Oululaisia agnostikkoja ja muita kummituksia

b2ap3_thumbnail_leip.jpg

Uskonelämä on kummitustalo. Oksat raapivat ikkunoita, portaat natisevat, saranat kitisevät, ja seinillä on aavemainen kauhugalleria kirkkoisiä: läskejä setiä vihaisina, paljon kieltäviä katseita. Säikky ei voi mennä kellariin eikä ullakolle.

Rohkea ja rationaalinen sitä vastoin kylmäverisesti kulkee taskulamppu kädessään, availee ovia ja arkkuja. Mutta uskovaista hirvittää. Hän haluaisi kieltää. Älä mene siitä ovesta, älä ota taulua seinältä, älä koske kirjahyllyyn. Joku voi suuttua. Taustalla väreilee armoton rangaistuksen pelko.

"Tämä talo on minun kotini", sanoo uskovainen, "olen asunut täällä koko ikäni, älä pakota muuttamaan pois". "Katto vuotaa, putket pitää remontoida, kellarissa on hometta", sanoo rationalisti.

Uskonnoton astuu kummitustaloon niin kuin Linnanmäen kauhulaitteeseen. Kummitusjutuista muuten vain kiinnostunut astuu sisään ajatellen taloa "historiallisesti merkittävänä". Liberaali koettaa sanoa uskonnottomalle, että kummitustalon arvoa ei näe, jos vain arvioi kosteusmittari ja taskulamppu kädessä.

En tiedä, millaista virikettä liberaali sitten hakee elämäänsä kummitustalosta. Jotkut käyvät joulukirkossa nostalgiasyistä, ja Kari Enqvist vierailee mielellään eri uskontojen temppeleissä. Minullakin on eri paikoissa ollut hienoja elämyksiä, mutta en voi eritellä, onko niissä edes mitään hengellistä. Vanhaan taikinajuureen tehty ruisleipä keittiön pöydällä voi olla hengellinen kokemus. Ainakin se on kokemus siitä, että vuosisatain ajan pohjolassa on pantu ruisleipää uuniin, että vanha bakteeri antaa leivällä muinaisen aromin, ja elämässä on voimaa. On turvallisempaa sanoa niin kuin hokea ”Herra, Herra” tai ”Hare Hare”.

Oulun niin sanotut agnostikkoillat ovat skandaali. Asiassa ei olisi ollut mitään ongelmaa, mutta uutisointi tehdyistä kanteluista on nähdäkseni vääristänyt tilannetta.

Siis kanteluitahan oli luvassa joka tapauksessa. Näinä lopunaikoina sellaisen voi saada mistä tahansa. Pappihan ei pietismissä ja viidesläisyydessä tai missään fundamentalismin muodossa ole mikään paimen vaan uskovaiset paimentavat pappia, he syynäävät, vahtaavat ja kyttäävät.

Tuomiokapitulin on pakko käsitellä kantelu, vaikka se koskisi pastorin nenäkarvoja. Kantelu on tämmöinen mielenosoitus, palautelaatikko, numero, johon soittaessa voi valittaa.

Kun kuka tahansa ihan mistä syystä tahansa voi raapustaa kantelun, itse kantelut menettävät vakavuutensa. Mikko Salmi voi siis rentona popparina painella sisään ja kysyä, oliks jotain asiaa.

Nyt kuitenkin jää kuva, että Oulussa ja netissä on menossa joku henkivaltojen taistelu. Pelko vastaan rohkeus: 6-0. Nyt varjellaan monumentteja. Vahdataan hysteerisesti, että pastori pysyy sopivan nynnynä ja toistaa kuuliaisena mekaanisen tarkasti ne muutamat pyhäkoululauseet.

On olemassa hengellisyyttä, joka on patonki. Sillä on rapea ja kova ulkokuori. Sisältä tällainen hengellisyys on pehmeää vähäravinteista taikinaa. Patonkiuskovainen pelkää kadottavansa aarteen, jonka on löytänyt. Tuo aarre on kokoelma ikuisia lauseita, joiden kirjaimellisuutta hän ei uskalla epäillä. Kovakuorinen patonkiuskis ei siedä ympärillään ihmisiä, jotka kyseenalaistavat, koska muiden esittämät ajatukset kutkuttelevat hänen omassa sisimmässään muhivaa epäilystä. Epäileminen olisi sama kuin uskosta luopuminen. Tällöin varma kovakuorinen ”oikea” usko hylkii omaa sisäistä epävarmuutta. Sen takia on mahdotonta, että Oulussa olisi mitään keskusteluiltoja.

Vuonna 2005 kirjoitin mainosalan arvostetuissa Kultahuippu-palkinnon saaneissa Armo-kampanjan teksteissä yhdenlaisesta uskovaistyypistä:

”Fundamentalisti asuu kohdussa, josta ei uskalla syntyä maailmaan. Syntyminen merkitsisi rajalliseksi tulemista, sillä elämää reunustaa kuolema.

Ja se on karu uutinen, sillä niin kuin kuolema seuraa syntymää, niin myös epäusko seuraa uskoa. Ehdoton, epävarmuutta sietämätön usko merkitsee oman rajallisuuden kieltämistä. Sen vieraskielinen nimitys on hybris.

Mitä enemmän Jumala kestää epäilyä, sitä suurempi hän on.”

Hybris on narsismia, ja narsisti on usein vain hauras olosuhteiden uhri. Narsismi tarkoittaa sitä, että henkilön ego on pienenpieni rääpäle. Sen suojana on loppumattomasti kaiken huomion itseensä nielevä itsekeskeisyys. Tällaisen henkilön logiikka on se, että jos hän ei ymmärrä tai tiedä jotakin, ei sitä ymmärrä tai tiedä kukaan muukaan. Jos jokin vitsi on hänelle liikaa, on se liikaa kaikille muillekin. Jos jokin sana on hänelle liian karkea, se on yksinkertaisesti kaikille sopimatonta kielenkäyttöä. Jos sana pitää sensuroida itseltä, se pitää sensuroida muiltakin. Radiosta saa kuulua vain sellainen musiikki, joka ei tee tämän hauraan uhrin oloa levottomaksi.

Tämmöisen ihmisen on tuskallisen vaikea ajatella, että ”who the cap fit, let them wear it”, kuten Bob Marley -vainaa lauloi. Kieltolakimielenlaatu on taas muodissa.

Hengellisen kielen käyttöperinteissä tällainen ihminen on sikäli nirso, että kaikkien pitäisi puhua samaa kieltä kuin juuri hän. Ja sitä kieltä vahdataan sitten pi(i)runtarkasti. Kun mennään harjoittamaan uskontoa, ei oikeastaan mennäkään harjoittamaan uskontoa vaan vahtimaan, että kaikki muut tarkoittavat sanansa yhtä kirjaimellisiksi kuin tämä patonki itse. Virsikirjojakaan ei saisi uudistaa ikinä, koska minä, minä, minä.

Oulun agnostikot eivät edes olleet harjoittamassa uskontoa. Usko on ruumiillista. Se on toimintaa. Avataan suu, annetaan rovastin tyrkätä nieluun se pahvinpala. Kietaistaan huiviin se Malaga-tilkka ja kuunnellaan, kun pappi sanoo, että tämä espanjalainen makoisa viini on ”kuolemattomuuden lähteestä”. Polvistutaan, noustaan, ortodoksien kemuissa vielä haistellaan. Usko ei ole ajattelemista. Uskossa on kuitenkin sanoja, ja sanoja sanomalla uudistetaan todellisuutta, joka todellisuus on lihallista todellisuutta. Lihallinen todellisuus on hengittämistä, lihasmuistia, alitajuntaa, keskushermostoa, istuma-asentoa ja kävelytyyliä, spontaaneja reaktioita, yhdellä sanalla sanoen: selkäydintä.

Mutta Oulun keississä onkin kyse siitä, että usko mielletään jatkuvaksi puheen pärinäksi, jossa niin kuin preussilaisessa ”sanan kirkossa” papatetaan samoja uskontotuusrimpsuja virheettömästi ja huolehditaan, että kaikki säksättävät ne sanat just oikealla aksentilla. Uskosta tuleekin mentaalinen monumentti, patsas, jota ihaillaan. Nyt nämä ”agnostikot” halusivat vain keskustella, antaa tilaa ihmisille räknäillä, mutta sepä ei käykään. Ei saa ajatella. Minun patsaastani et puhu tuohon sävyyn!

Uskovaisten viesti vaikkapa Kari Enqvistille on, että et ole tervetullut, ellet heti tee ratkaisua ja rupea samanlaisiksi kuin me.

Niin sanotussa klassisessa kristinuskossa on sellainen teema kuin ”augustinolainen interiorismi”. Jumala ei ole jokin muitten otusten rinnalla köllöttelevä erillinen otus vaan koko olevaisuuden henkinen perusta. Siten Jumala ei ole jokin sellainen otus, jonka oleminen voidaan ajattelemalla päätellä kaikista muista olevaisuutta koskevista asiaintiloista. Oikeaoppinen agnostikko sanoisi tästä otuksesta, ettei voida tietää; ateisti sanoisi, ettei sellaista ole. Itse olen tässä merkityksessä ateisti: ei semmoista ole. Agnostisismi johtaisi harhaan sen suhteen, mitä on hengellisyys. Kun se ei ole tietämistä, ei ajattelemista, vaan hengittämistä. Usko on sylissä olemista.

Tässä antiikkisessa eli klassisessa ajattelutottumuksessa on kyse nykyihmisen kannalta pöljästä kehäpäättelystä. Se, että ihminen edes kysyy Jumalan olemassaoloa koskevan kysymyksen, on mahdollista vain, koska Jumala itse on jo tuossa kysymyksessä läsnä, sillä hänhän on kaiken olevaisen ylläpitäjä. Äärellisestä, muutoksenalaisesta historiallisesta inhimillisestä todellisuudesta ei voi päätyä ajatukseen Jumalasta, vaan Jumala itse on Jumala-kysymyksen alkuunpanija. Tämän takia kaikki, mitä William Lane Craig tekee, on turhaa hommaa. Hänen älynsä menisi parempaan käyttöön vaikka laskemalla voittokertoimia jalkapalloveikkauksessa.

1800-luvun liberaaliteologia, joka on viidesläisyyttä oikeaoppisempaa, omaksuu augustinolaisen katsannon. Jumala tekee itsensä tiettäväksi ihmisen sanattomassa intuitiivisessa kokemuspohjassa. Jumala ensisijaisesti koetaan, eikä häntä selitetä. Sanoista, päättelyistä ja jumalatodistuksista ei ole tietä Jumalan luokse, sillä ne sanat vain kimpoavat takaisin. Tie on yksisuuntainen: Jumalasta ihmiseen, hänen todellisuuteensa, arkeensa, sen arjen perustaan, siis sinne keskushermostoon ja alitajuntaan, intuitioon, esikäsitteelliseen kokemukseen, luottamukseen.

Augustinus sai tämän ajatuksen kokemuksen ylivertaisuudesta tietämiseen nähden pakanafilosofi Plotinokselta. Enqvistin Karille tämä on mieletöntä puhetta, mutta hänen kanssaan voidaan puhua silti elämän mielestä, mielekkyydestä. Ja vaikka luottamuksesta. Hänhän osaa selittää esimerkiksi hindujen om-tavun paremmin kuin keskimäärin niin kutsutut uskontojournalistit. Semmoinen keskusteluilta, jossa uskonnoton selittää agnostikolle, miksi agnostisismi on huuhaata, ja miksi om-tavu oikeastaan on aika hieno, olisi mahtava. Järjestäisin, jos Kari Enqvist lähtisi mukaan.

Agnostikkoilloissa voisi puhua länsimaisen sivilisaation yhdestä keskeisestä kokemuksesta: Holokaustin, Hiroshiman ja Piilaakson jälkeisessä maailmassa koetaan lähinnä Jumalan poissaoloa. Sitä on myös uskonnottomuus. Se on sitä, että vanhoilla kummitusjutuilla ei ole eksistentiaalista merkitystä. Jumalan poissaolo on myös vanhan ajan mystiikan keskeinen teema. Mutta tokko siellä Oulussa saa ääneen lukea Ristin Johannestakaan.

Augustinolaisen uskontulkinnan kannalta on lopulta ihan se ja sama, mitä näissä agnostikkoilloissa on juteltu. Kyllä sanoja maailmaan mahtuu. Mutta jos joku uskis on sitä mieltä, että hänen Jumalansa seisoo tai kaatuu hänen oikeiden sanavalintojensa perusteella, niin hei hei.

Jos Jumala on totta, niin hänen kannaltaan on yksi kärpäsen pieru, mitä vaikka minä hänestä ajattelen. Tavoitteena on elää ainoastaan hyvä elämä - eli ottaa lahja vastaan.

_____________________
PS. Googletin niitä agnostikkoiltoja. Löytyi uutinen, jossa Árpád Kovács sanoo asian vastaansanomattomasti:

”Olen hirveän iloinen kantelusta sen takia, koska nyt joudumme keskustelemaan siitä, millaiset keskustelut ja tilaisuudet ovat sallittuja. Näihin iltoihin nimenomaan kutsuttiin epäilemään ja tutkimaan. Olemme usein maininneet, että saarnoissa ja toimitusten yhteydessä ei ole sopiva kyseenalaistaa, mutta pakko sille jossakin on olla tila. Jos tätä keskustelua ei voi käydä teologien avustamana, sitten teologit ovat turhia, sanoo toinen pappi.”

36 kommenttia

  • Tapani Vaara sanoo:

    Tapani, esitän vain yhden kysymyksen ja se olkoon retorinen. Kumpi on oleellisempaa, kirkkolain noudattaminen vai uskon ja taikauskon erottaminen toisistaan?

    Evankelisluterilaisen kirkon oppi ja totuus löytyy Raamatusta ja kirkon uskontunnustuksista ja tunnustuskirjoista.

    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1993/19931055

    Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä kristillistä uskoa, joka perustuu Jumalan pyhään sanaan, Vanhan ja Uuden testamentin profeetallisiin ja apostolisiin kirjoihin, ja joka on ilmaistu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä muuttamattomassa Augsburgin tunnustuksessa ja muissa luterilaisen kirkon Yksimielisyyden kirjaan otetuissa tunnustuskirjoissa. Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan.

    Kaikki muu oppi on evankelisluterilaisen kirkon näkemyksen mukaan taikauskoa tai harhaoppia, valhetta. Kirkkolaki määrittelee totuuden, ja eikös suomalaiset kauhistuneet vastikään kun Päivi Räsänen sanoi mitä sanoi? Nytkö sankoin joukoin rikkoisimme kirkkolakia? Siihenkö omatuntomme pakottaa? Vaiko vihervasemmistolainen liberaali aate?

    Tämä Oulun juttu on puhtaasti kirkkolain kannalta kiinnostava juttu. Kaikenlaista tunteisiin vetoavaa kirjoittelua mm. Mikko Salmi yrittää aiheen tiimoilta tuottaa, mutta tämä agnostikkoiltajupakka ei ole tunnekysymys vaan se on laillisuuskysymys. Noudatetaanko selkeää kirkkolakia vai saako joka “ukko ja akka” sooloilla ja hankkia papin liperit kaulassa julkisuutta ja mainetta itselleen, pappeuden arvovaltaa siinä hyödyntäen, miten mielii?

