Onko kiroilu henkistä väkivaltaa?

Maamme pääministeri kiroilee paljon."HS:n mukaan vahva johtaja Marin tuskastuu välillä muiden jahkailuun ja kiroilee paljon.". Onko siis kiroilu tapa ilmaista omia syvimpiä tuntoja ja sielun olemusta vai ehkä henkistä väkivaltaa?

Vaikuttavimmat kirosanat voi jakaa karkeasti kahteen luokkaan: uskoa ja Jumalaa koskevat ja sukupuoliasioihin viittaavat. Jos vaikkapa esimies käyttää toiseen tai molempiin kuuluvia kirosanoja voisiko niille jatkuvasti altistuva alainen tuntea itsensä henkisesti pahoinpidellyksi?

Voitaisiin kuvitella tilanne, jossa johtava poliitikko käyttää sopimatonta kieltä vaikka erään maailmanuskonnon profeetasta. Voisiko tuota uskontoa tunnustava virkamies olla henkisen pahoinpitelyn kohteena. Entäpä jos johtava poliitikko suoltaisi päivät pääksytysten törkeyksiä, joissa värikkäästi kuvaillaan erilaisia seksuaalisia toimintoja tai käytettäisiin luovasti mies- ja naissukuelinten kansanomaisia nimityksiä. Voisiko vähemmän karkeassa kielellisessä ympäristössä kasvanut henkilö tulla näin pahoinpidellyksi?

 

Kiroilu ei ole välttämättä mikään ongelmaton tapa vaan se voi olla työpaikkaväkivallan muoto.

"Työpaikkaväkivalta voi ilmetä

  •  uhkaavana käytöksenä − eleillä ja sanoilla uhkailu, kiroilu, huutaminen ja metelöiminen, tavaroiden heittely, omaisuuden rikkominen

"  (Työsuojelu ja työhyvinvointi asiantuntija- ja toimistotyössä , s. 58)

Toivoisin, että johtavat poliitikot keksivät muita tapoja kuin kiroilu olemuksensa esiintuomiseen. Vaikka vain siksi etteivät syyllistyisi laittomuuksiin. Yksi ministeri kerrallaan poliisitutkinnassa riittää hyvin.

48 kommenttia

  • Reijo Mänttäri sanoo:

    Ef. 5: 3 Mutta haureutta ja minkäänlaista saastaisuutta tai ahneutta älköön edes mainittako teidän keskuudessanne-niinkuin pyhien sopii-

    4 Älköön myös rivoutta tai tyhmää lorua tai ilvehtimistä, jotka ovat sopimattomia, vaan paremmin kiitosta.

    Mielestäni tämä pitäisi kattaa Jumalan Seurakunnan ohjeen, koskien kiroilua ja muuta sopimatonta, kuten kaksimielisyydet.

    Toisaalta sopimaton, rivo puhe ei kuulu hyvään käytökseenkään, ilman hengellisyyttä. Ihme aihe kirkonmieheltä, jos saan sanoa. Kiroilukulttuuri-asian voi avat ei raamatullisessa seurassa. Sitähän tämä saattaa ollakin. Eli psykologia ei ohjeista mitään saatikka kiellä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jari Haukka sanoo:

      Hyvä Reijo M,

      Kiitos kommentistasi.

      Tämä blogi-ympäristö on minusta sopiva paikka myös tälle aiheelle. Minulla on vaikutelma, että karkea kielenkäyttö on lisääntynyt ja tullut entistä hyväksytymmäksi.

      Voi olla niinkin, että kun kieli muuttuu törkeämmäksi niin teot seuraavat perässä. Tässäkin on varman eri tasoja ja näkemyksiä.

      PS. “Ihme aihe kirkonmieheltä, jos saan sanoa.”. En ole “kirkonmies” vaan ihan tavallinen seurakuntalainen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Reijo Mänttäri sanoo:

      Todellakin, kerrot, että olet rivijäsen, Kristuksen armeijassa.

      Olet ortodoksi, eli itäisestä katolisuudesta.

      Laajennan vähän eli kirjoitan lisää, mitä mielessäni on.Sivuuta näkemyksillesi sopimaton.

      Tuo viittaamani Efesolaiskirjeen kohta on kirjoitettu silloiselle ja tämän päivän Seurakunnalle, maailmasta, muotojumalisuudestakin, uloskutsutuille. Lähes elinikäisessä yhteydessä läntisen katolisuuden keskellä en ole vielä tavannut yhtään Kristuksen armeijaan kuuluvaa, elleivät he ole olleet herätyksen tilassa luettuaan Raamattua ja matkalla ulos kirkosta. Mm. Italiassa ja Brasiliassa se tarkoitti kirkon kirouksen julistamista näille. Suurin kirottujen ryhmä ovat olleet nk. helluntalaiset. Tämä “scomunicazione” alkoi laimentua Vatikaani 2:n jälkeen muotoillun katekismuksen ohjeisiin soveltuvaksi, eli ei hyväksytty, mutta esitettiin asia ystävällisesti. Viimeiset tuntemani ‘kirotut’ eli scomunicat ovat 1980.

