Onko rovastivartalo osaamisen mitta?

”Kannattaisi varmaan jättää tuo kakkupala ottamatta, kun olet jo valmiiksi ylipainoinen”. Tällaisen kommentin eräs kollegani oli aikoinaan muistotilaisuuden kahvijonossa saanut ja vielä vuosia myöhemmin hän tuon kommentin muisti. Ikävä kyllä tällaiset kommentit pappien painosta eivät ole epätavallisia ja painon kommentointia olen itsekin saanut pappina kuulla. Kahvipöydän ääressä on ääneen päivitelty niin lautaselle otetun annoksen kokoa kuin papin painoakin.

Papin kiloja tunnutaan kommentoivan molempiin suuntiin. Toisille papeille huomautellaan hoikasta varresta ja kehotetaan santsaamaan jälkiruokaa. Toisille huomautellaan vuosien varrella kertyneistä kiloista ja vatsan kohdalta kiristävistä työvaatteista. Kommentoijat saattavat ajatella tarkoittavansa kommentillaan hyvää eivätkä aina ymmärrä painon kommentoinnin olevan asiatonta. Sitäkään painosta huomautteleva ei aina tiedä, millaisia painoon vaikuttavia elämäntilanteita tai sairauksia toisella onkaan.

Pappien kahvipöytäkeskustelun perusteella painon kommentointia kuulevat sekä miehet että naiset. Kertoohan pappien painon yleisestä kommentoinnista jotain sekin, kuinka kirkon piirissä monelle on tullut tutuksi termi ”rovastivartalo”. Onko tietty paino tai ruumiinrakenne jonkinlainen mittari rovastin ammatillisesta osaamisesta? Edesauttaako papin julistaman sanoman kuulemista julistajan tietty vatsanympärys? Tekeekö tietynlainen vartalo papista jotenkin vakuuttavamman tai työssään paremman?

Voisiko kirkko olla paikka, jossa ihmisen painolla ei tarvitsisi olla merkitystä eikä painon kommentointia suuntaan tai toiseen tarvitsisi jännittää? Voisiko kirkko olla paikka, jossa voisimme suhtautua omaan ja toistemme painoon armollisesti? Bmi-taulukoilla ja mittanauhoilla ei ole mitään tekemistä ihmisarvon, uskon tai palvelutehtävän kanssa. Väliä ei ole vaa’an lukemalla, vaan jokainen on koosta riippumatta ainutlaatuinen, arvokas, Jumalan kuva. Tämän toivoisin ihmisten kahvipöydänkin ääressä muistavan.

Pappien painon kommentointiin liittyvä keskustelu jatkuu tubessa

12 kommenttia

  • Markku Hirn sanoo:

    Tottakai ulkonäkö vaikuttaa siihen miten henkilöön suhtaudutaan.Ja yhtälailla ihmiset kommentoivat ulkonäköjä. Ulkonäkö vetoa meidän esteeiseen silmäämme. Ei kaikki kommentit ole kritiikisi tarkoitettu vaan hyväntahtoiseksi yhteydenotoksi muuten tuntemattomien kesken.

    Miten tosiaan papin kanssa keskustellaan? Henkilöinä ollaan tuntemattomia mutta istutaan vierekkäin tuollaisen merkillisen ja merkillisiin asioihin uskovan vieressä.

    Jotkut melkein ripittäytyvät jotkut alkavat puhua kirkosta mutta useimmat ovat vain noin tavallisen ystävällisiä.

    Pappi odottaa(?) jotta voisi sanoa jotain merkittävää kun ollaan lähetystilanteessa . Jos siinä ei onnistu niin jälkeenpäin harmittaa. Jos on liian hengellinen niin harmittaa että on saanut ihmiset kiusaantumaan. Mutta jos hengissä selviää niin tuntee kiitollisuutta.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • emiliapappi sanoo:

      Ulkonäön kommentointi voi olla hyväntahtoisesti tarkoitettu keskustelun avaaja, mutta ikävät kommentit eivät minusta ole ok. Haluaako kukaan kuulla työpaikallaan oman painonsa tai kehonsa arviointia? En itse osaisi kuvitella, että asioidessani vaikka apteekissa tai kirjastossa kommentoisin työntekijän painoa. Ei se liity työn hoitamiseen millään tavalla. Papin kanssa voi keskustella ihan tavallisista, arkisista asioista, mutta maalaisjärkeäkin saa käyttää. Minusta on eri asia esimerkiksi puhua oman kehonsa voinnista kuin arvostella toisen kehoa.

      Ajattelen, että pappina tärkeää ei ole se, löydänkö aina merkittäviä sanoja vaan se, miten olen läsnä tilanteessa. Joskus ohikiitävässä kohtaamisessa voi olla suurempi merkitys, kuin itse arvaisikaan. Minusta on armollista ajatella, ettei kyse ole omien sanojen merkittävyydestä, vaan Jumalan työstä meissä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Emilia: “En itse osaisi kuvitella, että asioidessani vaikka apteekissa tai kirjastossa kommentoisin työntekijän painoa. Ei se liity työn hoitamiseen millään tavalla.”

