Palelin leipäjonossa

Jono kulki ovelta, pihan poikki tielle. Siihen tielle, menin aamulla, jonon päähän. Niin kuin muutkin. Vähän piti väistellä autoja.
Varmaankin osa oli tullut jo puolisentuntia aiemmin. Kaksivuotias taisi olla nuorin. Isompiakin lapsia oli vanhempiensa mukana. Yksi oli toipumassa vasta flunssasta. Oli nuoria ja vanhoja. Sekalaista sakkia.

Kylmä siinä jonossa pian tuli. Kello tuli tasan ja ovet avautui jono lähti valumaan sisälle. Kunnes pysähtyi juuri kun, pari henkilöä enää oli edelläni. Sisään mahtui vain rajallinen määrä kerralla. Sen jälkeen vasta kylmä alkoi tuntua tosissaan varpaissa. Olisinpa ottanut lämpimämmät jalkineet. Pilkkihaalari oli yhdellä siinä ja se oli varmasti sopiva asu. Sellainen olisi hyvä olla jokaisella siinä jonossa.

Jotenkin alkoi nousta Täällä pohjantähden elokuvan tunnelmat mieleen. Sama nöyryytyksen ja ihmisarvon menettämisen kokemus oli käsillä. Kuulin että, sisällä olisi myös hartaus. Se ihmetytti. Sehän hidastutti vielä meitä, jotka jouduimme, senkin ajan odottamaan pakkasessa.
Pitkään sai taas odottaa, ennen kuin ovet avautui.

Sisällä kysyttiin etunimi ja montako kotona on. Sen mukaan kasseihin sai ruokaa.
Niitä viimeisen myyntipäivät ja 30% alennuspurkkeja katsellessa, tuli hyvin surullinen olo. Noiden purkkien ohi kävelen usein kaupassa ja ostan tuoretta. Täällä ne ovat tervetullutta vaihtelua.
Tällaistako on elämä nykypäivän hyvinvointisuomessa? Hartaus oli kyllä onneksi tosi lyhyt.
Kiersin jonon mukana ja otin muodon vuoksi yhden pakkauksen, jonka annoin sitten ulkona pois.. Ulos tullessani näin, ettei jono ollut yhtään lyhentynyt. Aina vain tuli lisää väkeä.

Tuon kokemuksen jälkeen, tuli kummallinen olo kun menin markettiin ostamaan Herkku oivariiniä.
Tuntui melkein rikolliselta, että voin mennä sinne ja valita mitä herkkuja tahansa.
Toiset jonottava kylmässä saadakseen kassiinsa jotain, mitä annetaan.

Suosittelen tuota avartavaa kokemusta, tutustua leipäjonoihin. Kyllä siihen jonoon mahtuu, vaikka ei puutetta olisikaan. Sen jälkeen osaa ehkä olla kiitollinen vähemmästä.

6 kommenttia

  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    Kiitos Pekka. Olipa hienosti kirjoitettu blogi. Tälläistä tarvitaan, kun kirkon “tiedostava etujoukko” keskittyy puolustamaan muodikkaiden marginaalien etuja ja hallitus leikkaa pienimpiäkin työttömyysturva etuja aktivoinnin nimissä: raaka teologinen liberalismi ja markkinaliberalismi lyövät kättä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Monesti olen tuon jonon ohi ajellut ja mielessäni valtiovaltaa ihmetellyt…

    https://youtu.be/_SRmO-sVfOE

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Kulttuuriamme vaivaa selvästi ajatus siitä, että tämän kaltaisten ongelmien hoitaminen kuuluu valtiovallalle, sosiaalitoimistolle, seurakunnalle yms. Tämänkin hyvin hoidetun ruokajakelun takana on yksi pieni nainen. Hän on sen toiminnan organisoinut ja siitä vastaa. Ei mikään noista hallinnollisista isoista vaikuttajista.. Tuo nainen on ihan tavallinen tallaaja. Hän ei jäänyt odottamaan sitä, mitä valtiovalta asialle tekee. Entä me ? Mikä on meidän vastuumme?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Jokaiselle kuuluu lähimmäisen auttaminen, tuo on ainakin Kristitylle halu, jonka Jumala saa ihmisessä aikaan. (Jumalasta tullut Rakkaus vaatii meitä.)

