Paetkaa

Raamattu puhuu paljon pakenemisesta. Jos huomaa jonkin uhkaavan, jota ei pysty vastaanottamaan, on viisasta paeta. Otan yhden kohdan ihan malliksi Raamatusta.

Johannes 10:5
Mutta vierasta ne eivät seuraa, vaan pakenevat häntä, koska eivät tunne vierasten ääntä.”
Nyt on olemassa kaksi selkeästi erilaista näkemystä. Jos jollekkin on sietämätöntä vapaamielinen raamatun tulkinta ja toiselle sen kirjaimellinen lukeminen, niin nämä eivät koskaan tule sellaisenaan löytämään konsensusta niin, että rauhanomainen rinnakkainelo olisi mahdollista
Siksi ei ole viisasta jatkaa tätä toimintaa, koska lihan käsivarsilla ja oikeuden päätöksillä ei voida hoitaa taivaallisia asioita.  Tässä tulee mukaan kuvaan Paavalin sana: Kuka sinä olet, joka toisen palvelijaa tuomitset, omalle isänälleen hän seisoo taikka kaatuu.
    • Kyllä ovat taivaallisia asioita, koska pelastus riippuu siitä uskotaanko oikeaan Jeesukseen. Oikea Jeesus sanoi: Minä en tullut lakia päästämään, vaan täyttämään. Eikä Hän tarkoittanut Suomen Lakia, jota aletaan tulkita taannehtivasikkin.

    • Näinhän Johanneksen evankeliumissa lukee: ”Jeesus tiesi, että kaikki oli nyt saatettu päätökseen. Jotta kirjoitus kävisi kaikessa toteen, hän sanoi: ’Minun on jano.’ Siellä oli astia täynnä hapanviiniä. Sotilaat kastoivat siihen sienen ja nostivat sen iisoppiruo’on päässä Jeesuksen huulille. Jeesus joi viinin ja sanoi: ’Se on täytetty.’ Hän kallisti päänsä ja antoi henkensä.”

      Jeesus antoi meidän kilvoiteltavaksemme uuden käskyn: ”Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.”

    • Lauri, perinteisen linjauksen mukaan 10 käskyä ja niiden tiivistelmänä rakkauden kaksoiskäsky kokevat kaikkia ihmisiä kaikkialla. Seremonialait ja yhteiskunnalliset säädökset kuten kivitystuomiot koskivat vain vanhaa Israelia. Sitten koko VT on toki Jumalan sanaa ja hyvinkin tarpeellista lukea.

    • Herra Pentti minusta on antinomisti. Me uskovat, jos olemme joutuneet Jumlan kirkkauden kanssa tekemisiin, ja sitten teemme kunnolla syntiä, kyllä varmasi saamme kokea, että laki koskee meitäkin! Ei se ole minnekään kdonnut, ja varsinkaan oikea ja väärä ei muutu sen mukaan, millaisia lakeja Eduskunnassa tehtaillaan. Esimerkiksi aviorikos on edelleen synti, vaikka sitä ei enää mainita rikoslaissamme.

    • ”Herra Pentti minusta on antinomisti.” Onko rakkauden käsky helppo toteuttaa? Siinähän on äärimmillään kysymys elämästä ja kuolemasta. ”Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta.” Mistään laittomuudesta ei todellakaan ole kysymys. Vaatimustaso on inhimillisesti katsoen kohtuuton: ”Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.”

  1. Jeesus taisi rukoilla kaikkien kristittyjen puolesta, että he yhtä olisivat. Siis jotta me kaikki olisimme yhtä. Lienemme menossa samaan taivaaseenkin.
    Vai olisiko siellä eri ”osastot” eri tavalla Raamattua ymmärtäville?
    Mielestäni tuohon yhtä olemiseen meidän pitäisi todellakin pyrkiä kaikin voimin.
    Miten se voisi onnistua? Ehkä kunnioitus toisiamme kohtaan olisi hyvä lähtökohta.

Kirjoittaja

Lahtinen Lauri
Lahtinen Laurihttps://laurileevi.wordpress.com/,%20Lauri%20Leevi%20Mikael%20Lahtinen%20youtube.com
Olen eläkkeellä sotilasammatista. Vanhemmiten ovat hengelliset asiat tulleet tärkeiksi. Olen tuottanut päivänsanakirjan: Muruja Herran pöydästä. Agape-kodin pastorina tuotan joka torstai klo 12.00 noin puolentunnin live-lähetyksen, Kun corona esti kokoontumisen...Olen jatkanut torstai juttuja otsikolla. Torstaihartaus.