Onni ja liukkaat ladut

Tämän elämän onni on ohikiitävää. Siihen ei saa kiintyä liikaa, tai joutuu itkemään katkeria eronkyyneliä. Logoterapian perustajana tunnettu neurologi ja psykiatri Viktor Emil Frankl (1905-1997) tapasi myös sanoa, että onnella on tapana väistyä, jos sitä yrittää tavoitella tarkoitushakuisesti. Onnen voi saavuttaa vain kuin oheistuotteena omistautumalla ensisijassa jollekin tarkoituksenmukaiselle.

Mielestäni tämä sama periaate pätee myös kristittyjen keskinäiseen onnen tavoitteluun, eli ”kermayhteiskristillisyyteen” ja ”onnellisuusekumeniaan”.

Ekumenia ja aito yhteys on kuitenkin jotakin todella koskettavaa. Myös minä sain kokea runsaasti kristittyjen yhteistä ekumeenista onnea viime viikon loppupuolella.

 

Idäntyönpäivät

Viime torstaina ja perjantaina kokoonnuimme Ryttylän lähetyskoululle Inkerin kirkon yhteistyökumppanien ja pappien voimin. Tuntui hyvältä olla tekemässä yhdessä työtä Inkerin kirkon asialla. Viimeistään miestensaunan lauteilla Karjala ja Siperia kumartuivat yhteiseen ähkimiseen, ja liittyipä joukkoomme vielä muutamia kristityksi kääntyneitä afgaanejakin.

Lauantaiksi olin jo kuitenkin palannut Ryttylästä takaisin itään.

Pogostan hiihto

Lauantain aamuna heräsimme pikkuserkkuni kanssa Röksän rukoushuoneen "kilvoittelijan keljassa" eli takahuoneessa ja suuntasimme Ilomantsiin. Siellä järjestettiin viime viikonloppuna 41. Pogostan hiihto. Aamu alkoi varsin ekumeenisesti, sillä sain kupillisen kylmää vettä itseltään piispa Jari Jolkkoselta. Osuimme samalle vesikannulle ja herrasmiehenä piispa Jolkkonen kumosi kupillisen vettä myös minulle ja pikkuserkulleni. Me kaikki nimittäin varustauduimme yhteiselle hiihtoladulle. Piispa Jolkkonen tosin tunnisti minut vasta ystävällisen tarjoilunsa jälkeen, ojensi kätensä tervehdykseen ja päästi suustaan kastenimeni: Manu! - Ehdin juuri juuri kiittää häntä tästä kristillisestä teosta kaataa lähimmäiselle maljallinen kylmää vettä, kun meidän täytyi jo kohta valmistautua hiihtämiseen. - Oikein hyvä mieli tästä kohtaamisesta kuitenkin jäi!

Lähtöpaikalle päästyämme kaiuttimista kuului tuttu ääni. Ortodoksisen seurakunnan välittämän alkusiunauksen luki kreikanopettajani ja Ilomantsin kirkkoherra Ioannis Lampropoulos. Saimme monisatapäisenä joukkona kuulla ystävällisen laulurukouksen monista armorikkaista vuosista ja liukkaista laduista.

Pian kajahti lähtökäsky. Hiihtäjien joukossa oma vauhtini asettui suunnilleen samaksi erään pienen hiihtäjäryppään kanssa. Edessäni hiihtävän miehen leveitä hartioita peitti violetti liivi, jossa luki: Liikkuva seurakunta. Päästyäni kyseisen miehen rinnalle kehuin hänen liiviään. - Taisinpa kysyä myös sitä, missä mielessä seurakunnan täytyy olla liikkeessä ja miltä osin sen tulee edustaa pysyvyyttä. - Pienen keskustelun jälkeen huomasin juttelevani yliopistoajoilta tutun sielunhoidon ohjaajani kanssa. - Mukavan miehen kanssa oli mukavaa jutella. - Sielunhoidon sijasta tarvitsin kuitenkin tällä kertaa hänen neuvojaan siinä, mistä löytyy huoltopiste, jossa suksieni pitoa voisi parantaa...

Pogostan hiihdosta jäi hyvä mieli. Koko Ilomantsi tuntui olevan mukana ja kuin yhtenä perheenä koolla. - Hetken koin, että nyt leijona ja lammaskin voisivat varmaan köllötellä rinnatusten; kuin pahuus olisi jossakin muualla. - Hukkasin nimittäin jossakin vaiheessa maalialueella jopa pankkikorttini, mutta kännykkääni ilmestyi viesti sen löytymisestä jo ennen kuin ehdin edes kaivata mokomaa.

