Paavi vaikeni - Saksa kapinoi

Viime viikon kristillinen mediatapahtuma oli epäilemättä paavi Franciscuksen julkaisema Querida AmazoniaSe on luonteeltaan "apostolinen kehotus" ja perustuu 6.-27.10.2019 Roomassa pidettyyn Amazonia-aiheiseen piispainkokoukseen, jota kutsutaan synodiksi. Erotuksena vaikkapa evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksesta synodit eivät "päätä" itsessään mitään vaan toimivat paavin neuvoa-antavina eliminä. Paavi sitten kyllä päättää, kuten tässä tapauksessa, muutama kuukausi myöhemmin.

Nyt vain näyttää käyneen niin, ettei päätöstä kirkon kannalta keskeisistä asioista sitten tehty lainkaan. Niille, jotka odottivat Franciscuksen höllentävän pappien naimattomuusvaatimusta Amazonin sademetsässä tai antavan mahdollisuuden naisten vihkimiseen diakoneiksi, "Rakas Amazonia" oli pettymys. Olen kuvaillut QA:n herättämää keskustelua Vartija-lehden artikkelissa pari päivää sitten. Paavi kyllä puhuu Amazonian ekokatastrofista ja sen kulttuurisesta rikkaudesta, jopa pakanallisina pidettyjen uskonnollisten symbolien merkityksestä. (Papas no mamas - Pachamama!)

Franciscuksen paavikausi alkoi euforian vallassa, jota tosin heti alkuun myös toppuuteltiin. Hänessä nähtiin "uuden ajan paavi" (Kristina Kappelin) tai "suuri uudistaja ja radikaali paavi" (Austen Ivereigh). Paavin julkisuustyötä onkin syytä arvostaa. Hän sanoi esimerkiksi kuuluisat sanat "Kuka minä olen tuomitsemaan?", kun puheeksi tulivat homoseksuaalit. Paavilla nähtiin kuitenkin valtava urakka, jos tehtävänä oli vaikka padota maailman suurimman katolisen kansakunnan eli Brasilian virtaamista helluntaikirkkoihin. Toimittaja Mika Mäkeläinen raportoi paavin Brassi-matkasta tuoreeltaan heinäkuussa 2013 Ylellä.

Pari viikkoa sitten Yle julkaisi lähes pakinan mittasuhteet saavuttavan kirjoituksen katolisen kirkon ristivedosta. Konservatiivit kampittavat Franciscusta kaikin voimin, ja heidän tukenaan on Ryhmä Regensburgin lisäksi suuria lobbyja USA:ssa ja muualla. Eniten tietenkin Roomassa, jossa myös katoliset rikkaat aikaansa viettävät. Steve Bannon, joka edustaa täysin päinvastaista politiikkaa kuin Alberto Fernándezia ja Lulaa symppaava paavi, mainitaan otsikossa.

Helsingin Sanomat julkaisi viime viikolla uutisen paavin päätöksestä jättää huomiotta Amazonia-synodin 2/3 määräenemmistöllä tekemät suositukset. Hesari luonnehtii: "Vatikaanin julkaisemassa 32-sivuisessa asiakirjassa ei edes mainittu kiistanalaista ehdotusta, joka oli saanut kirkon vanhoillisen siiven varpailleen. Ehdotuksen mukaan pappisvihkimyksen salliminen olisi koskenut vain vanhempia naimisissa olevia ja vakaassa perhe-elämässä eläviä katolisen kirkon johtajia tietyillä Amazonian syrjäseuduilla. Vanhoilliset pelkäsivät kuitenkin, että erivapaus olisi ollut päänavaus ja johtanut selibaattilupauksen murenemiseen koko kirkossa."

Austen Ivereigh ja muut paavin ystävät korostavat, kuinka hän ei myöskään sanonut "ei" selibaatin lopettamiselle ja naisdiakoneille ja kuinka hän "virallisesti esitteli" Amazonia-synodin loppuasiakirjan. Silti fakta on, että jo QA:ta esitelleet kardinaalit Czerny ja Baldisseri korostivat vain paavin oman tekstin olevan opetusviran tuotetta. Yli 200 hengen Roomassa tekemä hengentuote ei tähän magisteriumin tasoon yllä. Asia käy ilmi katolisesta mediasta ylipäätään, tässä CNA.

Suoraan sanottuna Amazon-synodilla pyyhittiin kirkollisessa mielessä pöytää, vaikka ekologisia julkilausumia saatiinkin. Paavia kritikoidaan silti. Vatikaanin uutisten saksankielisessä palvelussa esiintyy itävaltalaistaustainen emerituspiispa Erwin Kräutler, Dom Erwin, Amazonian väsymätön puolustaja, joka arvioi "rohkeuden" puuttuneen paavin kirjoituksesta. Sisar Birgit Weiler esiintyi hänkin Vatican Newsissa ja piti "oven" sulkemista perheellisiltä papeilta vieraannuttavana. Juuri sitähän oli synodin käytävärukouksia myöten toivottu. Keskustelu jatkuu siis Roomaa myöten.

Naimisissa  olevien pappien osalta kyseessä on siis "ovi" jota voidaan "avata" tai "sulkea" vain tietyllä tavalla, ja "tarvitaan pyhyyttä eikä naimisissa olevia pappeja", sanotaan. Mitähän asiasta tuumaavat vaikka anglikaanisuudesta katolilaisiksi kääntyneet papit, jotka ovat saaneet jatkaa naimissa oloaan? Tai miten pyhiä ovat idän katolisten kirkkojen papit, jos perinteinen pyhyyspaatos taas nostetaan jalustalle? Ehkä uutiset ovat halunneet poimia jotakin Robert  Sarah'n ja Benedictus XVI:n tammikuisesta teoksesta Des profondeurs de nos cœurs, joka korostaa että pappeus suorastaan edellyttää selibaattia. Perustelut ovat vanhatestamentillisia samaan tapaan kuin Augsburgin tunnustuksen kumoamuksessa (Confutatio) 490 vuotta sitten. Olivathan Vanhan testamentin uhripapitkin pidättyväisiä aina ennen uhria, ja kun messu on "uhri" ja pappi uhraa sitä joka päivä, hän ei voi koskaan harrastaa seksiä. MOT.

Sitä merkillepantavampaa on, että mm. 2019 Saksan piispojen mediapalkinnolla palkittu katolinen juristi-toimittaja Heribert Prantl suuresta Süddeutsche Zeitungista  on lähtenyt arvostelemaan katolista kirkkoa otsikolla "Jo riittää". Lainaan Prantlia Vartijassa. Hän ottaa esille Augsburgin tunnustuksen - siinä Lutherin uskonpuhdistusta kannattaneet teologit pitivät pappien avioliittoa Jumalan tahtona siinä missä avioliittoa ylipäätään. On kuin 1530 aikaiset [Baijerin!] tapahtumat vierisivät jälleen silmiemme edessä. Perustelutkin ovat samoja: selibaatti ei sittenkään tuottanut toivottua pyhyyttä.

Saksan johtava kardinaali Marx on pitänyt pedofiilikriisiä eräänä motivaattorina uudistustyölleen - vaikka edes yhtenäisistä korvauksista hyväksikäytön uhreille ei ole osattu sopia. Hidasta toimintaa, vaikka rahaa Saksassa olisi. (Marx on sitä paitsi universaalikirkon talousasioista vastaava kardinaali, kun George Pell on poissa.)

Pieniä kauneusvirheitä yllä mainitussa Hesarin jutussa on: paavi on jo 83 eikä "vain" 82 vuotta vanha. Lisäksi kirkkoa koskevia päätöksiä oli myös toinen: naisten vihkiminen diakoneiksi, mikä on pappeuden esiaste. Diakonit saavat tehdä kaikkea samaa kuin varsinaiset papit, paitsi ripittää ja johtaa messua. Jos diakonia ei vihitä samantien papiksi, hän voi olla nk. pysyvä diakoni ja solmia avioliiton. Juuri näiden pysyvien diakonien ordinoiminen papeiksi olisi ollut suorin tie saada edes vähän lisää pappeja Amazonille. Nyt asia jäi siihen, että paavi - kuten edeltäjänsä Johannes XXIII 1960-luvun alussa - vain toivoi hurskaasti saavansa lisää lähetyssaarnaaja-pappeja alueelle. Tulee siis rukoilla kutsumusten puolesta...

Todennäköistä on, ettei toive lähetystyöntekijöistä toteudu. Pessimismillä on historialliset perusteet. Kun Johannes Paavali XXIII kehotti USA:n sääntökuntia lähettämään kymmenesosan jäsenistään Latinalaiseen Amerikkaan, oli mistä lähettää. Oli myös suuri ja mahtava kommunismin pelko. Nykyisin sääntökuntien jäsenten määrä on laskemaan päin. Lisäksi - kuten valaiseva juttu sisar Jean Bellinistä  kuvailee - Latinalaisen Amerikan vasemmistoinnostuksen patoaminen pappeja ja nunnia lähettämällä toimi vain osaksi. Pian papisto temmattiin osaksi poliittista mylläkkää, jossa vapautuksen teologia yhtäältä ja Vatikaanin karhuhalaukseen ottama CELAM-piispainkokous López Trujilloineen toisaalta väänsivät kirkkoa melkoiseen kuolonkiemuraan. Voittajiksi tulivat Joseph Ratzingerin johtamat Rooman konservatiivit sekä omanlaistaan konservatiivisuutta edustavat helluntailaiset.

Helluntailaisilla on kuitenkin joustavuutta, jota Rooman kirkolla ei ole. Belémissä perustettu AD-kirkko (Assembléia de Deus) sai sanomansa kahdelta ruotsalaiselta, baptistipastori Gunnar Vingreniltä ja valimomies Daniel Bergiltä. Nyt se on Brasilian suurin ei-katolinen uskonnollinen yhdyskunta. New Yorkerin Bellini-juttu kuvaa  kontrastia Bellinin lähimmäistä rakastavan maanläheisyyden ("Jumala ei auta teitä, auttakaa siis toisianne") ja AD-kirkon supranaturaalisuuden välillä. Presidentti Jair Bolsonaro kuuluu molempiin leireihin: hän on liittynyt helluntailaisiin mutta jatkaa katolilaisena silti. Varsin näppärää poliittisen mission kannalta?

Helluntailaisuuden hyökyaalto Etelä-Amerikassa on tosiasia, jota paavin hapuilu sademetsän Pachamama-kultin äärellä ja seksuaalietiikan dogmiviidakossa entisestään kärjistää. Jo vuosia on ennakoitu, että 2030 brasilialaisten enemmistö on protestanttisia, lähinnä helluntailaisia. Bolsonaro kastatti itsensä Jordan-joessa 2016 samaan aikaan kun Dilmaa vietiin valtakunnanoikeuteen. Hänen sotilasdiktatuuri-sympatiansa yhdistyvät apokalyptiseen haluun tuhota alkuperäiskansojen sademetsä.

Brasilia on siis saanut Bolsonarossa helluntailaisen valtionpäämiehen - tosin kirkkokunta selittää hänen näkemyksiään vain osaksi ja historia asevoimien palveluksessa todennäköisesti enemmän. Hän on arvokonservatiivi - niin on viime viikkojen toimintansa perusteella paavi Franciscuskin. Kuuluisin Franciscus oli ekologian miehiä siinä missä nykypaavikin, mutta myös katolisen kirkon uskollinen poika joka ei valdolaisten tapaan kyseenalaistanut hierarkiaa. Sama toistuu uudessa Franciscuksessa: luontoa suojellaan, mutta niin myös kirkon oppeja. Toisaalta: koska Franciscus on jesuiitta, hän on tehnyt uskollisuudenlupauksen paaville. Sitooko se hänet yhä elossa olevaan paavi Benedictukseen? Kuinka vahvaa symboliikkaa on siinä, että entinen paavi on yhä "paavi"? Ja jos nykypaavi sairastuisi, olisiko paaveja kohta kolme kuten Konstanzin kirkolliskokouksen aikaan?

Vuonna 2020 on syytä jälleen kysyä, riittääkö hierarkia kirkon henkiseksi käyteaineeksi. Helluntailaisilla kun on jostakin syystä isompi draivi lähteä Amazonia ylöspäin. Belémissä, jokisuistossa, syntynyt AD-kirkko on levittäytynyt jokaiseen pikkukylään Amazonilla. Samaan aikaan katolisen papin tehtävä voi olla lähes toivoton. Tässä on tuore juttu Amazon-virran rannoilta: isä Tarcísio Maia on tätä nykyä 53-vuotias ja hänellä on kokemusta Prainhan seurakunnasta Parán osavaltiosta. Sen lisäksi hänellä oli hoidettavanaan 48 muuta seurakuntayhteisöä, joista pienimmissä oli 20 henkeä. Niihin hän ehti vain kerran, pari vuodessa. Maia päätyi jättämään papintyön, koska se oli "inhimillisesti mahdoton". Tätä nykyä hän on naimisissa ja työssä hallintoassistenttina valtion yliopistossa. Tätäkin taustaa vasten tuntuu epätodennäköiseltä, että paavin toive saada lähetystyöntekijöitä Amazoniaan voisi toteutua. Todennäköisempää on kohdata brasilialainen pappi Italiassa (been there) kuin oman maansa sademetsän keskellä. Helluntailaiset sen sijaan ovat levittäneet verkostonsa sinne ja kertovat tarinoita ihmeparantumisista. Kenen kertomus on lopulta oikea, saati relevantti?

Ylläoleva O Tempo -lehden juttu kertoo tunnetun tarinan siitä, kuinka muutama vuosi sitten Franciscuksen epäsuosioon joutunut kardinaali Gerhard Müller on löytänyt keskusteluyhteyden paavin kanssa. Vastaava tilannehan oli muodostunut, kun Vatikaanin perhe-asioita käsitellyt synodi oli toivonut eronneille mahdollisuutta ehtoolliseen. Paavi oli käsitellyt asiaa alaviitteessä (!) apostolisessa kehotuksessaan Amoris Laetitia, mutta sekin oli Müllerille ja muutamalle muulle "dubia-kardinaalille" liikaa. Sana dubia viittaa siihen, että kirkonmiehet "epäilivät" virallisesti paavin opetusta. Nyt Müller on julkaissut kirjoituksen siitä, kuinka "sovinnollinen" paavin uusi apostolinen kehotus on ja kuinka rivit nyt pysyvät suorina. Vastineeksi paavi oli kiittänyt kiitoksista käsin kirjoittamassaan kirjeessä, kuten Saksan katolisen kirkon virallinen sivusto tiesi sanoa. Dime con quién andas y te diré quién eres, sanoo latino-sanonta - kerro kenen kanssa kuljet ja kerron sinulle kuka olet. Paavi ja konservatiivikardinaalit eivät ehkä olekaan niin strange bedfellows kuin voisi ensinäkemältä kuvitella - paavius on luonteeltaan säilyttävää eikä jatkuvaa välien tulehduttamista kuurian kaverien kanssa voi jatkaa. Seitsemän lihavaa vuotta lempeän nykypaavin kanssa ovat tavalliselta kirkkokansalta ohi. Selvä se.

Juuri Saksan ja monen muun maan vapaamielisemmät katolilaiset eivät tästä ollenkaan ilahdu. Konservatiivisia johtajia à la Ratzinger & Müller etc. on nähty, mutta pelkkä vanhojen uskontotuuksien toistaminen ei enää riitä varsinkaan Saksan naisille. Maria 2.0 -liikehdintä on kirkonsisäistä mutta myös ulkoista. Vartija-jutussa mainitsen Lisa Kötterin, Maria 2.0 -perustajan, joka ei halunnut sitoa käsiään kaksivuotiseen synodaalitiehen ja sen aikatauluihin. Kriittisten mutta myös entisten katolilaisten määrä on kasvussa - se on osa historiallista ilmiötä, joka tunnetaan myös protestanttisilla alueilla. Saksan kirkon vahvuus on kirkollisvero ja ylivoimainen talousmahti, joka voi olla myös heikkous? Essenin piispa Overbeckin johtama Adveniat-säätiö (kerää joulukolehteja!) auttoi amazonialaisia Rooman-huippariin sopimaan asioista, mutta menikö tässä saksalaisten rahat ja tupakki hukkaan?

Saksaa valtionhoitajan elkein johtavan CDU-puolueen johtaja, Merkelin manttelinperijäksi kaavailtu Annegret Kramp-Karrenbauer oli ehtinyt jo vaatia selibaatista luopumista kirkossa. Hän on katolilainen itsekin ja muistaa, kuinka ei aikanaan kelvannut messupalvelijaksi. Kävi vain niin, että konservatiiviset oman puolueen ihmiset alkoivat veljeillä AfD:n kanssa, ja "AKK" sai jättää puoluejohtajan tehtävät kun ei saanut väkeä ruotuun. Samalla tavoin Saksan katolista piispainkokousta johtava Reinhard Marx on ilmoittanut - vain päivää ennen paavin dokumentin julkaisemista - jättävänsä tehtävän parin viikon päästä. Paavin lähimpiin kuuluvalta kardinaalilta se on melkoinen päätös. Kardinaalien taistossa vanhoilliset voittivat, mutta onko se Pyrrhoksen voitto? "Saksa kapinoi" ei ole vain menneessä aikamuodossa, vaan ennen kaikkea nykyisessä. Ecclesia semper reformanda - kirkkoa on aina uudistettava, koettiiin Saksassa jo 500 vuotta sitten.

7 kommenttia

  • Markku Hirn sanoo:

    Jälleen hyvä tilannetiedoitus siitä missä äitikirkossa mennään. Surulliseksi vetää. Olin jo nähnyt filmin kahdesta paavista ja toivoin että se olisi edes kohtuullisen uudistumisen profetia. Voi olla ,että usko paaveihin menee ,kun tämä lempeä ja sielunhoitaja paavikaan ei näytä saavan mitään perustavaa laatua olevaa muutosta aikaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Parkkila sanoo:

    Naiset eivät tarvitse paavia, naisten velvollisuus on ihmislajin säilyttäminen maanpäällä, normaalien miesten avustuksella tietenkin.

    Paaveille se on inhotusta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jukka Raunu sanoo:

    Saksan maallikkoväen some-viestintä kertoo turhautumisesta asian kanssa. On totta, että Saksa rahoitti Amazonia-kokousta ja että sen tärkeimmät brasilialaiset taustavaikuttajat olivat Erwin Kräutler ja kokouksen “yleis-relaattorina” toiminut saksalaissukuinen piispa Cláudio Hummes. Siksi on yhtä totta, että saksalaiset odottivat asioiden menevän eteenpäin. Kyse ei ole vain rahasta, eikä pappien saamisessa alueelle ole pääpointtina selibaatti vaan messun viettäminen, todetaan tässäkin, sisar Dorothy Stangin kuolemasta (2005) kertovassa jutussa. Kestävän maanviljelyksen ja köyhien ystävää ei vain siedetty ja hänet murhattiin. Kräutler ja Hummes ovat siinäkin pääosassa.https://www.ncronline.org/news/justice/sister-dorothy-stang-martyred-american-nun-remembered-amazon-synod

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tapio Tuomaala sanoo:

      Kiitos asiantuntevasta blogista jälleen kerran.

      Minusta ollut alusta asti selvää nykyisen paavin kohdalla, ettei mitään muutoksia konservatiivisydestä voi tapahtua liberaalisuuteen. Edelliset paavit ovat sitoneet tulevien paavien kädet. Yhtään tiiltä tästä rakennelmasta ei voi ottaa pois tai muuttaa paikkaa. Jos kosketaan, niin rakennelma luhistuu.

      Mariologia on katolisen kirkon salaisuus ja ydin ja pappien selibaatti on osa mariologian perustaa. Naimattomuuslupaus, johon kuuluu itsestään selvyytenä selibaatti, tehdään Marialle. Sitä ei voida purkaa. Ja siihen jokainen paavi sitoutuu.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari Roos sanoo:

    Kaikkia kirkkoja taitaa koskea sama asia: kun on kerran ymmärretty jotain väärin, niin sitten pitää aina säilyttää se väärin ymmärrys. Maailma muuttuu mutta kirkot ei. Siinä yksi syy miksi ihmiset vieraantuvat kirkoista.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jukka Raunu sanoo:

    Kyllähän tässä toisenlaisella toimintatavalla olisi voitu tehdä muutoksia. Mutta muutosvastarinta on betonoitu rakenteisiin ja dogmeihin. Eihän Vatikaanin II kirkolliskokouskaan pystynyt päättämään sen enempää ajanmukaisesta seksuaalimoraalista kuin pappien avioliitostakaan – vaikka molempia odotettiin. Paavali VI:n Humanae vitae vuonna 1968 kielsi ehkäisyn – täysin vastoin asiantuntijoiden enemmistön mielipidettä. Pettyneet papit alkoivat jättää kirkon viran tuolloin 60-luvulla. Asiaan vaikutti ehkä myös se, että ensin odotetaan ja sitten petytään? Nytkin se, joka odotti, pettyi. Kansakielinen messu saatiin ja nuo pysyvät diakonit, mutta muutos on ainakin Brasilian tai Saksan näkökulmasta liian hidas. Franciscuksen koetaan palaavan edeltäjiensä linjalle – lähellä on tällainen käsitys? Muuten: edellisen blogin jälkeen historia on ajanut ohi sekä silloin mainitsemastani CDU:n puheenjohtajasta että Münchenin arkkipiispasta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jukka Raunu sanoo:

    Saksan katolinen sivusto kertoo kirkkohistorioitsija Hubert Wolfin mielipiteen: Franciscus ei ole enää reformipaavi. Jos hän syyttää Amazonian yhteisöjä jo 50 vuotta johtaneita naisia klerikalismista, hän syyllistyy itse “klerikaaliseen machismoon”. Tavallaan pallo on heitetty takaisin Amazonian piispoille, mutta ainakin naiskysymys (“”) jää täysin vastausta vaille. Eikä Saksan synodaalitien 2-vuotinen prosessi näytä lupaavalta: kuka ehdottaisi tällaiselle paaville jotakin? Kyse on Vaticanum I:n (1870-luku) mukaisesta paavin yksinvallan ja erehtymättömyyden korostuksesta tilanteessa, jossa katolilaisten pitäisi odottaa jotakin omalta piispalta ja sensus fideliumilta (siis omalta ryhmä-mielipiteeltään). Arkkipiispa Marxin sanoutuminen irti Saksan johtopaikalta juuri päivää ennen QA:n julkaisemista ei ole sattumaa, Wolf sanoo.https://www.katholisch.de/artikel/24584-kirchenhistoriker-wolf-franziskus-ist-kein-reformpapst-mehr

    Ilmoita asiaton kommentti