”Sinun videoitasi katsotaan vain ulkonäkösi takia”. Tähän kommenttiin olen törmännyt useammankin kerran aloitettuani tubettamisen puoli vuotta sitten. Viime aikoina olen havahtunut siihen, kuinka usein ulkonäköäni kommentoidaan papin työssä. Arviointeja on tullut vastaan niin kirkollisten toimitusten yhteydessä, messun jälkeisillä kirkkokahveilla kuin somessakin. Vaikka suurin osa huomautuksista on hyväntahtoisia, huomaan ulkonäön kommentoinnin nykyisin lähinnä ärsyttävän minua. Näinkö ulkonäkökeskeiseksi maailma on mennyt, että ihmisessä keskitytään katsomaan ulkoisia asioita jopa kirkon työssä?
Monet tapaamani papit iästä ja sukupuolesta riippumatta ovat kertoneet saaneensa kommenttia ulkonäöstään työuransa varrella. Nuorena pappina koen surua siitä, että varsin usein erityisesti nuoret naiset tunnutaan tiivistävän siihen, miltä he näyttävät. Varsinkin somessa ulkonäölle näytetään antavan kohtuuttoman paljon painoarvoa. Minulle ja monelle kollegalleni tuttu ”Naispappia on kiva katsella” kommentti ei lämmitä kouluttautunutta ja työhönsä panostavaa ammattilaista. Työhön keskittymisen sijaan arvostellaan ääneen papin painoa, olemusta tai vartaloa työpuvun alla. Ulkonäkö ei kuitenkaan tee kenestäkään hyvää tai huonoa pappia eikä evankeliumin välittäminen ole kiinni ulkoisista ominaisuuksista. Pappisvihkimyksen edellytyksenä ei ole kaunista tai komeaa pärstäkerrointa. Tätä työtä ei tehdä ulkonäöllä, vaan sydämellä. Olennaista ei ole miltä näytämme, vaan millaista sanomaa kirkossa välitämme. Armo ja rakkaus kuuluvat jokaiselle ulkoisista ominaisuuksista, iästä ja sukupuolesta riippumatta.
Toivon, että kirkko ja sen työntekijät voisi tuoda ulkonäköpaineiden keskelle toisenlaisen sanoman. Sillä ei ole väliä miltä näytät, vaan sillä, että olet olemassa. Jokainen ihminen on ainutlaatuinen, arvokas ja riittävä sellaisena kuin on. Sen sijaan, että tavoittelisimme ulkoisesti tietynlaista kehoa, tavoittelisimmekin sitä, että omassa kehossa olisi hyvä olla. Itsetuntonsa kanssa kamppailevia nuoria olen halunnut rohkaista muistamaan psalmin 139 sanat ”Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä”. Keho, jossa elämme, on meille muun elämän tavoin ainutlaatuinen lahja. Tuota lahjaa kannattaa arvostaa, vaalia ja iloita siitä. Sen sijaan, että katsoisimme itseämme tai toisiamme arvioiden, tulisi meidän katsoa rakastavalla katseella. Sinussa ja minussa näkyy Jumalan kätten jälki ja niin saakin olla.
Youtubessa pohdimme tubepappi Anu Backmanin kanssa pappien ulkonäköpaineita.
Anna vaan Jumalan käyttää olemustasi, niin kuin Hän haluaa. Jumala käyttää paljon kummallisempiakin vetonauloja.
Koskaan ei voi tietää, mikä asia saa jonkun kiinnostumaan uskonelämästä. Ensin kiinnostus voi kohdistua meidän mielestä ihan vääriin asioihin.
Sitä ainakin toivon, että ihmiset pitkällä tähtäimellä ymmärtäisivät asioiden mittasuhteet ja sen, mikä on elämässä oikeasti keskeistä. Maalliset asiat ovat katoavaisia, myös ulkonäköön liittyvät. Kukaan ei näytä 15 vuoden päästä samalta kuin tänään, eikä tarvitsekaan.
Muutama vuosi sitten uutisoitiin jotenkin niin, että Helsingissä olisi tullut vaatimuksia vihkipareilta: papin pitäisi olla nuori sekä komea tai nätti, jopa hiusten värejä ja kampausta myöten stailattu. Muuan pappi tuli joskus parikymmentä vuotta sitten uutena seurakuntaan ja toimitti hautaan siunaamisen. Arkun edessä kävellessään hän kuuli kuiskatun kommentin saattoväen joukosta: ”On se ihan oikea pappi, käveleekin oikein” ( = tarpeeksi jäykästi). Ikäväähän tämä on.
Ikävästä asiasta on kyse, kuten sanoit. Inhimillisyydelle ja erilaisuudelle ei näytä aina löytyvän tilaa. Inhimillisyys ja ihmisten erilaisuus ei onneksi tee kirkollisten toimitusten pyhyyttä tyhjäksi.
Huomio kiintyy papin habitukseen paljolti siksi,että toiminnoissa on aivan liian paljon estradiasetelmia ja hierarkista estradiajattelua. Yksi on edessä tai korkeammalla ja kaikki katsovat. Pappi on kaiken aikaa huomion fokuksessa.
Tähän pappien ”esillä olemiseen” kaipaisin itsekin muutosta esimerkiksi messujen osalta seurakuntalaisten osallisuutta lisäämällä. Monissa seurakunnissa seurakuntalaisilla on vahva rooli messun toteuttamisessa. Olisi tärkeää, että seurakunnissa näkyisivät ja kuuluisivat monenlaiset äänet.
Meillä miespuolisilla kollegoilla ongelma tasoittuu ajan kuluessa. Sen sijaan voinnista ja jaksamisesta kiinnostuminen kasvaa.
Miehetkään eivät ulkonäön kommentoinnilta valitettavasti säästy. Aika kuulemma auttaa tähänkin asiaan, nuoreksi papiksi kutsuminenkin loppuu jossain vaiheessa. Omasta voinnista ja jaksamisesta huolehtiminen on tärkeää jokaiselle, jotta työssään ja elämässä muutenkin jaksaisi.
Joo, rovasti ei ollut rovasti eikä mikään ellei elopainoa ollut ainakin yli sata…
Julkisuuden henkilöt eivät voi välttyä siitä etä heidän ulkonäköään, esinntymistä ja sanomaa arvostellaan ja niistä keskustellaan.Henkilö on sanoman lähettäjä sekä sanoin että olemuksellaan. Kuulijat ja katsojat ovat vastaanottjia ja he eivät ota huomioon sitä miten julkkis haluaa itsensä nähtävän ja tajuttavan.
Julkiset henkilöt kuuluvat laajennettuun sukuun ja aina toivotaan että he eivät pilaisi suvun mainetta ulkonäöllään puheillaan tai tekemisillään. Jos he sen tekevät niin siitä heitä moititaan. Hiljaa olijat taas tykkäävät että asit luistaa niin kuin pitää.
Sellaista ihmistä (olipa julkisuuden henkilö tai ei) ei olekaan, joka kaikkia miellyttäisi. Ainakin itse toivoisin ihmisiltä armollisuutta puolin ja toisin – kukaan ei ole täydellinen eikä onneksi tarvitsekaan olla.
Luomiskertomuksessa lukee:”Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.”
Apostoli Paavali kirjoitti galattalaisille: ”Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne. Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi.”
Jumalan lapsina me olemme kaikki yhdenvertaisia ja hänen täyteläisen rakkautensa kohteita. Ihmisinä olimme Jumalan kuvia, olipa ulkonäkömme millainen tahansa.
Luodessaan Jumala tarkoitti meidät miehiksi ja naisiksi, keskinäisessä erilaisuudessamme täydentämään toisiamme. Iloitkaamme siis siitä että olemme miehiä ja naisia, kukin omalla tavallamme Jumalan kuvia, Katselkaamme toinen toisiamme Jumalan luomistyön suurina ihmeinä. Se mikä on silmissämme kaunista, sen on Jumala itse kauniiksi tarkoittanut. Milloin jokin näyttää silmissämme rujolta, on sillekin asialle Jumalan salattu tarkoituksensa.
Samoin ajattelen, että me kaikki olemme Jumalan kuvia ja luomistyön ihmeitä – sellaisinaan arvokkaita.
Eihän ihmistä l u o t u tyhjästä vaan tehtiin jumalien (elohjim) toimesta maa-aineksesta! ”Tehkäämme ihminen verenkuvassamme”.
Kirkkoisiltä opittua: ”on asioita joiden tulisi olla tietyllä tavalla. Toisia, jotka on – ja vielä niitä, joita meidän on pakko sietää.”
Olisiko tuo myös itsetuntokysymys. Jos papin työ on työtä niinkuin muukin työ, niin eihän metsurikaan mieti miltä mä näytän vaan mitä mä saan aikaan. Jos avioliitto olisi kunnioitettu ja Jumalan edessä solmittava, ei olisi väliä miltä pappi näyttää kunhan hänellä on virallinen valtuutus ja tekee työnsä. Jos papin ulkonäölle asetetaan vaatimuksia ja sitä sitten filmataan, niin vihkimisen tarkoitus on hukassa eli se on tetterikappale. Tämä on minun ajatukseni.
Sitä pappina toivoisin, että huomio ei olisi ulkoisissa asioissa kirkollisissa toimituksissa. Olennaista on siunaus, jota ollaan yhdessä pyytämässä elämän tärkeissä hetkissä.
”Jos papin työ on työtä niinkuin muukin työ, niin eihän metsurikaan mieti miltä mä näytän vaan mitä mä saan aikaan.” Ei metsuri mietikään, mutta myyjä, tarjoilija, opettaja tai muu ihmisiä palveleva miettii.
”Keho, jossa elämme, on meille muun elämän tavoin ainutlaatuinen lahja.”
Jos se lahja nyt sattuu vielä olemaan kaunis katsella, niin haitanneeko tuo mittään? Eikä kai ole – ainakaan kovin suuri synti – jos sen ääneen sanoo?
Ehkä kyse on siitä, että ulkonäköön kiinnitetään turhan herkästi huomiota. Muiden pappien kanssa jutellessa ollaan pohdittu, että olisi mukavampaa, jos palaute keskittyisi itse työhön tyyliin ”olet osaava/sielunhoidollinen/sinulle on helppo puhua/saarnaat kiinnostavalla tavalla”.
”Ehkä kyse on siitä, että ulkonäköön kiinnitetään turhan herkästi huomiota.”
No ulkonäköönhän se huomio ensimmäisenä ihmisessä kiinnittyy, ellei katsoja ole näkövammainen. Ja mitä ihmeen pahaa siinä on, että sen ääneen sanoo? Ei kai sen sanominen estä kehumasta myös ammattipätevyyttä, saarnojen kiinnostavuutta jne. jos siihen on aihetta.
Jenkkilässä päin on kohteliaisuus tavattaessa sanoa ”Näytätpä sinä hyvältä”.
Miksi naiset muuten meikkaavat ja käyvät kampaajalla? Ei kai vain ulkonäön takia – näyttääkseen paremmalta?
Syitä meikata tai muuten laittautua taitaa olla yhtä monta kuin on naisiakin. Osa naisista kokee laittautumisen mukavaksi puuhaksi tai itsensä hemmotteluksi, josta tulee itselle hyvä olo. Ehkä voi ajatella, että laittautuminen on omasta kehosta iloitsemista ja sen arvostamista – jos ihminen laittautumisen itse mukavaksi kokee.
Kimmon kysymys on hyvä. Syytä vielä ehkä muistaa, että ulkonäöllä on merkitystä – usein ratkaiseva merkitys – rekrytoinneissa. Tämä luonnollisesti koskee myös kirkkoa. Pappisideaali on monella tavoin vuosien ja vuosikymmenten saatossa muuttunut.
”Osa naisista kokee laittautumisen mukavaksi puuhaksi tai itsensä hemmotteluksi”
71 vuotisen elämänkokemukseni mukaan SUURIN OSA naisista kokee itsensä ehostamisen meikeillä, ihonhoitotuotteilla ja uusilla kampauksilla välttämättömänä pakkona, koska muuten – oman käsityksensä mukaan – ”olisivat aivan kamalan näköisiä.”
Luontokin on järjestänyt asian niin, että ulkonäöllä on, niin miesten, naisten kuin kaikkien muittenkin eläinten parinmuodostuksessa aivan ensiarvoisen tärkeä merkitys, ainakin alkuvaiheessa vastakkaisen sukupuolen mielenkiinnon osoituksista kilpailtaessa. Ei kai tätä voi emiliapappikaan kieltää?
Sitä en kiellä Kimmo, etteikö ulkonäöllä olisi lainkaan merkitystä ihmisten parisuhteiden muodostamisessa. Eri ihmiset painottavat eri tavalla ulkonäköä, makumieltymyksiäkin on ihmisillä ja eri kulttuureissa monenlaisia ja ne myös vaihtelevat ajan saatossa. Itsestä ulkonäön merkityksen korostaminen tuntuu kuitenkin vieraalta, sillä en itse arvota ulkonäköä keskeiseksi asiaksi toisessa ihmisessä. Sen sijaan katson ihmisissä sitä, miten he kohtelevat toisia ihmisiä, ovatko he ystävällisiä jne.
”Sen sijaan katson ihmisissä sitä, miten he kohtelevat toisia ihmisiä, ovatko he ystävällisiä jne.”
Ei kai asia ole joko – tai? Miten se, että on kaunis katsella estää kohtelemasta toisia ihmisiä hyvin, olemaan ystävällinen jne? Eikö kauneus ole lisäarvo, ei vaihtoehtoinen ominaisuus?
Kyllä kristillisissä piireissäkin ulkonäöllä on suuri merkitys. Missään en ole nähnyt koskaan esim. kasvoiltaan rumaa enkelinkuvaa. Kaikki kuvataan aina pitkäkutrisina kauniskasvoisina nuorina naisina tai miehekkäinä komeina miehinä.
Mitä Vatikaanin kullan kimallus, pramea pukeutuminen, jalokivien loisto ja joittenkin piispojen älytön ökyily on muuta kuin ulkonäön, komeuden ja prameuden korostamista?
Jo pelkkä hiusten leikkuu ja kampaaminen, viiksien tai parran kasvattaminen ja muotoilu tai hiusten värjäys, samoin kuin naisten kampaukset ja meikki ovat täysin kiistatta paremman ukonäön tavoittelua ja huomion kiinnittämistä ulkonäköseikkoihin, olipa sitten kysymys pikimustasta pakanasta tai maailman hurskaimmasta kristitystä.
Sanotaan myös, että omasta ulkoisesta olemuksestaan – ulkonäöstään – huolehtiminen on toisten ihmisten huomioon ottamista ja kohteliasta. Miksi miellyttävä ulkonäkö ja siitä huolehtiminen siis tuntuu olevan sinulle turha(mainen) ominaisuus ja peräti toisarvoinen ja kummallinen mörkö, josta ei saisi puhua?
Asiat eivät Kimmo ole toisiaan poissulkevia eikä esim. kaunis ulkonäkö estä ihmistä käyttäytymästä ystävällisesti tai epäystävällisesti. Kuten jo aiemmin olen sanonut, koen, että ulkoisiin asioihin kiinnitetään usein liikaa huomiota. Ulkoinen kauneus tuntuu olevan monelle turhankin määrittävä seikka katsottaessa toisia ihmisiä. Minusta henkilökohtaisesti on toissijaista, miltä ihminen näyttää – tärkeämpää minusta on ihmisen sisin ja käytös toisia ihmisiä kohtaan. Miellyttävä ulkonäkö tai ulkonäöstään huolehtiminen ei ole minulle mikään mörkö, minusta kehostaan saa iloita laittautumalla tai ulkonäöstään huolehtimalla, jos se ihmisestä itsestään hyvältä tuntuu. Sen sijaan ulkonäkö ja ulkonäöstä huolehtiminen on minulle toisarvoinen asia. Arvostan ihmisessä hyvää sydäntä ja kaunista sisintä ulkoisia ominaisuuksia enemmän – kaikille ulkonäkö ei vain ole erityisen merkitsevä asia toisissa ihmisissä.
Emilia: ” Arvostan ihmisessä hyvää sydäntä ja kaunista sisintä ulkoisia ominaisuuksia enemmän ”
Niin tekee myös mitä ilmeisemmin meidän huushollin frouva.