Pakko rakastaa.

Jospa voisimmekin käskeä rakkautta. Silloin ei kenenkään tarvitsisi erota sen tähden, että rakkaus on suhteesta loppunut. Kipinää ei vain enää ole. Sitten vain antaisi itselleen käskyn rakastaa ja taas olisi kipinää ja kaikki hyvin. Erotilastot muuttuisivat niin vähäisiksi, ettei sellaisia enää kannattaisi tehdä.

Sinkkujen ei tarvitsisi miettiä kenenkään uuden tyypin kohdalla: ” olisiko kipinää ja roihahtaisikohan siitä hurmio”. Ei. Semmoiset ajatukset olisi täysin turhia. Tarvitsisi vain antaa itselleen käsky: rakastu ja siinä olisi heti oma rakas puoliso. Kaipa siinä sentään molempien pitäisi sanoa tuo taikasana.
Siinäpä katoaisi parisuhdeneuvonnan huutava tarve. Kolmenkuukauden jonot häipyisivät saman tien.
Työttömiä terapeutteja olisi pilvin pimein.

No. Jokainen meistä tajuaa, ettei rakkautta voi käskeä. Se ei tottele, vaikka kuinka sitä kovistelisi.
Mistähän sitten johtunee, että täällä kirkonpiireissä uskotaan vakaasti, että rakkautta voi käskeä.
Sanotaan vain, että ”rakasta” ja silloin olet jo oikea kristitty.
Ainakin kaikki oikeat kristityt siihen vuoren varmasti uskovat. He kun väittävät, että jokaisen oikea kristitty kykenee rakastamaan, kunhan vain saa käskyn rakastaa.

Miten noin utopistiseen ajatteluun voi viksut oikeat kristityt langeta?
On se vaan niin kummallista.

53 kommenttia

  • Ari Pasanen sanoo:

    Martti Pentti 04.06.2018 08:14 Ihminen, joka luottaa uimataitoonsa ja voimiinsa, ei tartu pelastusrenkaaseen. Hengenhädässä ei taida olla vaihtoehtoja.

    Hyvin sanoitettu eli joka luottaa omaan uskoonsa ja ymmärrykseensä ei käänny parannukseen, ei ymmärrä olevansa synteihinsä kuollut.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Ari Jumala on lähettänyt Pelastuksensa kaikille, mutta kaikki eivät ota sitä vastaan, mutta onko kysymys syntisen ja kuolemaan tuomitun vapaudesta valita pelastus? Voiko synteihin kuollut tarttua pelastukseen? Eikö kuolleen täydy syntyä uudelleen, että Pelastuu elämään? Olemmehan yhtämieltä siitä, että vain omiin synteihin kuolleet voivat pelastua? Siis, jos ihminen omistaa ajatuksenkin omista mahdollisuuksistaan pelastua, niin synti elää edelleen ihmisessä. Ihmisen täytyy kadottaa elämänsä, että voi sen löytää Kristuksessa. (Kadottaa= lopullisesti menetetty.)

    Jos Jumalan saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne jotka uskovat, niin onko kuitenkin niin, että Jumalan Saarna on sellainen, että se erottelee jyviä akanoista? En tiedä, mutta Jumalan salattua tahtoa pitää kunnioittaa jos näin on, sillä Jumalan on myös Tuomio. Onhan sanottu, että vain jäännös pelastuu, joka pitää sisällään ajatuksen, että Jumala myös tietää, etteivät kaikki pelastu ja näin on kirjoitusten täyttyminen ajallaan. Emme kaiketi ole niitä, jotka epäilevät Jumalan Ymmärrystä siitä, ketkä Pelastaa ja ketkä kadottaa? Meille jotka uskomme on kuitenkin varma lupaus voimassa, että mitään kadotustuomiota ei ole niille, jotka Jeesuksessa Kristuksessa ovat. Tahtoisimme kaikken Pelastuvan, mutta kuinka me voisimme vaikuttaa Jumalan valintaan? Sillä monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut. (Matt.22:14)

