Papille mieleen jääneet kastepäivät

Minulla on tapana pitää kirjaa toimittamistani kirkollisista toimituksista. Viime kuukausina kastamieni lasten lista on täydentynyt vauhdilla, kun parhaimmillaan olen kastanut yhtenä viikonloppuna Olarin seurakunnassa jopa viisi lasta. Normaalisti tahti ei aivan näin tiivis ole, mutta vanhempien kollegoiden mukaan tällainen toimitustahti oli ennen vanhaan ihan tavallista. Iloisia perhejuhlia olen itse kastehetkien merkeissä ehtinyt vajaan kolmen pappistyövuoden aikana ehtinyt viettää 46 kertaa. Tällä kertaa haluan jakaa muutamia muistoja mieleeni jääneistä kastepäivistä.

Yksi kauneimpia hetkiä kastepäivänä ovat kastekaavaan liittyvät esirukoukset, joita läheiset lukevat ääneen. Moni jännittää rukousten lukemista ääneen, mutta lohdutan ettei kastepäivänä ole kyse suorittamisesta. Takelteleminen tai herkistyminen ei haittaa, nämä reaktiothan vain kertovat hetken olevan tärkeä. Vanhempien, kummien ja isovanhempien rukoukset ovat aina koskettavia ja liikuttavia hetkiä. Noissa sanoissa ja pienokaiseen luoduissa hellissä katseissa näkee valtavasti rakkautta. Kerran eräänä kastepäivänä seurasin itsekin herkistyneenä, kun kaksi lapsen isoäitiä luki kuorossa isovanhemman rukouksen. Tuossa hetkessä oli jotain valtavan kaunista, sukuja ja sukupolvia yhdistävää. Rukouksessa saimme kantaa pienokaisen, läheiset ja toiveet tulevasta rukouksessa Jumalan eteen.

Kastepäivänä yksi kauneimmista hetkistä on itse kaste ja yhdessä kastettavan siunaaminen. Kasteen jälkeen olen pyytänyt läheisiä kokoontumaan pienokaisen ympärille ja siunaamaan hänet yhdessä. Vanhempien ja kummien lisäksi siunaamaan ovat kastepäivinä kohonneet niin kastettavan isompien sisarusten kuin isovanhempien kädet. Joskus pienellä joukolla kastepäivää vietettäessä olemme kokoontuneet koko joukolla siunaamaan lasta. Tuntuu valtavan rohkaisevalta, kun lasta on kastepäivänä siunaamassa läheisten joukko ja rakastavat kädet. Onpa joskus kastettavakin kesken siunaamisen puristanut pikkuiset sormensa peukaloni ympärille. Tuossa hetkessä tuntui olevan jotain valtavan herkkää ja pyhää.

Kastetilaisuudessa yksi minulle rakkaimpia kohtia on se, kun kasteen lopuksi sytytän kastekynttilän. Samalla lausun Jeesuksen tutut sanat Johanneksen evankeliumista: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” Minusta tuntuu vahvasti, että tuossa hetkessä nuo sanat on tarkoitettu jokaiselle. Niin kastettavalle kuin muistutukseksi meille omasta kastepäivästämme. Jeesuksen kuvaama ihana valo, armo ja rakkaus ovat kastepäivässä vahvasti läsnä – ne kantavat meitä kaikkia elämämme jokaisena päivänä.

Tubessa jaan 5 vinkkiä persoonallisen kastepäivän järjestämiseen ja kerron yleisen harhaluulon, joka kasteeseen liittyy.​

  1. Lapsia kastaessani olen kokenut puhuttelevimpana hetkenä sen, kun puhuttelen lasta itseään kasvokkain piirtäessäni ristinmerkkiä hänen otsaansa ja rintaansa. Toki tajuan, ettei hän voi siitä mitään ymmärtää, mutta se on minulle ja muillekin muistutus siitä että jo muutaman viikon ikäisenäkin hän on täysi ihminen. Eräs tapaus muutaman vuoden takaa on jäänyt mieleeni. Pientä poikavauvaa ei saatu rauhoittumaan, joten toimitus aloitettiin lapsen itkiessä taukoamatta. Kun olin piirtänyt ristinmerkin, poika vaikeni ja oli lopun aikaa aivan tyytyväinen ja rauhallinen. Varmasti selitys tälle oli ihan luonnollinen, mutta kyllä se pappia puhutteli.

    • Olen samaa mieltä, että ristinmerkin piirtäminen otsaan ja rintaan on koskettava hetki. Minulle on papin työn myötä avautunut tuo ristinmerkki aivan uudella tavalla. Ajattelen, että kasteessa piirretty ristinmerkki muuttuu myöhemmin näkyväksi, kun sama risti piirretään hiekalla arkun päälle hautaan siunattaessa. Minulle tuo on ollut vahva muistutus siitä, että kaste, Jumalan armo ja rakkaus kantavat ihmistä läpi elämän.

      Kerroit, kuinka ristinmerkkiä piirtäessä poikavauva oli rauhoittunut ja tilanne puhutteli sinua pappina. Minusta tuntuu, että kastettavien lapsien reaktioissa on jotain puhuttelevaa, vaikka reaktioille olisi ihan luonnollinen selitys. Esimerkiksi muutaman kerran omalle kohdalle on osunut pienokainen, joka on kastevettä valellessani alkanut hymyilemään. Vanhemmat ovat tosin jälkikäteen saattaneet kertoa lapsen nauttivan kylpyhetkistä ja vedestä kovasti.

Kirjoittaja

Emilia Turpeinen
Emilia Turpeinen
Tubettava rippikoulu- ja nuorisopastori Kirkkonummen suomalaisesta seurakunnasta. Youtube, Snapchat ja Instagram: emiliapappi.