    Kun taas ajattelee laajemmin yhteiskuntaa ja yleistä hyvää, niin jo Luther sanoi, ettei hyväntekeväisyyttä pidä jättää ihmisen hyvyyden varaan, vaan köyhäin huolto tulee säätää maallisen lain puolelta ja varsinkin, jos kansakunta tunnustaa Kristillistä uskoa ja siitä nousevaa arvomaailmaa .(Kuten Suomi on pääsääntöisesti kansana tehnyt)

    Jokainen Kristitty ihminen on velvollinen antamaan omastaan, mutta ei niin, että oma kurjuus kasvaa sen myötä. Sanoohan Paavalikin: ”Pitäkää pyhien tarpeet ominanne” (Room.12:13) ja sillä kuvaa hyvin Jumalan lasten huolenpitoa toisistaan.

    Lisää viisaita sanoja Paavalita: ”Täyttäkää nyt siis tekonne, niin että, yhtä alttiisti kuin olitte sen päättäneet, sen myös täyttäisitte, varojenne mukaan. Sillä jos on alttiutta, niin se on otollinen sen mukaan, kuin on varoja, eikä sen mukaan, kuin niitä ei ole. Sillä ei ole tarkoitus, että muilla olisi huojennus, teillä rasitus, vaan tasauksen vuoksi tulkoon tätä nykyä teidän yltäkylläisyytenne heidän puutteensa hyväksi, että heidänkin yltäkylläisyytensä tulisi teidän puutteenne hyväksi, niin että syntyisi tasaus.” (2.Kor.8:11-14) kannattaa lukea koko luku…

    Kirkollisvero ja kolehti on tarkoitettu alunperin myös köyhäin huoltoon, jota diakonia jonkin verran myös nykyisin toteuttaa. Nykyisin Valtio ja yhteiskunta on ottanut kirkolta sosiaalitoimen roolin ja pitää köyhistä huolen, keräämänsä veron voimalla. ( Näin sen pitäisi mennä!!!)

    Nykyisin valtio ajattelee, että se antaa kaiken tukensa yrityksille, että ne sitten työllistäisivät kansaa ja kaikilla olisi työtä ja varoja kohtuulliseen elämään.

    Valtion rooli on uudenmaailmanjärjestyksen myötä sittemmin sitoutunut enemmänkin pörssikauppaan ja osakesijoittajien palvelemiseen, joten köyhät saavat selvitä yhä enemmän omillaan. Tuo taitaa olla maailman hengen laki ja ahneus ihmiskunnan kollektiivinen synti. Kunnianhimo ja vaurauden hankinta sokaisee helposti ihmislapsen. Jeesus sanoikin jossain: ” Köyhät teillä on aina keskuudessanne, ja milloin tahdotte, voitte heille tehdä hyvää, mutta minua teillä ei ole aina”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Reilut kymmenen vuotta sitten, kiinnostuin syrjäytyvistä nuorista. Lähdin tutkimaan asiaa lähemmin. Näistä tapaamisista syntyi sitten ajatus, organisoida vapaaehtoistoimintaa. En edes tiennyt muiden vastaavien toimijoiden olemassaolosta. Paljon myöhemmin kävin tutustumassa Pienperheyhdistyksen kaveri-toimintaan.

    Nyt koen vastaavaa kutinaa lähteä tutkimaan leipäjonoja ja muuta siihen liittyvää toimintaa. Menen vain katselemaan ja kuuntelemaan. Saattaa olla että tässä on jotain johdatuksen makua.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Pesonen
    Pekka Pesonen

    Olen onnesta soikea ukkomies. En siitä pullistele paljoakaan, sillä tavantakaa paljastuu, jokin uusi syy, mistä itse innostuu. Jos joku pohditaani takertuu ja siitä uutta potkua saa, ni mikä sen mukavanpaa. Ertyisesti minua innostaa miten yhteishengen luotua saa. Sen jälkeen kaikki on aina paljon helpompaa. Oli kysymys ilmapiiristä, toiminnan rakenteesta, tai tuloksellisuudesta, niin varmasti niistä kaikista pohdinnan sarkaa riittää ja lukijaa tahdon jo nyt lämpimästi kiittää. Mua publikaaniksikin kutsutaan. On lähetys sydäntä lahellä ja nuoriso myös. Kukin niistä tehtävistä on leipäpuuna ollut joskus. Nyt ukko Pesosena lastenlasten iloksi vain keinutolissani kiikun.

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit