"Pääsettekö suviseuroihin?",

on kysymys, joka esitetään näinä päivinä monelle ihmiselle. Pääsettekö?. Ei lähdettekö tai oletteko menossa, vaan pääsettekö. Toki noilla muillakin tavoilla voidaan kysyä ja kysytäänkin, mutta etupäässä asia käsitetään niin, että sinne mennään ilman muuta, jos vain päästään, eli siihen ei ole mitään estettä. Oletuksena on siis se, että sinne halutaan mennä ja mennään, jos se vain suinkin on mahdollista.

Monen ihmisen kohdalla asia onkin näin. Suviseurat ovat heille esimakua tulevasta, taivaassa kerran vietettävistä ikijuhlista ja tätä tapahtumaa ei haluta mistään hinnasta jättää väliin. Joskus suviseurahyvästelytkin saattavat päättyä uskonystävien kesken näin: "jos ei täällä enää tavata, niin taivaassa". Jotkut ovat jopa toivoneet pääsevänsä taivaankotiin suoraan suviseuroista ja jos jonkun uskonsisaren tai -veljen kohdalla on käynyt niin onnellisesti, että noutajat ovat saapuneet kesken suviseurojen vieton, hänen osaansa on onniteltu ja kadehdittu.

Eräs vanhoillislestadiolainen saarnamies, pappi, kertoi eräissä suviseuroissa katselleensa loppulaulun "Maan ja taivaan Luojan..." aikana isoa seuratelttaa ja sen ympäristöä Jumalan lapsineen kullanhohtoisessa auringonpaisteessa syvän liikutuksen vallassa. Hän näki mielessään sellaisen näyn, että jos nyt tapahtuisi Jeesuksen toinen tuleminen, seurakentältä nousisi valtaista valkopukuisten joukko taivaan kunniaan ikijuhlia viettämään.

Myös monelle vl-liikkeen jättäneelle ihmiselle suviseurat ovat ihana tapahtuma, johon halutaan osallistua, vaikka muulloin ei seuroissa käydäkkään. Olen kuullut tällaisten ihmisten sanovan, että suviseurat ovat heille se positiivinen muisto ja kokemus entisestä uskonyhteisöstään ja siksi siellä halutaan käydä. Ja tätä positiivisuutta halutaan tarjota myös omalle ei-vl-jälkikasvulle.

Osalle sekä liikkeen sisällä oljoista että liikkeestä lähteneistä suviseurat ovat lähinnä sosiaalinen tapahtuma. Siellä voi muutaman päivän aikana tavata ystäviä ja tuttuja, jutella heidän kanssaan kaikkea mahdollista taivaan ja maan väliltä, ei pelkkä sananvaihtoa: "milloin tulitte? -keskiviikkona", "millä alueella teillä on asuntoauto? -ihan tuossa lähellä", kuten useimpien "ei niin läheisten" tuttujen kanssa käydyissä keskusteluissa käy.

Tuo otsikossa esiin tullut kysymys ei ole kuitenkaan kaikille kovin mieluinen. Siitä ei kuitenkaan kannata loukkaantua, sillä en usko kenenkään esittävän kysymystä kiusatakseen, vaan ihan sen takia, että toivoisi mahdollisimman monen pääsevän suviseuroihin, koska kokee itse tapahtuman niin ihanana ja suorastaan maanpäällisenä hetkenä taivaallista ikijuhlaa. Tähän tietty liittyy pohjalla ajatus, että "epäuskoiset" saisivat parannuksen armon suviseuroissa, joissa jos missä, taivaallinen tunnelma katsotaan olevan vahvasti läsnä ja joka voisi houkutella ja puhutella armosta osatonta tekemään parannuksen.

Itseäni ei haittaa eikä loukkaa, jos minulta kysytään "pääsetkö suviseuroihin?" -kysymys. Vastaan, että kyllä varmasti pääsisin, jos vain haluaisin sinne mennä. Nimittäin en halua. Ihan mikään ei minua vedä sinne. Ihania ja rakkaita läheisiäni voin tavata muissakin merkeissä kuin suviseuroissa, jotka ovat lähes aina elämässäni olleet jollakin tavalla enempi ja vähempi ahdistuksenpaikka.

Ensinnäkin, olen aina kokenut, että suviseuroihin on vaikea mennä varsinkin silloin, kun ei mene niin hyvin ajallisessa mielessä. Jos on yksinäisyyttä, se korostuu vain suviseuroissa. Jos on sairautta tai huonokuntoisuutta, sitä ei halua mennä sinne esittelemään ta kertomaan. Jos on vähän rahaa, suviseurat syö ne viimeisetkin ja joutuu muutenkin olemaan siellä melko alkeellisissa olosuhteissa ja katsella sivusta kun muilla on hyvät suvisvermeet loisteliaine asuntoautoineen. Jos on uupumusta lapsirumbassa, se vaan lisääntyy suvisreissulla.

On minulla ihan mukaviakin suviseuramuistoja, mutta ne ovat aika kaukana, vuosikymmmenten takana, kun perhe oli vielä melko pieni ja homma sujui jotenkin mukavasti noin käytännön mielessä. Mutta tuo, että on joutunut pakosti käymään suviseuroissa uupumuksesta huolimatta, on tehnyt koko tapahtumasta itselleni niin ahdistavan pelkästään jo sanana "suviseurat", että voin melkein jo pahoin. "Miksikö pakosti?" -saatat kysyä mielessäsi hyvä lukijani. Siksi, että kun muutamat suviseurat missasin joko raskauspahoinvoinnin tai synnytyksen ajankohdan läheisyyden takia, sain kyllä kuulla ihmettelyjä poisjäännistäni. Yhyyyy, miten syylliseksi sitä itsensä tunsi niitten ihmettelyjen alla. YÄKS!

Sitä pidettiin hyvänä ja esimerkillisenä toimintana, että ihmiset tulevat kuka mitenki sairaana ja taloudellisista vaikeuksista (siunaus!) suvareihin ja kuinka eräskin suurperheen äiti tuli sinne, vaikka laskettu aika oli jo ohitettu jnejne. Yääks, eli kaikki syyt missata suviseurat ovat huonoja syitä tai tekosyitä. PLÄÄH.

Noh, mutta. Yritän tunkkasta ikävät kokemukseni ja tunteeni Ö-aivolohkooni, ettei ahdistukseni pääse ihan valtoimenaan ilmoille. Muuten tänne saadaan kohta tilata PIIPA-auto.

Jotkut vl-ihmiset painostavat "epäuskoisia" sukulaisiaan ja ystäviään suviseuroihin ja muihin kesäseuroihin. Tämä on äärettömän huono juttu. Kyllä ihminen tulee sinne suviseuroihin jos hänellä on halu tulla sinne, painostaminen on tosi huono homma ja viilentää vain välejä ja harventaa kanssakäymistä ihmisten välillä.

Painostamalla, kieroilemalla, manipuloimalla, kiristämällä ei saada aikaiseksi sydämenhalua, "parhaimmillaankin" vain ulkonaista samanmielisyyttä. Älä siis toimi em. tavoilla. Siitä ei hyödy ihan kukaan. Siitä voi olla näennäinen lyhytaikainen hyöty, mutta enempi sillä aiheutetaan vahinkoa ja välien viilentymistä ja tulehtumista.

"Lammas kulkee leipäpalan perässä", oli joku sanonut jossakin puhujainkokouksessa joskus. Lammas myös muistaa, jos se on joskus nähnyt hakattavan muita lampaita jossakin lammashaassa. Se ei ehkä uskalla enää mennä sinne, vaan etsii enempikin sitä leipäpalaa, mikä ojennetaan tarpeeksi alhaalta ja ilman kaikenlaisia ehtoja ja turvallisissa olosuhteissa.

Ymmärrän heitä, jotka haluavat mennä suviseuroihin ja muihin kesäseuroihin, pyydän ymmärtämystä itselleni, kun en halua mennä niihin.

Ai niin ja yks asia tuli vielä mieleeni. Siellä kun sitten suviseuroissa ihmiset ovat taivaallisissa tunnelmissaan, tulee helposti sellainen olo, että "kunpa sekin ja sekin ystäväni ja sukulaiseni saisi olla täällä mukana" ja tulee lähettäneeksi oikein taivashehkua uhkuvan tekstiviestin tai postikortin sellaiselle läheiselle, niin välttämättä sellainen ei oikeasti tunnu olleskaan mukavalta. Ihminen -hei HALOO- voi ihan oikeasti ja aidosti olla onnellinen, vaikka ei olekkaan suviseuroissa! Suviseurat on ihan Yes, mutta ei kaikkien juttu. Ja sitä paitsi, minne monet suvarivieraat laittaisivat lemmikkinsä, jos kaikki läheiset lähtisivät suviseuroihin? ;)

18 kommenttia

  • Heino Korpela sanoo:

    Heikki Honkala: ”Suviseurat ovat hengellisesti hyvin virvoittava tapahtuma ja siellä on yksinkertaisesti mukavaa.”

    Tämä Heikin toteamus pitää paikkansa monen suviseuravieraan kohdalla. Muistan nuoruudestani ajan, jolloin tuntui, että koko kesä oli pilalla jos ei päässyt suviseuroihin.

    Mitkä asiat sitten virkistävät ja vahvistavat uskoa? Ensinnäkin moni nuori kuuntelee seurapuheita vain toisella korvalla, mutta silti täytyy sanoa, että heidän usko vahvistuu ja virkistyy. Minä kyllä kuuntelin aikanani hyvinkin tarkkaan saarnoja ja uskoin, että vanhoillislestadiolaisuus on Jumalan valtakunta, tämä vakuutus, että juuri me, olemme Jumalan kansa, toistui jokaisessa saarnassa.

    Nyt kun minut on erotettu kymmeniä vuosia sitten, tästä Jumalan kansasta, kaipuu suviseuroihin on laantunut, enkä kaipaa uskoni vahvistamista suviseurojen kautta. Vanhoillislestadiolaisten uskovaisten uskon vahvistuminen näkyy tänäkin päivänä suviseurojen jälkeisenä aikana noin kahden viikon ajan.

    Lapseni kyselivät, että miksi vl – kaverit eivät ole suviseurojen jälkeen tuntevinaan, vaan keskustelevat keskenään seuramuistoistaan. Selitin lapsilleni, että heidän usko on vahvistunut kun ovat nähneet, että heitä on paljon, kymmeniätuhansia. Saarnoissa on saarnattu: ”te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa, määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa.” Meidät on ulkoistettu, eli he ovat päättäneet, että me emme kuulu tuohon pyhään kansaan, vaan olemme pannassa.

    Tämä uskon vahvistuminen kestää yleensä – viikon ja joillakin kaksikin viikkoa, mutta sitten kopsahdetaan takaisin maan kamaralle. Näin kävi lapsiemme vl – kavereillekin. Poikamme kertoivat iloisena, että nyt vl – kaverit puhuvat meidänkin kanssa.

    Tässä uskon vahvistumisessa lienee kysymys, ei saarnojen kuuntelun kautta tuleva uskonvahvistus, vaan on kysymys samasta ilmiöstä kuin karismaattisissa liikkeissä, joissa haetaan uskonvahvistusta ihmeistä, joko näystä, profetiasta, tai puhutaan kielillä, kielillä joita ei kukaan ymmärrä, vaan sanotaan, että puhe on enkelten kieltä.

    Mukavalta se tuntuisi, jos usko vahvistuisi aina päivittäin, että uskaltaisi vahvasti uskoa, että kaikista kompuroinnistammekin huolimatta Jumala rakastaa ja katselee meitä anteeksiantavana Isänä. Pysyvin uskon vahvistus taitaa tulla kuitenkin Pietarin opettamalla tavalla: 1 Piet. 2: 1 ”Jättäkää siis kaikki pahuus ja vilppi, kaikki teeskentely ja kateus ja kaikki panettelu. 2 Niin kuin vastasyntyneet lapset tavoitelkaa puhdasta sanan maitoa, jotta sen ravitsemina kasvaisitte pelastukseen.”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Eija Moilanen sanoo:

    Tässä on positiivista. tarkoitan myös keskustelua kokonaisuutena. Positiivisuudella tarkoitan, että kehän sijaan on menty eteenpäin. Minun vertailukohta lähtee vuosia sitten suomi24:ssä. Muistelen Vuokko, että nimenomaan nuorten veisuun kokeminen oli sinulle suviseurojen kohokohta. Paljon on juossut Kymijoessa vettä sen jälkeen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Risto Ahti sanoo:

    Kaunis kirjoitus jonka mielelläni luin. Olen kolme kertaa käynyt suviseuroissa ja kokenut käynnit myönteisinä. Oripäässä, Lopella ja mökkimme lähellä Alajärven Menkijärvellä. Toki muissakin kesän tapahtumissa on ollut mukava tunnelma kuten herättäjäjuhlilla, evankeliumijuhlilla ja tavata tuttuja. Erityisen mieluisa oli Vammalan, Sastamalan lähetysjuhlilla, jossa myös kävelin Karkusta perille. Taitaa olla niin että hän joka on tottunut käymään oman ryhmänsä suvijuhlissa, niin hänelle tuo on kesän kohokohta. Eräs tuttu tuossa totesi, että oli taas virkistävää kun sai olla Jehovan todistajien äskeisillä päivillä Tampereella. Sinne asti en ole vielä päässyt. Kaikille mihin tahansa kesäjuhliin meneville toivotan virkistäviä hetkiä

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Joona Korteniemi sanoo:

    Kiitoksia vain Vuokko kauniista sanoistasi. Ikävä kyllä joudun toteamaan ne myös katteettomiksi arkisen äreyteni tuntien.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Olli jr. Leivo sanoo:

    Ja silti, lopulta meiltä kysytään vain henkilökohtaista uskoa. “Superlatiivien” varassa pääsee korkeintaan kuistille.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Vuokko Ilola sanoo:

    Kommentti s-postini kautta:

    “Itse elin nuoruuteni ja pitkälle aikuisuuteen VL-uskovaisena. Suviseurat ja isot ja pienemmät seurat sain kokea lukemattomia kertoja. Niistä jäi paljon hyviä, hauskoja, mutta myös kipeitä muistoja. Väkijoukon keskellä koin vuosien mittaan kasvavaa yksinäisyyttä ja ahdistusta, vaikka ystäviä oli ympärillä.

    Sitten tuli aika, jolloin en jaksanut enää uskoa, tuntui, että elämä jää elämättä ja jäin pois Ry:ltä. Se oli pitkä ja valtavan kipeä elämänvaihe. Häpesin takinkääntöäni valtavasti. Sain kuitenkin melko pian “uskottoman” puolison ja lapsia, mikä tuntui Jumalan ihmeeltä ja auttoi eteenpäin.

    Tuosta vaiheesta on kulunut jo yli kolmekymmentä vuotta. Koskaan en ole kuitenkin täysin päässyt irti uskovaisuudesta, vaikka en ole seuroissa sen jälkeen käynyt ja yhteydet katkesivat moniin, moniin entisiin ystäviin. Muutama uskovainen läheinen ystävä jäi kuitenkin, ja olen siitä iloinen.

    Nykyään, kun kuuntelen suviseuralähetyksiä, se koskettaa valtavasti. Laulut ovat ihania, ja puhe kaunista. Kyyneleet silmissä kuuntelen seuraradiota. Katselen netistä kuvia seurapaikalta ja etsin tuttuja kasvoja.

    Seuroihin en kuitenkaan pysty menemään ja kyseenalaistan monia uskovaisten käsityksiä.

    Silti uskovaisten laulu ja seurameno koskettaa, se on sanomattoman kaunista.”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pentti Alin sanoo:

    Ilta-Sanomat oli tehny oikein jutunkin suviseurojen ruokien hinnoista. Mun mielestä on kyllä aika halpaa. http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288578809884.html

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Vuokko Ilola
    Vuokko Ilola

    Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen suvanteissa, pyörteissä, myrskynsilmissä ja sen opetuksen läpivärjäyksessä rapiat nelikymppiseksi kasvanut naisimmeinen.

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit