Pannumyssyt ja piispat

Pannumyssyt olivat jokin aika sitten melkein kirkollinen väline. Tai ainakin ne liittyivät kirkolliseen tapakulttuurimme. Ei ole nimittäin kovin pitkä aika siitä, kun kahvi keitettiin ja tarjoiltiin pannussa ja pannusta. Kahvipannu puolestaan voitiin peittää pannumyssyllä, jotta kahvi tai joskus tee pysyi kuumana pitempään. Tämä oli siis ennen nykyistä keitinten aikaa. Nytkin vielä juhlissa kahvi voidaan tarjota kauniista pannusta vaikka se olisi keitetty sähkötoimisella keittimellä.

Pannumyssyiksi ovat jotkut leikillisesti tai joskus jopa hieman ivallisesti kutsuneet piispojemme päähineitä eli hiippoja. Yhdennäköisyyttä ei voi kiistää, mutta pannumyssy-nimittely on ollut myös uudemman liturgisen perinteen vähättelyä ja jopa mitätöintiä. Meillä piispojen liturgiseen asuun kuuluvat hiipat tulivat enemmälti käyttöön niin sanotun jumalanpalvelusuudistuksen ja varmaan osin myös ekumeenisten vaikutteiden myötä 1990-luvulta lähtien.

Piispan liturginen päähine on tosiaan hiippa. Espoon hiippakunnan sivuilla päähineen taustasta kerrotaan näin: ”Piispanhiippa, mitra, on päähine, jota piispa kantaa liturgisen asun kanssa. Tämän kaksihuippuisen päähineen historia juontaa ainakin kristillisen kirkon itäisen haaran varhaiseen aikaan. Päähineen historia vie kuitenkin vielä tätäkin kauemmas. Samankaltaista päähinettä kantoivat nimittäin Persian ja Assyrian kuninkaat kauan ennen kristinuskoa. Kristillisen kirkon yleiseksi piispan vaatetukseksi mitra tuli 1100-luvun vaiheilla. Mitran kaksihuippuinen muoto kehittyi vähitellen samalla kun päähinettä koristeltiin rikkaasti. Päähineen kaksi huippua kuvaavat Vanhaa ja Uutta testamenttia, joita piispa virassaan pitää esillä ja selittää.”

Piispojemme liittyminen liturgisessa pukeutumisessaan varhaisen kirkon ja äitikirkkomme, katolisen kirkon perinteeseen on minusta hyvä asia. Aluksi tietysti hiipat näyttivät hieman oudoilta ja joskus jopa hassuilta kantajiensa päässä, kun emme olleet niihin tottuneet. Piispojenkin joukossa on ollut kahtalaista suhtautumista hiippoihin: Toiset ovat halunneet käyttää niitä säännöllisesti ja toiset vain ”tarvittaessa”.

Näinä aikoina haetaan hiipoille uusia kantajia. Ensiksi valitaan Helsingin hiippakunnalle uusi piispa. Vaalin ensimmäinen kierros käydään tämän kirjoituksen juuri ilmestyttyä. Samalla vaalipäivän myötä selviää meneekö vaali toiselle kierrokselle. Uusi piirre tässä piispanvaalissa ja muissa tämän ajan piispanvaaleissa on näkyvä kampanjointi oman ehdokkaan puolesta ja myös ehdokkaiden itsensä toimesta. Ennen sitä varottiin ja jopa säädöksissä varoiteltiin ”äänten kalastelusta”. Käyty kampanja lienee ollut melko tyylikäs ja piispan vaalin arvolle sopiva.

Hiljattain saimme myös uutisen siitä, että arkkipiispa Kari Mäkinen jää eläkkeelle ja että arkkipiispan vaali käydään ensi vuoden alkupuolella. Ehdokkaita arkkipiispan vaaliin on jo etsitty ja kyselty ja joku uumoili, että valinta osuu melko todennäköisesti johonkuhun nykyisistä piispoistamme. Mutta on arkkipiispaksi valittu myös muu kuin jo piispan virassa ollut. Näin tapahtui esimerkiksi, kun Turun tuomiorovasti Jukka Paarma valittiin arkkipiispaksi.

Arkkipiispan seurakuntakaitsennan vastuuta on edelleen vähennetty. Samalla korostuvat kokonaiskirkon tehtävät ja arkkipiispan tehtävät kirkon keskushallinnossa. Johtaako kehitys siihen – kuten hieman näyttää – että arkkipiispasta tulee yhä enemmän ”kirkon johtaja” eikä vain primus inter pares piispojen joukossa? Arkkipiispa on väistämättä jonkinlainen kirkkomme ”keulakuva” haluttiin sitä tai ei. Hänellä on myös maassamme merkittävä rooli kirkon edustajana ja yhteiskunnalliseen ja eettiseen keskusteluun osallistujana. Tähän kohdistuu myös odotuksia, jotka arkkipiispan tulisi viisaasti kyetä täyttämään.

Hiippa sanasta tulee hiippakunta, joka on piispan kaitsenta-alue. Kaitsentaan liittyen on jo pitkään esitetty, että hiippakuntien tulisi olla pienempiä ja että piispoja tulisi olla enemmän, jotta kaitsenta voisi käytännössä enemmän toteutua. Toisaalta nykyinen rakenne on tehnyt hiippakunnista myös vahvasti hallinnoituja yksiköitä jolloin niiden lisääminen nykyisenkaltaisina ei olisikaan ehkä järkevää.

Sanojen merkitykseen liittyen vielä pitää mainita, että piispan kaupungissa on tuomiokirkko, tuomiorovasti ja tuomiokapituli. Kaikissa näissä toistuu harmillinen käännösvirhe kun tuomiokapituli-sanan taustalla on latinan domus kapitel, lukukappaleen talo, eli talo, jossa luettiin säännöllisesti Raamatun lukukappaleita.

Hiippa suojaa piispan päätä, jossa on tärkeää olla paljon viisautta, oppineisuutta ja tietoa. Yhtä tärkeää on se, mitä piispalla on sydämessään ja miten hän johtaa ja hoitaa hallintoa. Kirkon vahva perinne on aina rukoilla, kun piispaa valitaan – ja rukoilla aina hänen puolestaan, kun hän on piispana. Piispa ja kirkon rukous kuuluvat yhteen kuten pannumyssy ja kirkkokahvi kuuluivat aikoinaan yhteen!

Toivo Loikkanen

5 kommenttia

  • Nyt on selvillä Helsingin hiipan kantaja: pastori, kirkkoherra Teemu Laajasalo. Siunausta paimenviran vaativaan tehtävään! Monia vuosia, monia armorikkaita vuosia!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Googlaamalla englanniksi (prayer for Bishop) löytyi mm. tällainen rukous, joka sopii hyvin tähänkin tilanteeseen: God, eternal shepherd, you tend your Church in many ways and rule us with love. You have chosen your servant, Teemu Laajasalo, to be a shepherd of your flock. Give him a spirit of courage and right judgment, a spirit of knowledge and love. By governing with fidelity those entrusted to his care, may he build your Church as a sign of salvation for the world. -Amen!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ei tuomio-sana ole huono kirkon yhteydessä, jos se muistuttaisi viimeisestä tuomiosta. Löysin kirjahyllystäni kirjan: Olavi Kares. On On tahi Ei Ei. Siinä vapaasti muistellen hän toteaa Lutherin sanoneen, että käytössä olleet messupuvut voidaan käyttää loppuun, mutta uusia ei pitäisi valmistaa. Hän toteaa, että ne ovat kestävää kangasta, kun niitä on ollut vielä 1950-luvulla.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Lauri, Tuokin on totta, mutta viimeiselläkin tuomiolla se varsinainen ja toivottava tuomio on armo tai armahdus. Kirkko ja kristillisyys ovat värittyneet monien mielikuvissa tuomitsemisesta ja moralisoinnista. Tosin nykyisin myös osa kristiväkeä arvostelee kirkkoa siitä, ettei lakia ja tuomiota pidetä esillä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Itse tarkoitan sillä sitä, että koko Raamatun sanoma tulisi olla esillä kirkossa. Myös Jumalan vanhurskaus ei pelkkä rakkaus. Jokainen sitten valitsee, mutta valinnan seurausvaikutukset pieäisi olla valitsijan tiedossa. Nimittäin eksyttäjän vastuu on suuri, jos lukee Raamtusta vain osittain. Nyt syntyy helposti sellainen kuva, että kaikesta voidaan päättää kirkolliskokouksessä enemmistön äänin. Jeesus ei sittenkään ollut enemmistödemokratian kannattaja. Hän vetosi kirjoituksiin. Totuutta pidetään niin helposti ilkeytenä, omahyväisyytenä ja ties minä, mutta sekin pitäisi ymmärtää, että huoli voi olla todella rakkaudesta sanottu varoitus, ettei menisi liian kovaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Toivo Loikkanen
    Toivo Loikkanen

    Olen 60-luvun alkuhetkinä syntynyt Keski-Karjalan kasvatti, nykyisin Savonlinnassa toimiva puolivallaton rovasti. Kirjoitan kirkosta, elämästä sekä uskon, toivon ja rakkauden näkymistä. Mielipuuhaani kesällä on mökkisaunassa saunominen ja talvella retkiluistelu. Matkustelen mikäli aika ja rahat riittävät siihen. Siviilissä kannan vastuuta OP-ryhmän aluepankin hallintoneuvoston puheenjohtajana.