Olla lastenkaltainen

Nähdä harmaassa sadepäivässä lätäkkö ja maailman parhaat kuravellihommat. Tehdä hiekkakakkuja ja lainata lapiotaan sitä tarvitsevalle. Juosta aamuvarhaisella ympäri olohuonetta kiljuen ilmoille sitä riemua, minkä vain ensilumi voi nostaa pintaan.

Kirmata kädet avoimena suoraan syliin. Kertoa silmät loistaen, kuinka rakastaa. Käpertyä lähelle silloin, kun siltä tuntuu. Antaa naurun tulla ja itkunkin.

Ottaa jokainen päivä vastaan uutena seikkailuna.  Ihmetellä kuuta ja tähtitaivaan äärettömyyttä. Haistaa tuuli ja tuntea ruoho varpaidensa välissä. Pysähtyä huomaamaan muurahaisten polku.

Heittäytyä, kokeilla ja yrittää. Yhä udestaan ja uudestaan. Oppia, oivaltaa ja omaksua. Vailla kiirettä tähän maailmaan, jossa luulemme pärjäävämme ilman apurattaita.

.

Lastenkaltainen

Viatonta kruunua hän kantaa otsallaan.

Ei kovin montaa piirtoa oo vielä taulussaan.

Ei ylpeydestä tiedä, ei katsettaan käännä pois,

vaikka toinen arvoton maailman eessä ois.

.

Hän luottaa, että huominen huolehtii itsestään.

Ei taustapeiliin vilkuile, keskittyy elämään.

Ei mieti, minne valo menee, mistä tuuli käy

tai missä ovat pilvet silloin, kun ei niitä näy.

.

Lastenkaltaisten on valon valtakunta,

pienet jalat pysyy tiellä helpommin.

Lastenkaltainen tietää ei oo unta

maailma, jossa pelkkää hyvää tahtoo ihminen.

.

.

Siunattua Mikkelinpäivää. Valoa ja lastenkaltaisuutta alkavaan uuteen viikkoon.

2 kommenttia

  • Yrjö Sahama sanoo:

    Kauniisti sanoitettu, mutta asialla on toinenkin puolensa. Kyllä lapsi myös kiukuttelee vanhemmilleen ja kiusaa toisia lapsia, toisaalta hän on myös loputtoman utelias ja kyselee usein aivan mahdottomiakin kysymyksiä.. Tätä kaikkea myös me Jumalan lapsiksi kastetut teemme. Ehkäpä lastenkaltaisuutta olisikin se, että tajutessamme tehneemme väärin menemme Isän eteen pyytämään anteeksi, kun meitä pelottaa pyrimme hänen turviinsa ja ollessamme ymmällämme uskallamme kysyä niin Jumalalta kuin itseltämmekin mahdottomia kysymyksiä silläkin uhalla, että jäämme joskus vastausta vaille.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Matti Tampio sanoo:

      Todella hienosti jatkoit pohdinnoistani eteenpäin. Tuo on niin totta – toinenkin puoli lastenkaltaisuudesta löytyy. Kommentistasi nousi mieleeni se, miten näin ihmisenä on isänä sillä tavalla vajaa, ettei aina osaa kärsivällisesti vastaanottaa sitä lapsen kiukkua tai loputonta kysymysten tulvaa. Kun Jumalalle kiukuttelee tai Häneltä kyselee, riittää Hänellä pinnaa ottaa meidän lastensa kitinöitä vastaan. Jumala on rakkaus. Täydellinen rakkaus.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Matti Tampio
    Matti Tampio

    Mietteitä uskosta, kirkosta ja elämänmenosta.

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit

    Kirjoittajan luetuimmat blogit

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit