Onko jo aika rauhalle?

Kun Ari Norro kieltäytyi jumalanpalvelusyhteistyöstä hyvinkääläisen pappisnaisen kanssa, moni seurakunta veti tukensa SLEY:ltä. Tässä tilanteessa kyselin itsekin oman kotiseurakuntani konfirmaatiokolehtien perään (menivät silloin SLEY:lle). Kun Nuotta-lehti aloitti kamppanian homoseksuaalisuutta vastaan, muutama lähetysjärjestö menetti usean ison seurakunnan tuen. Itse olin yksi ensimmäisiä, joka otti kantaa Nuotta-lehden kamppaniaan: en pitänyt siitä silloin, enkä pidä tänäänkään.

 

Kirkko ei voi tukea ihmisten syrjimistä heidän sukupuolensa tai seksuaalisen suuntautumisensa perusteella. Suomalaisten enemmistö kokee tällaisen syrjinnän vääryydeksi, siis uskonnollisella kielellä synniksi. Kysymys ei ole kuitenkaan vain ihmisten kokemuksesta, vaan myös lähimmäisenrakkauden vaatimuksen ottamisesta todesta. Tämän päivän maailmassa ei ole mahdollista istua kahdella tuolilla eli toisaalta vakuuttaa, että me emme syrji ketään, ja toisaalta syrjiä. Syrjintä, joka on jollakin teologisella tai filosofisella silmänkääntötempulla selitetty ei-syrjinnäksi, on tosiasiassa edelleen syrjintää.

 

Konfliktien pitkittyminen on syönyt kirkon voimavaroja. Asetelmat ovat lukkiutuneet ja asioista on tullut arvovaltakysymyksiä. Tästä asetelmasta pitäisi päästä ulos. Mutta miten?

 

Jos syrjintää esiintyy, siihen pitää reagoida. Läpi sormien katsominen ei ole vaihtoehto. Mutta reaktion tulee olla sellainen, että törttöilleelle järjestölle annetaan oikeasti mahdollisuus parantaa tapojaan. On erittäin harvinaista, että uskonnollinen liike sanoutuisi irti taakaksi käyneestä päätöksestä tai kannanotosta. Sellaiset on paljon helpompi haudata hiljaisuudessa kuin julkisesti sanoutua niistä irti. Minusta nyt alkaa olla aika unohtaa vanhat synnit ja katsoa vuoden päästä, missä on vuonna 2014 menty.

 

Toisaalta muutama lähetysjärjestö voisi keskuudessaan miettiä suhtautumistaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin ja heidän kohteluunsa. Mikä on hyväksyttyä ja mikä ei? Milloin 'synnin' vastustamisen keinoista tulee suurempi synti, kuin siitä, mitä vastustetaan? Milloin 'synnin' vastustaminen on muuttunut keinoksi polkea lähimmäistä? Siis suomeksi: miten he sovittavat yhteen oman syntikäsityksensä ja kaikkien ihmisten tasavertaisen kohtelun?

40 kommenttia

  • Panu Saarela sanoo:

    Kylläpäs kirjoittaa Jaakko Herranen viisaita sanoja ketjun ensimmäisessä kommentissa. “Sä koskaan et muuttua saa” lauloi Markku Aro aikoinaan suositussa iskelmässä. Turhaan. Ne naiset (?), joille hän 70-luvulla lauloi, ovat hieman muuttuneet.

    Yhtä epärealistinen illuusio on ikuisesti sama ja muuttumaton usko ja kirkko. Sellaista ei ole koskaan ollut – eikä tule.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Osmo Kauppinen sanoo:

      Kirkko elää ajassa. Sen tuleekin muuttua ja vastata kunkin ajan haasteisiin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Lauri Lahtinen sanoo:

      Tietenkin maailma muuttuu. Tulee uusia asioita. Nyt on kyse siitä katsotaanko asioita raamatun näkökulmasta vai aletaanko raamattua tulkita maailman vaatimusten näkökulmasta. Sanoisin, että kannattaisi olla tarkkana.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Osmo Kauppinen sanoo:

      Uskon näkökulmasta tietenkin tulee kirkon tarkastella muuttuvan maailman asioita. Tämän päivän maailmassa on hyvin paljon sellaista, mitä 2000 vuotta sitten ei voitu edes kuvitella. Tosin on kyllä samojakin, kuten esimerkiksi suvaitsemattomuus toisin ajattelevia kohtaan. Se kuulunee ihmisen perusolemukseen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • jorma ojala sanoo:

      Yksimielisyys. Oli joskus, mutta lakkasi olemasta. Siitä Saatana on pitänyt huolen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Panu Saarela sanoo:

      Höpöhöpö. Yksimielisyyttä ei ole ollut koskaan kristinuskon historiassa. Se on luettavissa jo Uuden testamentin lehdillä. Paavali ja Pietari – esimerkiksi – eivät olleet aivan “yksimielisiä”.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Salme Kaikusalo sanoo:

    Ei näytä olevan vielä aika rauhalle, koska ei löydy rauhantahtoa tästä päätellen: “Vantaalaiset seurakunnan luottamushenkilöt Johanna Korhonen ja Sari Roman-Lagerspetz katsovat piispa Irja Askolan luona käydyn keskustelun jälkeen, etteivät kirkkohallituksen lähetystyöstä vastaavat henkilöt aja tasa-arvoa lähetysjärjestöihin. Kirkon ulkoasiain johtaja Kimmo Kääriäinen kiittää Korhosta ja Roman-Lagerspetziä työstä tasa-arvon puolesta, mutta näkee heidän asenteensa olevan menkää pois melkein kaikki.”

    Jos halutaan ajaa pois melkein kaikki, niin kenen kanssa sitä rauhaa edes hierotaan?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Salme Kaikusalo sanoo:

      Ps. vaikuttaa että Tulkaa kaikki-liike on halukkaampi sovinnon hakemiseen kuin Yhteys-liike. Tulkaa kaikki-liike on osoittanut sen käytännön teoillaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Yrjö Sahama sanoo:

    Ihmiselämässä on monia asioita, jotka toisille ovat syntiä, toisille ei. Luonnollisesti kristillisessä julistuksessa ja opetuksessa kehotetaan syntiä karttamaan. Eihän se kovin hyvin meiltä keneltäkään taida onnistua, mutta kyllä tuo kehotus on aivan oikea. Se, joka kokee jonkin asian synniksi, pyrkiköön sitä karttamaan ja sallittakoon hänen siitä muitakin varoittaa. Mutta on myös hyväksyttävä se, että ne, joitka eivät koe samalla tavoin, tekevät hyväksyttäväksi ymmärtämiään tekoja vapain sydämin ja ehkä neuvovat muitakin menettelemään samoin. Kumpikaan ei näiden tulkintojensa takia kuitenkaan ole vääräoppinen tai luopio. Kun tämä on yleensä aika hyvin ymmärretty esim. kysymyksessä alkoholin käytöstä tai asepalvelun oikeutuksesta, pitäisi se ymmärtää myös seksuaalietiikan kiistakysymyksissä. Sopu kirkossamme voi syntyä vain siten, että hyväksytään henkilökohtaisten ratkaisujen ja tulkintojen erilaisuus asioissa, jotka eivät koske yhteistä uskontunnustusta.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Rafael Koivisto sanoo:

      !Se, joka kokee jonkin asian synniksi, pyrkiköön sitä karttamaan ja sallittakoon hänen siitä muitakin varoittaa. Mutta on myös hyväksyttävä se, että ne, joitka eivät koe samalla tavoin, tekevät hyväksyttäväksi ymmärtämiään tekoja vapain sydämin ja ehkä neuvovat muitakin menettelemään samoin. Kumpikaan ei näiden tulkintojensa takia kuitenkaan ole vääräoppinen tai luopio.”

      -Tuo alkuosa sopii minunkin henkeni mukaan ihan hyvin ja on selkeästi Raamatun, siis Jumalan Sanaan perustuvaa. Mutta entäpä tuo loppuosa; mistä se kertookaan? Jos ihminen ei ole uudestisyntynyt uskova, niin hänessä ei vaikuta Pyhä Henki, kuten se uskovan ihmisen hengessä vaikuttaa ja ihmistä opastaa hänen arvioidessaan omia tekemisiään ja tekemättä jättämisiään. Silloin ihminen on vain omantuntonsa varassa; ja kuten tiedämme, mm. rikollisista valehtelijoista, haureellisista yms. ihmisistä, niin omantuntonsa voi ihminen hiljentää ja paaduttaa melko tehokkaasti, siitä mitä se voi olla vielä silloin kun ollaan pieniä viattomia lapsukaisia, tietämättä maailman pahuudesta juuri mitään.

