Palkkojen alentaminen, kohtuullisuus ja kristillisyys

Viime vuonna virkaansa valittu tasavallan presidentti Sauli Niinistö on kansalaisten arvion mukaan aloittanut virkakautensa vakuuttavasti. Niinistön ensimmäinen uudenvuodenpuhe ei järisyttänyt mannerlaattoja verbaalisena suorituksena, mutta sai aikaan paljon hyvää keskustelua. Erityisesti keskustelua herätti presidentin puheen jälkeen tullut ilmoitus siitä, että hän alentaa omaa palkkiotaan. Keskustelua herätti myös ilmaus ”oleskeluyhteiskunta”

Näinä aikoina on hyvin terveellisestä ja oikein, että yhteiskunnassa syntyy keskustelua ja myös päätöksiä korkeaa palkkaa saavien palkkojen alentamisesta. Muutama henkilö seurasi presidentin esimerkkiä ja asia tulee myös eduskuntaan. Tosin eduskunnassa palkkiotoimikunta päättää kansanedustajien palkoista. Puhemies Eero Heinäluoma otti kuitenkin aluksi kannan, jonka mukaan kansanedustajien tulee olla valmiita palkkioittensa alentamiseen presidentin esimerkin mukaisesti.

Samaan hengenvetoon on varsinkin SDP:n piiristä korostettu, ettei asia saa merkitä palkansaajien palkkojen alentamista kauttaaltaan. Myös presidentti antoi keskustelun lomassa samanlaisen tarkennuksen. 

Pidän hyvänä, että suurta palkkaa ansaitsevat ovat valmiita oman palkkansa alentamiseen. Samalla suhtaudun siihen hieman myös kysellen tai kriittisesti. Kun joku henkilö ansaitsee vaikkapa 100.000 euroa  vuodessa, ei hänelle yleensä merkitse kovin paljon, jos tulot pienenevät. Moni paljon ansaitseva ei tarvitse saamaansa kuukausituloa menoihin ellei elä hirveän leveästi. Suuret tulot yleensä sijoitetaan sijoitusmarkkinoille tai hankittavaan omaisuuteen.

Käydyn keskustelun yhteydessä pitää miettiä, kenen palkkoja voitaisiin olettaa laskettavaksi. Olen itse päätynyt siihen, että noin 2000-3000 euroa tai vähemmän kuukaudessa ansaitsevan ja normaalit elinkustannukset Suomessa maksavan ei ole mahdollista alentaa tulotasoaan juuri lainkaan. Sellainen ei olisi kohtuullinen vaatimus useimmille tuollaista palkkaa saavalle. Itse ansaitsen hieman enemmän, mutta asuntovelallisena ja muiden muassa tyttären vuokrayksiötä ylläpitävänä en voisi myöskään pärjätä, jos oma ja puolisoni tulotaso laskisi olennaisesti. Pakko olisi tietysti pärjätä jotenkin, jos sellainen tilanne tulisi eteen. 

Keskustelu palkkojen alentamisesta laajenee kysymykseen kohtuullisuudesta. Useimmat meistä Suomessa elävistä olemme hyvin toimeen tulevia globaalisti ajatellen, vaikka moni meistä saa palkkaa, jolla pärjää mutta jolla ei rikastu. Moni suomalainen on erittäin hyvin toimeen tuleva ja suomalaisten varallisuus on lisääntynyt, vaikka samalla myös velkaantuneisuus on kasvanut mm. suurten asuntolainojen myötä. 

Elintason odotukset ovat monilla huikeat, josta juuri kalliit ja suuret asunnot ja niihin otetut suuret asuntolainat kertovat. Moni varmasti pärjäisi vähemmälläkin ja voisi asua vaatimattomammin. Itsekin haaveilin suuremmasta ja hienommasta talosta ja harmittelin sitä, että asuimme pitkään vuokralaisina emmekä lähteneet maksamaan omaa asuntoa. Toisaalta olen oppinut ajattelemaan, ettei oma ihmisarvoni tai perheemme arvo riipu talon koosta tai hienoudesta. 