    Kirkollisveroin kirkkoa ylläpidetään, vähintä silloin lienee odottaa että kirkko toimii kirkkolain mukaisesti?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Martti Pentti sanoo:

    “Miksi Jeesus piti ristiinnaulita pelkän myytin takia?” Ei ole olemassa mitään sellaista kuin ‘pelkkä myytti’. Myytit ovat kertomuksia, joiden avulla sanoitetaan ihmisen syvällisimpiä kysymyksiä ja niihin vastaukseksi löydettyjä oivalluksia. Myyteissä on usein ilmaistu perustavan laatuisia totuuksia ihmisyydestä, hyvästä ja pahasta, elämästä ja kuolemasta, vaikka ne olisivat muodoltaan ilmiselvästi mielikuvituksellisia taruja. Jeesus ei kuollut myytin vuoksi, vaan sen kipeän ristiriidan vuoksi, joka kuvataan syntiinlankeemuskertomuksessa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Elias Tanni sanoo:

    Myytti ei ole valheen synonyymi. Myytti on tapa kertoa totuutta.

    Kun J.Huttunen sanoo, että “joidenkin usko on patonki” , hän ei tarkoita, että joillain ihmisillä olisi rapeakuorista vehnäleipää niiden aivosolujen tilalla, jotka vastaavat uskon asioista. Kun kerrotaan Aatamista ja Eevasta kielletyn puun äärellä mutustelemassa, käytetään kieltä vähän samaan tapaan. Kerrotaan totuus, joka pitää osata lukea.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pauli Lindeberg sanoo:

    Olen sitä mieltä, että kun ryhtyy papiksi, pitää lakata olemasta ihminen, paitsi silloin kun ajattelee sillä tavalla kuin minusta on hyvä niin sitten onkin eri asia.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Virta sanoo:

    Kun minut vihittiin papiksi, en menettänyt ihmisyyttäni. Minä olen aika konservatiivi, olin jo ennen papiksivihkimistä. Uskon aika kirjaimellisesti. Yritän miettiä sitä, miten uskonkappaleet voisivat tulle todeksi tässä maailmassa ja kaikissa mahdollisissa maailmoissa. En pohdi juurikaan sitä, että ovatko ne järkeenkäypiä. Pikemminkin että onko järkeni niihin käypä. En juurikaan mieti kuka ajattelee samalla tavalla kuin minä, koska yritän aina kuitenkin miettiä jotakin joka voisi realisoitua. Välillä aina nauran itselleni. Nämä Huttusen fundamentalistipohdinnat eivät mielestäni palvele ketään. En tunne ketään Huttusen karikatyyriin soveltuvaa henkilöä. Sanat liberaali ja fundamentalisti voidaan mutatis mutandis vaihtaa sujuvasti keskenään näissä jutuissa. Opin korottaminen äärettömäksi ei ole yhtään vähemmän jalompi teko kuin sen korottaminen äärettömäksi että oppia ei saa korottaa äärettömäksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • René Malmström sanoo:

    Minusta tällä on meno kuin Ranskassa konsanaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Teemu Kakkuri sanoo:

    Et constituebam in conspectu spiritus mei universam creaturam, quidquid in ea cernere possumus (sicuti est terra et mare et aer et sidera et arbores et animalia mortalia), et quidquid in ea non videmus (sicut firmamentum caeli insuper et omnes angelos et cuncta spiritalia eius, sed etiam ipsa, quasi corpora essent, locis et locis ordinata, ut imaginatio mea).

    Et feci unam massam grandem, distinctam generibus corporum, creaturam Tuam, sive re vera quae corpora erant, sive quae ipse pro spiritibus finxeram; et eam feci grandem, non quantum erat, quod scire non poteram, sed quantum libuit, undiqueversum sane finitam. Te autem, Domine, ex omni parte ambientem et penetrantem eam, sed usquequaque infinitum; tamquam si mare esset, ubique et undique per inmensa infinitum solum mare, et haberet intra se spongiam quamlibet magnam, sed finitam tamen, plena esset utique spongia illa ex omni sua parte ex inmenso mari: sic creaturam tuam finitam te infinito.

    Plenam putabam, et dicebam: ecce Deus, et ecce quae creavit Deus, et bonus Deus atque his validissime longissimeque praestantior; sed tamen bonus bona creavit: et ecce quomodo ambit atque implet ea?

    Ja minä kuvittelin mielessäni koko luomakunnan, kaiken mitä maailmassa voimme nähdä, kuten maan ja meren ja ilman ja tähdet ja puut ja kuolon alaiset elävät olennot, niin myös kaiken, mitä siinä emme voi nähdä, kuten taivaan avaruuden yllämme ja kaikki enkelit ja kaikki henkivoimat. Sillä myöskin nämä, ikään kuin ne olisivat joitakin kappaleita, minun mielikuvitukseni järjesti määrättyihin paikkoihin. Ja minä tein siten koko Sinun luomakuntasi yhdeksi suurenmoiseksi ainejoukoksi erilaisine ruumiineen, joko sitten oli kysymyksessä todelliset ruumiit tahi henkiolennot, jotka minä kuvittelin ruumiillisiksi.

    Ja minä tein Sinun luomakuntasi suureksi, joskaan en niin suureksi kuin se oli, sillä sitä minä en tiennyt. Tein sen vain oman kuvitelmani mukaiseksi, ja annoin sille joka taholle määrätyt rajat.

    Mutta Sinut, Herra, minä ajattelin sitä kaikkialta ympäröiväksi ja sen lävitse tunkevaksi, itse kaikkialta rajoittamattomaksi. Sinä olit minulle kuin ääretön, mittaamattomiin avaruuksiin leviävä meri, joka sisäänsä sulki jonkinmoisen suuren, mutta kuitenkin rajoitetun, kaikissa osissaan tämän meren täyttämän sienen.

    Niin minä ajattelin Sinun rajattomuudessani täyttävän rajoihinsa suljetun luomakuntasi ja minä sanoin: katso, sellainen on Jumala ja katso, sellaiset ovat hänen luomistekonsa! Jumala on hyvä ja verrattomasti jalompi kuin kaikki se, mitä hän on luonut! Mutta kuitenkin: hyvä on luonut hyvää ja katso, miten hän sulkee syliinsä ja täyttää luomakuntansa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Timo Juntunen sanoo:

    Ansiokas blogi jälleen Huttuselta. Usko on mysteerio, joka toimii toisella tavalla kuin järkipohdiskelut tai todeksi todistelut.

    Kuitenkin maitotonkka on maitotonkka. Ainakin jos pitäydytään sen alkuperäisessä käytössä. Kristillinen uskontunnustus on seurakunnan yhteisesti lausumana koskematon; yksilö voi toki pohtia loputtomiin sen nyansseja. Voi myös tahallisesti polkea uskon näkökulman saappaan alle. Mitä jää jäljelle? Nouseeko uusi verso vai saavatko rikkakasvit lopullisen yliotteen?

    Tunnen nämä Oulun agnostikot (Arpadin varsin hyvinkin). Tulkintani on, että heidän motiivinsa eroavat hieman toisistaan. Halu kohauttaa ja herättää keskustelua on luonnollinen, mutta seurauksetkin pitää silloin kantaa tyynesti. Provokaatio pelkän provokaation vuoksi onkin jo anarkian veli.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jan-Erik Lahtela sanoo:

    Jos mitään kuoleman jälkeistä elämää tai Jumalaa ei ole olemassa, eikö kristinusko ole silloin pelkkää etiikkaa? Eettisiä kysymyksiä pohdiskelevat kaikki, eli kristinuskolla ja uskonnottomuudella ei olisi mitään eroa.

    Jos ei ole olemassa kadotusta, miksi evankeliumia tulisi levittää ihmisten tietoon? Eihän lähetystyöllä ole mitään pointtia, mikäli usko Jeesukseen ei ketään pelasta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jan-Erik Lahtela sanoo:

    Mikä on kasteen merkitys? Miksi ihmeessä olisi oleellista kastaa lapsia, jos koko kristinusko on vain kokoelma myyttejä, joiden kautta runollisesti tarkastellaan yleisinhimillisiä elämisen kipukohtia?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Juhani Huttunen
    Juhani Huttunen

    Olen toimittaja. Verkkolokikirjaani kirjoitan yksityishenkilönä, tällä tarkoitan kirjoittajan vastuuta sekä sitä, että tekstit ovat ärsyttävän pitkiä, koska en jaksa ajatella asioita tai mitenkään olla ammattimainen.