Onnellinen päivä

"Päivän päättyessä hän tunsi itsensä melkein onnelliseksi." Millainen siis oli Ivan Denisovitsin päivä? Hän oli muiden rangaistusvankien kanssa marssinut pakkasessa työmaalle ja tullut takaisin illalla parakeille. Puurossa oli sopivasti kauranäljää, josta Ivan piti.

Olen usein palannut tähän Aleksander Soltsenitsynin kuvaamaan tyytyväisyyteen vähässä, joka tulee vielä vaikuttavammin esille hänen toisessa teoksessaan Syöpäosasto. Onnellisuus on suhteellista, samoin tyytymättömyys, jota herättää vaikkapa kouluruoka tai viinien ja vahvojen oluiden puuttuminen ruokakaupoista.
- - -
Päätin viime blogitekstini jälkeen kirjoittaa myönteisistä asioista. En siis nyt liity esiin nousseisiin aiheisiin poikien heikosta kirjoitustaidosta tai USA:n väljästä aselaista.
- - -
Tänään korjattiin pihalta loppusatoa, maa-artisokkaa, jota tuli suuri ämpärillinen keittotarpeiksi, samoin siperialaista valkosipulia. Vaimo antoi minulle puolivakavissaan porttikiellon valkosipulimaahan, koska en kuulemma osaa tehdä eroa kaksivuotisen sipulin ensimmäisen ja toisen vuoden kylvöalan välillä. Ensimmäisen vuoden kylvöala tehdään pienistä ilmasipuleista, ja jos tarvetta on, sitä täydennetään toisena vuonna suurilla kynsillä. Kylvän sekaisin.
- - -
Oranssit hokkaidokurpitsat ja suuret vihreät kurpitsat saavat vielä hetken olla maassa. Hokkaidoihin olen kovasti mieltynyt. Viipaloin kurpitsan uunivuokaan, suolaa ja öljyä - ja ryynimakkaroita niiden viereen. Samalla tulee koko ateria. Toinen tapa on syödä ryynimakkaroita kuoriperunoiden ja sokerietikkaliemeen säilötyn keltaisen kurpitsan kanssa. Kurpitsoiden siemenet paahdamme välillä uunipellillä öljyn ja suolan kanssa. Niitä voi syödä vaikka salaatin päällä.
- - -
Aurinko paistoi ja haavan lehdet hehkuivat keltaisina. Ohikulkija tuli kysymään omenoita ja sai ottaa pussillisen. Vaimo on keittänyt jo paljon soseeksi ja pakastanut lohkoina.

Mehiläispesät ovat saaneet kukin 30 kg sokeriliuosta ja punkintorjunnan tymolilla - timjamiöljyllä. Tänään mehiläiset kurkistelivat lentoaukoista syysauringon houkuttamina. Kohta ne tekevät pesään tiiviin pallon, jossa saavat pidettyä lämmön riittävänä läpi talven uuteen kevääseen saakka.
- - -
Eilen nostelin talikolla kärrykuormallisen palavaa ja viileässä ilmassa höyryävää hevosen lantaa perunapellolle vietäväksi. Myös hikinen flanellipaita höyrysi.

Tänään vein 35 vuotta vanhan ja edelleen uskollisesti palvelevan harmaan nahkareppuni valjassepälle. Hän paikkailee ja fiksaa repun taas loistokuntoon.

Samalla hän esitteli ylpeänä kahta vuotiasta varsaansa, siroa tammaa ja jämäkämpää oria, jotka oli valjastettu viidettä kertaa kärryjen eteen.

Molemmat menivät kauniisti uralla ravikärryjä vetäen. Oria sai välillä taluttaja kuolaimen renkaasta vähän rohkaista eteenpäin. Kepeät juoksijan jalat nousivat ja kaula kaartui ohjastukea etsien.