      Totta, mutta aika absurdi tilanne syntyy, kun runsaasti ylipainoinen lääkäri esittää voimakasta kritiikkiä lievästi ylipainoisen potilaan painoa kohtaan.

      Nimimerkki: Kaiken kokenut.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Kerrotaan erään piispan vastapäätä kahvipöytään istuneesta miehestä, joka aloitti keskustelun: “kirkossa on kaikki päin helvettiä”. Piispa hämmeneteli kaikessa rauhassa kuppiaan ja sanoi: “erittäin arvokas mielipide”.

    Kakki ei keskustelut pappien , tai piispojen kanssa ei ala yhtä tökerösti, onneksi. Monella papilla ei ehkä ole aavistustakaan siitä, miten hämmentävä kokemus tavalliselle tallaajalle, on joutua keskusteluun hengenmiehen, tai naisen kanssa. Siinä tilanteessa voi suusta lipsahtaa outoja kommentteja. Ehkäpä ne oikeasti ovatkin kömpelöitä yrityksiä avata keskustelua. Liittyyhän juuri syöminen ja linjoista huolehtiminen olennaisena osana syyllisyyteen. Koemme herkästi syyllisyyttä herkuttelusta ja monista muistakin turhista asioista. Sen sijaan moni paljon tärkeämpi asia jää täysin huomiotamme vaille. Mistäpä muusta papin kanssa osaa puhua kuin syyllisyydestä.

    Äskettäin sain kuulla miten hyvä lapsuudenystäväni väitti aina uskoneensa ja on koettanut siitä puhua minulle. En vain ole käsittänyt sitä. Sillä hän on puhunut niissä tilanteissa ilmeisesti ikään kuin testatakseen minua. Voisiko puhua sydämen asioistaan, oli kaiketi testin tarkoitus. On hämmetävää tajuta, miten kymmeniä vuosia tuntemani kaveri kertoo nyt avoimesti, että minä vain en ole käsittänyt sitä, mitä hän on tahtonut minulle sanoa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • emiliapappi sanoo:

      Ajattelisin, että keskusteluissa toisten kanssa tarvitaan armollisuutta puolin ja toisin. Jokainen on varmasti joskus lipsauttanut suustaan sammakon jos toisenkin. Jokainen on joskus sivuuttanut toisen puheet tietoisesti tai tiedostamatta. Voisiko tämän epätäydellisyyden valossa etsiä asian hyviä puolia? Kun asian tiedostaa, siihen voi aktiivisesti puuttua ja siinä kasvaa. Voisiko tilanteessasi ajatella, että olet lapsuudenystävällesi niin merkityksellinen, että vuosikymmenien ajan hän on halunnut puhua juuri sinun kanssasi? Se osoittaa minusta aikamoista luottamusta.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Tämän vuoden suurin kohokohta oli, kun hän soitti ja kyseli seurakunnan tapahtumista , joihin voisi tulla.

    Kirkon toimintaan ensi kertaa tuleminen on todella suuren kynnyksen takana. Tarvittaisiin enemmän niitä, jotka voisivat kulkea vierellä, tuon vaikeimman matkan. On tosi hienoa tietää, että minusta on uskallettu hakea tukea tuohon vaikeaan askeleeseen.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • emiliapappi sanoo:

      Mahtava juttu, että lapsuudenystäväsi rohkaistui kyselemään seurakunnan tapahtumista. Kirkon kynnys osaa olla korkea eikä vieraaseen paikkaan meneminen ole helppoa. Samaa toivon itsekin, että rinnalla kulkijoita tuossa tilanteessa löytyisi.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Solakka ja terveen näköinen pappi on luotettavamman oloinen. Jos pappi on selvästi anorektinen tai painaa vaikka 150 kg, niin kyllä se uskottavuuteen vaikuttaa kovasti, koska arvostelukykyinen havainnoija tietää, että vartalon painon takia henkilö ei ole kunnolla työkykyinen. Valitettavasti seurakuntien roskaruokakulttuuri ei uudistu, vaikka seurakunnan tilaisuuksista käyvistä henkilöistä (jotka ovat keskimäärin ikääntyneitä) huomattavan suurella osalla on sokerianeenvaihdunnan kannalta diagnosoituja tai tiedostamattomia ongelmia. Tällöin nopeiden hiilihydraattien tarjoaminen seurakunnan tilaisuuksissa ilman kunnollisia vaihtoehtoja on tarjoilusta vastaavan osaamattomuutta, ymmärtämättömyyttä tai piittaamattomuutta. Silloin kauan sitten kun seurakuntiin pesiytyi makean ruuan kulttuuri, harvoilla sellaiseen oli varaa. Nyt kaikilla on varaa kaloripitoiseen roskaruokaan, joten seurakuntien pitäisi mennä askel eteenpäin ja tarjota hyvän makuista mutta samalla terveellistä, jota kaikki voisivat syödä. Pelkkä gluteiinittomien tai keinomakeutettujen vaihtoehtojen tarjoaminen on puhdasta ammattitaidottomuutta. Jos seurakunnat eivät pysty näin pienessä ja itsessään selvässä asiassa kehittymään, miten meillä on mitään toivoa saada aikaan kehittämistä muissakaan asioissa. Näin kirkon uskottavuus rapisee tyhmyyden vanavedessä vain lisää. Piispat, kirkkoherrat, luottamushenkilöt ja seurakuntalaiset voisivat ottaa vaikuttaa ja kantaa ja muuttaa tarjoilujen ruokalistaa. Asiaa ei missään tapauksessa pidä jättää vain (useimmissa tapauksissa) vanhakakantaisille emännille.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seija Rantanen sanoo:

      Veli-Jussi: Olet kyllä oikeassa, että perinteinen pullakahvitarjoilu seurakunnan tapahtumissa ei ole terveellinen vaihtoehto. Mutta kai on sentään nykyään muutakin tarjolla?

      Blogistin fokus ei minusta kuitenkaan ollut näissä tarjoiluissa, vaan siinä, ettei kirkon tapahtumiin osallistujien tarvitsisi jännittää, täyttävätkö he tietyt ulkonäköön liittyvät kriteerit.

      Ulkomaan asukkina minua hämmästyttää, että Suomessa käydessäni kuulen ihmisten (ja erityisesti nuorten) huutelevan toisten perään varsin halventavia kommentteja koskien toisten ulkonäköä. Sivistyneeseen käytökseen ei minusta kuulu toisen henkilön julkinen ulkonäön kommentointi, ja blogistin mainitsema papille osoitettu kommentti kuvastaa täydellistä tyylitajun puutetta.

      Sitä paitsi, ylipainoisuus ei välttämättä merkitse työkyvyn menettämistä, eikä edes uskottavuuden. Ajatellaanpa vain esim. entistä presidenttiämme, joka sai Nobelin rauhanpalkinnon. Tai vaikka Winston Churchill, joka ei ollut aivan ihannepainoinen, mutta silti suuri valtiomies.

      Summa summarum: Olen blogistin kanssa samaa mieltä. Vyötärön ympärysmitta ei saisi olla kirkon tapahtumiin osallistumisen kriteeri.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • emiliapappi sanoo:

      Pitäydyn Veli-Jussi kannassani siitä, ettei papin painolla saisi olla merkitystä ja kirkossa ihmisten tulisi saada olla ilman pelkoa kehonsa arvioinnista. Ulkopuolinen ei koskaan voi tietää, mistä toisen ali- tai ylipainoisuus johtuu. Monet sairaudet, lääkkeet ja kipeät elämäntilanteet voivat olla kilojen takana. Tuollaisissa tilanteissa kukaan ei kaipaa arviointia omasta kehostaan, jos elämässä riittää murhetta muutenkin.

      Siinä olen osittain samaa mieltä, että tarjoilut voisivat joskus olla kevyempiäkin. Esimerkiksi voileivät menevät kahvin kanssa siinä missä pullakin. Aina voi myös juoda kahvit sellaisenaan tai ottaa hieman pienemmän kakkupalan tai pullasiivun, jos se itsestä hyvältä ajatukselta tuntuu. Toisaalta olen kohtuullisuuden ystävä ja ajattelen, ettei silloin tällöin syöty pulla tai kakkupala maailmaa kaada.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Seija: “Sivistyneeseen käytökseen ei minusta kuulu toisen henkilön julkinen ulkonäön kommentointi, ja blogistin mainitsema papille osoitettu kommentti kuvastaa täydellistä tyylitajun puutetta.”

      Asia on juuri noin kuin sanot.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Veli-Jussi. Olet mielestäni oikeilla jäljillä kun peräänkuulutat seurakuntien tarjoilukulttuurin muutosta. Samalla ihmettelen kyllä syvästi kommenttisi alkua. Väitätkö tosissasi, että papin vyötärön pituus vaikuttaa siihen, miten uskottava tämä on? Mielestäni Emilia kirjoittaa taaskin asiaa. Mielestäni papin oikeus ja ehkä velvollisuuskin on asiallisesti vastata Emilian kuvaamaan käytökseen ja huomauttaa saman tien kommentoinnin asiattomuudesta. Ei (vain) hänen itsensä kannalta vaan seurakuntien toimintaan osallistuvien ja erilaisista syömishäiriöistä kärsivien lähimmäisten puolesta. Vai olisiko tässä asiassa suorastaan uuden metoo-kampanjan paikka? Armoa ja anteeksiantamusta toki unohtamatta.

    Ilmoita asiaton kommentti