Maassamme on hyvin toimeen tulvien lisäksi myös tosi kurjasti toimeen tulevia. On niukasti kitkuttelevia perheitä, jotka pärjäävät ja hoitavat taloudelliset velvoitteensa. Sitten on heitä, jotka eivät pärjää ilman palkkatuloja liian vähäisillä yhteiskunnan tuilla, kun kaikki on korkean elintason ja enemmistön vaurauden takia kallista. Mikäli talouskehitys jatkuu huonompaan suuntaan - kuten voi ehkä olettaa - huonosti pärjäävien osuus kasvaa. Sitten on myös heitä, jotka omilla toimillaan ovat saattaneet itsensä ja perheensä pulaan peliriippuvuuden, alkoholin tai holtittomuuden takia.

Palkkakeskustelu sai liikahduksia myös kirkon piirissä. Pari piispaa ja kirkkohallituksen kansliapäällikkö ainakin antoivat lausuntoja. Arkkipiispa ei suoraan ilmoittanut, että olisi valmis alentamaan palkkaansa. Ehkä se olisi viisas viesti. Vai olisiko se kuitenkin liian populistista? Kallistun enemmän ensin mainitun kannalle. Muutoin suurten seurakuntien kirkkoherroja ja joitakin muita harvoja työntekijöitä lukuun ottamatta kirkon palkkataso on melko matala tai kohtuullinen. On vaikea ajatella, että vaikkapa lastenohjaajien tai toimistotyöntekijöiden pieniä palkkoja laskettaisiin. Työmäärään, koulutukseen ja vastuuseen liittyen oma palkkanikaan ei ole suuri, vaikka jälleen globaalisti ja erityisesti maailman köyhiä ajatellen se on huikea. 

Lopulta tullaan kysymykseen: Mikä on kohtuullista? Ja mikä on kristillisyyden malli? Aikoinaan sääntökunnat kiistelivät siitä, voiko kristitty omistaa vai ei. Toisen mukaan ei voi ja toisen mukaan voi. Kirkossa on ollut täydellisiä äärilaitoja suhteessa tähän kysymykseen. Monelle tulevat mieleen vaikkapa Vatikaanin aarteet. 

Jos ajattelemme palkka-asiaa maailmanlaajuisesti ja uskomme näkökulmasta on kohtuullisuus liian vähän. Palkan alentaminen viidellä prosentilla on liian vähän. Pitäisi tehdä tasaus, että kaikki saisivat osansa. On tosin vaikea määritellä, pitäisikö jokaisen saada joka paikassa saman verran vaikkapa rahalla mitattuna. Rahan ostovoima kun vaihtelee elintasosta ja hintatasosta riippuen. Ja tuohon tasaukseen kyyniset materialistit vastaavat: Se ei ole mahdollinen ja vaikka olisikin, pian joku olisi rikkaampi kuin toinen.

Palkan alennuksen ohella ja sijasta pitää nostaa esille omasta luopuminen niiden hyväksi, joilla ei ole edes tarpeellista. Pitäisi muistaa heidät, joilla ei ole palkkaa, mitä alentaa. Kaikessa pitäisi amerikkalaisen julkisen hyväntekeväisyysmeiningin sijasta vielä toteutua: Älköön oikea kätesi tietäkö, mitä vasen kätesi tekee. 

Toivo Loikkanen

 

 

 

17 kommenttia

  • Raimo Turunen sanoo:

    Koko palkkakeskustelu on hyväosaisten nöyristelykilpailua. Arkkipiispan haastettelu oli puhetta sanomatta mitään. Kirjoitin teemasta heti keskustelun käynnistyttyä. Elämme paljon vakavampien kuin palkkaan liittyvien leikkauskysymysten äärellä. Valitettavasti tässä maassa ei ole yhtään poliittista tahoa, jolle se asia olisi tärkeä. Voimme siis jatkaa hyväosaisten jaarittelua ja voivottelua oman elintason rajoitteista.

    Blogini täällä https://www.kotimaa24.fi/blogit/leikataan-sitten-kunnolla

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Otto Chrons sanoo:

    Ymmärrän toki tämän äititeresamaisen kärsimyksen ihannoinnin ja sen ylläpitämisen tärkeyden osana kristillisyyttä, mutta mielestäni se ei ole oikea tapa hoitaa asioita. Tuollainen kärsivien auttaminen almuilla kiillottaa varmasti minäkuvaa ja saa tuntemaan itsensä hyväksi ihmiseksi, mutta ei se sille almun kohteelle ole (pitemmän päälle) hyväksi.

    Paljon järkevämpää on käyttää palveluita ja tavaroita, joiden kautta tuo köyhä/kärsivä pääsee itse töihin, kuin vain ylläpitää kärsimystä almuja jakamalla. Ajatus siitä, että kulutusta vähentämällä jotenkin parannettaisiin heikossa asemassa olevien tilannetta on aivan kestämätön. Jos tällainen ajattelu viedään äärimmilleen, tarkoittaa se paluuta agraariyhteiskuntaan, jossa jokainen tuottaa kaiken itse tarvitsemansa (ruoka, vaatteet, energia, jne.) ja lienee täysin selvää, ettei se ole kenenkään edun mukaista.

    Palkan alennuksen sijaan voisi harkita mielummin vaikkapa työajan lyhentämistä. Sillä olisi merkittävä työllistävä vaikutus, kun jonkun muun pitäisi hoitaa esim. se 20% osuus duunista, josta itse luopuu. AY-liike ei toki tällaisia malleja sulata, koska heidän tavoitteensa on vain jäseniensä etujen maksimointi muiden kustannuksella. Työvoiman joustavuudesta on tehty mahdollisimman vaikeaa, jonka takia yritysten reaktiot talouden vaihteluun ovat varsin jyrkkiä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    Kulutuksen ylläpito taas edellyttää ostovoimaa, erityisesti pieni- ja keskituloisilta, ei siis palkanalennuksia, paitsi suurituloisilta ja heidänkin suhteen kysymys lienee enemmän moraalinen kuin kansantaloudellinen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuula Okkonen sanoo:

    Kohtuullisuus, kristillisyys ja oikeudenmukainen tulonjako toteutuvat parhaiten progressiivisen verotuksen eriarvoisuutta tasaavalla vaikutuksella. Milloin olisimme valmiita siirtymään progressiviseen kirkollisveroon?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Eija Moilanen sanoo:

    Otto ” Palkan alennuksen sijaan voisi harkita mielummin vaikkapa työajan lyhentämistä. Sillä olisi merkittävä työllistävä vaikutus, kun jonkun muun pitäisi hoitaa esim. se 20% osuus duunista”

    Voi Otto itse nimenomaan mietin, että paras tapa on vuorottelu vapaa, jos on tosissaan. Minun on ihan järjen köyhyyttä puhua tässä taloudellisessa tilanteessa työajan pidentämisestä. Siihen voi mennä. sitten kun jostain nousee sen tarve. Toki jokainen voi tehdä ylitöitä, jos haluaa. En puutu toisten työhön. Itse olin äärimmäisen tyytyväinen, kun yksi varakas nainen soitti miehelleni eilen. Se tarkoitti meille leipää.

    http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/010302124313EH

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Toivo Loikkanen sanoo:

    Otto: Joudun täsmentämään, että kirjoitukseni ei käsitellyt juuri lainkaan oikeaa kärsivien auttamisen tapaa. Vierastan täysin itsekin tuollaista “almukristillisyyttä”, joka saattaa olla suurinta tekopyhyyttä. OIkea omasta luopuminen on jotakin muuta. OIkeaa auttamista on auttaa ihmisiä auttamaan itseään mm. mahdollistamalla heille joitakin asioita ja vaikuttamalla pitkäjänteisellä työllä rakenteisiin, jotka ruokkivat ja ylläpitävät köyhyyttä. Tällaista työtä tekee mm. Kirkon ulkomaanapu maailmalla olevien kumppaneidensa kanssa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Marja Rask sanoo:

    Itse näen työssäni paljon niitä tavallisia ihmisiä, tavanomaisia palkkkoja ja ansioita saavia jotka ovat huolehtineet itsestään ja perheestään kunnes sairaus tai muu elämän kriisi on vienyt voimia niin , ettei välttämättä enää pystykään elättämään itseään ja perhettään. Harvalla meistä taviksisista on liiaksi ylimääräistä ja toisaalta on vaikea käsittää mihin kukaan tarvitsee esim kymmenien tuhansien eurojen kuukausipalkkoja tai eläkkeitä.Olen nähnyt vähän tarinoita joissa taloudelliset rikkaudet ovat tuoneet iloa ja hyvinvointia, perustoimeentulo täytyy olla turvattu mutta kuten onnellisuusproffa Markku Ojanen on sanonut parin tonnin kuukausitulojen yli menevä osa ei juurikaan lisää onnellisuutta. Hyvinvointi koostuu muista asioista kuin rahasta mutta toki rahaa tarvitaan , niin omassa kuin yhteisessä taskussa. Moni on saanut oivaltaa että antaminen ja jakaminen lisäävät omaa hyvää oloa, eikä sekin ole rikkautta? Omistaminen ja itselleen saaminen, itsekkyys ja ahneus sen sijaan eivät juurikaan lisää pidemmällä ajalla onnellisuutta, esimerkiksi toisten kateus ja oma huoli omaisuutensa menettämisestä vähentävät rahan tuomaa onnellisuutta eikä koskaan muutenkaan koe saavansa riittävästi, rahan tarve vain kasvaa . Onnellinen on se joka tietää mikä on tarpeeksi sanoo Aasialainen viisaus.

