Paavin "itkun sunnuntai"

Paavi Franciscuksella on tiukka paikka: hän ei voi poistua Vatikaanista ja kuuluu itsekin riskiryhmään monessa suhteessa. Joka aamu lähetetään YouTubessa paavin messu. Tänään 5. paastonajan sunnuntaina (Dominica passionis eli Kärsimyksen sunnuntai se on myös evankelis-luterilaisen kirkkomme kirkkovuodessa) tuo saarna sisälsi punnittua puhetta. Joka aamu ei puhetta ole paljon ollut - marianpäivänä (Rooman kirkon 25.3. on tasan 9 kk ennen joulua) paavi turvautui vain lukemaan evankeliumin toistamiseen.

Jokapäiväinen esiintyminen on varmasti rankkaa 83-vuotiaalle miehelle, jonka raskas hengitys usein kantautuu mikrofoniin. Mutta toisaalta: 1952 syntynyt V. Putinkin tahtoo jatkaa paljon isomman valtakuntansa johdossa aina 2036 saakka, siis yhtä vanhaksi. K. Tšernenko (kuoli 73-vuotiaana) ja J. Andropov (k. 69-vuotiaana) olivat siihen nähden nuoria vesseleitä neuvostomaan huipulla, D. Trumpin (73) ja J. Bidenin (77) luokkaa korkeintaan...

Saarnan sanat ovat Vatikaanin uutisessa. Korostus on siinä, että "Jeesus itki" liikuttuneena. Kyseinen raamatunkohta on kokonainen jae (Joh. 11:35) ja ehkä Raamatun kaikkein lyhin jae. Meillä evl-kirkossa se on 17. sunnuntaina helluntaista saarnatekstinä, jossa on tietysti monia muitakin jakeita. Kun päivän aihe tuolloin on "Jeesus antaa elämän", pääpaino on Lasaruksen kuolleista herättämisessä, ei niinkään kuolemassa ja surussa. Paavin pääpaino on toisaalla, koska nyt on kärsimyksen sunnuntai, italiaksi "Domenica del pianto", itkun sunnuntai.

Siksi paavi 6 minuuttia pitkässä saarnassaan pohti inhimillistä itkua kärsimyksen äärellä. -Chiediamo la grazia di piangere, pyydetään itkemisen armoa, paavi lopussa sanoo. Vaikka olisin "kykenevä puhumaan, tekemään hyvää, auttamaan, mutta sydämeni ei tule mukaan, en ole kykenevä itkemään" - silloin on on paikallaan paavin mukaan rukoilla: "Herra, auta että itkisin kanssasi, itkisin kansasi kanssa, joka tällä hetkellä kärsii. Niin monet itkevät tänään." Kuulen tässä kaikua 1. Kor. 13:n rakkauden korkeasta veisusta: Jollei minulla olisi rakkautta, en minä mitään olisi.

Eräs sanavalinta saarnassa pohdituttaa erityisesti. Lasaruksen kuolleista herättämisen kuvaaminen sanalla "ylösnousemus" (resurrezione) on tuo sana. Lasarus heräsi Johanneksen evankeliumin mukaan kuolleista kolmen päivän jälkeen - mutta hän kuoli myöhemmin uudestaan.

Uskonnot ovat maailmassa vastaamassa tai ainakin  yrittämässä vastata ikuiseen kärsimyksen ongelmaan - eikä vain kristinusko. Suomessa taas on Osmo Tiililä sanonut, että "kirkko on, koska täällä kuollaan". Kärsimys ei siis ole jotakin, jota on tarpeen selittää tai selättää, ja varmasti tiettyinä aikoina kärsimyksen määrä on suurempi. Vastaus kärsimyksen ongelmaan ei siis ole sen vähättely, ei kärsimyksen glorifiointi - tuo vanha kristillinen virhepäätelmä - eikä puhdas taivastelukaan, vaan jokin luottamuksen, positiivisen odotusarvon ja huolenpidon yhdistelmä: usko & toivo & rakkaus.

Mietin tilannetta Lasaruksen haudan äärellä. Jeesus itki, koska kuollut oli hänen ystävänsä. Itkikö hän kaikkien kuollessa? Ehkäpä ei. Pitääkö sairaanhoitajan, sairaalapapin tai lääkärin itkeä, kun hoidettava kuolee? Eihän tähän voi vastata: tilanteet vaihtelevat, ihmiset ovat ihmisiä. Joskus virkaroolissakin itkettää, epäilemättä - mutta onko itkeminen silloin paikallaan vai lisääkö se ympäristön ahdistusta? Kuolemassa on jotakin sellaista, mikä haastaa kaikki ammatillisuuden rajat. Ammatti-itkijät olisi hyvä ratkaisu suuren kärsimyksen keskellä: itkeminen voi olla vapauttavinta, jos se on etukäteen delegoitu? Pääsääntö lienee kuitenkin se, ettei hoitohenkilökunta itke, koska he tekevät työtään, ja tunnekuorma on purettava työpäivän jälkeen jossain muualla. Itkeminen voi antaa energiaa, mutta myös viedä sitä. Sen vuoksi en usko, että ankarassa šokissa edes voi itkeä.

Italialainen katolinen pappi eilen tv-uutisissa murehti sitä, ettei kukaan omainen ollut saanut saattaa sairaalassa kuolevia eikä hautajaisia ollut luvassa. (Tästä jo edellisessä blogissa kirjoitin.) Hommat, ainakin "asialliset hommat", Väinö Linnan vänrikki Koskelan sanoin, on silti hoidettava tilanteessa kuin tilanteessa. Aika on itkeä, aika nauraa. Aika on vaieta ja aika puhua. (Saarn. 3). Ei kaikkialla voi kaiken aikaa itkeä. Silti hautajaisten pito on niin "asiallista hommaa", että siihen vaati aikanaan Mannerheim. -Kotikylän multiin, kuului komento silloin. Kaatuneet oli saatava hautuumaalle, jos se oli suinkin mahdollista. Jokin kotirintaman moraalinen järjestys vaati sitä? Sureminen ja itkeminen tarvitsevat oman paikkansa: ei vain se, että itketään, vaan se, missä ja miten itketään, on pointti Euroopassa tänään? Olisiko aika "pullottaa kyyneleet" ja myydä niitä etelän maille? Masentuneena maana Suomi voisi auttaa, sanataiteili Chisu joskus itseruoskivaan sävyyn. Meillä kun itkua riittää.

On kysyttävä sitäkin: missä italialaiset sitten itkevät, kun hautajaisia ei voi järjestää? Tai miksi Boris Johnson salli hautajaiset, kieltäessään häät ja kasteet? (Btw: Johnsonin juurissa on sekä muslimeja, juutalaisia, että kristittyjä - hän on kastettu katolilaiseksi ja kuuluu nyt CofE:hen eli anglikaanikirkkoon. Ainakaan hän ei ole uskontolukutaidoton!) Tarkoittiko paavi sitä, että itkemisen kulttuuri on vallan unohtunut? Yhä uudelleen pohdin, eikö katolinen kirkko olisi voinut vaatia edes jonkinlaisten muistojuhlien sallimista Italiassa ja Espanjassa? Ja mietin, olisiko saarna, sen sijaan että ylösnousemus mainittiin Lasaruksen kohdalla, voinut johtaa ajattelemaan ylösnousemusta myös ja ennen kaikkea meidän aikamme vainajien ruumiiden äärellä? Suru ja itku eivät voi olla itsetarkoitus. Elämä jatkuu myös silloin, kun se lakkaa. Koska täällä ei vain kuolla, vaan myös synnytään...

Eikö kristinuskon keskeinen ajatus ole se, ettei kuolema ole toivoton ja että jotakin on tuolla puolen - sanoi lauantai-Hesarin filosofi Australiasta käsin sitten mitä tahansa? Tarkkaavainen lukija tosin huomasi, että "henkisyyttä" vaikkei suorastaan hengellisyyttä eli jumalauskoa filosofi Timo Airaksinen (sentään) kaipasi. Puhutteleva juttu, kannattaa lukea.

On jotakin enemmän kuin kärsimys ja itku. Sitä toivoisi saarnalta näinä päivinä, mutta ei ylhäältäpäin, ei valmiina vastauksina. Joitakin kokemuksia siitä, kuinka syvän kärsimyksen äärellä on sittekin voitu kokea rauhaa - ja toivoa. Show must go on.

6 kommenttia

  • Tarja Parkkila sanoo:

    Kun kuolema tulee lähelle, Elämän arvo nousee.

    Me emme ole kiireeltä, tuottavuudelta, tulostavoittelulta, yksilön menestykseltä, rikastumisen ihannoinnilta, taivaskaipuulta huomanneet sitä, että me Elämme, olemme Elossa, mukana.

    Uskovaiset haluavat taivaaseen mutta he eivät halua kuolla, vaikka haudassa oleville on kuulemma elämä annettu. Toiset odottavat ylöstempausta Jeesuksen luo, mutta jos mahdollisuus tulee lähteä, tulee suru. Elämän suru. Ikävä. Ikävä omasta puolesta ikävä niiden puolesta, jotka lähtevät.

    Luontoihminen voisi sanoa, älkää surko, he menevät Äiti-maan helmaan ja siellä he ovat turvassa. Ei koske enää vilu eikä pakkanen, ei sade, eikä tuuli, ei huoli ja murhe, ei kärsimys, pelko, ikävä ja huoli, ei EU:n säädökset, talousarviot, ja budjettineuvottelut, ei kehysriihet, eikä pörssikurssit, eikä muukaan ristin kanto.

    Joku viisaas onkin sanonut: ” Älä ristiä haudalleni kanna, ilman ristiä olla jo anna. “

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jukka Raunu sanoo:

    Jäi mainitsematta – eikä Helsingin Sanomat henkilöhaastattelussa mainosta kirjaa pahemmin – Airaksisen kirjan paljonpuhuva otsikko. Se on “Jäähyväiset uskonnolle: henkisyyden puolustus”, Bazar, 2020. Toisaalta haastattelussa (HS 28.3. D4-D5, ja nettiversio) hän antaa melko paljon credittiä osalle kirkon toimintaa: […] Silti Airaksinen veikkaa, ettei kirkko katoa mihinkään. “Armoa ja toivoa kaipaa moni. Eikä kirkkoa tarvitse enää pelätä, sehän vain rakastaa kaikkia.” […] Senkin hän myöntää, että kirkolliset hautajaiset ovat usein toimivampia kuin ateistien. “Hautajaisissa pappi on hyvä, se on niin rankka tapahtuma. Pappien ammattitaitoa täytyy ihailla. Olin hiljattain ateistin hautajaisissa, ja ne olivat yhtä sekoilua.” Sen sijaan kirkolliset häät ovat hänen mielestään kummallisia. […] Airaksinen siirtyy puhumaan ulos terassille. Hän selittää, että uskonto on kyllä aina kiinnostanut häntä. “Se kiehtoo minua, vimma uskoa johonkin muuhun – ei tyydytä siihen mitä on. Uskossa on kyllä myös kiinnostavia filosofisia ajatuksia.”[…] Nämä ovat sivulta D5. Mitä sitten tuonpuoleisesta ajatteleekaan – ja Airaksisen mielestä homma on “slut” kun viimeinen esirippu laskeutuu – hyville hautajaisille tuntuisi olevan kysyntää.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Hyväksi ammattilaiseksi kehittyminen vaatii aikaa ja töihin tottumista. Pallatiivisilla osastoilla toimivat ovat lopulta tottuneet kuolemisiin mutta se ei turtuta heitä, päinvastoin. He ovat auttaneet siinä prosessissa sekä kuolevaa että heidän omaisiaan. Siinä työssä kehittyy myötätunto mutta ei välttämättä suru. Suru kuuluu omaisille joilla on ollut erityinen suhde kuolleeseen. Jos henkilökunta surisi ja näyttäisi surunsa , niin se on poissa omaisilta , koska suru vetoaa hustaanottamiseen. Pallatiivisilla osastoilla kehittyy myötätunnon ammatillinen kulttuuri.

    Jeesus osoitti myötätuntoa ja surua. Mutta muistaakseni, hän oli myötätunnon kohteena vain kerran. Ristillä ryöväri osoitti sitä ja tuli siitä palkituksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jukka Raunu sanoo:

    Sana “myötätunto” kuulostaa Markku hyvältä. Turvallinen rinnallakulkeminen on varmasti tuollaista. On muuten myös raamatunkohta, joka varoittaa vääränlaisesta surusta, 1. Tess. 4:13: “Tahdomme, veljet, teidän olevan selvillä siitä, mitä tapahtuu kuoleman uneen nukkuville, jotta ette surisi niin kuin nuo toiset, joilla ei ole toivoa.” No, nyt on paastonaika, mutta sitä katsotaan käsittääkseni parhaiten pääsiäisestä käsin. Ehkä paavin viesti itkemisestä tarkoittaa sielunhoitamisen näkökulmasta juuri myötätuntoa. Sureminen henkilökohtaisesti kuului tilanteeseen, jossa henkilökohtainen Lasarus-ystävä oli menehtynyt. Johanneksen evankeliumissa Lasaruksen herättäminen on 7. ja aivan käänteentekevä ihme – siitä alkaa ristille päättyvä Jeesuksen vastustus ja vaino.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Parkkila sanoo:

    “Tahdomme, veljet, teidän olevan selvillä siitä, mitä tapahtuu kuoleman uneen nukkuville, jotta ette surisi niin kuin nuo toiset, joilla ei ole toivoa.”

    Kuolema ei kuitenkaan ole uni, se on loppu. Unesta ihminen herää aamulla ja hänellä on vielä aikaa korjata tapansa, elämänsä, sopia ja sovittaa, jos on sellaisia tarpeita.

    Kuolemassa ihminen tulee täyteen. Ja siihen painetaan sinetti. Mitään ei voi enää tehdä, ei perua, ei katua, ei parantaa, ei muuttaa suuntaa. Se on siinä. Se on tallentunut ikuisuuteen, ja siellä pysyy.

    Ruumiilla ei ole merkitystä, se on vain kuori, jossa ihminen toimi. Sitä voi kohdella kunnioittavasti, mutta siinä ei ole enää ketään kotona, se jokin on lähtenyt eikä palaa. Ruumis oli lainassa maalta, ja velka pitää maksaa takaisin.

    Itku on terveellistä, se puhdistaaa sielua jos siellä on ahdistusta ja sen aiheuttamaa töhnää. Itse en osaa itkeä vaikeissa paikoissa. Elämässä voi kuitenkin tulla eteen tilanteita, jolloin kaipaa itkua. Itsekkin pyysin kerran, että voisitko antaa itkun, kun en itse osaa. Meni jonkin aikaa, muutama päivä, kunnes kahdesta paikasta peräjälkeen tuli niin osuvaa tekstiä, että jähmetyin paikalleni ja kummallinen virta lähti kantapäistä ja nousi ylös päähän ja avasi kyynelkanavat ja itkin kuin vesiputous. Se oli huikea kokemus. Loppupäivä oli keveää kuin höyhenen lento ja aurinko kirkkaampi kuin koskaan ennen. Itkekää jos itkettää. Itku on ihmeellinen puhdistaja ja keventäjä. Sielun vapauttaja.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Saara Kemi sanoo:

    Elämme maailmassa, jossa hyvän ja luotettavan lainanantajan löytäminen on ongelma. Siksi teemme kaikille asiakkaille helpon saada nopeaa lainaa korolla 3%. Valtio tunnustaa meidät ja myöntää lainoja sekä etäisyydeltä että lähistöllä. Ole ensimmäinen, joka hakee kaikenlaista lainaa. Myönnämme lainoja yksityishenkilöille, instituutioille, liikeyhdistyksille ja yrityksille. Olemme nopea dynaaminen ja luotettava. Kiinnostuneet hakijat voivat ottaa meihin yhteyttä tänään sähköpostitse; saara.kemi@gmail.com tai whatsapp: +48732104354

    Ilmoita asiaton kommentti