    Ihmisen synti on sellaista laatua, ettei se koskaan valitse ja luovu vapaasta tahdosta, jonka se kuvittelee omistavansa, vaikka se ei olekkaan vapaa muuten kuin syntiin nähden, sillä ihmisen teot ovat ainoastaan pahat ja synnin sisällä tehdyt, olkoonkin kuinka hyviä ja hienoja tahansa. Näin on tekopyhienkin hurskaat ja hienot teot tyhjän veroisia Jumalan Vanhurskauden edessä. Meidän parhaita tekojakaan ei lueta meille vanhurskaudeksi Jumalan edessä, sillä Jumala on ylpeitä vastaan ja niitä, jotka pitävät Jeesusta vain esimerkillisenä ihmisenä, mutta eivät Uhrina ja sovituksena Jumalan puolelta. Sillä Jumala itse sovitti maailman synnit Kristuksessa.

    Olet varmaan lukenut kuinka Jumala lähettää väkevän eksytyksen niille, jotka eivät ole ottaneet vastaan Totuutta (2.Tess.2:11-12) Ihmiset ovat mieltyneet vääryyteen, eikä heille kelpaa Jumalan saarnauttama hulluus, koska se ei ole ihmismielen mukaista. Jospa Jumala on näin tehden valmistanut Pelastuksen ja vain osa Pelastuu tämän johdosta. Onhan Kristus lähetetty myös monelle lankeemukseksi, siis niille, jotka ovat ylpeytensä tähden eksyneet ja pilkkaavat Jumalaan uskovia avoimesti, vaikka sekin annetaan anteeksi kun ihminen kääntyy Kristuksen puoleen.

    Siis kuka voi syyttää Jumalan valittuja, Jumala on se, joka Vanhurskauttaa? Hänen lapsensa ovat Hänen omiaan. Samoin on nyt tänäkin aikana olemassa jäännös armon valinnan mukaan. (Room.11:5)

    ”Mutta me olemme velvolliset aina kiittämään Jumalaa teidän tähtenne, veljet, te Herran rakastetut, sentähden että Jumala alusta alkaen valitsi teidät pelastukseen Hengen pyhityksessä ja uskossa totuuteen. Siihen hän on myös kutsunut teidät meidän evankeliumimme kautta, omistamaan meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden. Niin seisokaa siis, veljet, lujina ja pitäkää kiinni niistä opetuksista, joita olette oppineet joko meidän puheestamme tai kirjeestämme. Ja meidän Herramme Jeesus Kristus itse ja Jumala, meidän Isämme, joka on rakastanut meitä ja armossa antanut meille iankaikkisen lohdutuksen ja hyvän toivon, lohduttakoon teidän sydämiänne ja vahvistakoon teitä kaikessa hyvässä työssä ja puheessa. 2.Tess.2:13-17

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Jospa palaisimme alkuperäiseen aiheeseen. Eli siihen, kykenemmekö rakastamaan toisiamme? Onko se miten rakkauden käsitämme, juuri sitä mihin sana meitä kehottaa. Vaiko pelkkää sanahelinää, jota toistamme jatkuvasti. Uskoen siihen, että kun sanomme rakastavamme. Vai petkutammeko vain itseämme?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Jos jatkossa asiaa joku tahtoo vängätä muihin kysymyksiin, niin mulla on blogistina mahdollisuus aina poistaa sellaiset tekstit. Aion siitä myös pitää kiinni.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Lapset ovat joskus minulta kysyneet, mistä tietää, että se toinen on oikea ja mistä rakkauden voi tunnistaa? Muuta en ole keksinyt, kuin yhden varman merkin.

    Silloin ollaan lähellä rakkautta, kun kumpainenkin osapuoli halajaa toisen ihmisen läheisyyteen ja tuo pakottava tarve päästä yhteen mahdollisimman usein saa tuntemaan, että hänen seurassaan voisi viettää aikansa loputtomasti. Eikä se mene ohi, vaikka tulee riitoja ja muuta elämän vastoin käymistä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    “Se oikea”, on Jumalan meihin asettama sisäinen rakenne. Meillä on tietty kuva siitä oikeasta sisimmässämme. Kullakin omanlaisensa. Se piileksii tiedostomattomassa. Sieltä se hyppää esiin joskus aivan yllättäen. Koemme silloin ihastumisen. Alitajunta ei kuitenkaan ajattele järkevästi. Siksi sanotaan: ” rakkaus on sokea”. Kohteeseen paremmin tutustuessa saattaa ihastumisen kokemus kadota täysin. Jokin piirre ei riitelee pahasti. Silloin on hyvä kuunnella sydäntä, vaikka ei tiedostaisikaan mistä on kyse.

    Suhde vain ei jatkossa voi tuottaa sitä hyvää oloa, joka paranee yhdessäolon jatkuessa. Siitä hyvästä fiiliksestä voi tunnistaa rakastuneensa. Rakastuneena alkaa kokea itsensä jotenkin uudella tavalla kokonaiseksi ja ehjäksi toisen seurassa. Ikään kuin olisi tuntenut toisen aina. Eikä voi enää edes kuvitella elämämää ilman tuota kohdetta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Kun Jumalan rakkaus Pyhän Hengen kautta vuodatetaan uskovaan niin koko ajatusmaailma muuttuu, enää ei maailma olekkaan tärkeä vaan se kuinka elää täällä päämääränä lopullinen pelastus, Jumalan lähelle taivaaseen.

    Rakkaus on lain loppu, siis kun Jumalan rakkaus on ihmisessä niin ei enää tarvitakkaan lain käskyjä ohjaamaan uskovaa vaan sydämen halusta rakastaa lähimmäisiä niinkuin itseään.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Jeesus Sanoo hyvin rakkaudesta:

    43 Te olette kuulleet sanotuksi: ‘Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi’. 44 Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat, 45 että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin. 46 Sillä jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mikä palkka teille siitä on tuleva? Eivätkö publikaanitkin tee samoin? 47 Ja jos te osoitatte ystävällisyyttä ainoastaan veljillenne, mitä erinomaista te siinä teette? Eivätkö pakanatkin tee samoin? 48 Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on.”

    Siis mitä on rakkaus, jos rakastaa esim puolisoaan silloin kun tämä tekee niinkuin minä itse haluan, mutta huutaa ja riitelee kun tämä toimii toisin? Eikö kaikkein läheisin ihmis suhde kerro jo paljon rakkauden laadusta, saati kun Jumalan tahto on rakastaa myös vihollisia.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Jumalan rakkaus Agabee, on ihan eri asia kuin puolisoiden välinen. Jumala suuressa pyhyydessään kykenee rakastamaan kaikkia. Pahoja ja hyviä ihan yhtälailla. Jumalan hyvyys on käsittämättömän suuri ja ehtymätön.

    Meillä jos menee hyvin jonkin aikaa, niin mieleen tulee herkästi ajatus, että eihän tämä näin voi jatkua. Varmaankin Jumala järjestää vielä jotain ikävyyksiä matkalle. Tämä ajatus ei kuitenkaan ole Jumalasta lähtöisin, vaan meidän omasta pahasta sydämestä. Sen on melkein mahdoton luottaa Jumalan hyvään tahtoon. Lupaahan sana, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa. Joo. Ihan kaikki. On se vaan niin käsittämätöntä. Ei se oikein järkeen mahdu, mutta uskolla sen voi omistaa ja päästä kokemaankin. Yleensä vain moni ilmeinen johdatus jää itseltä huomaamatta. Sekin minkä havaisee ja sanoiksi pukee, niin joku mitätöi sattumaksi

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Tänään taas kerran pappi antoi nuorille ohjeen rakastaa lähimmäisiä, niin kuin itseään. Kukahan siihen oikeasti kykenee. helppo se on sanoa, mutta lähdeppä kaikessa sitä toteuttamaan, niin jopa tulee seinä vastaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Veli Pesonen
    Pekka Veli Pesonen

    En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit