, Boko Haram jne. nykyoloihin. Islamin periaate on toisuskoisten alistaminen jne. Koko islam alkoi sotaretkistä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Ovatko Syyria, Somalia, Irak ja Iran uusia naapureitamme? Nyt keskustelemme ihmisistä emmekä kriisipesäkkeistä, joista he ovat päässeet pois.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Juhani Ketomäki sanoo:

    Heidän kulttuuristaan meillä olisi oppimista? On sinulla ainakin huumorintajua.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Reijo Mänttäri sanoo:

    “Varmasti meistä jokainen haluaa kokea hyväksyntää ja välittämistä. Tosin lienee aika mahdotonta odottaa kunnioitusta itseään kohtaan, jos itse ei pysty kunnioittamaan toisen mielipiteitä, uskomuksia ja tapoja.”

    Ei selviä sinun elämisesi islamilaisessa yhteisössä.

    Noin 40 vuoden ajan olen elänyt ja tehnyt työtä muslimien kanssa. Olen aina ollut helluntalainen, eli sellainen joka uskoo ja rakastaa Jeesusta. Nämä sanat sanoi yritykseni paikallinen johtaja Tehranissa, v. 1998 ja se oli ensimmäinen suositus ministeriön edustajalle, vaikutusvaltaisen mullahin pojalle, kun luotettavuuttani alettiin testata. Myös oma henkilökuntani tuolloin otti huomioon helluntalaisuuteni ja poikkeuksetta se otettiin esille, kun henkilöäni esiteltiin. Kysyin tuolloin, että miksi valitsitte minut länsimaisista kumppanuusvaihtoehdoista. Ministeriön virkailija sanoi “because you are sent by God”. En tiedä liioitteliko henkilö, mutta minun ei tarvinnut ottaa huomioon heidän uskoaan. Siis en arvostellut sitä enkä arvostanut sitä.

    Selvisi myös, että laitoskirkolliset olivat muslimitaistelijoiden hampaissa, siitäkin huolimatta, että RKK:n katekismuksessa on kohta, Islaminuskoisten veljien kelvollisuudesta RKK:n taivaaseen, koska he palvelevat samaa Aabrahamin Jumalaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Juhani Ketomäki sanoo:

    Nyt on tulijat on glorifioitu ja kaikki heissä on todettu täydelliseksi niin onko siltimahdollista että hekin voisivat oppia meiltä jotain?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Reijo Mänttäri sanoo:

      Varmaan voin lähestyä asiaa Raamatun ohjeitten pohjalta.

      Kysymys on integroitumisesta. Kun Israeliin VT:n aikana muutti ei-juutalaisia, heille oli erinomaiset yksiselitteiset ohjeet.

      Tulijan piti aina ottaa paikalliset tavat huomioon, vaikkeivät Juutalaisuuteen kääntyneetkään. Kun nämä perusteet oli kunnossa, niin kukaan ei saannut heitä sortaa tai syrjiä. He olivat osa yhteiskuntaa.

      Thurenin ja Särkiön kirjoitukset maahanmuuttajista, ovat olleet erittäin harhaisia, mitä Raamattuun tulee. He kumpikin, etenkin Thuren vetosi VT:n aikaisiin ohjeisiin, mutta tämän päivän korvasyyhyn huomioiden.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Ei maailma ole mustavalkoinen. Jonkin näkeminen hyväksi toisissa ei merkitse kaiken hyväksymistä. Jonkin näkeminen huonoksi tai pahaksi ei tarkoita kaiken tuomitsemista kelvottomaksi. Hyvän havaitseminen toisissa ei ole myöskään sen hyvän mitätöimistä, mikä on itsellä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Olli Pitkänen sanoo:

    Kysymykseeni “onko meillä oppimista uusilta naapureiltamme”, kommentien perusteella osan mielestä vastaus on “ei” ja osan mielestä “on.”

    Menee niinkuin elämässä yleensä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Olli Pitkänen
    Olli Pitkänen

    Olen kehitysmaa-aktivisti ja maailmankansalainen alunperin Joensuusta. Olen asunut pitempiä aikoja Tansaniassa, Jordaniassa ja Salomonin saarilla, ja työni takia matkustanut eri puolilla maailmaa. Nykyisin toimin Suomen Lähetysseuran Mekongin ja Oseanian Aluepäällikkönä. Seurailen mielenkiinnolla elämää Aasiassa ja muualla maailmassa, joista kirjoittelen havaintojani blogiini herättelemään ajatuksia kulttuurien erilaisuuksista, rikkauksista ja välillä niiden kummallisuuksista. Kaikki ajatukseni ovat omiani ja omalla vastuullani, eivätkä välttämättä edusta työnantajani käsityksiä.