      Tilanne ei käsittääkseni ole erilainen itäisen katolisuudenkaan piirissä, missä sen asema on valtion uskonto. Ainakin Venäjällä voimakkain evankelisuuden vastustaja on Ortodoksi-kirkko.

      Kun on kysymyksessä valtion kirkko, niinkuin se on katolisuuksissa ja keski- ja pohjoisessa Euroopassa, niin tällaiset hyvät ohjeet kielen erehdyksille ja synneillekin, suuntautuu koko yhteiskuntaan, mikä ei ole Jumalan Seurakunta. Niiden noudattamista koituu hyvää, josta on hyötyä vain ajalliseen aikaan. Eli parhaimmillaankin edustavat vain ‘likaista vaatetta’, omavanhurskautta, mikä ei kanna taivaaseen eikä pelasta helvetiltä, tai tieltä kadotukseen. Siksi Pietari julisti, “tehkää parannus”, mikä tarkoittaa vain suostumusta parannettavaksi, tulla uskoon.

      Pidän kirjoituksestasi, vaikka se suuntautuukin niille, joiden asema Jumalan edessä ei parane, vaikka kielenkäyttö siistiytyisi. Siis perustelusi ovat aineksia miellyttävämpään kanssakäymiseen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jari Haukka sanoo:

      Hyvä Reijo M,

      Kiitos kirjoituksestasi, Sinulla on mielenkiintoisia näkökohtia.

      Kirjoitat : “Olet ortodoksi, eli itäisestä katolisuudesta.”.

      Ortodoksinen kirkko on apostolinen, evankelinen ja katolinen (=yleinen) kirkko, joka perustettiin ensimmäisenä helluntaina. Muut “kirkot” ja suuntaukset ovat siitä eronneet vuosisatojen kuluessa.

      Venäjän ortodoksinen kirkko otettiin raakalaismaisin ottein tsaarin alaisuuteen Pietari I (“Suuri”) aikana. Tästä voit lukea esim. marttyyripiispa Arsenin elämänkerrasta: https://www.ort.fi/marttyyripiispa-arseni-rostovin-metropoliitta

      Venäjän ortodoksinen kirkko on yhä toipumassa siitä ja lisäksi kommunistien äärimmäisen julmasta vainosta.

      Kirkko ei voi koskaan olla olennaisesti valtion alaisuudessa, vaikka “valtionkirkko” nimitystä käytetäänkin.

      Ortodoksinen kirkko vastustaa erilaisia protestanttisia ryhmiä, koska ne ovat harhaoppisia. Itse en pidä oikeana, että tässä käytetään valtion koneistoa. Harhoja vastaan pitää taistella vain hengen aseilla.

      Kirjoitat: “Ortodoksi-kirkko”. Oikea muoto on ortodoksinen kirkko.

      Kirjoitat: “Eli parhaimmillaankin edustavat vain ‘likaista vaatetta’, omavanhurskautta, mikä ei kanna taivaaseen eikä pelasta helvetiltä, tai tieltä kadotukseen. ”

      Otan kommenttisi nöyränä vastaan. Yksi ortodoksisen Kirkon tärkeimpiä opetuksia on kaiken tuomitsemisen kieltäminen ja jatkuva katumus ja nöyryys, koska kukaan ei tekojensa kautta kelpaa Jumalalle vaan yksin armosta Kristuksen tähden

      Lopuksi, puheilla on. väliä: ” Sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu.” (Matt. 12:34)

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Lauri Frosti sanoo:

    ”Onko kiroilu henkistä väkivaltaa?” Käsittääkseni yleisesti ottaen ei. Tavallisimmin kai välisana tai tunteen purkauksen väline. Ja hyötyjäkin löytyy: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/07/17/kuusi-syyta-miksi-kiroilu-on-ssn-hyva-tapa

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jari Haukka sanoo:

      Hyvä Lauri F,

      Pitäisitkö sopivana, jos esimiehesi päivittäin ohjaisi Sinua rivouksin ja muin kirouksin. Entäpä jos niin kohdeltaisiin työtoveriasi, joka kärsii karkeasta kielestä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Martti Pentti sanoo:

    Voiko mikä tahansa olla henkistä väkivaltaa, jos se tehdään toista kiusaten? Esimerkkinä voisi olla vaikka äänille herkän ihmisen läheisyydessä toistuva viheltely, vielä hänen inhoamaansa melodiaa tapaileva. Vastaavasti kiroilu ei ole väkivaltaa, jos se ei ketään erityisesti vaivaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kiroilu kertoo yksinkertaisesti siitä, kenen vallan alla olet. Uskoon tulon jälkeen useimmat lopettavat sen lähes kokonaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Saattaa käydä niinkin, että uskoon tullut puhuu sielunvihollisesta useammin ja painokkaammin kuin ennen uskoontuloaan. Se voi hyvinkin olla kuulijan korvissa helvettiin manaamista ja näin ollen kiroilua.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Seija Rantanen sanoo:

    Minua inhottaa kiroilu. Minusta se on usein minkä hyvänsä kauniin kielen väärinkäyttöä.

    Ensin alkuun Belgiassa asuessa en edes ymmärtänyt kaikkia ranskan kirosanoja. Vähitellen rupesin niitä ymmärtämään. Jännä juttu oli mielestäni se, että ranskankieliset huorittelut ja muut sellaiset alatyyliset ilmaisut menivät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Suomessa lomilla käydessä taas kaikki v***u s******t kuulostivat ihan kamalilta.

    Onko kiroilu henkistä väkivaltaa? On, jos se kohdistuu johonkin henkilöön tai ihmisen ominaisuuteen (v***n homo, v***n vamis). Ei, jos se on vain yleiseen asiaintilaa liitetty määre: ”Voi saa*****, että mun kesälomalla joka päivä sataa.” Ei silti, että haluaisin näitä jälkimmäisiäkään kuunnelka.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Tintti-sarjakuvan kapteeni Haddock on tunnettu sadattelija. Hänen voimasanansa eivät ole perinteistä kiroilua vaan käsikirjoittajat ovat päästäneet luovuutensa valloilleen: https://fi.wikiquote.org/wiki/Kapteeni_Haddock Aleksis Kiven kieli on tässäkin suhteessa rikasta. ‘Lautapää härkä’ ja ‘mullisaukon poika’ tulevat mieleen. Elokuvien suomentaja saattaa pistää amerikkalaisen toimintafilmin sankarin suuhun sienien suomalaisia nimiä: röllirusokas, loispiponen, tihkutympönen, haituvahiippo, mönjävahakas, outorisakas… Yleisimpien kirosanojen konemainen toistelu on ainakin köyhää ja tylsää. Sitä voinee pitää väkivaltana omalle äidinkielelleen.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Reijo Mänttäri sanoo:

    Kol.: 5 Vaelluksessanne olkaa viisaat ulkopuolella olevia kohtaan, ja ottakaa vaari oikeasta hetkestä. 6 Olkoon puheenne aina suloista, suolalla höystettyä, ja tietäkää, kuinka teidän tulee itsekullekin vastata.

    Tämä ei niinkään liity blogisi otsikkoon, mutta liittyy kiroiluun. Olen ollut tekemisissä henkilöitten kanssa, joita ikäänkuin arvostetaan kiroilun taitamisesta. Suomeksi pääsen parhaiten ‘sisälle’ kiroilun maailmaan . Osaan hyvin paria muutakin kieltä ja muutamalla muulla pystyn kommunikoimaan. Kiroileminen vaikuttaa minuun, kuten jo sanoin, suomeksi, mutta myös italiaksi, mikä on toinen kieleni. Kuitenkaan millään kielellä en ole ‘oppinut’ kiroilemaan. Olettaisin, että alussa mainitsemani Kolossalaiskirjeen kohta, on sosiaalisessa kanssakäymisessä ollut aina ohjeena.

    Eli kasvatuksen tulostako? Sitäkin, mutta suurin vaikutin kiroilua vastaan on se Jeesuksen todistajana olemisen halu. Tuo halu uudistui minussa, kuin vaimossanikin 90-luvun alussa. Uudistuminen Ylhäältä oli tarpeen meille kummallekin. Tätä edeltävinä vuosina suhteemme Jeesukseen etääntyi ja meidän onnemme ei enää ollut “olla lähellä Jumalaa”, vaan koko ajan loitota Hänestä.

    Tänä hengelisesti kylmänä aikana sopimaton puhe alkoi hiipiä minun ilmaisuihini, vaikka kiroiluun en innostunut. Oli erittäin helppo saada huvittuneisuutta aikaan kaksimielisillä vihjeillä. Tuona aikana töissäni oli noin vuoden ajan nk. kirkollinen, sivistynyt ja älykäs. Hän oli hyvin avoimesti uskova ja minun taustani vuoksi uskonasiat tulivat työn lomassa esille. Hän ja sitten pari muutakin tasokasta tunnustavaa uskovaa evlut kirkon herätysliikkeestä (ei lestadiolaisuudesta, tässä yhteydessä) ryydittivät ilmaisujaan perkeleillä ja saatanoilla.

    Nyt lähes kolmenkymmenen vuoden jälkeen havahduin, kun muistelin näitä kiroilevia veljiäni. Ei ollut lainkaan epäselvää, kun uudistuin uskossani, että kiroilu ja kaksimielisyydet ei ollenkaan sovi uskovalle, eikä niiden kaihtaminen muitakaan haittaa.

    Eli jumalisuudesta on hyötyä kaikkeen tässä ajassa ja sitten kun aika loppuu.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Ainakin latinassa suolaa tarkoittava sana viittaa myös sanalliseen ja älylliseen nokkeluuteen. Suolalla höystetty puhe tarkoittaisi siis harkittua ja taitavaa sanailua. Voimasanojen töksäyttely on selvästi tämän ohjeen vastaista, kuten muukin ’mitä sylki suuhun tuo’ -puhe.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Jari Haukka
    Jari Haukka

    Rivijäsen Kristuksen armeijassa.