Omanlainen paasto.

Tämä viimeinen paaston tunti on kaikkein hankalin. Yritin tappaa aikaa seuraamalla Iivon ponnisteluja hiihdossa. Ei pärjännyt venäläisille. Luin samalla Mannerheimin elämänkerran loppuun. Sielläkin oli puhetta syömisestä. Jostain syystä hyppäsin ne kohdat yli. Vaihdoin kirjaa ja taas oli ruokajuttuja. Niitäkään en halunnut lukea. Piti äsken saada vähän vaatettakin lisää, kun alkoi viluttaa. Tämmöistä tämä paasto saa aikaan. Ei oikein ruokajutut kiinnosta.

Kekkasin tämän, ihan omanlaisen paaston, kun kuulin Ortodokseilta, että paastossa ei tule pyrkiä kohtuuttomuuksiin. Paaston ei pidä olla suoritus. Ei ole kyse siitä, että kiusaisi itseään jollakin usean päivän paastolla, tai pyrkisi siinä itseään jotenkin voittamaan. Kurittamaan itseään paastolla tms. Vaan löytämään elämän kokonaisvaltaista kohtuullisuutta.
Toinen puoli paastoni ideasta syntyi TV:n kautta. eräässä ohjelmassa kuvattiin kahta ryhmää joiden veriarvoja tarkkailtiin. Toisen ryhmän aamupalaa siirrettiin myöhemmäksi ja sen ryhmän arvot paranivat. Niinpä kehitin näistä kahdesta, ihan omanlaiseni paaston. Eli venytän ruokailuani pitkälle iltapäivään

Söin illalla joskus 19 paikkeilla viimeksi ja nyt kun syön 16 jälkeen, niin olen paastonnut lähes vuorokauden. Aiemmin yritin paastota pitempään ja paaston loputtua ei syömisessä ollut mitään tolkkua. Nälkä jäi päälle.

Tämä vajaan vuorokauden paasto nostaa sopivasti nälän tunteen pintaan.
Syötyäni se katoaa ja sen jälkeen syön kohtuudella. Myöhemminkin ruokaa lautaselle ottaessani huomioin paremmin oman todellisen tarpeeni. Näin paastoni saa aikaan juuri sen mihin paastolla pyrin, eli kohtuullistamaan syömistä. Syömisen kohtuullistaminen vaikuttaa moneen muuhunkin asiaan, jossa helposti menee yli kohtuullisen rajan. Olen huomannut tällaisen paaston sopivan minulle oikein hyvin ja toteutan sitä silloin tällöin.

2 kommenttia

  • Jari Haukka sanoo:

    Pekka P,

    Mielenkiintoinen kokeilu.Paastossa on ehkä parempi noudattaa kirkon ohjeita. Omia virityksiä ei ehkä kannata tehdä vaan luottaa vuosituhantiseen kokemukseen.

    http://www.ortodoksi.net/index.php/Paastos%C3%A4%C3%A4nn%C3%B6t_ortodoksisessa_kirkossa

    PS. Paastolla kristillisessä puheessa tarkoitetaan yleensä hieman eri asiaa kuin pelkkää syömättömyyttä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Tietysti on näin. Mikäli paastolla pyrkii suoraan johonkin hengelliseen tavoitteeseen ja haluaa toteuttaa kirkon traditiota yms. Oma tavoitteeni on välillinen. Tavoitteeni on vain kohtuullistaa nautintojani. Jotta notkuisin koneella vähemmän, Istuisin TV: ääressä hiukan vähemmän ja Kävisin nukkumaan aikaisemmin. Jolloin heräisi aikaisemmin. Ehtisin aamurukoukseen, lukisin sanaa enemmän, tekisin aamuvoimistelut ja suunnittelisin päiväni paremmin. Saisin elämään virkeän rytmin. Kaikkeen tähän on avaimena kohtuullisuus. Sitä voin opiskella näin. Hengelliset tavoitteet tulevat sivutuotteena.

    Kirkko “uskovaisena” en tunne kirkollista paastoa omakseni. Minulle tulee siitä mieleen vain ajanjakso, jona lopettaa, jonkin nautinnon ja jatkaa sitä paaston jälkeen. Jolloin se ei muuta mitään oikeasti. Eri asia olisi jos olisin Ortodoksi ja olisin osa sitä kulttuuria.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Pesonen
    Pekka Pesonen

    En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.