      Tuon kommnettisi Yrjö, voisi tulkita jopa niinkin, että jos ihminen ei itse ymmärrä olevansa vääräoppinen tai luopio, niin ikään kuin hän ei sitä sitten voisi ollakaan? Mutta varmasti jokainen ymmärtää sen, siis jos ymmärtää myös Saatanan roolin hengellisessä kentässä ja ihmisten sieluista käytävässä ns. hengellisessä sodankäynissä, että se tietenkin yrittää juurikin niin ovelasti ihmisiä eksyttää, etteivät he itse edes huomaisi ja ymmärtäisi menneensä väärään oppiin, siis tulleensa vääräoppisiksi. Niin he ovatkin pian jo suureen ääneen johtamassa muitakin harhaan ja vääriin oppirakennelmiin, perustellen niitä ties millä hienoilla “inhimillisillä-“, “humanistisilla”, ja jopa “ihmisoikeus-“, yms., toki kyllä äkkiseltään fiksuilta kuulostavilla näkökohdilla; niin kyllä, mutta vain jos niitä tarkastellaan sekularismin kannalta. Mutta meidän kristittyinä, siis ainakin -uskovina- sellaisina, tuleekin tarkastella asioita oman, tärkeimmä “ohjekirjamme” Sanan, siis Raamatun kirjoitusten valossa…

      Joten voi vain todeta, että sitä kriteriä tuon kommentin loppuosa ei varmastikaan täytä, tai jos jonkun mielestä täyttää ja sille löytyy yhtä selkeätä Sanan paikkaa, kuin tuolle alkuosalle, niin olisi toki mieluisaa saada sitä esille. Enkä tarkoita nyt siis jotain sellaista ympäri pyöreätä “rakastakaa”-kohtaa, jolla joidenkin mielestä voi puolustella, niin, kait sitten vaikka naapurin vaimoon rakastumista…?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • jorma ojala sanoo:

      Kristillinen usko käsittää enemmän kuin uskontunnustuksen. Rakkaus, joka on lain täyttymys, merkitsee myös sen totena pitämistä, mitä kutsutaan Jumalan tahdoksi. Eikä se merkitse ainoastaan totena pitämistä, vaan myös halua elää sen mukaisesti. Ei voi olla oikeaa rakkautta, jos viitataan kintaalla sille, mitä Jumala on tahtonaan ilmoittanut (ajatellen, ettei se minua koske). Kun ollaan tietoisesti, haluisasti ja katumusta tuntematta tässä sieluntilassa, ei olla armon piirissä. Se on vissi. Asia käy selville Roomalaiskirjeen luvusta 8.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Yrjö Sahama sanoo:

      Rafaelin kommenttiin pari ajatusta vastineeksi: Vääräoppinen on se, joka ei pidä totena sitä, mitä ekumeenisissa uskontunnustuksissa sanotaan, eikä kukaan, joka sydämen uskolla yhtyy kirkon uskontunnustukseen ole vääräoppinen. Tämä ei ole subjektiivisten tuntemusten asia, vaan raja on aivan selvä ja yksiselitteinen. Mitä sitten Jumalan ilmoitetun tahdon ymmärtämiseen tulee on ylimpänä lakina aina rakkauden kaksoiskäsky. Kaikkia muita Jumalan lain kohtia on tulkittava sen valossa. Näin voidaan ihan rehellisesti päätyä erilaisiin käsityksiin yksittäisten tekojen synnillisyydestä. Onhan synti vanhan kristinopin mukaan sitä, mikä erottaa meidät Jumalasta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • jorma ojala sanoo:

      Koetin tuoda esiin tuota vanhaa koettua näkemystä, että meiltä edellytetään henkilökohtaista sydämen uskoa, eikä tunnustuskirjojen ja uskontunnustusten tavaamista ulkoa edesmenneitten esivanhempien perässä. Ne ovat hiukan eri asioita. On hvyä pitää kiinni oikeasta opista, mutta sen asian toteutuminen ei vielä kerro yhtään mitään henkilökohtaisesta uskosta, pelastushan ei koskaan ole tiedon asia. Tässä tulee mielestäni fariseuksen ja publikaanin ero esiin.

      On hyvä puhua rakkaudesta lain summana, mutta sellainen rakkaus ilmenee myös suhteessa lähimmäiseen ja Jumalaan. Kun on rakkaus Jumalaan, on myös halu olla kuuliainen hänen tahdolleen, eikä piittaamaton siitä Minusta tas on ihan selvää, että jos ihminen on tullut uskoon, päässyt sovintoon Jumalan kanssa. on hän sen kokenut myös subjelktiivisesti. Tunteet eivät tietenkään ole uskon perusta.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    Asia on päin vastoin. Yksimielisyys ja rakkaus olivat kristillinen hyve ja tavoite alusta lähtien: Sitä Paavalin ja Pietarin erimielisyyskin koski, koska uhkana oli jakautuminen ja riidat..

    “Ja uskovaisten suuressa joukossa oli yksi sydän ja yksi sielu; eikä kenkään heistä sanonut omaksensa mitään siitä, mitä hänellä oli, vaan kaikki oli heillä yhteistä” (Ap.t.4:32).

    “Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus” (Joh.13:35).

    Ilmoita asiaton kommentti