    Mikä riittää, mikä on tarpeeksi, mihin voi luottaa ? Itse ajattelen että jos ihmiset voisivat kokeilla enemmän hyvän tekemisen vaikutuksia omaan elämään…jokaisella on jotain annettavaa, ne joilla ei ole rahaa voi olla aikaa ja osaamista.

    Itse kuulun niihin joka on pyrkinyt antamaan aikaa, milloin kuuntelijaa tai olkapäätä, milloin leikkisuraa , ulkoiluttajaa tai asioilla kävijää… Se on sellaista rikkautta jossa saa itselleen hyvää mieltä samalla ja itse luotan että ehkä jossain kohtaa joku vastaavasti pitää minusta huolta…

    Olen saanut kokea huolenpitoa-se toki auttaa luottamaan huolenpitoon.

    Nykymaailma ajaa ihmisiä pitämään itse huolta itsestään sen sijaan jotta yhteisöllisesti ajateltaisiin että saamma pitää yhdessä kaikki huolta toisistamme…Tämä lisää varmasti myös tarvetta turvata rahalla omaa tilannettaan koska yhteisön turvaa ei ole ..

    Itse olen onnellisessa asemassa, yrittäjänä teen töitä vain juuri sen verran että saan neljähenkiselle perheelle perustarpeen verran. Voisin helposti ansaita enemmän , mutta silloin menisi töissä pidempään eikä aikani ole ostettavissa. kodissamme on aina silti aikaa ja ovet avoinna lasten kavereille ja ruokapöydässä paikka niille jotka sattuvat ruoka-aikaan olemaan meillä.. En halua opettaa lapsilleni itsekästä mulle kaikki heti elämäntapaa vaan play station vapaan kodin jossa tehdään asioita yhdessä ja autetaan toisiakin

    Niin maksan veroja kenties vähemmän kun teen töitä vähemmän, käytän kuitenki myös yhteisiä palveluja keskiveroa vähemmän enkä odota mitään valmiina.

    Palkoilla ja eläkkeillä olisi hyvä olla katto, ihan vaan siksi ettei kukaan tarvitse niin paljon, mitäpä jos kilpailisimme sen sijaan sillä kuka tekee eniten hyvää teoillaan , rahaa tarvitaan vähemmän kun pidetään itsestämme ja toisistamme huolta antamalla aikaa…

    Yhteiskunnassa rahaa on enemmän kuin koskaan ennen, Arvot ovat muuttuneet.Arvojen kirkastusta tässä tarvitaan, Raha ei ole arvo , se on väline-miten sen voisi oppia ?

    Kokonaisvaltainen elämäntapa muutos voisi tuoda paljon hyvää, mutta kuka uskaltaa sittenkään hypätä ulos kulutus ja suoritusjunasta kun vaarana on pudota väliinputoajien syvään kuiluun josta kukaa ei auta ylös kun sinulla ei ole varaa siitä maksaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Toivo Loikkanen
    Toivo Loikkanen

    Olen 60-luvun alkuhetkinä syntynyt Keski-Karjalan kasvatti, nykyisin Savonlinnassa toimiva puolivallaton rovasti. Kirjoitan kirkosta, elämästä sekä uskon, toivon ja rakkauden näkymistä. Mielipuuhaani kesällä on mökkisaunassa saunominen ja talvella retkiluistelu. Matkustelen mikäli aika ja rahat riittävät siihen. Siviilissä kannan vastuuta OP-ryhmän aluepankin hallintoneuvoston puheenjohtajana.