Onneksi ei ole äänioikeutta!

Pitäisikö itkeä vai nauraa kirkolliskokousvaalien ehdokaslistoja lukiessa, kas siinäpä kysymys! Valitsijayhdistyksien nimilistassa on kolmisenkymmentä toinen toistaan kliseisempää nimeä sekä puolue- ja paikkakuntasidonnaiset (maakunta, hiippakunta, kunta) ja harrastustoimintaan viittaavat (partio) nimitykset vielä päälle. Tuntuu kuin valitsijayhdistysten nimet olisi poimittu jonkun kirkkovaltuustojen yhteisen kevättempauksen ryhmätyöharjoituksesta, jossa on koetettu keksiä mahdollisimman monta synonyymiä ja ne listattu sitten taululle ja kopioitu.

Mitä siellä sitten on? Elävä kirkko kaupungissa, elävän seurakunnan puolesta, kirkko eläväksi, kristillisten arvojen puolesta, kirkon parhaaksi, yhdessä kirkkomme parhaaksi, kaikkien kirkko, ihmisten kanssa elävä kirkko, yhteinen kansankirkko, kevään kirkko, kirkko lähellämme, kirkko keskellä arkea ja juhlaa, kansankirkon ystävät, kansankirkon rakentajat, yhteisen tulevaisuuden rakentajat, ihmisen ja kirkon puolustajat, yhteisellä matkalla, tulkaa kaikki, viinipuu, muutoksen tuuli, Pohjantäden alla, arjen halleluja ja niin edelleen ja niin edelleen!

Yhteistä näille listoille on se, ettei ns. erkkikään ota selvää, mikä niiden alle ryhmittyneitä ehdokkaita oikeasti yhdistää vai yhdistääkö mikään. Puhumattakaan siitä, miten valitut edustajat sitten toimisivat vaikutusryhminä kirkolliskokouksen arjessa. Siellä ryhmäkäyttäytymistä ohjaavat muut sidonnaisuudet. Käytetyt listojen nimitykset eivät oikeasti kerro juuri mitään ja valitsijayhdistysten kuvaukset ovat kuin random -otannalla tulostettuja suoraan kirkollisesta puppusanageneraattorista. Pikasilmäyksellä löytää keskustalaisia vanhoillislestadiolaisia, aktiiveja sosialidemokraatteja, kokoomuslaisia, kristillisdemokraatteja, körttejä, viidesläisiä, karismaatikkoja, kreationisteja ja mitä kaikkia niitä ikinä onkaan, hyvin erinimisiltä listoilta. Vihreitä ja vasemmistoliittolaisia on keskittynyt Tulkaa kaikki –listoille, mutta sen nimen alla paljon muitakin.

On vaikea uskoa, että näiden tunnusten alla käytävää kirkolliskokousvaalia otetaan kirkon sisäpiirin ulkopuolella erityisemmin vakavasti. Mutta onneksi vaaliin saavat osallistua vain papit ja maallikoista vain kirkkovaltuustojen ja seurakuntaneuvostojen jäsenet. Ehkä heillä on käytössään omat tehokkaat ja informatiiviset kanavansa, jotka ohjaavat äänestämistä. Me muut saamme vapaina ja luottavaisina odottaa parasta mahdollista kokoonpanoa Turkuun kirkon korkeinta hallinnollista ja opillista valtaa käyttämään.

    • Luuletko, että sisäpiireissä syntyisi mitään muuta kuin hurskasta hymyä ko lisatan suhteen?!

  1. Ei listoissa vielä kaikki, vaan kun valitut (maallikot) saapuvat diasporasta toisiaan tuntemattomina paikalleen Turkuun, menee ainakin pari istuntoviikkoa yritykseen selvittää, onko noista listoista jotakin vielä jäljellä. Päälle toteamus – eipä juuri mitään. Eduskuntaryhmien kaltaiseen järjestäytymiseen esimerkiksi ehdokaslistoja mukaillen ei ilmeisesti ole koskaan ollut yritystäkään, eikä varmaan uskallustakaan – on ollut vain hataria asialiikkeitä ja nykyisiä fb-ryhmiä. Pientä ’luvatonta’ järjestäytymistä on 3-4 istuntoviikon jälkeen iltaisin havaittu ja lähinnä silloin, kun ensimmäisiä valmiita mietintöjä on alkanut tipahdella pöydille. Tämän jälkeen kaikki niskurointi ei tietysti ole ollut vain leimaavaa, vaan jopa tuomittavaa ja siitä on voinut joutua jopa neuvoksen puhutteluun!
    Kirkolliskokouksessa tilanne viranedustajien kohdalla on luontaisesti valveutuneempi. Arkityötä seuraavat yhteiset niin kokonaiskirkolliset, hiippakunnalliset kuin rovastikunnallisetkin tapaamiset kehittävät viran yhteistä tietoisuutta kaapin oikeasta paikasta jo varhaisessa vaiheessa asiakäsittelyä, vähän asiassa kuin asiassa – pieniä säröjä lukuun ottamatta. Tuosta luontaisetuna saadusta tietoisuudesta kehittyy myös se salin hiljainen ’virallinen’ ääni, joka pakottaa myös ’vastapuolta’ käyttäytymään äänestyksissä korrektisti ja usein runsaslukuisesti yksin viran edustamaan suuntaan.
    Tässä tiivistettynä syy siihen, miksi tarvittavia uudistavia päätöksiä ei saada aikaan!

  2. Mielenkiintoinen blogi antaisi aiheen monenlaiseen pohdintaan, mutta tässä muutama ajatus:
    Listan ehdokkaiden tavoitteista ja ohjelmasta kertovan hyvän nimen keksiminen ei ole helppoa, eipä Risto Voipiokaan sellaisia esitä. Yhteiskunnallisten puolueiden nimet kertovat jotain, mutta ovat suppeita kirkkoa ajatellen. Samoin johonkin yksittäiseen kysymykseen perustuva nimi ei sekään antaisi oikeaa kuvaa. Kirkolliskokouksessa käsitellään niin monenlaisia asioita, emmekä edes tiedä, mitä neljän vuoden aikana vastaan tulee, joten kuvaavaa 1-2 sanan nimeä on vaikea löytää.
    ”Kirkon puolesta” haluavat varmaan kaikki toimia, niin uskon, joten senkään tapaiset nimet eivät oikein tee eroa eri ehdokaslistojen välillä. Maantieteelliset otsikot puolestaan kertovat vielä vähemmän.
    Edustan itse Kevään kirkkoa, jonka nimen toivomme kertovan jotain oleellista listan yleisvireestä. Se kuvaa kirkkoa, jota kohden haluamme suunnata myös kirkolliskokouksen päätöksillä. Kevät kuvaa armoa ja toivoa, uudistumista ja kasvua, avaraa kansankirkkoa. Tarkennamme sisältöä ohjelmallamme, johon kaikki ehdokkaamme ovat sitoutuneet. Painotuksia toki löytyy kultakin ehdokkaalta, mutta melko hyvän yleiskuvan äänestäjää saa lukemalla muutaman rivin ohjelmaamme.
    Hyvä, että ehdokkaita on, ja että toivon mukaan mahdollisimman monella listalla on myös ohjelma, joka kertoo enemmän kuin että ”kirkon puolesta” tai ”kirkon parhaaksi”.
    Muutoin olen sitä mieltä, että vaalitapa voisi olla yksinkertaisempi ja jäsenvaltaa pitäisi vahvistaa, vaikkapa maallikkovalinnassa suoralla jäsenvaalilla.
    Demokratian toimiminen kokouksen sisällä olisi oma lukunsa.

    • Ja vielä se, että saman listan ehdokkaat ajattelisivat asioista edes suurin piirten samalla tavalla. Näin äänestäjä voisi oikeasti valita.

  3. Risto Voipio kirjoittaa asiaa. Valitsijayhdistysten nimet ovat mitä ovat, mutta olennaista on se, että kaikilta näyttää puuttuvan varsinainen vaaliohjelma, tavoitteet ja keinot miten niihin pyritään.

    Kovin paljon lisäarvoa tai konkreettisuutta ei tuo myöskään Markku Jalavan Kevään kirkko tai Muutoksen tuuli, millä nimellä yhdistyksen vaaliohjelma netissä kulkee. Otan yhden esimerkin vaaliohjelman kysymyksistä:

    ”Miten vastataan kirkon suuriin tuleviin hallinnollisiin kysymyksiin seurakuntien rakenteesta ja talouden muutoksista?”

    Hyvä kysymys, mutta missä on vastaus. Hyvät kysymykset eivät oikein riitä, kun tulevilla päätöksentekijöillä tulisi olla nimenomaan konkreettinen ohjelma sekä keinoja ja tavoitteita, millä esimerkiksi juuri tässä kysymyksessä aiotaan kirkon rakennemuutoksessa edetä.

    Monia muitakin suuria periaatekysymyksiä tulevalla kirkolliskokouksella on edessään. Miten kirkossa suhtaudutaan avioliittolain muutokseen, miten pyritään hillitsemään kirkosta eroamista, miten suhtaudutaan juuri nyt vellovaan keskusteluun separatismista, kuka rohkenisi tehdä aloitteen kirkolliskokousedustajien vaalitavan muutoksesta.

    Nämä ihan vain esimerkkeinä. Kyllä näistä asioista ehdokkailla voisi olla mielipiteitä. Eikä vain ympäripyöreitä korulauseita.

    • Ohjelmastamme löytyy vastauksia, ikään ”mitä se on” kirkon perinteen mukaisesti os. muutoksen tuuli.com. Jos haluaa enemmän perehtyä, vastauksia löytyy myös toiminnastamme kirkolliskokouksessa. Olen itse raportoinut siitä blogissa http://markkuja.vuodatus.net/.
      Olemme tehneet esityksiä, olleet aktiivisia valiokunnissa ja ottaneet kantaa äänestyksissä, yleensä kirkon uudistamisen puolesta. Joskus olemme voittaneet, usein myös hävinneet. Nimenomaan tuohon hallintopuoleen liittyy seurakuntarakenneuudistuksen tyssääminen määrävähemmistön toimesta.
      Jatkamme matkaa yhteisellä tiellä.

  4. Merkittävää on myös mitä kukin ehdokas on tehnyt. Teot puhuvat puolestaan. Tähän näkökulmaan antaa valaistusta esimerkiksi katsaus kasvavaan kirkkoon Kamerunista. Lähetystyössä aktiivisesti vaikuttanut Prinsessa Colette aloitti yhden seurakunnan pyhäkoulunopettajana. Kun kirkon työ laajeni rovastikunnaksi niin hän jatkoi rovastikunnan pyhäkouluvastaavana ja kun toiminta laajeni hiippakunnaksi niin hän jatkoi hiippakunnan pyhäkouluvastaavana.
    http://www.roto.nu/doku.php/ehdokkaana_2016_kirkollisvaaleissa

  5. Hei,

    Viinipuun osalta voin selventää hämmennystä sen verran, että nettisivuiltamme löytyvät sekä teesimme että ohjelmamme. Ne on pyritty artikuloimaan mahdollisimman selväsanaisesti, jotta ajamamme asiat ja ryhmän ajatusmaailma tulevat selkeästi esiin. Kannattaa käydä tutustumassa, vaikka ei olisikaan äänioikeutta.

    Viinipuun ohjelma: http://viinipuu.org/kirkkopoliittinen-ohjelma/
    Viinipuun teesit: http://viinipuu.org/about/

    • Täytyy myöntää, että Viinipuun ohjelmassa on selkeää tavoitetta ja konkretiaa – ottamatta kantaa siihen, onko ohjelmasta kaikilta osin samaa mieltä tai ei.

      Siihen, samoin kuin muiden valitsijayhdistysten ohjelmiin sisältyy kaksi ongelmaa. Tämä on yhden helsinkiläisen ryhmän ohjelma. Mutta onko näillä kantavuutta valtakunnallisesti. Eli olisiko kuviteltavissa, että eri valitsijayhdistysten pohjalta voitaisiin kirkolliskokousvaalissa muodostaa laajempi saman mielisten vaaliliitto, jolla voisi olla jopa jotain vaikutusmahdollisuuksiakin. Jos ei, niin se kertoo lähinnä koko vaalijärjestelmän onttoudesta.

      Toinen ongelma on siinä, missä näistä vaaliohjelmista kirkossa keskustellaan. Mikä on se foorumi, jossa myös kirkon jäsen, jolla ei ole tässä vaalissa suoraa äänioikeutta, voi ottaa kantaa ehdokkaiden näkemyksiin. Ja evästää oman seurakuntansa äänioikeutettuja luottamushenkilöitä. Kovin aktiivinen ei ainakaan kirkollinen media tunnu tässä asiassa olevan.

      Ja Viinipuun osalta en voi olla vähän ihmettelemättä, että listan 11:sta maallikkoehdokkaasta kuusi on teologeja ja kaksi kirkon nuorisotyöntekijöitä. Vähän on kapea maallikkokäsitys teillä.

    • Ei tietenkään ja mielestäni paras harkinta on pettänyt myös silloin, kun aviopuolisoista toinen pyrkii samalla kertaa KK:een edustamaan virkaa ja toinen maallikkuutta. Myös se, että pappilan väestä on jo kirkon ylimpään päätöselimeen varattu oma kiintiö, sallisi parempaa harkintaa tarpeesta koristaa maallikkolistoja vielä ruustinnoilla. Molemmat tapaukset ovat olleet todellisuutta – miten lienee tällä kertaa?

Kirjoittaja

Risto Voipio
Risto Voipio
Helsinkiläinen juristi ja KTT h.c., joka toimii useiden apuraha- ja kulttuurisäätiöiden ja yhteisöjen puheenjohtajana tai vastuuhenkilönä.