Onko armo sittenkään absoluuttista?

Aikuinen minussa jatkaa lapsen kyselyä:

" Jos armo on absoluuttista, miten siihen voidaan sisällyttää veriuhri tai jonkinlainen sovitus?"

"Ehdoton rakkaus on absoluuttista rakkautta. Mutta onko armo sitä?"

" Vai liittyykö armoon kuitenkin vielä siemenajatus sen ansaitsemisesta, sovituksesta ja hyvityksestä?"

" Ja onko armo, johon liittyy ajatus sovituksesta ja hyvityksestä sittenkin vain armopaloja?"

Joku voi tietysti ajatella, että on armoa, että saa sovittaa tai hyvittää pahat tekonsa tai että joku tekee sen puolestani.

Itselleni armo on Jumalan ehdotonta ja absoluuttista rakkautta - eikä puhettakaan ansaitsemisesta!

Sen vuoksi käytän armo-sanan tilalla mieluummin sanayhdistelmää absoluuttinen tai ehdoton rakkaus. Tai jos puhun armosta, puhun

Absoluuttisesta

Rakkaudesta

Minun

Osakseni.

Olen kelvollinen itsessäni Jumalalle Hänen absoluuttisen rakkautensa tähden, joka Hän on ja joka myös minä pohjimmiltani olen Hänen kuvanaan. Riitän itsessäni Hänelle, koska loppujen lopuksi olen yhtä Hänen kanssaan.

Mihin sitten tarvitaan veriuhria?

Tarvitsiko Jumala veriuhria, jotta saattoi antaa ihmisille heidän syntinsä anteeksi?

En usko, että Jumala tarvitsi veriuhria, mutta sen ajan ihmiset tarvitsivat sen ymmärtääkseen, ettei mitään uhria tarvita.  Ja ilman Jeesuksen antautumista veriuhriksi sen ajan ihmiset eivät olisi ymmärtäneet lopettaa uhraamista Jumalalle syntien sovituksena.

Enkä usko, että Jumalaa on oikeasti koskaan tarvinnut lepytellä. Jumalan lepytteleminen kuului Vanhan Testamentin ajan ankaraan ja pelkoon perustuvaan jumalakuvaan, jota edelleen monet kristityt elävät todeksi. Sen vuoksi he näyttävät myös tarvitsevan mielessään veriuhria syntiensä sovitukseksi.

Ehkäpä Jeesuksen ajan veriuhriajattelun lopettamisessa oli kysymys sen ajan ihmisten tietoisuuden kehittymisstä siihen pisteeseen, että se oli mahdollista. Mutta mietin myös, miten muuten Jumala olisi voinut osoittaa rakastavansa ihmistä ehdoitta sen ajan ihmisille kuin veriuhrin avulla?

Itämaisen ajattelun mukaan Jeesuksen veriuhrissa saattoi olla kysymys myös ihmiskunnan suuresta karmallisesta puhdistuksesta, jonka vuoksi se tarvittiin ja sen täytyi tapahtua.

Meille kristityille Jeesuksen veriuhrissa on perinteisesti ollut kysymys syntien anteeksisaamisesta ja anteeksiantamisesta. Tälle teologiselle tulkinnalle on perustunut koko kristillinen ajattelu.

Silti minun on myönnettävä, että itselleni on viime aikoina ollut hyvin vaikea mieltää syntien anteeksisaamista tai anteeksiantamista veriuhriajatteluun kuuluvan ostamisen kautta, vaan olen mieltänyt sen ennemmin aina olevan ja olleen Jumalan ehdottoman, absoluuttisen rakkauden kautta, joka näkyi Jeesuksen ristinkuolemassa. Sillä minun on vaikea ymmärtää, kuinka armo voisi olla absoluuttista, jos se on täytynyt veriuhrilla ansaita.

 

 

37 kommenttia

  • Leo Tihinen sanoo:

    Antti Hämäläinen: “No kristillisyyden päämäärä sinänsä ei ole vain tehdä meitä onnelliseksi vaan lahjoittaa meille iankaikkisuus Kristuksessa.”

    Eiköhän se ole aika onnellinen tila, jos saa lahjaksi iankaikkisen elämän Kristuksessa? Vuorisaarnassa Jeesus 11 kertaa luettelee ketkä ovat autuaita. Viimeksi hän toteaa:

    “Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä.”

    Selvää tekstiä varmaan sinullekin.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Tihinen. “Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa..”

      Kristillisyyteen kuulu “kyky” kokea iloa ja surua samaan aikaan. Tämä ominaisuus, murtuneisuus, on tyypillistä herätyskristillisyydelle silloin kun herätys on tervehenkinen. Suomessa on ollut paljonkin tällaisia herätyksiä. Ilman tätä ominaisuutta, murtuneisuutta, on kyllä suuri vaara katkeroitua jonkun vainon tai epäoikeudenmukaisuuden kohdatessa meitä. Iloitseminen silloin on Jumalan armon vaikutusta.

      Tässä ei kuitenkaan ole kyse onnellisuudesta sinänsä samassa meskityksessä kuin se yleensä ymmärretään.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Anita Ojala sanoo:

    ANTTI H. Ymmärsin kyllä, että tässä blogissa on kyse lähinnän sisäisestä dialogista, mutta tämä on jatkoa edelliselle blogille, jossa blogisti kirjoitti, mitä hän vastaa lapselle, joka kyselee Jeesuksen kuoleman merkityksestä. Mahdollisesti keskustelu lapsen kanssa oli kuviteltu, mutta selväksi kävi, että blogisti vastaisi lapselle, ettei sovituskuolemaa tarvita taivaaseen pääsylle.

    KesäSpiritin (Hengen uudistuksen) päätösmessun saarnassa toiminnanjohtaja Timo Pöyhönen toi esiin kolme uskonelämän kannalta keskeistä asiaa. Yksi näistä oli Hebr.kirjeen kohta, jossa sanotaan: “Hän (Jeesus) on yhdellä ainoalla UHRILLA tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.” Vain Jeesuksen uhri avaa tien Jumalan yhteyteen. Kannattaisi lukea Hebrealaiskirje – ja muutkin UTn kirjeet, ja verrata omaa ajatteluaan niihin.

    Jos Jeesuksen kuolema oli pelastumisen kannalta tarpeeton, UTsta joutuu poistamaan paljon tekstiä. Eipä taida paljon jäädä jäljelle. Yhä enemmän on nykyään niitä, jotka eivät kaihda nostamasta omaa yksityisajatteluaan Jeesuksen kutsumien apostolien ja muiden historian merkittävien hengellisten opettajien (Augustinus, Luther…) yläpuolelle. Kaipasi hiukan suhteellisuudentajua.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Heikki Halme sanoo:

    Armo on perinteisessä kristillisessä kontekstissa täynnä tyhjää oleva sana ja tuuleen huutamista. Armon ehdothan ovat siinä armottoman kovat, jotta sen saisi osakseen. Veriuhrikin on ihmisen kehittelemä tarina, jonka takana on pyrkimys mitätöidä tuntematon “jumala/luoja” ja nousta sadun siivillä toista ihmistä päsmäröimään ja kiinni vallan kahvaan. Sadun törkeimmät valheet liittyvät perisyntiin, käännyttämiseen, pelastukseen ja helvettiin. “Luojan” luoma ei kelpaa ihmiselle ja elämän suurin hetki on kuolemassa. Ihminen on itsensä nostanut tarinan tähdeksi. Blogistille, luota omaan jumalaasi ja hyvään, jonka löydät itsestäsi. Sillä pääsee pitkälle tässä elämässä ja jos tuolla puolen jotain on, niin sielläkin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Anita Ojala sanoo:

    Kovin varmat ovat äänenpainot Halmeella. “Armo on… veriuhri on… suurin valhe on…”

    Kun on näin suurista asioista kyse, joita Halmekaan ei vielä ole päässyt tuonpuoleisessa varmistamaan, olisi ripaus nöyryyttä hiukan viisaampaa. Olisi realistisempaa esittää omat uskomuksensa sellaisina kuin ne ovat: “Minun näkemykseni mukaan armo on…” jne. Sillä uskomuksia ovat Halmeenkin näkemykset, vaikka ne miten painokkaasti lopullisina totuuksina esitettäisiin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Armo on jotain Kaikkivaltiaan omaisuutta, jota Hän antaa kenelle anta ja on antamatta kenelle on antamatta. Ei kannata trossata puoleen eikä toiseen. On sellaisesta asiasta kyse, jota emme ymmärrä, mutta voimme olla onnelliset sen osallisuudessa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Anita Ojala sanoo:

    Niiden, jotka haluavat poistaa kristnuskosta sovitusopin, kannattaisi miettiä sitä, että myös natsit halusivat sen poistaa. Ehkä motiivit olivat erilaiset, mutta tavoite sama.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Anita. “Niiden, jotka haluavat poistaa kristnuskosta sovitusopin, kannattaisi miettiä sitä, että myös natsit halusivat sen poistaa”. Aivan, jos sovitusoppi poistetaan kristillisyys tyhjenee substansistaan ja ja muuttuu filosofiaksi jota voidaan manipuloida miten vaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Seija Rantanen sanoo:

    Kielitoimiston sanakirja on minulle suomenkielen raamattu. Tämä raamattu todistaa minulle saman kuin Raamattukin. ”Armo = Jumalan osoittama ansaitsematon anteeksiantava rakkaus ihmisiä kohtaan.” (https://www.kielitoimistonsanakirja.fi)

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Rouva Rantanen. ”Armo = Jumalan osoittama ansaitsematon anteeksiantava rakkaus ihmisiä kohtaan.” Aivan, Jumala antaa aurinkonsa paistaa niiin pahoille kuin hyvillekin. Sitten armo ei merkitse sitä, että kaikki lopulta päätyvät armosta nauttimaan iankaikkisuuden ajaksi. Jumalan voi hylätä ja kääntää Hänelle selkänsä jolloin voimme etääntyä Jumalan läsnäolosta. Pelastus on Jumalan yhteyttä ja kadotus tämän yhteyden ulkopuolella oloa. Välttämättä ei pidä spekuloida millaista on olla Jumalan läsnäolon ulkopuolella. Tässä elämässä se on monille ehkä aika mukavaakin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seija Rantanen sanoo:

      Antti: Minusta ’armon’ vaikeus on sen vastaanottamisessa. Ansaitsematon ja

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Seija Rantanen sanoo:

    … jaha, huono sää näköjään katkoo nettiyhteyksiä…

    Siis tarkoitukseni oli sanoa, että ansaitsematon ja anteeksiantava armo on oikeastaan ihan mahdoton asia järjellä käsitettäväksi.

    Siksi meillä ihmisillä on usein taipumus rakentaa omista teoistamme tikapuita taivaaseen. Esittelemme toisillemme ja suorastaan Jumalallekin hyviä tekojamme ikäänkuin armon pantiksi.

    Ennenvanhaan käytettiin ilmaisua ’armon alle taipuminen’. Se mielestäni kuvasti hyvin armon vastaanottamisen vaikeutta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jokaisella on varmaan oma mielikuvansa mitä sana armo sisältää. Sanat muuttuvat sisällöltään emmekä enää ymmärrä toisiamme, vaikka käytämme samoja sanoja. Nelkytluvun ihmisen oli aluksi sisäistää sanaparis: sika siisti, joka tuli eteen viime vuosituhannen lopulla.

    Onko armoa paljon? Onko sitä niinkuin Saharassa hiekkaa, kun ottaa lapiollisen ei yhtään huomaa vähentyneen. Vai onko sitä vähän, mutta arvokasta? Hengellisessä laulussa lauletaan pisarasta Jeesuksen verta.

    Onko se niinkuin antibioottipiikki, joka annetaan koko karjalle, vai täsmälääke sairastuneelle.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seija Rantanen sanoo:

      Lauri: Vastaapa omaan kysymykseesi. Miten paljon armoa on sinun mielestäsi? Ja onko sitä kaikille yhtä paljon? Vai onko jollekin enemmän ja toiselle vähemmän?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Anne-Marja Isoaho
    Anne-Marja Isoaho

    Kirjoittaja tunnustautuu Kristuksen seuraajaksi, joka kirjoittaa niin kuin hänen sydämensä sanoo ja saarnaa ensisijaisesti itselleen