Onko viestimme al-Holin suomalaisille: "Nimby"?

Lukijani.

Hallitukselta ja kansalaisilta on kysytty, mitä tehdä niille suomalaisille naisille ja lapsille, jotka on koottu al-Holin leirille koillis-Syyriaan. Leirille päätyneiden aikuisten epäillään menneen maahan vapaaehtoisesti. Siksi heihin suhtaudutaan epäluuloisemmin kuin lapsiin.

Kansalaiset ja kansalaisjärjestöt samaistuvat niihin vaikeuksiin, joita leirillä koetaan. Siksi ainakin lapset haluttaisiin saada Suomeen turvaan. Siihen ilmeisesti velvoittavat myös kansainväliset lapsia suojelevat sopimukset.

Aikuisten naisten selviämiseen karuissakin oloissa suhtaudutaan luottavammin. Siksi heidät ollaan valmiimpia jättämään oman onnensa nojaan. Myös maamme hallitus on luvannut, että Suomi ei aktiivisesti hae heitä leiriltä pois. Heillä kun saattaa olla tunnollaan vakavia rikoksia. Jos he jotenkin onnistuisivat keinottelemaan Suomeen, heitä ehkä odottaa vankila.

Miltei samaan hengenvetoon Suomi on tuoreessa hallitusohjelmassaan vahvistanut tavoitteekseen olla ehdokkaana Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeusneuvostoon kaudelle 2022-2024. Tavoitteena on myös vaihtuvan jäsenen paikka YK:n turvallisuusneuvostossa vuosina 2029-2030.

Otsikon sana Nimby on kohtelias tapa ilmaista, että olen kiinnostunut jonkun hyvinvoinnista, kunhan hän ei tule minun takapihalleni ("Not in my backyard").

Jos Suomi todella tahtoo tavoitella vaikutusvaltaa ihmisoikeuksien ja turvallisuuden edistämisessä koko maailmassa, niin liittyminen palaamisen torjujien kuoroon ei liene paras ratkaisu. Voisimmeko siis toimia päinvastoin?

Mitä tapahtuisi, jos tarjoaisimme maamme korkeaa vankilaosaamista ja oikeusvaltioperiaatetta kansainvälisen yhteisön käyttöön? Poliittinen johto voisi ilmoittaa YK:lle, että olemme valmiit antamaan kymmenille tai jopa sadoille humanitaarisin perustein leiriltä valittaville henkilöille turvalliset olot sekä tilat ja henkilöstön näiden mahdollisiin kansainvälisiin tutkinta- ja oikeudenkäyntitarpeisiin.

Sinisilmäistä utopiaa? Kaiketi. Mutta toteuttamisen kustannus on pieni siihen nähden, mikä on poispääsyn merkitys kaikkein turvattomimassa asemassa olevien ihmisten hyvinvoinnille. Ja maamme esimerkin rohkaisemana jokin muu maa voisi tehdä saman tarjouksen.

Ja niin diplomaattimme voisivat teoillaan ansioituneina päästä kaikkein tavoitelluimmille näköalapaikoille.

Sinun

Harmaa rovasti

(päivitetty 28.6. klo 21:35 leirin nimi arabian kielen transkriptio-ohjeen mukaiseksi siten, että määräinen artikkeli "al" on kirjoitettu pienellä.)

34 kommenttia

    • Jouni Parviainen sanoo:

      Kiitos. Kommenttiin linkitetty ruotsalaislääkäri Nemam Ghafourin haastattelu, joka on julkaistu Iltalehdessä 24.6.2019, sisältää kieltämättä tietoa, joka korostaa tarvetta hakea lapset mieluummin ripeästi kuin hitaasti.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Nämä palautukset ovat erittäin vaikeita päätöksiä, koskaan ei voida täysin ennustaa, millainen tulevaisuus sodasta palaavalla on ja varsinkaan, kun tässä on taustalla sellainen ideologia, joka vastustaa länsimaista demokratiaa ja Kristillistä uskoa.

    Katkeruus ja traumaattiset kokemukset vaativat pitkää ja kunnollista kuntoutusta, mutta mitään takeita ihmisen hengellisestä muutoksesta ei voida olettaa tapahtuvan automaattisesti, vaikka kohtelisimme näitä ihmisiä kuinka hyvin. On myös huomioida ammattilasten kokemukset väkivaltaisten sotilaitten kuntoutuksesta.

    Ihminen on kovin monimutkainen olento.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Werner Janhonen sanoo:

    Ei Nemam Ghafouri ole “ruotsalaislääkäri” vaan muslimi Syyriasta tai jostain sen kaltaisesta maasta. Joka yrittää lähettää omia kansalaisiaan ruotsalaisten ja suomalaisten hoidatettaviksi. (niinkuin hän on itsekin tehnyt.) Ja näin edistää islamisaatiota.

    Ruotsissa maahanmuuton tilanne onkin katastrofaalinen. Ja Ruotsi ruotsalaisten kotina on todella huonossa tilassa. Sieltä ei kannata oppia ottaa. Ja ruotsin virheitä ei pidä tehdä. (On kohta parempi tukeutua venäjään kuin ruotsiin.)

    Siinä hän on oikeassa, että nämä naiset ovat menneet Syyriaan omasta tahdostaan. Eivätkä koe katumusta. Eivätkä auta jesidi lapsia.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Jouni Parviainen
    Jouni Parviainen

    Olen palvellut pääosan työurastani sotilaiden pappina. Eläkkeelle jäätyäni katselen blogissani maailmaa lyhyinä silmäyksinä (mottona "bona, bene, breviter", noin 2000 merkkiä). Teen sen milloin asiantuntemukseni pohjalta milloin pelkällä tunteella. Käytän jäsentelyn punaisena lankana teemaa Kirjeitä Harmaan rovastin hyllystä.