Päivän peili: Loputonta minä minä -puhetta Espoon teatterista

Espoon kaupunginteatteri yllättää jälleen. Kolmanteen osaan yltänyt Juha Jokelan kirjoittama ja ohjaama Esitystalous -sarja ei puhu vain henkitoreissaan elävästä tapiolalaisesta paikallisradiosta vaan peilaa purevasti koko mediakentän ja siinä samassa koko yhteiskunnan murrosta.

Radio Stagen tarina voisi olla riemastuttava satiiri – jollei se olisi niin traagisen tosi nykyisten radioasemien äänimaiseman kuvaus.

Esityksen ja Radio Stagen ohjelmavirran katkaisee säännöllisesti toistuva slogan:

Tämä on Radio Stage – ja te olette teatterissa.

Siellä me todella istumme katsomossa, kun Radio Stagen toimitustiimi yrittää saada uutta dynaamisuutta pahasti urautuneeseen lähetysvirtaansa.

Kaikki kiteytyy seinälle heijastettuun äänidiagrammiin Radio Stagen lähetysrytmistä: rauhallisena sykkeenä virtaavaa tasaista käyrää, jossa sanojen välitkin erottuvat hyvin toisistaan. Mutta eihän sillä kuuntelijalukuja nosteta eikä mainosten euroja kerätä.

Vera Kiiskisen Marika (oik.) käyttää omistajan ääntä ja laittaa Martti Suosalon Jamin ja Ria Katajan Karolinan luotsaaman Radio Stagen ohjelmaprofiilia vauhdilla uusiksi. Kuvat Espoon Kaupunginteatteri/Stefan Bremer.

Muutostahan tällainen uinahtanut meno suorastaan huutaa. Kuka nyt haluaa keskellä päivää kuunnella rockfriikin monipolvista kuvausta kitaravirtuoosin kahdeksannen kielen särön terävöittämästä kompista tai nukahtaa matalan miehekkäällä äänellä hitaasti johdateltuun sielua syvältä hellivään Leonard Cohenin äänimaisemaan.

Tai että joku vielä ihan tosissaan kaipaisi paikallisradioon jotain ihme tutkivaa journalismia, yhteiskunnallista näkemystä, ylipäätään mitään vakavasti otettavaa puhetta.

Muutos, sitähän tämä vaati, muutosta. Ja mitä tarjoaa omistajakonsernin konsultti? Puppugeneraattoria. Jos tätä ei ole ennen keksitty, niin nyt kannattaa kaikkien radiokanavien kehittäjien rynnätä konsultointimatkalle Espoon Kaupunginteatteriin, sillä siellä se on jo käytössä.

Nimittäin digitaalinen puherytmin nopeuttaja, joka automaattisesti muuttaa lähetysvirran rytmin vähintäänkin tuplasti nopeammaksi. Ei saatana, parahtaa pitkän linjan radiopäällikkö, eihän puheesta saa enää mitään selvää. Mitä välii, vastaa konsultti, tärkeintä on rytmi, fiilis.

Tämä on Radio Stage – ja te olette teatterissa.

Jos oltaisiinkin. Mutta kun ei enää ollakaan teatterissa, ollaan todellisuudessa. Jos ei ole lähetysvirta vielä digitaalisesti nopeutettu, osuu Esitystalous 3 suoraan mediamullistuksen ytimeen.

Julkinen puhe on muuttunut yhä pinnallisemmaksi, populismi jyllää, nopea toisten päälle puhuminen kiihottaa, kuplaantuminen syvenee, tärkeintä ovat tarinat, totuudesta niin väliä kunhan on kivaa. Siis hyvä tarina – on se sitten matka aamujuontajan oman vatsan tuntemuksiin tai sponsoroitu seikkailu Kelloseppäkoulun jättikellon rattaissa.

Mutta kaikkein olennaisinta on minä-minä -puhe, kaiken peilaaminen minun mielipiteideni ja totuuteni kautta. Eikä tämä näy vain mediassa, lähes kaikki julkinen puhe niin politiikassa, taloudessa kuin yhteiskunnassa on muuttunut minä sanalla alkavaksi.

Ria Kataja tekee huikean roolin nuorena oman vatsansa ympärillä pyörivänä aamujuontaja Karoliinana, Raimo Grönbergin pehmeä-äänistä senioritoimittaja Eeroa voisi kuunnella pidempäänkin.

Ja kun kirjoitan tätä Kotimaa24 sivustolle, niin on pakko sanoa, että sama ilmiö näkyy myös kirkossa. Kirkossa se sanotaan jopa ihan avoimesti, kun seurakuntavaalien slogankin on Minun kirkkoni. Siitä on pieni matka siihen, että kaikki muukin määritellään vain minun kuplani kautta, minun totuuteni kautta. Minä olen me.

Tämä on Radio Stage - ja te olette teatterissa.

Teatterista sen verran, että Espoon kaupunginteatterin näyttämöllä tehdään taas äärimmäisen tarkkaa ja oivaltavaa työtä. Martti Suosalo suorastaan murenee käsiin, kun hänen idealistisen roolihahmonsa Jamin perustama ja elämäntyöksi muodostunut Radio Stage jauhautuu menneen maailman reliikiksi tuotantoyhtiön lähettämän konsultti Marikan (Vera Kiiskinen) käsittelyssä.

Näytelmä nostaa hyvin esiin myös työyhteisön sisäiset ristiriidat, kun taloudellisessa puristuksessa toimittajatiimin jäsenet saadaan taistelemaan omasta paikastaan toisiaan vastaan. Ria Kataja tekee riemastuttavan roolin tyhjää höpöttävänä ja oman vatsansa toimintojen kautta elävänä aamujuontaja Karoliinana, joka omaksikin yllätyksekseen nostetaan nuoruuden innolla muiden pomoksi.

Pienelläkin nykyradion kuuntelulla tunnistaa hyvin muutkin tyypit. Rockfriikki dj Myslin (Ylermi Rajamaa) loputon musiikillisten nyanssien vuodatus menee reippaasti yli tavallisen kuulijan ja uskottava on myös kanavan mainosmyyjä Ari (Tommi Tourula), joka yrittää yhdistää aamujuontajan ja äijämäisen mediamyyjän jäyhät roolit.

Ja pakko sanoa - tässä iässä - että traagisimmat roolit kyllä kuuluvat journalismin viimeiselle lipunkantajalle uutistoimittaja Tintille (Henna Hakkarainen)  ja Cohenin musiikin suurelle ymmärtäjälle seniorijuontaja Eerolle (Raimo Grönberg), jonka empaattisen matalaa ja rauhallista puherytmiä olisi kaiken puppugeneraattorin keskellä kuunnellut pidempäänkin – mutta eihän se tähän muutokseen sovi. Eikä varsinkaan myy.

Hyvin siis pitää Juha Jokela Radio Stagen soittolistaa kuin peilinä edessämme. Eikä se kuva ole kaunis. Mutta tosi.

Tämä on Radio Stage - ja te ette ole teatterissa. Olette ihan oikeassa maailmassa.

2 kommenttia

  • Maksaako vaivaa käydä katsomassa tällaista esitystä? Eikö riitä, että joskus arkiaamuna avaa radionsa hetkeksi? Tämä arviosi, kaima, viittaa vahvasti siihen, että tehtyäni miltei puolen kilometrin kävelymatkan kotoani Espoon teatterille minun kannattaisikin samoin tein jatkaa matkaani eteenpäin…

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Hannu Kuosmanen
    Hannu Kuosmanen

    Olen eläkkeellä oleva sitoutumaton toimittaja ja tiedotuspäällikkö, aikoinaan Kotimaan uutispäällikkö ja Uuden Suomen kirkollisista vastaava toimittaja. Toisenlaista näkökulmaa tarjosi tiedotuspäällikön työ suomalaisen kuljetusvälineteollisuuden palveluksessa. Nykyisin katselen maailman menoa kaikkien kuplien ulkopuolelta Kehä III:n tuntumasta, josta näkee hyvin joka suuntaan. Kirkon menoja seuraan julkisuuden ja median muodostaman mielikuvan kautta.