 

Neitsyt Marian äärellä Kiteellä

Pogostan hiihtopäivää seuraavana sunnuntaina vierailin Kiteellä ortodoksisen kirkon seurakuntakodilla. Siellä vietimme pienellä ystäväjoukolla iltaa Armon sanan äärellä. Illan teemana oli Marian ilmestyspäivä. Neitsyt Mariaan liittyvä sanoma on jotakin sellaista, joka koskettaa monella tavalla koko kristikuntaa. Me olemme kaikki kristityt niitä sukupolvia, jotka yhdessä ylistämme häntä autuaaksi (Luuk.1:48).

Idäntyönpäivät, Pogostan hiihto ja tämän vuoden Marian päivä olivat kokonaisuutena ehkä elämäni myönteisin ekumeeninen kokemus, onnen hetki. Tämän onnellisen asian kanssa olen sairastanut hyvillä mielin lipsuvilla suksilla ja heikolla kunnolla seuranneesta hiihdosta kipeytyneitä lihaksiani. Samalla olen pohtinut myös tämän onnen olemusta.

 

Onni Jumalan lahjana

Tämän elämän onni on kristittyjen yhteydenkin suhteen eräässä mielessä ohikiitävää. Kirkkokuntien välillä on eroavaisuuksia, jotka pakottavat meidät ”hiihtämään” joskus pitkiäkin taipaleita yksin. Emme ole saavuttaneet luterilaisina ehtoollisyhteyttä ortodoksisen kirkon kanssa. Siksi kirkkojemme jäsenet joutuvat joskus etsimään tätä Elämän leipää hyvinkin kaukaa, vaikka aivan naapurissa olisi sisarkirkon seurakunta. - Näin asia on luterilaisten kohdalla erityisesti suurella Venäjällä. Suomessa asia lienee toisinpäin.

Yhtäältä ohikiitävän kirkollisen yhteyden onneen ei voi kiintyä liikaa edes luterilaisten omassa todellisuudessa, tai joutuu itkemään katkeria kyyneliä. Edes lupsakka savolainen piispa Jolkkonen ei pysty kumoamaan sitä realiteettia, että perinteisellä apostolisella virkakannalla olevat kristityt kokevat tänään valtaosassa luterilaisia seurakuntia yhä syvevenää yksinäisyyttä (ilman paimenia, jotka he tuntisivat omakseen).

Miten sitten täytyisi suhtautua kuvaamistani kristittyjen yhteydenkokemuksista kumpuavaan onnen tunteeseen? Onko se harhaa ja tuulen tavoittelua? Olisiko parempi olla tuntematta tätä onnea, kun siitä joutuu myös niin usein luopumaan?

Minä uskon, että kristittyjen yhteydestä kumpuava onni on Jumalan lahja. Minä en usko kyynisyyteen, vaikka tunnustan sen kiusaavan minuakin ajoittain.

Viktor E. Frankl kuitenkin sanoi, että aitoa onnea voi kokea vain omistautumalla jollekin tarkoituksenmukaiselle, ei siis menemällä sitä kohti vain itse onnen tunnetta onkien. Itsekäs onnen tavoittelu ei kestä, mutta kristittyjen välinen yhteys on tarkoituksenmukaista.

Kristittyjen yhteyden tarkoitus on yhteinen todistus Herrastamme ja Vapahtajastamme Jeesuksesta Kristuksesta.

että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.” (Joh.17:21)

Tämä asia on selvä. Kun pidämme tämän yhteyden tarkoituksen mielessä, etsimme sitä totuudessa. Emme tee oman onnellisuutemme tavoittelusta yhteystyöskentelyn ohjenuoraa, vaan keskitymme siihen, mikä ajaa armon ja totuuden asiaa Jeesuksessa Kristuksessa. Joskus tämä vaatii toki kovaa työtä. Kristityn työ yhteyden puolesta ei ole vain liukkaita latuja alamäessä, vaan myös vastamäkeen kampeamista lipsuvilla suksilla. Se kysyy usein rohkeutta kaivaa syvältä ja mennä tunnustuskysymyksiin asti. - Lopussa kuitenkin kiitos seisoo, ja ”mäki velkansa maksaa” (kuten Pogostan hiihdon eräässä kyltissä ladun varrella luki).

Minä uskon lapsellisella uskolla, että näin toimien tulemme löytämään myös yhteisiä latuja ja elämään monia armorikkaita vuosia kristittyjen kesken.

Ja kuka tietää, jospa vaikka koemme korpien keskellä myös muutamia onnen täyttämiä kirkkaita ja aurinkoisia päiviä jo ennen sitä jokaisen kristityn hiihtäjän lopullista päämäärää Taivaassa...

18 kommenttia

  • Marja-Sisko Aalto sanoo:

    Onpa tullut Pogostaa kierrettyä monta kertaa. Tänä vuonna 3 viikoa etukäteen, kun järjestäjät kutsuivat loistaviin latuihin tutustumaan. Hyvä niin, koska hiihtoviikonvaihteessa oli bronkiittiköhä. Niitä harjuja on ilo muistella…

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Terhi Saarinen sanoo:

    Mukava kirjoitus, mutta halua kertoa lisää Viktor Franklista. Hän oli juutalainen ja toisen maailmansodan aikaan oli useilla keskitysleireillä, mm. Auschwitzissa ja Dachaussa. Hän menetti perheensä Holokaustissa, juutalaisten kansanmurhassa. Tunnen hyvin hänen tuotantoaan ja käsitykseni on, että onnesta hän ei juuri kirjoittanut eikä tarkoituksenmukaisuudestakaan.

    Logoterapia luetaan humanistiseksi psykologiaksi. Keskeinen lähtökohta on kokemus maailman mielettömyydestä eli eksistentiaalinen ahdistus. Logoterapiassa ahdistukseen vastataan löytämälle elämälle tarkoitus jostakin ihmisen itsensä ulkopuolelta olevasta, esimerkiksi toisten ihmisten auttamisesta, taiteesta, luonnosta jne.

    Lukijalle! Katso lisää wikipediasta -logoterapia- Viktor Frankl. Suomennettu tuotanto on laajaa, keskeisin teos on Ihmisyyden rajalla, jossa Frankl kuvaa keskileirikokemuksiaan ja miten siellä voi selviytyä ja mitkä ovat logoterapian perusajatukset.

    Avainsana logoterapiassa on tarkoitus, merkityksellisyys, eikä tarkoituksenmukaisuus, joka on aivan toinen asia.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Viktor Franklin ajatus oli, että löytämällä henkilökohtaisen merkityksen elämälleen, voi selvitä elämästä plussan puolelle, ja ehkä myös vaikeista tilanteista voittajana. Hän ei siinä mielessä ole mikään kristityn esikuva, ettei hän ketään Jumalan tykö ohjannut. Eihän Raamattukaan ole mikään onnellisuuden ohjekirja, mutta Jumalan valtakunta kyllä on onnellinen asia. Room 14:17″ Jumalan valtakunta …on vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä”. Koska emme nyt voi rakentaa mitään Jumalan valtakuntaa täne maan päälle, on hyvä ymmärtää, että kuitenkin voimme elää Jumalan valtakunnan elämää. Vanhurskaus kuuluu meille Kristuksessa ja tämä rauhoittaa omantuntomme, koska syntimme on sovitettu ja meillä on mahdollista tehdä parannus.

      Shalom on parhaimmillaan koko luomakunnan rauhan ja hyvinvoinnin tila, jossa kaikki suhteet ovat kunnossa. Meille on tarjolla “yli ymmärryksen käyvä rauha, joka varjelee sydämemme ja ajatuksemme Kristuksessa” , siis varjelee meidät uskossa, Fil 4:7. Tästä rauhasta nauttiminen nykymaailman kiireen ja stressin keskellä on kyllä onnellinen asia. En vaihtaisi tätä rauhaa mihinkään.

      Jumalan valtakunnan syvä perusvire, jonkunlainen pohjavirta, on ilo. Tämä liittyy siihen, että s Jumalan pelastussuunnitelmien toteututuminen on aina iloinen asia. Silloin ihmisiä pelastuu ja paranee, rikkinäiset suhteet sovitaan ja elämä voi alkaa uudellen. Uskon siis, että kun Jumalan valtakunta on “#isäiseti meissä”, voi meissä olla kuin elämän ilon lähde sydämessämme. Koska tämä liittyy vanhurskauteen ja rauhaan, ei se merkitse mitään pinnallista. Kristittynä voimme olla, ja meidän kuuluukin voida olla iloisia ja surullisia samaan aikaan.

      Raamatussa ei montaa kertaa mainita sanaa onnellisuus,mutta oikein ymmärrettynä kristityn elämä voi olla varsin onen täyteistä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Manu Ryösö sanoo:

      Tässä hieman Raamatun kuvausta onnesta ja onnellisuudesta:

      Lapset (nuoruudessa synnytetyt pojat) ovat Raamatun mukaan yksi syy onnellisuuteen (Ps. 127:4-5). Jumalaa pelkäävä ja hänen teitään kulkeva ihminen on onnellinen (Ps.128:1-2). Toimiva ja terveellä tavalla herkkä omatunto on myös yksi onnellisuuden kriteeri (Sananl.28:14). Hyvä, jalo, miehekkyyteen ja raittiuteen ohjaava kuningas on kansan onnellisuuden tae (Saarn.10:17). Terve usko ja hyvä omatunto ovat myös osa onnellisuutta (Room.14:22).

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Manu Ryösö sanoo:

    Mukavaa huomata, että Viktor E. Frankl kiinnostaa, vaikka hän ei olekaan tämän blogin varsinainen tarkastelukohde. – Sen verran mielenkiintoinen henkilö hän kuitenkin on, että ansaitsee erityistä huomiota.

    Ensiksi on huomionarvoista, että Franklin edustama terapian muoto nojaa keskityleirin epäinhimillisissä oloissa koeponnistettuihin ajatuksiin. Minun mielestäni tämä haastaa ottamaan ne vakavasti, vaikkei kyseessä olekaan evankeliumin julistaminen ja ihmisten johdattaminen avoimena julistuksena Jumalan yhteyteen.

    On tosiasia, että Viktor E. Frankl on monien teologien suosima asiantuntija, koska hänen edustamansa terapian suunta antaa tilaa tuonpuoleisen todellisuudelle. Frankl kirjoittaa: “Ihminen tavoittelee olemassaolossaan aina itsensä ulkopuolella olevaa, sellaista, joka ei ole se itse, jotakin tai jotakuta, tarkoitusta tai yhdessäoloa toisen ihmisen kanssa. Ihmisestä tulee kokonainen ihminen ja täysin oma itsensä vain jotakin asiaa palvellessaan tai kumppania rakastaessaan.”

    Toiseksi täällä on kuvattu Frankl humanistisen koulukunnan miehenä. – Tämä pitää varmaan luokitteluna osin paikkansa, mutta itse Frankl ei kuitenkaan redusoidu siihen, mitä humanistiset tieteet usein edustavat. Hän näet kirjoittaa näin:

    “Niin sanotut humanistiset tieteet eivät ole edes huomanneet mitään sellaista kuin tarkoituksen löytämisen tahto. Humanistiset tieteet eivät yleensäkään ole ehtineet edetä todella humanismiin saakka. He eivät ole humanistisia, vaan homonkulistisia, ihmistä vähätteleviä… … Niiden perustana ei ole ole kuva todellisesta ihmisestä, se ei perustu antropologiaan, vaan monadologiaan, nimittäin suljetun järjestelmän mukaiseen ihmiskuvaan.”

    Opin jo nuorena, että Viktor E. Frankl vastusti pelkistämistä, jossa ihmisyyden mysteeri pyritään selittämään auki vain tämänpuoleisin keinoin. Tästä perusvireestä ja elämän tarkoitusta korostavasta perusoivalluksesta syntyy hänen ajattelussaan kosketuspinta, joka tarjoaa loistavan mahdollisuuden logoterapian ja Raamattu-teologian välillä.

    Kolmanneksi huomioin vielä Franklin (edellä mainitsemani) onnellisuuteen liittyvän aspektin, jota on täällä hieman kyseenalaistettu. Frankl kirjoittaa mm. näin:

    “Metsästäjän sinkoama bumerangi palaa takaisin, kun se ei ole tavoittanut saalista. Samoin vain se ihminen, joka on ensin epäonnistunut tarkoituksen täyttämisessä, pyrkii innokkaasti toteuttamaan itseään. Ehkäpä hän ei suorastaan kykene löytämään tarkoitusta, jonka voisi täyttää. Onnikin pakenee meitä, jos yritämme sitä pakonomaisesti tavoitella. Se tulee osaksemme automaattisesti, kun käytämme itsen transsendenssin kykyämme, olkoonpa kyse sitten työstä tai rakkaudesta. Onni on seurausvaikutus, jota ei tavoittelemalla saavuteta.”

    Ymmärrän em. “itsen transsendenssin kyvyn” niin, että tässä on kyse juuri edellä kuvastusta yleisinhimillisestä asiasta, kuinka ihminen on onneton/levoton, kunnes hän tavoittaa oman itsensä palvomisen tuolla puolen jotakin arvokkaampaa. Ihminen tarvitsee jotakin muuta kuin omaan itseen keskittymisen. – Kristittynä on varsin luonnollista ajatella, että ihminen on onneton/levoton kunnes hän löytää levon saadessaan omistautua Jumalan valtakunnan palvelijaksi (ja tulla myös omistetuksi, Jumalan lapsena Jeesuksessa Kristuksessa).

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Terhi Saarinen sanoo:

      Manu Ryösö. Kommenttisi tekee oikeutta Franklille, hänestä kannattaa kirjoittaa aina kun tulee tilaisuus. Tuo mitä kirjoitat omasta suhteestasi Viktor Frankliin ajatteluun koin itse kiinnostavaksi ja itselleni uudeksi asiaksi. En ole tiennytkään, että Franklin tuotantoa on pohdittu Raamattu-teologian näkökulmasta. Tuo on huomionarvoista siksikin, että Frankl oli etnisesti juutalainen ja käsittääkseni maallistunut. Olen itse alkanut fanittaa häntä silloin kun hänen teoksensa ensimmäistä kertaa suomennettiin. Kiinnostuin hänestä, koska olen lukenut holokaust-kirjallisuutta 14- vuotiaasta lähtien.

      Frankl osasi vastata kysymykseen, miten selviytyminen on mahdollista jopa natsien keskitysleirillä. Franklin ajattelussa viehättää muun muassa se, että siinä toivon ylläpitäminen ei ole se viimekätinen juttu, vaan kannatteleva juttu on vastaus kysymykseen: “Mikä merkitys tällä minun kärsimykselläni on?” Ihminen voi selviytyä äärimmäisistäkin olosuhteista, jos kykenee ajattelullaan antamaan kokemalleen merkityksen tai tarkoituksen. Kristinusko kuten lukuisat muutkin uskonnot antavat tuon tarkoituksen ihmisen kärsimykselle.

      Kommenttiasi lukiessa huomasin, miten ihmiset kokevat Franklin logoterapeuttiset näkemykset omista lähtökohdistaan ja löytävät eväitä elämäänsä. Uusissa oppimisteorioissa puhutaan mm.tiedon konstruoinnista, eli rakentamisesta: jokainen oppija kytkee uuden tiedon aiemmin opittuun ja näin jokaisen omasta tietoisuudesta tulee ainutkertainen. Jokaisella oppijalla tulisi olla omat kysymyksensä, joiden motivoimana hän tulkitsee vastaantulevia asioita, olivatpa ne vaikka Viktor Franklin tekstejä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Manu Ryösö sanoo:

      Kiitos!

      Hyvä, jos pieni Frankl-aspektini avasi jotakin uutta pohdittavaa Raamattu-teologian suuntaan! – Sinällään juutalaisuusharrastus on kuitenkin johtolanka tähänkin suuntaan. – Suomalaisista herätyskristillisistä teologeista Viktor E. Franklin ajatuksia lienee popularisoinut näkyvimmin Risto Santala. Hänet tunnetaan myös rakastettuna Israel-ystävänä ja lähetystyöntekijänä.

      Santalan ‘Sielunhoidon pokkarissa’ koko takakansi on käytännössä omistettu Viktor E. Franklin lähtökohdille. Santala soveltaa Franklin ajatuksia juutalaisen särkymisen teologian kontekstiin ns. shivrat ha-kelim, joka on myös muutamista hengellisistä lauluistamme löytyvä näkökulma.

      Itse löysin Viktor E. Franklin ajatukset eri teitä jo lukiolaispoikana, ja olen ahminut niitä yhtä lailla kuin myös prof. Tapio Puolimatkan kirjojakin. – By the way! – Myös prof. Puolimatka on opiskellut juutalaista ajattelua ja ammentaa hänkin välillä Viktor E. Franklilta; esim. kirjassaan ‘Kärsimyksen tarkoitus’ (luvussa: Kärsimys näkökulman laajentajana)…

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Terhi Saarinen sanoo:

    Manu Ryösö. Tässä sinulle pääsiäisen aikaan soveltuvaa lukemista:

    Amos Oz (2018). Juudas.

    Se on romaani, jossa nuori juutalaismies tutkii kristinuskon varhaisia vaiheita ja elää elämäänsä 1950-luvulla Jerusalemissa. Erityisesti häntä kiinnostaa se, millainen kristitty Juudas itseasiassa olikaan. Tai vielä vahvemmin ilmaistuna: oliko Juudas itse asiassa ainoa, joka uskoi Jeesuksen olevan Jumalan Poika.

    Toki romaanissa on muitakin juonia, mutta kaikki juonet tai tarinat kietoutuvat toisiinsa.

    Voisit sitten kirjoittaa blogin siitä, miten kristittynä ja teologina koit tuon Israelin ehkä arvostetuimman kirjailijan viimeisimmän teoksen. Tämä on toki vain varovainen oma toivomukseni. Mielelläni lukisin blogisi tuon romaanin lukukokemuksesta.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Manu Ryösö sanoo:

      Katsotaan… Amos Oz muuten varttui likeisessä yhteydessä suomalaisiin kristittyihin missionaareihin, ja on suhtautunut heihin tiettävästi läpi elämänsä suurella kunnioituksella.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Terhi Saarinen sanoo:

      Manu Ryösö. Kiitos tiedoista miten logoterapia esiintyy herätyskristillisillä kirjoittajilla. Tuo mitä kerroit Tapio Puolimatkan kiinnostuksesta Viktor Frankliin, on myös hyvin mielenkiintoista. Saattaa olla, en on ihmisiä, joilla on poikkeuksellisen suuri sisäisyydestään nouseva tarve elämän tarkoituksen etsimiseen Tarkoituksen ja merkityksellisyyden löydettyään he pitävät siitä lujin ottein kiinni. Jos kyseessä olisi rakkaus, heitä voisi kutsua elinikäiseen yhteen rakkauteen sitoutuneiksi.

      On myös ihmisiä, joilla on suuri tarve kokea, että kaikki se mihin he tarttuvat on merkityksellistä ja eettisesti kestävää. Heidän elämäänsä ohjaa seuraavat Viktor Franklin ajatukset: “Ihminen tarvitsee tehtäviä, jotka tuovat elämään merkitystä. Kuolemassa elämä tulee valmiiksi. Sen satona on tehtyjä tekoja, rakastettuja rakkauksia, rohkeasti kärsittyjä kärsimyksiä.”

      Tuo mainintasi juutalaisesta särkymisen teologiasta on niin kiinnostava, että aion perehtyä siihen syvemmin. Olen jo 20 vuotta makustellut mielessäni juutalaisen rabbin ajatusta:”Ehjintä maailmassa on särkynyt sydän.” Nyt ymmärrän että tuo ajatus liittyy kokonaiseen juutalaiseen teologiseen suuntaukseen, särkymisen teologiaan. Kiitos tuosta vinkistä!

      Minusta on todella antoisaa saada tietoa siitä, mitkä ovat ihmisten tietoisuuden tai maailmankuvan juuret, siis mistä kaikista kulttuurin luomuksista hän on eletyn elämänsä varrella ammentanut. Itselleni yksi toinen juutalainen teini-iän ja nuoruuden vaikuttaja oli Erich Fromm, joka ehti paeta ajoissa Yhdysvaltoihin 1930-luvulla. Lisätietoja Wikipediasta! Onko hänen ajattelunsa koskettanut teologeja, sitä en tiedä. Fromm oli yhteiskuntakriitikko. Alunperin freudilaiseen psykoanalyysiin perehtynyt.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Terhi Saarinen.”Onko hänen ajattelunsa koskettanut teologeja, sitä en tiedä. Fromm oli yhteiskuntakriitikko”. Erich Fromm oli 1970-luvulla “vaihtoehtoja” etsivien nuorten piirissä tunnettu vaikuttaja. Ongelma minusta hänessäkin on sama kuin Viktor Franklissa, eli hänkään ei ohjannnut kirjoituksillaan ihmisiä Jumalan yhteyteen, vaan jonkunlaiseen epämääräiseen mystisyyteen. Eihän se poista hänen ansiotaan esim. kulutusyhteiskinnan kriitikkona, mutta iankaikkisuuden ja kristillisen onnen etsimisen näkökulmasta hänestä ei ole paljon hyötyä kenellekään. Sitten muistaakseni hän kirjoitti hyvän analyysin fasismista, jossa hän kaiketi esitti ajatuksen, että sinä oli hengellinenkin ulottuvuus?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Terhi Saarinen sanoo:

    Manu Ryösö. Jatkan vielä Amos Ozista. Mainitsit hänen varttumisestaan läheisessä yhteydessä suomalaisiin lähetystyöntekijöihin.

    Tarkasti ottaen Ozin itsensä kertomana tarina löytyy Ozin pääteoksesta:

    Amos Oz (2007)Tarina rakkaudesta ja pimeydestä. Tammi. 651 sivua.

    Siinä Oz kuvaa kuudella sivulla Aili Havasta ja Rauha Moisiota, Jerusalemissa asuneita missionaareja. Oz oli 9-vuotias itsenäisyyssodan aikaan 1948 ja Havas ja Moisio auttoivat kaupunginosansa hätää kärsiviä asukkaita jakamalla ruokaa, lääkkeitä ja vaatteita. Henkisyä tukea he antoivat siteeraamalla Raamatun lauseita. Sota ja lähetystyöntekijöiden pyyteetön tuki teki lapseen vaikutuksen. Aili ja Rauha olivat yksi osa sitä kulttuurisesti rikasta ympäristöä, jossa Oz tuolloin lapsuuttaan eli. Vaikutteita eri ihmisiltä oli runsaasti, ihmisten kirjo oli laaja, lisäksi läsnäolivat Euroopan Holokaustissa kuolleet muun muassa äidin sukulaiset . 14-vuotiaana Oz muutti kibbutsiin.

    Mainittakoon vielä, että Amoz Oz kannattaa kahta valtiota Israelin ongelman ratkaisuna, siis palestiinalaisille oma valtio, Palestiina.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Manu Ryösö sanoo:

    Kiitos keskustelusta, joka on polveillut juutalaisuuden ja erilaisten hengentieteiden teemojen äärellä.

    Otan aluksi hieman kantaa Frommin ja Franklin välillä. En itse sanoisi, että Frommilla ja Franklilla on samanlainen maailmankatsomus tai “ongelma”, “eli hänkään (Frankl) ei ohjannnut kirjoituksillaan ihmisiä Jumalan yhteyteen, vaan jonkunlaiseen epämääräiseen mystisyyteen”…

    Ensiksikin näen miesten välisessä tavassa suhteutua uskoon ilmeisen eron. Ensiksikin Frankl vastustaa nihilismiä. Se on eräs hänen johtavista teemoistaan. Minun nähdäkseni se saa hänet suhtautumaan hyvin myönteisesti uskonasioihin; joskus lähes apologeettisesti.

    Kuvatessaan keskitysleirikokemuksiaan Frankl kysyy ja vastaa: “Milloin ihminen antoi itsensä romahtaa psyykkisesti? … heti kun hänellä ei ollut enää sisäistä kiinnekohtaa. …Kiinnekohta saattoi olla kahtalainen, se oli joko tulevaisuudessa tai iankaikkisuudessa…” Näin Frankl tunnustaa iankaikkisuusperspektiivin arvon. Nähdäkseni tällä on arvoa myös siinä mielessä, kun ihminen elää etsikonaikaa suhteessaan Jumala-uskoon. Ainakin itselläni tämä on toiminut näin nuorena lukiolaispoikana. Siksi en uskalla mennä sanomaan, ettei Viktor E. Frankl olisi myös “astia Jumalan käytössä”…

    En halua silti idealisoida ketään ihmistä. Sitä ei tee Frankl itsekään, sillä hän myöntää rehdisti oman terapiansa rajallisuuden ja kirjoittaa sitten näin: “Hyökkäykseni kyynisyyttä ja nihilismiä vastaan ovat yksipuolisia…”

    Frankl kuitenkin tajuaa, että hänen on tehtävä oma osansa ja jatkaa: “…Oltuani sekä psykologismin ahjossa että nihilismin helvetissä tiedän, mitä sanon.” (Tarkoituksellinen elämä). – Tässä on yhtymäkohta tähän blogiini, kun itse kirjoitan: “Minä uskon, että kristittyjen yhteydestä kumpuava onni on Jumalan lahja. Minä en usko kyynisyyteen, vaikka tunnustan sen kiusaavan minuakin ajoittain.”

    Ajattelen niin, että kristityn missio nro yksi on evankeliumin julistaminen. Evankeliumin luonteeseen kuuluu kuitenkin yhtenä osana toivorikas ja valoisa eetos. Tämä perusasenne lyö mielestäni kättä elämän tarkoitusta etsivälle logoterapialle. Johanneksen evankeliumin alkusanojen mukaan mukaan Jeesus Kristus on Logos. – Kristillisyyden vastapuolella eli antikristillisyydessä on puolestaan kaikkinainen nihilismi ja elämämme logoksen relativoiminen. – On suorastaan oireellista, että postmodernin filosofian keskeinen hahmo Jacques Derrida vastusti LOGOSENTRISMIÄ eli kielen ja ajattelun perustana olevaa perimmäistä merkitystä, totuutta tai läsnäoloa. Myös Derrida oli etniseltä taustaltaan juutalainen, vaikka olikin näin ajatutunut kiistämään käytännössä kaiken juutalaisista juurista nousevan & perustavan.

