Paha tuli lähelle

Maailmassa on tapahtunut paha asia. Ainakin 129 ihmistä on kuollut terrori-iskuissa. Pariisin perjantaiöinen terroriteko on tuhoisin Euroopassa tapahtunut terrori-isku sitten Madridin pommi-iskujen ja Beslanin koulukaappauksen.

Tosin, viimeksi viime huhtikuussa lähes 150 ihmistä kuoli Keniassa yliopistoon suunnatussa terrori-iskussa, mutta sitä me tuskin enää muistamme, se tapahtui jossain muualla.

Kun äärimmäinen pahuus tulee lähelle, nousevat myötätunto, pelko ja suuttumus tunteina voimakkaimmin pintaan. Tällä kertaa isku ei ole iltauutisten kiintiöväkivaltaa ”siellä jossain”. Jokainen suomalainen tietää, missä on Pariisi. ja jokainen suomalainen ajattelee, että siellä pitäisi olla turvallista. Syyriassa on normaalia, että kymmenet tuhannet kuolevat terrorismin takia. Ei Euroopassa. Emme me ole tällaista ansainneet.

Terrori-isku Euroopassa näyttää olevan hyvä veruke antaa hieman periksi sille tunteelle, että pakolaisia ei pitäisi ottaa Eurooppaan. Juuri, kun maamme asenneilmasto hätää kärsiviä pakolaisia kohtaan on alkanut tervehtyä positiivisten kokemusten myötä, tulee ISIS ja julistautuu Eurooppalaisen terrori-iskun tekijäksi. Nyt olisi helppo vastata pahaan pahalla, ja niin moni näyttäkin tekevän.

Nyt on pysyttävä hyvän puolella. On vastustettava terrorismia, pahuutta, terrorismin verukkeella omaa poliittista agendaansa ajavia, sekä rasismia. Nyt on yhä päättäväisemmin pidettävä kiinni siitä, että jokaista hätää kärsivää tulee auttaa, jos väitämme olevamme Kristuksessa.

Maailma on pienentynyt. Enää ei ole mahdollista ulkoistaa maailman ongelmia ”tuonne jonnekin”, ja elettävä mielestämme oikeutettua rauhallista elämää täällä turvallisessa Euroopassa. On herättävä siihen, että maailma on yhteinen. Hyvän puolella oleminen pahuutta vastaan on yhteinen tehtävä meille jokaiselle. Se ei ole sitä vain täällä Suomessa, ei vain Euroopassa, vaan koko maailmassa. Jokainen lähimmäisemme on ansainnut ihmisarvoisen aseman meidänkin silmissämme. On aika työstää asenteitamme lähimmäisiämme kohtaan.

Päivän evankeliumitekstissä sanotaan:

Jeesus sanoi opetuslapsille:
"Sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä. Niin kuin kävi Nooan päivinä, niin on käyvä silloinkin, kun Ihmisen Poika tulee. Vedenpaisumuksen edellä ihmiset söivät ja joivat, menivät naimisiin ja naittivat tyttäriään aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin. Kukaan ei aavistanut mitään, ennen kuin tulva tuli ja vei heidät kaikki mennessään. Samoin käy, kun Ihmisen Poika tulee. Kaksi miestä on pellolla: toinen otetaan, toinen jätetään. Kaksi naista on jauhamassa viljaa: toinen otetaan, toinen jätetään.
Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee. Ymmärrättehän, että jos talon isäntä tietäisi, mihin aikaan yöstä varas tulee, hän valvoisi eikä antaisi murtautua taloonsa. Olkaa siis tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista.”

Vaikka lopunajallisten yhtymäkohtien vetäminen tämän hetken tilanteeseen on varsin vaarallista ja pitkälti perusteetontakin, on tämä Jeesuksen opetus ajankohtainen nytkin. Elämme kuplassamme. Hyvinvointimme keskellä yritämme olla omatuntomme sallimissa rajoissa välittämättä siitä vastuusta, mikä meillä on lähimmäisistämme lähellä ja kaukana: Suomessa, Pariisissa, tuhotuissa kaupungeissa, pakolaisleireillä.  Kunhan vain keksimme jonkun syyn olla välittämättä. On meillä näitä omiakin ongelmia...

Olisiko aika herätä? Olisiko aika valvoa? Mitä erinomaista siinä on, että pidämme piirejämme ja esitämme kristittyjä täällä, missä kaikki on hyvin? Pidämme taakkanamme sitä, että talous sakkaa, lomarahoistamme aiotaan leikata kohta puolet ja helatorstai ja loppiainenkin aiotaan tehdä palkattomiksi vapaiksi. Kyllä elämme pahoja aikoja!

On aika herätä. On aika valvoa. Koko maailmaa emme voi pelastaa, mutta siihen me voimme herätä, että tämä maailma on yhteinen. Emme voi jättää yhteisiä lähimmäisiä koskevia ongelmia muiden ongelmiksi sulkemalla rajojamme ja ajattelemalla, että ongelmat eivät kuulu meille. Meillä on näitä omiakin.

On aika valvoa. Valvominen on lähimmäistemme rakastamista. Se on sitä, että näemme jokaisen ihmisen ainutlaatuisena Jumalan kuvana ja lahjana, tärkeänä ja rakastamisen arvoisena. Valvominen on sitä, että seuraamme Kristuksen esimerkkiä suhteessa lähimmäiseen, oli hän sitten juutalainen tai samarialainen.

Kirjoittaja

Matti Hernesaho
Matti Hernesaho

Nuorten aikuisten pastori Turun Mikaelinseurakunnassa ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n puheenjohtaja. Aiemmassa elämässä toimin Ylöjärven kirkkovaltuuston puheenjohtajana. Ihmissuhdekeskeinen seurakunta ja sen rakentaminen kiinnostaa. Yhteys: etunimi.sukunimi@evl.fi