Matkaa on vielä kilparadoille, mutta kasvattaja tuntee jo nyt suurta tyydytystä päästellessään varsat lenkin jälkeen aisojen välistä ja riisuessaan valjaat. Omat tammat ovat ne varsoneet, omalla laitumella ne ovat kaksi kesää kasvaneet. Näin ne ensimmäisen kerran parikuukautisina hontelojalkoina ja nyt ajossa. Onnellinen päivä.

11 kommenttia

  • Markku Hirn sanoo:

    Kristitty kenttäpiispa tule todistuksen sanan kanssa, joka vahvistaa taolaisen onnellisuuden reseptin jonka mukaanelämän mittainen onni on omistaa ja työskennellä puutarhassa.

    Onnesta voi keskustella myös Soltsenitskin vihjaamalla tasolla. Lisätään kirjojen listaan vielä ” Ensinmäinen Piiri” niin meillä on hyvää materiaalia.

    Hän, Solzhenitsyn , resepti oli toisaalta olosuhteisiin sopeutuminen ja toisaalta käyttää hyväkseen niitä erityisiä olosuhteita mitä vankileireillä vallitsi. Vankien itsekäsityksen mukaan he olivat vapaita ja ulkopuolella olevat olivat sisäisen sensuurinsa vankeja yhteiskunnassa joka oli paranoidinen.

    Vangit olivat vapaita vaihtamaan mielipiteitä ja puhumaan poliittisesti epäkorrektisti koska heitä rangaistiin juuri sellaisesta, joten heiltä ei odotettukaan mitään muuta. Vapaus ajatella ja ilmaista ajatukset ääneen oli heidän onnensa.

    Suomessakin, varsinkin vuoden- 44 n jälkeen ,edellytettin , että lehdistö harjoitti itsesensuuria. Tämä vaatimus lopulta tuli myytiksi. Suomalaiset lehdet ja sisäinen keskustelu kirjojen julkaisua myöten oli tosi vapaata vastaväitteistä ja “suomettumis” syytteistä huolimatta. Elettiin kahdella tasolla , lähennellen neuvostoihmisten elämää. Oli siis virallinen kanta ja siihen kuuluva komunikointi ja sitten epävirallinen, mutta täysin vapaa keskustelu virallisen , mutta hyvin läpinäkyvän,kulissin takana.

    Suomalainen onni on tehdä niinkuin lystää sano herrat mitä tykkäävät. Osataan hankkia henkinen reviiri jonne sensuurit eivät yllä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      Kiitos Markku monipuolisesta ja syvällisestä kommentista. Varmaankin vankien mieliä lämmitti pakkasesta huolimatta jossain Syktyvkarin ja Vorkutan välillä tietoisuus, ettei heiltä voida viedä ajattelun vapautta. Muistaakseni Soltsenitsyn kertoo tarinan: “Vankileirissä vallitsi epätietoisuus. Normaalia päivärytmiä ei noudatettu. Lopulta leirin johtaja ilmoitti liikuttuneella äänellä pihalle riviin kootuille vangeille: ‘Toveri Stalin on kuollut – lakki päästä.’ Samassa vangit heittivät lakkinsa ilmaan.”

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      Vielä taolaisesta onnellisuuden mitasta omistaa puutarha ja työskennellä siinä: näin se varmasti on. Puutarhan mukana sen hoitaja elää elämän eri vaiheita, syntymää, kasvua, sadonkorjuuta, lakastumista – nauttien jokaisen vaiheen kauneudesta.

      Kun puutarhaan vielä kytkeytyvät kanat ja kukot tipuineen, jotka päästän puutarhaan jalottelemaan ja mehiläiset, jotka pölyttäessään kukkia saavat marjat ja hedelmät runsastumaan, on puutarha kuin flaamilaisen Ruckersin tai Dylckenin suvun rakentajien 1600-1700-luvuilla cembalon kaikupohjiin maalaama Hortus musicus, “Musiikin puutarha”, joka on allegoria itse elämästä – – ja sen alla ja ympärillä värähtelee pythagoralainen musiikin matemaattinen kauneus cembalistin soittaessa esimerkiksi Schweelinkin muunnelmakappaleen “Mein junges Leben hat ein End.”

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Salme Kaikusalo sanoo:

    Kiitos hyvistä asioista kertomisesta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • En valitettavasti saanut kirjoitelmastasi kiinni mitään punaista lankaa enkä nähnyt sen mitenkään liittyv än Kotimaan tai kirkon aihepiiriin. Miten ovat hengelliset palvelut kehittymässä puolustusvoimissa?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Salme Kaikusalo sanoo:

      Eihän sitä aina tarvitse ottaa kantaa Kotimaan tai kirkon aihepiireihin, varsinkin kun ne aihepiirit ovat tupanneet viime aikoina olemaan kovin negatiivisesti värittyneitä ja raskaita.

      Välillä on oikein virkistävää lukea ihan jostain muusta positiiviseen sävyyn kirjoitetusta elämänmenosta. Kuten havisevista haavanlehdistä ja kesäkurpitsoista tahi kauan palvelleesta repusta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      Vessi, ehkei tässä ollut muuta punaista lankaa kuin syksyinen, onnellinen päivä. En kirjoita jokaisessa blogitekstissä sotilaspapeista tai maanpuolustuksesta. En myöskään välitä joka tekstissä kirjoittaa Kotimaa-lehden aiheista, kuten avioliittokysymyksistä. Tämän päiväinen tekstini on jälleen maanpuolustuksesta. Ja kiitos kysymystä, kyllä hengelliset palvelut kehittyvät myös Puolustusvoimissa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Negatiivinen ajattelu voi syöpyä meihin niin syvälle, ettei elämänmakuinen teksti kuulosta ollenkaan elämältä.. Koska siitä puuttuu se meille rakas; negatiivisuus. Onneksi on olemassa muutakin elämää, kuin kirkon “hengellinen” elämä. Ei täällä muuten jaksaisi roikkua.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Särkiö sanoo:

    Eilen hain nahkareppuni. Valjasseppä Tomi Wahlsten oli tehnyt jälleen hyvää työtä ja repun läppä tanakka kuin satulan siipi. Kun reppu on palvellut tähän mennessä 35 vuotta, palvelee se vielä toisen mokoman – jos maailma pysyy.

    Ehkä seuraavien vuosikymmenien aikana on tarkemmin mietittävä, mitä elämässä todella tarvitsee. Karjalan evakot saivat luvan ottaa mukaansa sen, minkä voivat kantaa. Ehkä ylikulutusyhteiskunnasta lähtevät omaksuvat saman ohjeen: ota mukaasi se, minkä pystyt kantamaan – ja lisäksi laittamaan pyörän tarakalle.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      No mitä mukaan tulee? Jos on linkolalainen lähtökohta, niin vaatetukseen, syömiseen ja asumiseen se liittyy. Lisäksi kulttuuriin ja muistoihin kiinnittyminen. – Esimerkiksi tulentekovälineet, kirves, puukko, saha, lapio, narua, rautalankaa, aurinkokennolla latautuva lyhty, ladattava ULA-radio, teltta, makuupussi, keittoastia, kalaverkkoja 20 ja 50 mm muoviämpärissä, maa-artisokan ja perunan mukuloita pussissa, suolaa, kevytpeitteitä, villapaita ja -housut, Rautavaara: Mihin kasvimme kelpaavat, Raamattu, Virsikirja, perhevalokuvat.

      Entä mitä jää pois? Osamaksulla ostettu TV-tuoli ja muutkin huonekalut, TV ja muu kodin viihde-elektroniikka, levykokoelma, levysarja ynnä muu punttisalin välineistö, talvirenkaat ja auto, kokkiveitsisarja, astiat ja muukin keittiön kalustus, liesi, astianpesukone, pesukone, kuivausrumpu, rumpusetti sekä muu autotalliin varastoitu tavara, kuten laskettelu-, sukeltelu- ja askarteluvälineet. – viime maintuista voi ottaa jotain mukaan.

      Ilmoita asiaton kommentti