Oppi pelastuksesta

Kirjoitin systemaattisen teologian perusteet -kurssille esseen pelastuksesta. Sen kirjoittaminen oli äärettömän kiinnostavaa! En ole vielä saanut arvosanaa, mutta rohkenen silti jakaa tekstin myös tänne niiden luettavaksi, joita aihepiiri kiinnostaa.

 

Johdanto

Kristillinen pelastus tarkoittaa Alister E. McGrathin mukaan luomakunnan palauttamista ennalleen synnin jäljiltä ja ihmisen palauttamista alkuperäiseen yhteyteen Jumalan kanssa. Jeesus on tuon pelastuksen perusta. Muillakin maailmanuskonnoilla on erilaisia pelastuskäsityksiä ja lisäksi pelastus on sekularina käsitteenä suosittu erityisesti puhuttaessa ihmisten poliittisista vapauspyrkimyksistä. Kristillinen pelastus perustuu kuitenkin Jeesuksen elämään, kuolemaan ja ylösnousemukseen. Helposti pelastuksesta tulee mieleen vain ihmisen kuolemanjälkeinen kohtalo. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sanasto Aamenesta öylättiin määrittelee kristillisen pelastuksen kuitenkin kokonaisvaltaisesti. Se käsittää lunastuksen, sovituksen, rauhan, ilon, vanhurskauden, uuden elämän ja pyhityksen. Pelastus toteutuu jo nyt, kun ihminen on uskossa osallinen Jumalan jatkuvaan uutta luovaan toimintaan, ja se välittyy sanan ja sakramenttien kautta. Kuolemassa tapahtuu vain pelastuksen lopullinen täyttymys eli iankaikkinen elämä Kristuksen valtakunnassa. 

McGrath painottaa monissa kohdin, että pelastuskäsitys on aina kontekstisidoinnainen. Erilaisiin pelastuskäsityksiin ovat vaikuttaneet aikakausien filosofiset virtaukset ja akuutit poliittiset tilanteet sekä tulkinnat tahdonvapaudesta, synnistä, armosta, ihmisestä ja vanhurskauttamisesta. Sorretuille pelastuksessa on tärkeää vapautuminen, syyllisyydestä kärsiville anteeksianto.  Itäisessä perinteessä pelastus on jumalallistumista ja ajatuksen taustalla voidaan nähdä kreikkalaisen filosofian vaikutusta. Patristisella ajalla ja keskiajalla tärkeää oli pelastuminen demonien kynsistä. Helvetin kauheuksilla hekumoitiin erityisesti sotaisalla keskiajalla konkreettisin kieli- ja mielikuvin. Yhdysvaltain sisällissodan jälkeinen moraalinen rappio vaati ratkaisuksi opetuksen sydämen täydellisen pyhyyden vaatimuksesta pelastuksen ehtona. Eksistentialistit näkivät että lunastus ja Kristuksen julistus liittyvät ihmisen mahdollisuuteen olla olemassa autenttisesti. Valistuksen aikaan moni näki taivastoivon ihmisen keksintönä, jolla alistetaan muita huonoihin oloihin tässä elämässä. Latinalaisen Amerikan vapautuksenteologeille Kristus valitsi kansakseen köyhät ja sorretut ja  hänen kuolemansa paljasti maailman rakenteellisen synnin. Myös feministiteologeille risti on vastalause maailman epäoikeudenmukaisuudelle. Jeesuksen pelastustyö on voitto tämän maailman rakenteellisesta pahuudesta. Joanne Brown ja Rebecca Parker sanovat, että ajatus isästä, joka lähettää poikansa kärsimään ja kuolemaan ristillä edustaa hyväksikäytön teologiaa ja muistuttaa lasten hyväksikäyttöä. Jeesuksen ristinkuolema oli paha, väkivaltainen ja epäoikeutettu ihmisten teko, jota ei pitäisi ihannoida. 

 

Oppi pelastuksesta eli soteriologia oli varhaisen kirkon teologian ytimessä

Patristisella ajalla eli noin viiden ensimmäisen kristillisen vuosisadan aikana pelastuksesta puhuttiin Gunnar af Hällströmin mukaan niin lähetyssaarnoissa, kasteopetuksessa, uskontunnustuksissa kuin teologisissa tutkielmissakin. Koska systemaattisessa teologiassa olennaista on lähtökohtien ymmärtäminen, annan esseessä melko paljon tilaa varhaisen kirkon pelastuskäsityksille.

Uudesta testamentista ja varhaiskirkosta löytyy Jumalan pelastustyön kolme aikamuotoa. Se liittyy sekä menneisyyteen, nykyhetkeen että tulevaisuuteen yhtä aikaa, ei kronologisesti. Menneen aikamuodon pelastusoppi viittaa Jumalan rakastavaan tekoon, jossa hän pelasti ihmiset Kristuksen ristinkuoleman kautta. Kristinuskoon tultiin kasteessa sisälle usein ristin tapahtumien muistelun ja läpielämisen kautta. Koska Jumala ei voi kuolla, Kristuksen inkarnaatio eli ihmiseksi tuleminen oli tärkeä osa pelastusta.  Pelastus preesensissä tarkoittaa, että Jumala pelastaa juuri nyt kirkkonsa välityksellä, uskon ja kasteen kautta. Kirkko on pelastuksen julistaja ja pelastuksen yhteisö.  Futuurinen eli eskatologinen pelastusoppi taas viittaa siihen, että kukaan elävä ei ole vielä perillä, vaan ihmisen pitää kilvoitella tulosvastuullisesti, jotta saavuttaa lopullisen päämäärän eli ikuisen elämän. Kirkkoisät näkivät eskatologisessa pelastuksessa kaksi päälinjaa: historiallisen eli universaalisen, jossa pelastusta katsellaan maailmanhistorian näkökulmasta ja se tulee huipentumaan Kristuksen toiseen tulemiseen sekä mystisen ja yksilöllisen, jossa keskitytään yksilön sielun matkaan kohti Jumalaa. Pelastuksessa ihmiselle siis on tapahtunut, parhaillaan tapahtuu ja tulee vielä tulevaisuudessa tapahtumaan jotakin. Jumalan valtakunta on läsnä jo nyt ja ei vielä. Jotkut uskoivat myös tuhatvuotiseen maanpäälliseen valtakuntaan, jossa vanhurskaat saavat korvauksen kärsimyksistään ennen taivaaseen siirtämistä. Sitä edeltäisi seitsemän vuoden ahdistus ja kärsimys.

Vanhassa testamentissa puhutaan pelastuksesta, kun Jumala auttaa Israelia vaaroissa. Myös varhaiset kirkkoisät suosivat vanhatestamentillisia kielikuvia pelastuksesta: käärmeen pään murskaaminen, Nooan arkki, juutalaisten pääsiäinen Egyptissä, Punaisen meren ylitys ja juutalaisten vaellu luvattuun maahan. Uudessa testamentissa kielikuvina on myös karitsan uhraaminen, paimenen uhrautuminen lampaittensa edestä ja oikeudenmukaisen tuomion sijaiskärsiminen. 

Kirkkoisien mukaan pelastuksessa oli neljä aspektia. Ratkaisevan tärkeä oli anteeksiantamus, joka oli seurausta Jeesuksen ristinkuolemasta. Kristus tuli ihmiseksi ja kuoli ihmisten hyväksi ja ihmisten sijaan. Koko Kristuksen kuolemaan tähdännyt elämä oli yhtä Jumalan pelastustekoa. Kristus nähtiin uuden pelastetun ihmiskunnan kantaisänä, kuten Aadam oli ollut langenneen ihmiskunnan kantaisä. Toiseksi pelastus vapautti ihmisen demoneista. Paholainen joukkoineen petettiin Golgatalla ja Kristus voitti demonit jumalallisella voimallaan. Eksorkismi edelsi kastetta ja siinä tämä voitto tuli todeksi yksilössä: Pyhä Henki otti ihmisessä demonien paikan. Jäänne tästä on edelleen luterilaisessakin kastekaavassa. Kolmanneksi pelastukseen liittyi tieto ja totuuden ymmärtäminen. Tiedon valon eli oikean Jumalan tuntemisen toi Kristus. Usko ja pelastus auttavat ihmistä näkemään harhan ja totuuden. Viimeisenä aspektina oli kuolemattomuus. Kuolema oli synnin palkka, joten syntien anteeksiantamus mahdollisti pelastuksen ja sitä kautta kuolemattomuuden. Kuolemattomuuden katsottiin alkavan jo uskossa ja kasteessa ja vahvistuvan ehtoollisessa eli kuolemattomuuden ateriassa sekä huipentuvan ihmisen kuollessa fyysisesti. Varhaisirkon taivaskuvissa korostui McGrathin mukaan roomalaisten filosofien ajatus rakkaiden läheisten jälleennäkemisestä. Jo varhaiskirkossa kehitettiin myös oppi kiirastulesta: armon tilassa kuolleet puhdistetaan syyllisyydestä ennen taivasta. Katoliseen oppiin ajatus kuuluu yhä. 

Origenes Aleksandrialaisen allegoria kiteyttää af Hällströmin mukaan kirkkoisien pelastusopillisen pohdinnan. Siinä Kristus on laupias samarialainen, joka löytää synnin lyömän tajuttoman ihmisen maailman erämaasta. Kristus antaa ensiavun ja toimittaa ihmisen sitten majataloon eli kirkkoon, joka Kristuksen toimeksiannnosta hoitaa ihmistä kunnes Kristus itse palaa. Kristuksen työ ratkaisevan tärkeää, mutta toisaalta pelastus oli prosessi, jossa kirkko hoitaa ja elvyttää synnin tuhoamia jäseniään. Pelastuksesta ja Jumalan salaisuuksista saattoi tulla osalliseksi vain kirkossa. Ajatus kasteen pelastavasta ja uudestisynnyttävästä merkityksestä on peräisin jo varhaiskirkon ajalta. Jumaloitumisen prosessi alkoi kasteessa ja päättyi kuolemassa Jumalan näkemiseen. Puhuessaan ylösnousemuksesta kirkkoisät käyttivät eri termejä kuten kuolleiden ylösnousemus, ruumiin ylösnousemus ja lihan ylösnousemus. Yksimielisiä oltiin siitä, että yksilön identiteetin säilyminen kuoleman jälkeen vaati sekä ruumiin että sielun pelastumisen. 

Tahdonvapaudesta kiisteltiin jo kirkkoisien aikaan. Manikealaisten mielestä Jumala on täydellisen suvereeni ja ihmisellä ei ole vapautta. Pelagiolaisuuden mukaan taas ihmisellä on täydellisen vapaa tahto mutta Jumala ei ollut heille suvereeni maailmankaikkeuden valtias. Augustinuksen mukaan ihmisellä on kyllä vapaa tahto mutta se on synnin vääristämä, vangittu vapaa tahto, joka voi vapautua vain Jumalan armon avulla. Tällaiset näkemykset heijastuivat luonnollisesti suoraan pelastuskäsityksiin: pelagiolaisille pelastus tapahtui ihmisen omien ansioiden mukaan, manikealaisille ja Augustinukselle Jumalan armosta. Ylipäätään kristikunnassa on kiistelty kauan myös siitä, voidaanko ihmisten ja Jumalan oikeus- ja oikeudenmukaisuuskäsitteitä verrata vai ei. 

 

Risti uhrina, voittona, anteeksiantamuksena ja Jumalan rakkautena 

McGrath hahmottelee erilaisia, osin limittäisiä pelastuskäsityksiä neljän ristiä koskevan teeman avulla. Ensimmäisessä risti ja Kristus nähdään täydellisenä uhrina. Jotta ihmiskunta voidaan palauttaa Jumalan yhteyteen, välittäjän oli uhrattava itsensä. Augustinuksen mukaan Kristus oli sekä uhri että uhripappi. Uhriajatus on keskeinen protestanttisissa pelastusopeissa. Toiseksi risti ja Kristus voidaan nähdä voittona synnin, kuoleman ja Saatanan vallasta. Kristuksen ajateltiin laskeutuneen kuolemansa jälkeen helvettiin murtaen helvetin portit ja vapauttaen vangitut sielut. Lutherille myös tämä oli tärkeä tulkinta. Valistuksen jälkeen teoriaa on kehitetty niin, että Kristuksen voitto ristillä tapahtuu subjektiivisesti ihmisen tietoisuudessa ja avaa uusia olemassaolon mahdollisuuksia. Kolmanneksi risti voidaan nähdä anteeksiantamuksena. Kristuksen ja Jumalan suuri rakkaus näkyi niissä valtavissa kärsimyksissä, joihin Kristus oli valmis välittääkseen anteeksiannon ihmiskunnalle. Syntien anteekisantoon liittyen Kristus on nähty joko ihmiskunnan edustajana Jumalan ja ihmiskunnan liitossa tai sijaisena joka astuu ihmisten puolesta ristille. Tai sitten on ajateltu, että uskon kautta ihmiset pääsevät osallisiksi Kristuksen saavuttamista etuoikeuksista kuten anteeksiannosta ja vanhurskaudesta. Karl Barthin mukaan risti on sekä kauhistuttavalla tavalla “meitä vastaan” että myös ja juuri siksi jumalallisena, pyhänä ja lunastavana “meidän puolestamme”. Neljänneksi risti voidaan nähdä Jumalan rakkauden osoitukseksi ihmiskuntaa kohtaan. Kristuksen kärsimyksen kautta tapahtuva lunastus on merkki Jumalan rakkaudesta ja vapauttaa meidät kohtelemaan muita sillä rakkaudella millä Jumala on meitä kohdellut. Valistuksen aikana alettiin vierastaa uskon transsendenttisia elementtejä ja ristin arvo nähtiin ennen kaikkea siinä, miten se edistää ihmisyyttä. Kristuksen antama malli inspiroi ja rohkaisee meitä elämään rakkaudellisesti ja moraalisesti. 

 

Reformaatio, armon ja tekojen suhde, kaste, vapaa tahto ja predestinaatio

Martti Luther ja muut reformaattorit ymmärsivät, että ihminen ei voi koskaan ansaita pelastusta omilla teoillaan. Jos luulee voivansa tehdä niin, hyljeksii Kristuksen ansioita. Synnit saa anteeksi yksin uskon kautta ja Kristuksen sovitustyön tähden. Armo on Jumalan lahja eikä ansaittu palkka hyvistä teoista. Teot eivät koskaan anna rauhaa Jumalan kanssa, vaan rauha tulee yksin uskosta. Augsburgin tunnustus vetoaa näissä linjauksissaan Paavaliin, kirkkoisiin ja Jeesuksen sanoihin. Lutherille oli tärkeää Jumalan lahjoittama vanhurskaus uskon kautta. Rankaisevasta tuomari-Jumalasta tuli armollinen ja laupias. Pelastava usko oli Lutherin mukaan luottamusta siihen, että Kristus on syntynyt henkilökohtaisesti meitä varten, heittäytymistä tuon uskon kannettavaksi sekä uskovan ja Kristuksen yhdistymistä. Luther ja Melanchthon kannattivat forenssista vanhurskauttamista, jossa vanhurskaaksi julistaminen tapahtuu kokonaan ihmisen ulkopuolella ja hänestä riippumatta. Se luetaan ihmisen hyväksi, vaikkei se tule osaksi hänen persoonaansa. Uudestisyntyminen sen sijaan muuttaa ihmistä myös sisäisesti. 

Kaste on luterilaisen opin mukaan pelastukselle välttämätön, koska sen välityksellä ihmiselle annetaan Jumalan armo. Sakramenttien (Lutherille kaste ja ehtoollinen) ajateltiin tekevän todeksi sen, mistä ne olivat merkkinä. Augsburgin tunnustus tuomitsee ne, jotka hylkäävät lapsikasteen ja väittävät lapsen pelastuvan ilman kastetta. Kovin harva luterilainen kai silti nykyisin ajattelee, että kastamaton lapsi joutuu helvettiin. Augustinuksen jalanjäljissä tämä kuitenkin on virallinen luterilainen oppi. Augustinus tosin ajatteli, että kastamattomilla lapsilla olisi helvetissä mukavammat erityisolot kuin aikuisilla syntisillä. 

Pelastusasian näkökulmasta kiinnostava reformaatioajan kiista oli majoristinen riita vuosina 1551-1558. Georg Major (Melanchthonin oppilas ja maltillisesti katolisiin ja reformoituihin suhtautuneiden filippistien johtaja) ajatteli, että hyvät teot täydentävät uskon ja ovat siinä mielessä pelastuksen kannalta välttämättömiä. Majorin ns. aitoluterilaiset vastustajat kuten Matthias Flacius puolestaan pelkäsivät tällaisen opetuksen hämärtävän luterilaisen opin ytimen pelastuksesta yksin armosta. Niinpä he sanoivat hyvien tekojen jopa haittaavan pelastusta. Vaikka katolisetkin tuomitsivat pelagiolaisuuden Augsburgin tunnustuksen kumoamuksessa, he painottivat, että pelkkä usko ei riitä vanhurskauttamiseen, koska Paavalikin sanoo, että usko ilman rakkautta ei ole mitään. Sekä usko että hyvät teot ovat siis Jumalan lahjoja, joiden perusteella Jumala antaa ihmiselle ikuisen elämän. Uskolla voi tulla hurskaaksi ilman lain vaatimia tekoja mutta ei ilman evankeliumin mukaisia tekoja. 

Koska ihminen oli reformaattoreiden mukaan perisynnin vuoksi täysin kykenemätön valitsemaan Jumalan oman voimansa ja tahtonsa kautta, hän on lähtökohtaisesti tuomittu iankaikkiseen kuolemaan, ellei Jumala siltä pelasta. Tunnustuskirjojen mukaan kaikki eivät ole pelastukseen valittuja tai ota uskoa vastaan. Tästä seuraa vaikea kysymys ennaltamääräämisestä, jota jo Augustinus pohti. Augustinuksen mukaan: jos joku kääntyy uskoon, kyse on predestinaatiosta eli Jumalan ennalta määräämästä tapahtumasta eikä ihmisen omasta valinnasta. Luther oli perimmältään samaa mieltä, vaikka ajatteli että kaikki muu - predestinaatiokin - on toisarvoista Kristukseen uskomisen rinnalla, koska Raamatussa tuo usko on ilmoitettu tieksi pelastukseen. Lutherin mukaan ihminen voi olla vakuuttunut pelastuksestaan, koska Jumala on uskollinen. Reformoidut kirkot veivät predestinaatio-opin äärimmilleen. Heille Kristus kuoli vain valittujen puolesta ja Jumala on ennalta valinnut ne, jotka pelastuvat. Koska ihmisiä ahdisti kysymys, kuuluvatko he pelastettujen joukkoon, alettiin opettaa, että hyvät teot ja menestys tässä elämässä ovat heijastusta tulevasta pelastuksesta. Niin reformoiduissa maissa alettiin suosia työteliäisyyttä ja yksinkertaista elämäntapaa, jotta ihmiset menestyisivät ja voisivat uskoa olevansa pelastettuja. Tämä loi sosiologi Max Weberin mukaan edellytyksiä kapitalistisen yhteiskunnan synnylle. Katoliset ajattelivat, että kukaan ei voi olla varma siitä, onko saanut Jumalan armon. 

 

Universalismi: Jumala on valinnut kaikki!

Pelastuksen paikkana nähtiin pitkään - ja nähdään osin yhä - kirkko. Cyprianus Karhagolainen julisti jo 200-luvulla, että kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta. Kirkkoarkkitehtuurilla korostettiin ajatusta. Toisaalta reformaatiossa ajatusta alettiin kritisoida ja sitä seurannut pietismi yksityisti pelastuksen. Pietistien mukaan uskova päättää, päästääkö hän Kristuksen sieluunsa ja sydämeensä. Ovi taivaaseen oli henkilökohtainen kääntymys eikä kirkon jäsenyys sinänsä. Kirkon historiassa on kiistelty paljon siitä, mikä on kirkko. Onko se vain pyhien yhteisö (kuten donatolaiset tai radikaalit reformaattorit ajattelivat) vai koostuuko se sekä pyhistä että syntisistä (kuten Augustinus ja reformoidut ajattelivat)? Kristikunnan historiassa on ollut ja on yhä pieniä lahkomaisia yhteisöjä, jotka katsovat pelastuksen koskevan vain heitä. Melko yleisesti kristikunnassa ajatellaan partikularistisesti pelastuksen koskevan kaikkia kristittyjä. Jotkut ajattelevat myös esimerkiksi juutalaisten tai muslimien pelastuvan “Abrahamin helmassa”. Jesuiittateologi Karl Rahnerin mukaan pelastavan armon piiriin voi päästä myös muiden uskontojen parissa, jolloin ihminen on tajuamattaan “anonyymi kristitty”. Laajimmillaan pelastuksen on katsottu koskevan koko luomakuntaa, joko niin että kristinusko on huipentuma johon kaikki uskonnot johtavat (inklusivismi) tai että kaikki uskonnot johtavat samaan päämäärään (pluralismi). 

Ajatus siitä, että pelastus on lopulta yksin Jumalan käsissä on oikeudenmukainen ja viisas. Minulle on kuitenkin käsittämätöntä, että pelastuksen ei ajatella koskevan koko ihmiskuntaa. Augustinus opetti, että vain uskovat pelastuvat ja useimmat keskiajan teologit jatkoivat samalla linjalla.. Raamatun vakuutukset siitä, että Jumala haluaa kaikkien ihmisten pelastuvan tulkitaan niin, että hän haluaa kaikenlaisten ihmisten pelastuvan, mutta silti pelastus ei koske kaikkia. Miten kukaan voi uskoa Jumalaan, joka muka antaa ihmisille vapauden valita iankaikkisen kadotuksen ja pelastaa vain ne, jotka pystyvät uskomaan häneen ja Kristuksen sovitustyöhön - tai joka valitsee pelastettujen joukkoon vain osan ihmisistä? Augsburgin tunnustuksessakin todetaan, että jumalattomat eivät voi uskoa syntien anteeksiantamiseen. Onko se heidän syynsä? Miksi Kristuksen kertakaikkinen uhri ei koskekaan kaikkia, vaikka pelastus tulee yksin armosta ja kaikki olemme saman perisynnin alaisia? Miksi pelastuksen ehtona vaaditaan tietynlaista uskoa, eikö se jo ole teko? Pääsiäissaarnassaan Luther sanoo uskovansa, että Kristus on hävittänyt helvetin ja sitonut Paholaisen. Miksi hän silti ajattelee, että jumalattomat yhä joutuvat helvettiin ja sanoo samassa saarnassakin, että “tuonela itsessään pysyy tuonelana ja pitää vankinaan epäuskovat”? Julmaa ja epäloogista. Kuinka kukaan voisi iloita pelastuksestaan, jos ajattelee yhdenkin ihmisen joutuvan ikuiseen kadotukseen? 

Näitä kysymyksiä käsitteli myös pastori Antti Kylliäinen 1990-luvulla pamfletissaan Kaikki pääsevät taivaaseen. Hän kirjoittaa: “Kristinuskon Jumalan rakkaus on täydellistä ja hänen armonsa käy yli kaiken ymmärryksen. Tällainen Jumala ei missään olosuhteissa tahdo yhdenkään lapsistaan joutuvan kadotukseen ja tuhoutuvan.” Kylliäinen liittyy universalismin perinteeseen, jonka mukaan kaikki pelastuvat. Jo kirkkoisät Gregorios Nyssalainen ja Origenes opettivat näin. Origeneen mukaan lopullisessa lunastetussa luomakunnassa ei voi olla mitään helvetin tai Saatanan kaltaista, vaan ihmiskunta palautetaan onnellisuuteen ja ykseyteen Kristuksen lupausten mukaisesti. Kylliäinen vei ajatuksen niin pitkälle, ettei usko helvettiin eikä edes sovitusoppiin. Kylliäisen mukaan Jumala armahtaa ihmisen ilman uhriakin. Karl Barth kehitti reformoitua teologiaa universalismin suuntaan. Hänen mukaansa Jumala on valinnut olla ihmiskunnan ystävä ja antoi Kristuksen ihmiskunnan lunastukseksi ja kantoi siis täysin lunastuksen tuskat. Ihmiskunnan ei tarvitse kantaa Jumalan tuomion seurauksia ja armo voittaa lopulta epäuskonkin. Jumala ei enää ikinä hylkää ihmiskuntaa. 

 

Tieto-oppi vaikuttaa pelastuskäsityksiin

Pelastuksen, kuten kaikkien kristillisten oppien, ymmärtämisen kannalta on olennaista, mitä ajatellaan tiedon luonteesta ja teologisesta tiedosta. Klassisen tieto-opin mukaan eli valistukseen saakka ajateltiin, että ihmisen ymmärrys vain ottaa vastaan tietoa, jolloin ihminen pystyi määrittämään olioiden olemukset. Opilliset lausumat viittasivat selkeästi ihmisen ulkopuoliseen todellisuuteen. Valistuksen myötä tämän tieto-opin syrjäytti moderni tieto-oppi, jonka mukaan ihmisen ymmärrys antaa tiedon kohteelle muodon yrittäessään ymmärtää sitä, mutta olioiden (kuten Jumalan) olemuksesta ei ole mahdollista saada objektiivista tietoa. Opilliset lausumat ovat vain ihmisen uskonnollisen kokemuksen ilmauksia. Ennen valistuksen aikaa oli selvää, että persoonallinen Saatana ja Jumala ovat faktisesti olemassa ja Kristus teki jotakin konkreettista puolestamme pelastaakseen ihmisen. Modernin tieto-opin näkökulmasta voidaan ajatella, että Kristus paljasti Jumalan pelastavan tahdon, mutta se olisi voinut paljastua muillakin tavoin. Voidaan myös ajatella, että uskonnollinen puhe pelastuksesta on symbolista ja ilmaisee ihmisen tunteita, kokemuksia ja elämänasennetta, muttei edellytä ajatusta kuolemanjälkeisestä todellisuudesta tai yliluonnollisen olennon olemassaolosta. Uskonnon kieli vain antaa muodon uskovan käsitykselle itsestään ja maailmasta. 

Valistuksen aikana synti oli lähinnä tietämättömyyttä ja ihmisluonto nähtiin perimmältään hyvänä. Tieto toi pelastuksen. Maailmansodat haastoivat tämän käsityksen rajusti. Nykyisin tieteessä sitoudutaan moderniin tieto-oppiin mutta ymmärretään, että uskontojen maailmassa voivat olla voimassa toisenlaiset lainalaisuudet kuin luonnontieteissä. Silti minua hämmästyttää, miten vähän moderni, valistuksen jälkeinen teologia näkyy Suomen evankelis-luterilaisen kirkon saarnoissa tai rippikouluopetuksessa. McGrathin mukaan evankelikaalisuudessa ajatellaan edelleen pelastuksesta konkreettisesti klassisen tieto-opin pohjalta. Näin näyttää olevan virallisesti ja julkisessa puheessa myös suomalaisessa luterilaisuudessa.

 

Lähteet: 

Gassmann, Gunter ja Hendrix, Scott, 2005, Johdatus luterilaiseen tunnustukseen, Helsinki: Kirjapaja Oy, Suomennos: Tiina Ahonen ja Jaakko Rusama

McGrath, Alister E. 2012, Kristillisen uskon perusteet: Johdatus teologiaan (3. painos), Helsinki: Kirjapaja

af Hällström, Gunnar ja Laato, Anni Maria ja Pihkala, Juha, 2005, Johdatus varhaisen kirkon teologiaan, Jyväskylä: Kirjapaja Oy

Karimies, Ilmari, 2009, Lutherin pääsiäissaarna: Käännös ja selitykset, Suomalainen teologinen kirjallisuusseura

Kylliäinen, Antti, 1997, Kaikki pääsevät taivaaseen: Välttämättömiä tarkistuksia kristillisiin opinkohtiin, Nemo

Luomanen Petri ja Raunio Antti (toim), 2005, Teologia, Johdatus tutkimukseen, Edita

Augsburgin tunnustus  http://tunnustuskirjat.fi/augstunn.html

Augsburgin tunnustuksen kumoamus (Kirjassa: Reformaation tunnustukset, toim. Risto Saarinen)

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon sanasto Aamenesta öylättiin: https://evl.fi/sanasto/-/glossary/word/Pelastus

115 kommenttia

  • Sami Paajanen sanoo:

    Reijo Mänttäri on mielestäni oikeassa tuossa ismo mallisen esittämissä ristiriitojen toteamisessa. Vaikka Reijon lapsikasteen kritiikistä olen erimieltä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Reijo Mänttäri sanoo:

      Sami,

      Useinkin olen uskonut, ettet ole eri linjoilla kuin minä.

      Asian oikeista perusteluista huolimatta joudutaan olemaan peräänantamattomia, niinkuin ego vaatii!

      Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Tähän vielä lyhyesti kommentoin. Ymmärrän tämän keskustelun askelmerkit ja kunnioitan kaikkien mielipiteitä. Omalta puoleltani olen saanut sen vakuutuksen Jumalalta, ettei ihminen voi omasta voimastaan uskoa ja luottaa Jumalaan, vaan tuon luottamuksen synnyttää ihmisessä YKSIN Jumala. Eli ihmisen puoleta ei ole mitää annettavaa Jumalalle. Suunta on ykspuolinen, mitään synergiaa ei ole.

    Jumala vaikuttaa kaiken kaikessa ja näin ollen myös kaiken tahtomisen ja tekemisen. Tätä asiaa ei voi selittää ja järkeillä. Ilman Jumalaa ei olisi mitään, ei olisi alkua, eikä loppua. Ilman Kristusta ei olisi Sanaa, Siementä, joka on maailmaan kylvetty. Jumala on kylvänyt Sanansa ja olen joutunut sen vaikutuksen piiriin ja näin olen Luottamuksen saanut. Jumala on siis uskon alkaja ja täytäntöön panija.

    Maa, johon Jumala kylvää on myös Jumalan. Kuka voi loppuun asti ymmärtää Jumala tekoja?

    ,

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Reijo Mänttäri sanoo:

      Ismo,

      Kyllä näin olet selittänyt jo useamman vuoden ajan. Sekavuus on ollut aina, jokaisessa kommentissasi läsnä.

      Kuten muistamme, niin olen asiaa käsitellyt tällä foorumilla ja kanssasi kahdenkeskenkin. Loukatakseni en ole mitään sanonut, vaikka outous kirjoituksissasi vallitsee. Outoudella tarkoitan, että kommentissasi puhut itsesikin kanssa ristiin. Ensimmäisen kerran ja kahdesti sen jälkeenkin, kun asian johdosta sinulle kommentoin, niin tein sen käymällä kirjoittamasi lause-lauseelta läpi, jotta se mitä sinulle sanoin, olisi perusteltu eikä vain väittämiä vailla selitystä, perustelua. Näihin et ilmeisesti ole pystynyt vastaamaan. En sano tätä halventaakseni sinun sujuvaa sanojen tuottoa, vaan haluaisin sinun huomioivan sekavuuden ja ristiriitaisuuden. Huomiointina en pidä sitä, että sanot saavasi tekstin Jumalan sinussa vaikuttavasta ymmärryksestä. Jumalan vaikutus on aina sopusoinnussa Kirjoitusten kanssa, vähintään!

      Mieti, mitä tuo isolla kirjoittamasi “Luottamus” on. Sen myötä voisi alkaa jotain aukenemaan, jos kanssani asiassa pysyen keskustelisit. Voisin tietysti olla yhteydessä kanssasi yksityisestikin, mutta asia on mielestäni sen laajuinen, että julkisuuden valossa olisi johdonmukaista ‘vaeltaa’. Pyhän Hengen valo tulee esiin ilman eri ilmoitusta.

      Jos Emilialle ei sovi tämä sinun kanssasi rajankäynti, niin avataan asialle oma blogi.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Reijo Mänttäri sanoo:

      Vielä Ismolle:

      Voimme tehdä seuraavan siirron puhelimitsekin. Soita minulle 0440121550.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      ”Jumalan vaikutus on aina sopusoinnussa Kirjoitusten kanssa.” Kenties onkin, mutta ei suinkaan aina sopusoinnussa jonkin ihmistulkinnan kanssa. Toinen asia sitten on, että ihmiset ovat luoneet keinotekoisia ajatusrakennelmia saattaakseen Kirjoitusten eri-ikäiset ja eri tilanteissa syntyneet osat ’sopusointuun’ toistensa kanssa. Raamatun rikkaus on myös yhteen sovittamattomien jännitteiden rikkautta, se tekee sanasta elävän. Puhki selittäminen tappaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Reijo Mänttäri sanoo:

      Ei ole kysysmys puhki “selittämisestä”, useinkaan. Tulkinnat, siis nuo ihmisten ajatusrakennelmat, ovat ongelma. Kirjoituksia ei tarvi tulkita, vaan noudattaa. Usko ‘mahdollistaa’ noudattamisen.

      Paavali muistuttaa, että hän toistaa samoja asioita, ettei perustus sekaantuisi ihmisten tulkintoihin. Joka on uskossaan kylmällä paikalla, eli ei Totuuteen mielistynyt, tuntee samoista, uskon perusteista puhumisen tarpeettomaksi. Siksi mysteerinen, sekava selittäminen tuntuu paremmalta. Siihen voi aina livauttaa hurskaan tuntuisen lauselman, että ihminen ei voi mitään tehdä, kaikki on Jumalasta kiinne ja siksi lapsikaste toimii, muunmuassa. Sittoi toisaalta, vapaaehtoista, ilolla vastaanottamistahan tämä on ja sitten, Ismon lailla, synnytetään “Luottamus”, ja muita hyvältä tuntuvia merkityksettömiä ilmaisuja, joihin Raamatusta ei tukea löydy.

      Kaikkeen sekavuuteen löytyy tukea teologisesta kehällisestä, melkein raamatullisesta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Kirjoituksista löytyy kohtia, joita ei totisesti sovi noudattaa. Amalekilaisten tuhoaminen viimeistä kotieläintä myöten on siitä esimerkki. Kriittinen ajattelu ei ole kristityltä kielletty. Raamatullinen Totuus sekoitetaan usein aikamme tieteelliseen käsitykseen siitä, mikä on totta. On hyvä muistaa, että Jeesus – siis henkilö – sanoi olevansa Totuus. Tämän ymmärtäminen on mielestäni mystiikkaa, rationaalisen ajattelun kannalta varmaankin sekavaa. Paavali taisi käyttää ilmaisua ’hullutus’.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Reijo Mänttäri sanoo:

    Martti, vt.kommenttisi 21:21,

    Puhut nyt aivan hassuja, eli edes jankutukseen ei tämän kommenttisi pohjalla ole aineksia. Eli sulkisin, jälleen kerran, kirjeenvaihtomme jo perinteeksi muodostuneesta syystä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Varmaan Paavalin ’hullutus’ voidaan kääntää myös: ’aivan hassua’.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Eihän tämä ole meidän välistä kirjeenvaihtoamme vaan julkista keskustelua Emilia Karhun alustuksen pohjalta. Olemme toki poikenneet sen varsinaisesta aiheesta, joka on otsikon mukaan Oppi pelastuksesta. Ehkä kuitenkin sivuamme sitä sikäli, että sinä, Reijo Mänttäri, nähtävästi lähestyt asiaa minua rationaalisemmin ja pidät ’aivan hassuna’ sitä, että annan ajattelussani tilaa käsittämättömälle ihmeelle.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Emilia Karhu
    Emilia Karhu

    Olen Kotimaan toimittaja, joka palasi jälleen opintovapaalta töihin.