    En itse löydä myöskään Erich Frommilta Franklin ajattelun kaltaista elämän tarkoituksen perusoivallusta. Juutalaisesta taustasta nousee toki paljon rikasta ajattelua, mutta kaikki siinä ei tee oikeutta juutalaisuudelle itselleen, eikä löydä juuri kosketuspintaa kristinuskon kanssa. Tässä jotakin Frommista:

    “Vaikka Frommia kiinnosti Freudin tavoin juutalais-kristillinen oppi, ei hänestä ollut mahdollista uskoa siihen. Jos johonkin, niin zen-buddhismiin hän tunsi henkistä yhteyttä. Poliittisesti Fromm leimautui antisionistiksi sanoutuen myös näin irti juuristaan.” https://www.avoin.helsinki.fi/oppimateriaalit/sosiaalipsykologia/fromm.htm

    Amos Ozin poliittisiin näkemyksiin en halua ottaa tässä yhteydessä kantaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Antti Hämäläinen sanoo:

      Erich Frommia ei enää juuri missään mainita, kun taas Viktor Franklia siteerataan paljonkin. Kyllä Erich Fromm oli lähinänä jonkunlainen” kukkaiskansan” terapeutti ja kulutusyhteiskunnan kriitikko. Hänen “olemisen” korostamisensa “omistamisen” vaihtoehtona ehkä saattoi vedota Jim Wallisin ja Ronald J. Siderin tapaisiin kulutusyhteikuntaa kritisoiviin jenkkiprofeettoihin, mutta kyllä on vaikea kuvitella, että hänellä olisi ollut annettavaa edes heidän teologioihinsa.

      Olen muuten aivan samaa mieltä siitä, että meidän uskon löytäneiden onnellisten ihmisten on viisasta suhtautua kaikenlaiseen totuuden ja merkityksen etsimiseen myönteisesti. Tämähän usein lopulta johtaa löytämiseen. Myös oikeaan Jumalan löytämiseen. Erich Frommit ja monet muut olivat minunkin lukemistoani nuorena miehenä enkä edes itse osaa sanoa mitä kaikkea Jumala lopulta käytti vetäessään minua yhteyteensä. Kuitenkin, siitä asti, kun olen voinut ymmärtää elämää uskosta käsin, ovat tällaiset “melkein” Jumalan tai totuuden löytäneet etsijät ikäänkuin automaattisesti asettuneet omalle paikalleen ajatuksissani.

      Kristillinen usko on paras perusta tutkia mitä tahansa elämänkatsomuksellista suuntausta. Ja tietysti meidän on hyödyllistä nähdä kaikki viisaus kenen tahansa ajattelussa.Sitten varsinainen soteorologia on asia erikseen. Mikään, mikä on vähän sinnepäin, ei ole pelastuminen kristillisessä mielessä. Ja tämä onkin oleellien ero. Kristillinen elämähän alkaa uudestisyntymisessä, ja vasta sen jälkeen saamme sen mukaisen iankaikkisen merkityksen ja tarkoituksen olemassaolollemme.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Terhi Saarinen sanoo:

      Kiitos keskustelusta myös minun puolestani, hyviä kommentteja teiltä molemmilta. Lisään vielä, että Viktor Frankl oli kääntynyt katolilaiseksi kuten monet juutalaiset tekivät Itävallassa, Saksassa ja Ranskassa 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä. Myös protestanttisia juutalaisia myös murhattiin ghetoissa ja keskitysleireillä. Erich Fromm tuli ortodoksijuutalaisesta perheestä ja päätyi ateistiksi. Näin kertoo suomenkielinen Wikipedia, jossa on hyvin laaja artikkeli Frommista ja hänen suomennetuista teoksistaan.

      Oikeasti Fromm ei ole joutunut historian hämärään, ja se varmaan johtuu hänen monipuolisuudestaan.

      Ja huomionarvoista on se, että Erich Fromm on 1900-vaikuttajista se ajattelija, jonka tuotantoa on eniten suomennettu ja kuten Antti Hämäläinen kirjoittikin, erityisesti 1970-luvulla. Mutta suomennettuja teoksia on 1980-luvultakin. Tunnetuimpia Rakkauden vaikea taito, Pako vapaudesta, Olla vai omistaa sekä Tuhoava Ihminen, jossa hän tutki fasismia ja yleensäkin autoritäärisiä mekanismeja.

      Vapaus ja yksilöllisyys ja toisaalta autoritäärisyys sekä yhdenmukaisuuden paine olivat häntä kiinnostavia teemoja läpi elämän.

      Hänestä on julkaistu englanninkielinen elämänkerta vuonna 2013 Yhdysvalloissa. Tarkemmat tiedot Wikipediassa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Mielenkiintoisia pohdintoja… Risto Santalan kirjoja löytyy kirpputorien hyllyiltä, niitä kannattaa noukkia, ovat lukemisen arvoisia. Myös Luther divarista kannattaa kysyä. http://lutherdivari.fi/kotisivu/

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Manu Ryösö sanoo:

    Kiitos kommentoijille ja blogini lukijoille. Hyvää Palmusunnuntaita!

    Ilmoita asiaton kommentti